Riman alta

Blogi muutti

2011-04-01T11:24:00.000+03:00

Riman alta blogi jatkuu uudella nimellä Kamina - Sellon kirjahyllystä, osoitteessa: http://sellonkirjat.blogspot.com/

Tervetuloa jakamaan lukuelämyksiä.

Pöllön ja kissan häämatka

2011-02-23T15:12:00.001+02:00

Pöllö ja kissa

Löytö! YLE Ykkösellä satuin kuulemaan ohjelman Kuka on kukin runossa: Pöllö ja kissa. Siinä runon mainiot henkilöt analysoitiin arvokkaasti, samoin kuin vaikka Romeo ja Julia. Kiehtova ohjelma. Kuuntele Areenasta, se on siellä 9.3. asti.

Etsin runoa HelMetistä, mutta suomeksi löysin vain Eeva-Liisa Mannerin tekstin Pöllön ja kissan häämatka, saman kuin radion ohjelmassa. Se on kirjassa Satumaailma 4: Taivaankannen alla. Varmaan se löytyy muualtakin. Englanniksi löytyi monta lähdettä. Runo näyttää olevan englantilaisten suosikki nonsense-maailmassa. Pieni maistiainen:

”Oi kissa minun sydämeni! What a beautiful

Oi kissa minun käpyseni! Pussy you are, you are,

Kissamirri, olet kaunis kuin pulla, what a beautiful

Heipparalla, kissakulta, heipparulla.” Pussy you are,”

Runo pyörittää vikkelästi maailmaa joka suuntaan. Suloiseen ja hervottomaan menoon osallistuvat myös sika ja kalkkuna. Avioliiton satamaan siinä purjehditaan herneenvihreällä veneellä. Lukija ihastuu persoonalliseen lemmenpariin ja lumoutuu höperön hullusta maailmasta Tulee onnelliseksi, kun lukee näin rakastettavaa runoa vailla häntää ja päätä.

Edward Lear oli 1880-lukulainen taiteilija ja runoilija, joka teki mm. maineikkaita limerickejä. Hän kuvitti itse kirjojaan, niin myös Kissan ja pöllön. Sain käsiini alkuperäisen Learin kuvituksen kirjassa ”Edward Lear’s Nonsense Omnibus” (ei ole Helmetissä). Uudempia kuvituksia on jos jonkinlaisia. Englanniksi kuvituksia on joka makuun. Wikipedia kertoo Learista: ”vuonna 1867 hänen kuuluisin järjetön teoksensa, The Owl and the Pussycat julkaistiin.” Luonnehdinta on osuva. . Äänitteitä saa kirjastosta., Itse Stravinsky on säveltänyt tämän upean runon (CD:llä Stravinsky: Operas & 35 songs). Muuan lähde kertoi, että se on Stravinskyn viimeinen alkuperäissävellys, ilkikurinen laulu sievään kissaneitoon rakastuneesta pöllöstä. Laulun ”rytmi tehoaa itkevään lapseen” lupasi joku kirjoittaja.

Sinä, jolla on kissa, lue runo kissallesi!

-Kerttuli

Cusslerin Hävitys

2011-02-18T12:54:00.002+02:00

Clive Cussler & Justin Scott (WSOY 2010) : Hävitys

Löytyipä kirjahyllystä uusi Clive Cusslerin kirja Hävitys. Kirjailija aloitti taannoin kirjailijakumppaninsa Justin Scottin kanssa uuden sarjan. Nyt seikkaillaan rautatierakentamisen historiallisina aikoina eikä enää merenekulun ja vedenalaisten vaarojen kanssa.

Ihan viihdyttävä kirja. Sarjan ensimmäisessä kirjassa Takaa-ajo(2008)tutustuttiin kirjan päähenkilöön, Isaac Bell nimiseen Van Dornin etsivätoimiston uljaaseen sankariin. Tässä toisessa kirjassa saat seurata myös Isaac Bellin elämänvaiheita tarkemmin. Kirja sisältää politiikkaa, jännitystä, dynamiittihuuruja ja rakkautta. Kirjan tarina oli ehkä pikkuisen venytettyä kamaa, mutta alku ja loppu yllättivät. Ne itseasiassa luin uudelleen peräkkäin, kun ensin olin saanut koko kirjan loppuun.

2011-01-28T12:48:00.003+02:00

Jane Stanton Hitchcock: Kohtalokas ystävyys. Tammi 2010

Jännityskirjallisuuteen luokiteltu Kohtalokas ystävyys on jännityksen lisäksi ehtaa chicklittiä, tosin hitusen yli-ikäistä sellaista. Chicklit on suhteellisen uusi kirjallisuuden laji, jonka tunnetuimmat edustajat ovat Helen Fieldingin Bridget Jonesin päiväkirja, Lauren Weisbergerin Paholainen pukeutuu Pradaan ja Candace Bushnellin Sinkkuelämää. Hyvää suomennusta chicklitille ei ole keksitty. Chick tarkoittaa nuorta naista ja lit on lyhenne kirjallisuudesta (literature). Itse olen käyttänyt sanaa sinkkukirjat, koska tässä kirjallisuuden lajissa suurin osa päähenkilöistä on naimattomia.

Tämän kirjan päähenkilö Reven Lynch on mitä tyypillisin sinkkukirjallisuuden esimerkki. Hän on naimaton ja viattomuudessaan koominen hahmo. Reven Lynch on 43-vuotias antiikkikauppias, jolla on 23-vuotiaan sielunelämä ja 3-vuotiaan viattomuus. Hänellä on hyvä sydän, mutta utelias mielenlaatu, ja hän rakastaa huonoa huumoria. Nämä ominaisuudet sekä saattavat hänet hankaluuksiin, että pelastavat hänet.

Reven Lynch liikkuu Washingtonin seurapiirielämän laitamilla ja niin liikkuu myös sarjamurhaaja. Outo, mutta charmantti etsivä Gunner värvää hänet tietolähteekseen, paitsi ettei Reveniä paljoa tarvitse värvätä. Epäilyksen varjo lankeaa monen hänen läheisensä niskaan, kuten hänen parhaan ystävänsä ja Revenin niljakkaan poikaystävän päälle. Tiedoista ja Revenistä on myös kiinnostunut kuivakka senaattori, jonka luonteen ansioita ei silmä paljasta.

Ilokseni loppuratkaisu tuotti yllätyksiä ja kauhein visioni ei toteutunut. Joka tapauksessa kirja ei ole missään nimessä puhtaasti jännitystä, vaan kertoi enemmänkin ystävyydestä ja Washingtonin seurapiirien pinnallisesta elämästä. Voin suositella kaikille chicklitin eli sinkkukirjallisuuden ystäville.

2011-01-17T10:34:00.004+02:00

Mohsin Hamid:Fundamentalisti vastoin tahtoaan. Tammi. 2007

Joskus 2000-luvun puolenvälin tienoilla Lahoressa Pakistanissa nuori paikallinen mies ryhtyy juttusille epäluuloisen amerikkalaisturistin kanssa. Pakistanilainen, Changez nimeltään, on hyvin avoin ja puhelias ja alkaa pitää monologiaan. Amerikkalainen on sen sijaan vaitelias. Hänestä emme saa tietää paljoakaan. Kuva amerikkalaisesta hahmottuu ainoastaan Changezin tulkintojen perusteella, joten lukijan on itse luotava oma käsityksensä amerikkalaisen vaikuttimista.

"Kun istutte tuolla tavalla, käsi viereisen tuolin selkämyksellä, takkinne ohueen kankaaseen nousee rintalastan suuntainen kohouma täsmälleen siihen, missä meidän maamme - ja oletettavasti kaikkien maiden - salaiset agentit usein pitävät käsiaseen kainalokoteloa. Ei, ei, älkää suinkaan minun vuokseni asentoa muuttako! Tarkoituksena ei ole edes vihjata että te olisitte varustautunut aseella, olen varma että teidän tapauksessanne kyse on matkalompakosta, johon varovaiset matkalaiset kätkevät tarvikkeensa varkailta. "

Changez kertoo kuinka hän pääsi harvojen valittujen joukosta Princetoniin ja vielä harvemmasta joukosta haluttuun amerikkalaiseen konsulttifirmaan. Haastattelussa hän omaksi ihmetyksekseen hurmasi haastattelijana toimineen korkean pomon. Mutta mistä tämä piinkova bisnespeto hurmaantui? Tämä taas jää lukijan pääteltäväksi moninaisten vihjeiden perusteella.

”Teit todella ikävän tempun”, hän sanoi. ”Tiedän”, vastasin. ”Olen pahoillani.” ”Minä en kannata myötätuntoa työpaikalla”, hän jatkoi. ”Enkä siis miettinyt pitäisikö sinulle antaa kenkää. Itse asiassa toivon että olisin tehnyt sen kuukausi sitten, jotta olisimme säästyneet kaikelta mitä Valparaisossa meille teit. Mutta”, hän sanoi ja oli hetken hiljaa, ”voin sanoa tämän. Pidän sinusta. Näen että sinulla on kriisi. Jos haluat joskus helpottaa paineita ja jutella jonkun kanssa, soita niin tarjoan kaljan.” Kurkkua kuristi enkä kyennyt vastaamaan. Nyökkään hitaasti, ele oli kuin kumarrus.

Mutta mikä oli Changezin kriisin syy? Ensinnäkin kolmiodraama. Toiseksi kansallinen identiteetti. Kolmiodraaman osapuolina Changezin lisäksi olivat kaunis, älykäs ja melankolinen Erica sekä hänen kuollut poikaystävänsä. Kuolleen kanssa on mahdoton kilpailla, vai onko? Kansallinen identiteettikriisi taas alkaa itää ”11.9.” jälkeen. Kaksoistornien mukana romahtaa Changezin kiinnostus länsimaiseen uraan ja alkaa mutkainen paluu omille juurille Pakistaniin.

Changez muistuttaa kirjallisena hahmona kovasti Dostojevskin Idioottia, ruhtinas Myskiniä. Kummatkin ovat hyväsydämisiä ihmisiä ja omalla tavallaan viisaita ihmisiä, mutta he eivät koskaan opi tajuamaan valtavirtaihmisten vähemmän jaloja pyrkimyksiä, eivätkä ymmärtämään kirjoittamattomia sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä. Kyyniset ihmiset eivät taas voi uskoa vilpittömään sydämeen, vaan helposti epäilevät sitä tai tulkitsevat väärin. Ruhtinas Myskinin loppu on karvas, mutta on Changezin loppu yhtä lohduton? Sen voi saada vain selville lukemalla kirjan vai saako sen sittenkään?

Carl von Linné: Lapinmatka 1732

2011-01-04T09:55:00.003+02:00

Lapinmatka 1732 Karisto. 1993

Carl Linnaeus eli Linné lähetti professoriksi ehdittyään nuoria miehiä, ”apostoleitaan”, ympäri maailmaa tieteen ja talouden nimissä ja tuomaan mainetta Ruotsille. Moni kuoli tehtävää suorittaessaan. Ajattelin heistä lukiessani, että julmaa oli lähettää heidät surman suuhun. Nyt kun luin Lapinmatkan, ymmärsin, että Linné oli pannut itsensä alttiiksi omassa nuoruudessaa. Hänen matkansa Lappiin 25-vuotiaana oli kuolemanvaarallinen retki.

Nuori mies ratsasti Upsalasta Pohjanlahden ympäri ja nousi välillä Ruotsin Lapin suuria jokia ylös. Paluu kulki Suomen rannikkoa Torniosta Turkuun. Lapissa hän joutui kauheisiin säihin, ruokaa ei ollut, tulviva syvä joki piti ylittää näin: ”Meidän täytyi panna uoman poikki riuku ja sitä myöten veden alla kulkea mitä suurimmassa hengenvaarassa”. Joka on nähnyt Ruotsin Lapin isojen jokien tulvivan, tietää, mitä Linné koki. ”Lopulta olin hirveän nälkiintynyt, oltuani neljättä päivää ilman leipää ja juomaa”., hän kirjoittaa. No, hyviä aikoja matkalla tuli paljon, ja matkamies teki havaintoja kasveista, eläimistä, lappalaisten elämästä, luonnonvaroista Kuninkaalliselta Tiedeseuralta saadun tehtävän mukaisesti. Nykyihmisen yllättää, miten vähän tietoa 1700-luvulla ihmisillä oli Lapista ja saamelaisista. Etäisyys etelästä pohjoiseen oli silloin lähes ylittämätön. Lappi oli oma pohjoinen seutunsa, joka ei itse asiassa kuulunut Ruotsiin. Käsitykset sairauksista ja hoidosta tiesin ennestään niin vaarallisiksi kuin ne kirjassa osoittautuvat. Linné sanoo pikkutytön silmäsairauden johtuvan siitä, että äiti on raskauden aikana katsellut kuolevaa anoppiaan.

Kasvit kiinnostavat kulkijaa eniten, ja kasveista innostunut lukija tapaa tuttuja kasveja ja saa katsoa niitä 1700-luvun tutkijan silmin.

En tiedä, miten paljon hyötyä Tiedeseuralle oli Linnén havainnoista, esim. tämmöisistä: ”Miehet täällä enimmäkseen keittävät ruoan, naiset valmistavat vain juuston ja maitoruoat, mutta miehet kalan ja liharuoan; ja jos emäntä ei ole kotona, myös maitoruoat ja juuston”. Ehkä tärkeintä oli kerätä perustietoa joka asiasta.

Linné on oikea kirjailija. Tekstissä on vauhtia ja todentuntua, arkipäivää ja hengenvaaraa. Jokapäiväisen elämän kertomiseen lomittuu syvällisyys. Linnén ajan ihmismielessä Jumala oli elävä, myös matalassa arjessa, ja sekoitus kiehtoo nykyihmistä, jonka arki on pelkästään maallinen. Kirja päättyy, kai ajan tavankin mukaa, kauniisti: Kaikkivaltiaalle olkoon kiitos, ylistys ja kunnia iankaikkisesti”.

Kerttuli

Muistojenkerääjä - välipäivien jännäri

2010-12-29T16:18:00.002+02:00

Meg Gardiner: Muistojenkerääjä, Otava 2010

Stephen Kingin mukaan tässä on trillerien seuraava superstara.

Tämä on toinen Gardinerin kirja, jonka luin. Ensimmäisestä kirjasta Pahuuden piiri en muista paljoakaan - en oikeastaan mitään, mutta eihän se kirjaa pahenna. Ensimmäisessä kirjassa esiteltiin kirjan sankaritar Jo Beckett ja tässä kirjassa jatketaan hänen rikospsykiatrian tapaustensa parissa.

Kirja oli tarinaltaan riittävän mielenkiintoinen pitääkseen minut otteessaan yli yön. Olin aika ähky, kun kirja vihdoin loppui ja onnekseni kirjan loppu oli arvaamaton.

Miltä sinusta tuntuisi olla henkilö, jonka päässä uudet muistot ja ajatukset pysyisivät vain 5 minuuttia?
Vanhat lapsuus- ja nuoruusmuistot ennen onnettomuutta olisivat kuitenkin mielessäsi iäti.
Miten ratkaisisit ongelman?

lukijana: Raisa/kaunotiimi

Europe's lost civilization

2010-12-28T12:49:00.029+02:00

Peter Marshall: Europe's lost civilization : exploring the mysteries of the megaliths (Headline, 2004)

Peter Marshallin englanninkielinen kirja on kiehtova virtuaalimatka Stonehengen, Newgrangen ja muiden Länsi-Euroopan esihistoriallisten kivirakennelmien kulttuuriin. Teoksen kehyksenä toimii tekijän purjehdus Länsi-Euroopan ja itäisen Välimeren megaliiteistaan tunnettujen rannikkoalueiden halki pohjoisesta etelään. Mm. oppihistoriaa yliopistoissa opettaneen Marshallin ajatukset liikkuvat laajalla alueella arkeologiasta kulttuuri- ja uskontohistoriaan ja filosofiaan.

Merkittävää varhaista megaliittikulttuuria esiintyi erityisesti Länsi-Euroopassa Atlantin rannikoilla n. 5000-2500 eaa. Kuuluisimmat megaliittialueiden monumentit kuten Stonehenge tunnetaan maailmanlaajuisesti, mutta niiden rakentajista ja heidän kulttuuristaan tiedetään edelleen melko vähän. Marshall pyrkii paikkaamaan aukkoa yhdistelemällä arkeologian uusinta tutkimustietoa mm. uskontohistoriallisiin ja muihin teorioihin.

Kivikauteen yhdistyvät helposti mielikuvat nuijaa heiluttavista primitiivisistä villimiehistä, joilla ei ollut alkeellisintakaan käsitystä sivistyksestä. Marshall on kuitenkin eri mieltä megaliittikulttuurin primitiivisyydestä. Monet megaliittirakennelmat näyttäisivät olevan suunniteltu tarkkojen astronomisten laskelmien mukaisesti. Marshallin mielestä läntisen Euroopan megaliittikulttuuria voitaisiin pitää jopa Euroopan kadonneena muinaisena "kulta-aikana"; se oli hänen mukaansa rauhanomainen, ekologinen, tasa-arvoinen ja korkealle kehittynyt sivilisaatio, jossa myös ylläpidettiin yhteyksiä laajalle alueelle erityisesti vesiteitse. Rauhanomaisuudesta voi kertoa se, että arkeologit ovat löytäneet vain vähän megaliittikulttuurin aikaisia aseita ja muita jälkiä sotilaallisesta varustautumisesta. Tämä saattoi myös olla syynä kulttuurin syrjäytymiseen uusien valloittajien tieltä.

Ajoittain kirjan ajatukset voivat kohota hieman mystisiinkin sfääreihin sivutessaan megaliittirakennelmien mahdollisia yhteyksiä ns. ley-linjoihin tai fengshui-tyyppisiin näennäistieteellisiin näkemyksiin maan energiavirtauksista. Toisaalta kirja pyrkii ja ehkä onnistuu noidenkin pohdintojensa kautta tavoittamaan jotain megaliittikauden ihmisten maailmankatsomuksesta, joka on voinut ohjata heidän suurisuuntaisten kivirakennelmiensa suunnittelua. Joskus tekijä saattanee vapaasti rönsyilevissä pohdinnoissaan löytää megaliittikulttuurista myös hieman liikaa omia yhteiskunnallisia ihanteitaan? Mutta Marshall pyrkii kuitenkin perustelemaan näkemyksensä ja teoriansa arkeologisella ja muulla tutkimustiedolla, mistä laajasta asiantuntemuksestaan teos on myös saanut tunnustusta.

Kay Scarpettan Joulu

2010-12-19T11:43:00.001+02:00

Patricia Cornwell: Valokeilassa. Kay Scarpettan tutkimuksia.
(Otava, 2010)

Tämä kirja tarttui matkaani, koska siinä puhuttiin joulun ajasta ja en ollut muutamaan kirjaan lukenut Scarpettan tutkimuksia.

Kirjassa on kaksi isoa juttua, jotka jossain kirjan puolivälin jälkeen alkavat risteytyä pahasti ja lopulta taitaa olla vain yksi iso vanhoihin tapauksiin liittyvä massiivikeissi.
Jälleen on kuolinsyyntutkija vaarassa, jälleen on aviomies salassapitovelvollisuuden alainen ja jälleen on sisarentytär liikkeellä helikopterinsa ja paikantimiensa kanssa. Marino on myös mukana!

Koska en ollut vähään aikaan lukenut tätä sarjaa, oli minun alussa vaikeata seurata tarinan kulkua, koska kirjailija ei paljon aiempia tapahtumia ja taustoja kirjan alussa selittele.
Olen huomannut, että ehkä sen vuoksi monesti pidän brittikirjailijoiden jännäreistä, koska niissä kirjailija ottaa lukijan mahdollisen ensikertalaisuuden huomioon. Niissä kirjoissa kerrotaan oleellinen menneisyydestä taitavasti kirjasta toiseen varioiden. Cornwell kirjoittaa menneistä tapahtumista juonen edetessä hyvin hajanaisesti vaikka ne ollisivat oleellisia tarinan ymmärtämisen kannalta.
Ihmissuden sentään muistin ja tunnistin "niistä vanhoista kirjoista".

Kirja on hyvä. Se on varma must Scarpetta-faneille ja myös ruokafaneille. Oli kidutusta lukea keskiyöllä ihanasta salaatista jonka Kay kädenkäänteessä valmistaa katsottuaan "tyhjään " jääkaappiin.

Se kohta minkä luin kaksi kertaa oli kirjan loppukohtaus. Tämän kirjan lopun yhteisöllisyys - jouluilta sai minut lukijana herkistymään.

luki: Raisa/kaunotiimi

Kasvoton tuomio

2010-12-13T14:38:00.003+02:00

Holt, Anne: Kasvoton tuomio (Gummerus, 2010)

Inger Johanne Vik-dekkari.

On luminen norhjalainen talvi joulukuussa 2008. Ingvar Stubo joka on Inger Johannen kanssa naimisissa saa hälytyksen Oslosta Bergeniin. Jouluaattoyö on ottanut hengen naispiispalta.

Kaikkien kommervenkkien jälkeen erilaiset palapelin palaset loksahtavat paikoilleen.....

Miksi en pitänyt tästä jännäristä niin paljoa että olisin saanut sen luettua loppuun? Tällä kertaa myös Kristianen, Ingerin 13-vuotiaan tytön elämä, jotenkin ahdisti minua.....

Kertokaa te muut lukijat, mikä tässä kirjassa teitä viehätti?

Neljä ruumista, yksi epäilty, ei johtolankaa

2010-12-13T14:30:00.001+02:00

James, Peter: kuoleman kanssa ei kujeilla
(Minerva Crime 2010)

Rikoskomisario Roy Grace tekee suomenkielisen ensiesiintymisensä tässä teoksessa. Tämä on dekakrisarjan ensimmäinen osa.

Olen ollut viimeaikoina hieman kranttu lukija. Olen aloittanut useita kirjoja, mutta tuolla makaavat puoliksi luettuina yöpöydälläni ja sängyn vieressä lattialla.

Tämän kirjan luin viikonloppuna kannesta kanteen. Olenko siis minä ryhdistäytynyt vai oliko kirjan juoni niin kiinnostava ja kouluttava. Veikkaisin jälkimmäistä. Kun tarinasta oli vain sata viimeistä sivua jäljellä tuli juoneen vieläkin sellainen käänne että pakko oli unohtaa paljonko kello yöllä oli ja lukea jännäri loppuun.

Kirja kertoo pieleen? menneestä polttaripilasta, onnettomasta? morsiammesta, myötätuntoisesta? bestmanista. Se kertoo rahasta, Australiasta, Canadasta ja Cayman-saarista.

Mietittäväksi : Selviääkö sulhanen? Miksi Davey kuoli?

lukijana: Raisa/Kaunotiimi

Jos jokainen on uhri, kuka on syyllinen?

2010-12-02T11:25:00.001+02:00

Kristina Ohlsson: Nukketalo, WS Bookwell 2010

Bestseller-hyllystä löytyi tämä dekkari, jonka kansi vaikutti erilaiselta ja mielenkiintoiselta.
Nimi Nukketalo toi mieleen Nukkekodin, tuon Ibsenin näytelmän. Yhtymäkohtia ei liene lainkaan.
Tai oikeastaan en osaa sanoa tästä mitään, kun en ole vielä tätä dekkaria lukenut.

Kirjailija on politiikantutkija ja työskentelee turvallisuuspoliittisena analyytikkona Ruotsin poliisihallituksessa. Tämä on hänen ensimmäinen teoksensa.

Ruotsalaiset dekkarit ovat hyvin yhteiskunnallisia ja kantaa ottaviakin. Millainenkohan tämä on? Ainekset hyvään tarinaan ainakin löytyvät:

On junassa katoava tyttö, jolta jää vain pienet liilat kengät junaan.
Sitten on mies maineikas komisario Alex R.
Sitten mukaan tulee rikostutkija , nainen Fredrika
Heillä on epäilys siitä, että kyseessä on huoltajuusriita.

Vaan miten asian laita oikeasti on?
No minähän arvaan, koska kyseessä on dekkari.

Tytön katoamiseen liittyy rikos?

Kaunotiimi/Raisa

Kirkkaan selkeää

2010-12-02T11:10:00.002+02:00

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää, Tammi, 2010

Tämä kirja tarttui tänään käteeni Bestseller-hyllystä. Siinä se oli ihan kaikkien dekkareiden ja muutaman tietokirjan (mm. Loirin ei auktorisoidun elämäkerran) vieressä.

Yläosa kannesta valkoinen ja siinä tuo kuumailmapallo. Houkutteleva. Mielenkiintoinen!
Olen aina pitänyt Maarit Verrosen kerrontatavasta.
Selailin tätä uutuutta ja päätin lainata teoksen.
En siis ole vielä lukenut siitä kuin muutaman sivun alusta ja sitten takakannen puffitekstin.

Ihan ensimmäisellä sivulla on mielenkiintoinen sana: Piilokoordinaattori.

Mitä tekemistä tällaisella piilokoordinaattorilla on tarinassa?

Takakannen mukaan kirja kertoo ajasta, jolloin Eurooppa on autioitumassa ja jossa ei tarvita enää fyysistä kohtaamista, riittää kun heilauttaa virtuaalihanskaa. Kirjan päähenkilöinä velkaantunut Tiksu P ja orja nimeltä Jani. Vaelluksensa aikana he kohtaavat ihmisiä, jotka ovat siruttomia, mutta säilyvät siitä huolimatta hengissä.

Miksi tätä ei ole merkattu scifiksi?
Minkälaiset kirjat ja keiden kirjailijoiden teoksia merkataan kirjastossa scifiksi?

Ehkä vastaukset löytyvät kun luen tämän kirjan.

Kaunotiimi/Raisa

Pietolan tytöt ja Jukolan pojat

2010-11-11T10:13:00.004+02:00

Radiossa luetaan Heikki Meriläisen muistelmia. Kovaa tekstiä kovasta elämästä. Se vastaa ihan hänen kirjaansa Pietolan tytöt. Kiinnostuin tästä kirjasta, kun luin kirjallisuudentutkija Pertti Lassilan huomion, että Pietolan työt on Kiven Seitsemän veljeksen pikku siskoksi kirjoitettu ja että kukaan ajan lukijoista tai tutkijoista ei huomannut sukulaisuutta. Meriläinen kirjoitti tarkoituksella Seitsemän veljestä päässään. Lukiessani Pietolaa ihmettelin, miten sukulaisuutta ei huomattu. Ensi sivulta alkaen se paistaa silmään. Alkukappale seuraa Jukolan alkuakappaletta ”Jukolan talo eteläisessä Hämeessä seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä ” jne. Lauseiden kulku ja rytmi on sama. Pietolassa on yhdeksän tytärtä, joissa kaksi kaksospareja, Jukolassa seitsemän poikaa, joissa yksi kaksospari. Orvoksi jäävät lapset joutuvat pitämään taloa – Jukolan pojat tosin laistavat metsään. Jukolassa Impivaaran tupa palaa, Pietolassa talo. Meriläinenkin käyttää näytelmän tapaan repliikkejä, puhujan nimi, repliikki, puhujan nimi repliikki.
Pietolan tyttöjen isä on hartaasti kaivannut poikaa. Äiti vakuuttaa, että kyllä tytöt siinä työt tekevät kuin pojatkin. Hoitavat talon ja käyvät metsällä. Niin Pietolan sisaret tekevätkin. Isä kuitenkin vetää onnettomuuden perheeseen, kun hän ottaa uuden vaimon, koska tällä on poika, johon Pietola kiinnittää toiveensa. Hyvä ei seuraa, kun Pietola testamenttaa talon pojalle ja jättää tytöt ilman. Nämä kuitenkin työllään pitävät talon pystyssä. Kirjassa taito ja sisu on naisilla. Meriläisen naiset ovat vahvoja, miehet heikkoja. Körttiläisyys kutoutuu elämään mukaan. Kukin lukee omalla tavallaan ja tulkitsee itse. Onnettomuus seuraa onnettomuutta, mutta sisarusten päät kestävät. Ankea kova elämä koettelee, kuten Heikki Meriläistäkin, mutta valoa riittää. Kirjan lopussa sisarukset kokoontuvat muistelemaan mennyttä suvella, kun taas Jukolan veljekset kerääntyvät joulunviettoon. Pietolan tyttöjen viimeinen lause: ”Kaikki asettuivat tyyneen: kädet helmoissa istuivat ja kuuntelivat Aunon lukua. Kasvoissa näkyi mieluinen tyytymys ja herttaisesti paistoi puolipäivän aurinko”. Rauhalliseen ”tuhannen kultaisen auringon kiertoessa” –tunnelmaan päättyy Seitsemän veljestäkin.
Kukin lukija miettiköön itse Meriläisen ajattelun ja Kiven ajattelun ero. Sitä on.

Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, WSOY 1892 (Ei ole saatavissa HelMet-kirjastoissa)

Kerttuli

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä

2010-09-03T14:27:00.011+03:00

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä
Nemo. 2010.

Kaarina Davisillä oli rankka lapsuus, mutta kesäisin sukunsa tilalla, Alhonlahdessa, hän nautti elämästään luonnon helmassa. Aikuisenakin rappioitunut sukutila veti häntä puoleensa, vaikka hetket asuinkelvottomassa Alhonlahdessa jäivät vähäisiksi. Lopulta sairaanhoitajan kuluttava ammatti ja kerskakuluttajan arjen tyhjyys uuvuttivat hänet ja hän jäi aluksi vuorotteluvapaalle. Vuorotteluvapaalla hän alkoi kyseenalaistaa elämäntapaansa ja huomata entistä selvemmin, että hänen suurin onnen lähteensä oli luonto. Luonnon kaipuussaan hän päätyi kaikkia moottorivempeleitä rakastavan miehensä kanssa ostamaan omakotitalon maalta ja palasi hetkeksi takaisin sairaanhoitajan töihin. Pian hän huomasi, että hänen elämänsä soti liikaa hänen uutta arvomaailmaansa vastaan. Hän erosi miehestään, alkoi kunnostaa Alhonlahtea uuden elämänkumppaninsa kanssa ja meni luontoyrittäjäkoulutukseen. Nykyään hän elää alle köyhyysrajan onnellisena luonnon keskellä Alhonlahdessa ja haluaa auttaa niitä muita ihmisiä, jotka mahdollisesti haluaisivat hypätä oravanpyörästä tai ainakin elää ekologisemmin.

Kirja jakaantuu karkeasti ottaen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa hän kertoo elämäntarinansa näkökulmanaan asiat, jotka johdattivat hänet luontoa kunnioittavaan elämään. Toisessa osassa hän antaa neuvoja niille, jotka haaveilevat hyppäävänsä oravanpyörästä ja/tai elävänsä ekologisemmin. Ohjeet ovat sekä ekonomisia että ekologisia. Neuvomista kavahtavan ei kannata kuitenkaan luopua lukemisesta, sillä neuvojen ohessa tulee mielenkiintoista faktaa. Kaarina Davis auttaa kyseenalaistamaan arkisia ihanteita, kuten laajoja pihanurmia. Itseäni järkytti eniten metsänhoitoyhdistyksen törkeän yksipuoliset ohjeet. Metsänhoitoyhdistyksen neuvoja suositteli merkittäviä uudistushakkuita eli avohakkuita Davisin omistamiin metsiin. Onneksi hän kääntyi myös Metsäkeskuksen metsäluontoneuvojan puoleen ja nyt hänen monimuotoinen metsänsä on suojeltu. Rahaa hän sai yhtä paljon suojelusta kuin olisi saanut avohakkuusta, mutta metsänhoitoyhdistys ei edes maininnut suojelun mahdollisuudesta.

Suosittelen myös Kaarina Davisin esikoisteosta Rankka Kutsumus, joka pääsi vuonna 2007 tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.

Sonja

Maagista ajattelua

2010-08-30T12:02:00.004+03:00

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua (Sammakko 2010).

Tässä faktan ja fiktion rajamailla seikkailevassa muistelmateoksessa seurataan kolme-neljäkymppisen kirjailijamiehen elämää. Tälle Manhattanilla majaansa pitävälle ja miehiä netti-ilmoitusten kautta deittailevalle kirjailijalle tuntuu sattuvan tavallista enemmän outoja kommelluksia. Päähenkilö on luonteeltaan varsin itsekeskeinen ja hieman neuroottinen tapaus, mutta hän myöntää itse auliisti puutteensa ja osaa kertoa kokemuksistaan hauskasti ja oivaltavasti, jolloin syntyy jotain sympaattista ja liikuttavaa. Rakkaudestakin päästään lopulta jyvälle, kunhan ensin on karistettu kannoilta epäsopivat ehdokkaat. Suomalaista lukijaa hauskuttaa myös newyorkilaisen elämänmenon urbaanius ja uusavuttomuus. Veikkaanpa että joku katajaisen kansamme asukki olisi selviytynyt näppärämmin kylpyammeeseen eksyneen hiiren karkottamisesta kuin Augusten, joka tarvitsee siihen suihkupullollisen Raidia, ammeellisen tulikuumaa vettä, litrakaupalla puhdistusainetta ja tunneittain televisionkatseluaikaa. Positiivisesti poikkeava lukukokemus, joka kolahtaa omaperäisyydellään ja hurtilla huumorillaan!

Hukkuneet ja pelastuneet

2010-08-17T10:44:00.007+03:00

Primo Levi (1919-1987)

Hukkuneet ja pelastuneet. Artemisia Edizioni, 2010

Tätä viime vuonna suomeksi käännettyä Primo Levin esseekirjaa en suosittele niille, jotka haluavat nukkua yönsä hyvin. Tämä kirja saa Levin esikoiskirjan nimen mukaisesti monesti ihmettelemään, Tällainenko on ihminen?

Kaikista esseistä nousee pääosaan järjetön väkivalta yhdistettynä äärimmäisen nöyryyttävään kohteluun. Koska natseissa oli myös paljon ns. tavallisia ihmisiä, tämä kirja sai minut tarkkailemaan ihmisiä ja miettimään, mitkä ovat ne tavallisen ihmisen piirteet ja ominaisuudet, jotka voivat muuttua hirviömäiseksi käytökseksi poikkeuksellisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Tähän kirja ei anna suoraa vastausta, mutta keskitysleirikokemuksiensa perusteella Primo Levi pohti monia ihmisen psyyken kummallisuuksia, kuten itselleen valehtelemista, toisen ihmisen totaalista mitätöimistä, uhrien syyllisyyttä ja eri ihmisten hyvinkin erilaista käyttäytymistä äärimmäisessä ahdingossa.

Ne harvat, jotka selvisivät hengissä kuljetuksista ja itse keskitysleiristä olivat Levin mukaan jollain tavalla poikkeustapauksia. Sieltä eivät selvinneet ihmisistä parhaimmat, vaan häikäilemättömimmät, natsien kanssa veljeilleet, sinnikkäimmät uskovaiset ja erikoisvangit. Primo Levi itse oli erikoisvanki. Kemistin ammattinsa vuoksi hän sai ”siistimpää” sisätyötä kemiantehtaassa ja vähän enemmän ruokaa kuin keskiverto vanki. Sisätöissä olevat säästyivät talven pahimmilta pakkasilta ja kesän paahtavimmalta helteeltä. Tehtaasta löytyi varastettavaa. Levin mukaan jokainen hengissä selvinnyt oli oppinut varastamaan. Varastamisen ja oman edun tavoittelun ohella myös ystävyys edisti elossa pysymistä, koska toinen auttoi toista kiperissä tilanteissa. Ystävällisyys piti myös yllä toivoa, muutoin niin toivottomassa ympäristössä. Toivo ja arkisiin asioihin keskittyminen pitivät mielen vireänä, sillä epätoivo oli tappavaa. Epätoivoon vaipujat eivät jaksaneet yrittää keplotella järkevästi ja esimerkiksi raatoivat itsensä näännyksiin liian kovalla työnteolla. Leirillä piti osata säästellä itseään, käydä kauppaa ja tingattava viisaasti, koska esim. ruokailuvälineet oli ostettava muilta vangeilta ja valuuttana olivat leivänpalat.

Yksi suuri ryhmä eloonjääneistä oli hartaat uskovaiset. Uskovaisiin Primo Levi laski myös poliittiset uskovaiset. Usko antoi voimaa. Keskitysleirillä Jumala koetteli uskovaisten uskon lujuutta ja kommunisteille leiri oli merkki kapitalismin äärimmäisestä mädännäisyydestä. Eräskin hengissä selvinnyt harras juutalainen oli sitä mieltä, että hän pelastui, koska Jumala halusi pelastaa hänet. Hän oli valittu. Ei-uskovainen Levi oli järkyttynyt moisesta ylimielisyydestä, sillä jokaisella pelastuneella oli ollut nimenomaan onnea. Kaasukammioihin valittiin ihmisiä summittaisesti, vailla mitään kunnon logiikkaa, joten kaikki pelastuneet olivat olleet myös sattuman suosimia.

Eniten Primo Levi ihmettelee, ja niin ihmettelen minäkin, miksi kaikki toimet piti tehdä käyttämällä tarpeetonta väkivaltaa, joissa ei ollut mitään muuta päämäärää kuin nöyryyttäminen ja tuskan tuottaminen. Mikä sai vanginvartijat käyttäytymään äärimmäisen väkivaltaisesti? Yleisin selitys on, että heidät aivopestiin (ja he halusivat tulla aivopestyiksi) uskomaan että juutalaiset eivät olleet edes ihmisiä, eivät edes eläinten arvoisia. Näin he pystyivät pesemään syyllisyytensä pois. Mutta minua ei selitys vakuuta, eikä vakuuttanut Leviäkään, parempaa ei ole kuitenkaan paljon tarjoiltu. Keskitysleirimuisteluita ovat julkaisseet monet hengissä selvinneet, mutta vanginvartijat eivät ole julkisesti muistelleet eivätkä selitelleet tekojaan.

Kirjan viimeisessä luvussa Levi muistelee kirjeenvaihtoaan saksalaisten lukijoidensa kanssa. Jotkut saivat hänet varomattomilla, valheellisilla lauseillaan suorastaan raivon valtaan. Joidenkin harvojen kanssa hän kävi pitkäänkin kirjeenvaihtoa. Koko loppuelämänsä Primo Levi yritti ymmärtää saksalaisia siinä onnistumatta. Vankkana Primo Levi – fanina tämä onkin ainoa asia, jota kritisoin hänen ajattelussaan. Saksalaisuus ei ollut keskitysleirien olemassa olon ydin (toteaahan hän itsekin monesti, että esim. NL:n vankileireissä oli ihan samankaltainen meininki), vaan keskitysleirejä synnyttävä pahuus on kaikkien kansojen ihmisten sisällä. Mutta minä en ole koskaan ollutkaan keskitysleirillä, hän oli, siksi en voi arvostella häntä epäloogisesta ihmettelystä.

Keskitysleirikokemus ei jättänyt Leviä koskaan rauhaan. Hän käsitteli keskitysleiriä kaikissa kirjoissaan enemmän tai vähemmän. Hän näki alati keskitysleiripainajaisia. Vuonna 1987 hän todennäköisesti tappoi itsensä hyppäämällä kotitalonsa porraskuiluun. Tämä Italiassa vuonna 1986 ilmestynyt kirja voi osaltaan selittää sen, miksi niin moni pelastuneista liittyi hukkuneiden valtaisaan joukkoon.

Sonja

Kultahattu

2010-08-03T16:16:00.005+03:00

(F. Scott Fitzgerald, alkeperäisteos The Great Gatsby ilmestyi v. 1925) Loisto: Otava, 2004

Kultahattu on romaani pintakiillon murenemisesta, petoksen verkoista ja rakkauden ja vihan välisestä, hyvin häilyväisestä rajasta. Loistavan tunnelmallinen, se on tutkimusmatka sivistyksen alla piilevään kusiaispesään ja

kokonaisen sukupolven viimeisiin, raukeneviin päiviin. Daisy on rakastunut Gatsbyyn, salaperäiseen sosialiittiin ja kartanonomistajaan. Daisyn aviomies Tom tietää asiasta, mutta yrittää olla tietämättään. Yhä kiristyvät välit johtavat lopulta sivullisen kuolemaan ja Gatsbyn itsemurhaan.

Kirjan maailma on täynnä kaikkea amerikkalaisen vaurauden tunnusmerkkejä: autoja, illalliskutsuja, jättimäisiä kartanoita ja puutarhoja. Kirjan emotionaalinen anti sisältyy muutamaan tiettyyn avainkohtaan, jotka ovat visuaalisuudessaan ylittämättömiä. Daisy kuiskaamassa kertojalle syvimpiä salaisuuksiaan heilutellessa itseään keinussa. Jordan ja Daisy makaamassa sohvalla hellepäivänä, Gatsby seisomassa vieressä, kaikki on punaista ja hopeaa. Köyhän miehen vaimon kuolema auto-onnettomuudessa. Öinen merenranta, meren yläpuolella paistava kuu, joka kertoo jazz-aikakauden päättyneen.

Fitzgerald pyrki kirjailijana nimenomaan tallentamaan oman sukupolvensa arvoja ja asenteita, kultaisen 20-luvun riehakkuutta ja vaurautta, ennen suurta pörssiromahdusta. On kuin hän olisi nähnyt kaiken elämänilon ja jatkuvan juhlimisen kierteen taakse kätkeytyvän uhan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ihmiset olivat ilmeisesti niin helpottuneita, että huh, tästäkin selvittiin, että eivät viitsineet katsoa, mitä heidän ympärillään tapahtui vaan antautuivat kokonaan elämään nykyhetkessä. 2000-lukulaisena minun on hyvin vaikea eläytyä tuohon maailmaan ja sen ilmapiiriin, siihen helpottuneisuuteen ja sen taakse kätkeytyvään ahdistavaan levottomuuteen. Nykyään tuntuu siltä, että ei voi tuntea muuta kuin levottomuutta.

Jalattomat, elottomat

2010-08-02T17:47:00.004+03:00

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Gummerus 2010

Fred Vargasin kirja Jalattomat, elottomat, eksyi käsiini siitä yksinkertaisesta syystä, että olen tutustunut kirjailijan tuotantoon jo aiemmin suomennetuissa kirjoissa. Vargasin kerrontatapansa on jotenkin uudenlaista erilaista ja kirjoista löytyy hilpeyttä, ironiaa ja omalaatuisia henkilöhahmoja. Pariisilaisella poliisiasemalla työskentelee kirjava joukko persoonallisia poliiseja suurimman aikaa sulassa sovussa. Mitä nyt joskus syntyy joskus pientä kinastelua tosiasioihin nojautuvien joukon, sovinnollisten joukon ja pilvien lapioijien kanssa. Kirjan päähenkilö ja poliisiaseman esimies Jean-Baptiste Adamsberg kuuluu ehdottomasti pilvien lapioijien kastiin ja hänen ajatuksenjuoksuaan ja asioiden ratkaisukykyään on joskus vaikea seurata, mutta niin vain rikokset selviävät. Adamsbergin johdolla asemalla häärää myös henkilökunta, jonka omituisuudet yritetään ottaa huomioon ei pelkästään mahdollisuuksien rajoissa vaan niitä kunnioittaen. Siellä työskentelee poliisina Mercadet, jonka pieniä lepotaukoja ja unihetkiä varten asemalta löytyy patja ja tyynyt. Siellä on Froissy, joka nuorena nälkää nähtyään tarvitsee nyt jatkuvasti pieniä välipaloja ja hänen ruokatarpeitaan löytyy siis sieltä ja täältä. Löytyypä asemalta Voisenetin kalatieteelliset julkaisut, Danglardin viinipullot, Noëlin pornolehdet, Kenorkianin eteeriset öljyt, Maurelin korvalappustereot ja Retancourtin savukkeet. Ja asustaa poliisiasemalla murharyhmän tiloissa myös valtavan kokoinen, laiska kollikissa, joka kuluttaa päivänsä retkottamalla kopiokoneen lämpimällä kannella. Ainoastaan kolme kertaa päivässä joku ryhmän jäsenistä kantaa tämän yksitoistakiloisen elikon ruokakupille, jää sen seuraksi ruokailun ajaksi ja kantaa sitten kissan takaisin omalle paikalleen kopiokoneen kannelle. Ompa kissan ruokakupin viereen asetettu tuolikin, jossa kantovuorossa oleva poliisi saattaa jatkaa työtään hermostumatta ja kissaa patistelematta. Tällä asemakissalla oli muuten jossakin aikaisemmassa kirjassa suurempikin rooli, kun sitä käytettiin vähän samaan tapaan kuin vainukoiraa etsimään kissan suosituimmuusasemassa oleva kadonnut poliisi. Kollikissan rakkauden määrää on turha aliarvioida.

Varsinaisen kirjan juonen voit lukea Gummeruksen nettisivuilta. Kirjan tarina alkaa Lontoossa, jossa hautausmaalta löytyy kenkäkasa ja kenkien sisältä pariton määrä eri aikoina poikkileikattuja säärenpätkiä. Sitten siirrytäänkin Pariisiin, jossa selviää, että pariisilaiset poliisit on aivan tarkoituksella johdatettu näkemään kenkäröykkiö. Pariisissa tapahtuu myös murha, jonka uhrina oleva henkilö on silputtu täydellisesti ja palaset ripoteltu ympäriinsä. Lontoon ja Pariisin jutut liittyvät jotenkin yhteen ja vievät Adamsbergin pieneen serbialaiseen kylään.

Birth of the Chess Queen

2010-07-27T14:24:00.007+03:00

Marilyn Yalom: Birth of the Chess Queen (2004)

HarperCollins, 2004

Tämä kauniisti kuvitettu englanninkielinen kirja löytyy Pelit ja leikit -hyllystä (79.81). Kirjassa kerrotaan eurooppalaisten kuningattarien asemasta ja vallasta eri maissa eri vuosisadoilla. Samalla tutkitaan shakkipeliin ja shakkinappuloihin, varsinkin kuningattareen, kätkeytyvää symboliikkaa. Pelin intialaisessa ja arabialaisessa alkumuodossa ei ollut lainkaan feminiinisiä hahmoja, koska sen ajateltiin kuvastavan armeijoiden kohtaamista taistelukentällä, johon naisilla ei ollut asiaa. Missä ja milloin kuningatar otettiin mukaan shakkilaudalle? Miten ja miksi siitä tuli pelin voimakkain nappula? Tekijä kertoo kiinnostuneensa näistä kysymyksistä nähdessään museossa pienen Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävän patsaan, jonka väitettiin olevan vanha shakkikuningatar. Tutkijan epäilykset heräsivät, ja hän päätti perehtyä aiheeseen tarkemmin.

HelMet-saatavuus

Karkurit

2010-07-18T17:31:00.005+03:00

(Aleksis Kivi, v. 1865)

Recallmed, 2009

Karkurit on näytelmä sukuvihasta ja kielletystä rakkaudesta. Tarinan keskiössä on kahden kartanonomistajan välinen verinen vihanpito, joissa osapuolina ovat Viitalan parooni Markus ja Kuuselan parooni Mauno. Mauno on pahasti velkaantunut, vararikon partaalle, joten Markus on ilmoittanut haluavansa ostaa Kuuselan, toivoen näin nujertavansa Maunon lopullisesti. Markuksen ottopoika, Niilo, kuitenkin sopii salaa Maunon kanssa hankkivansa tälle riittävästi rahaa voidakseen maksaa velkansa sillä ehdolla, että saa hänen Elma-tyttärensä vaimokseen. Mauno suostuu. Niilolla on kuitenkin paljon kierompi taka-ajatus mielessään: häiden avulla saada Markus aivan vihoihinsa, koska katsoisi ottopoikansa pettäneen hänet, ja usuttaa hänet Maunon kimppuun siinä toivossa, että kahakka tekisi selvän molemmista, jolloin Niilolle jäisi sekä Viitala että Kuusela. Niilosta on nimittäin tehty Markuksen perillinen, sillä Markus on julistanut biologisen poikansa, Tykon, perinnöttömäksi. Tämä siksi, että Tyko oli aikoinaan ollut salakihloissa Elman kanssa. Tyko palaa kuitenkin kotiin Uraalilta, sotakarkurina, juuri kun avioliittosopimus allekirjoitetaan. Vanha lempi elää kuitenkin edelleen, joten Elma päättää myrkyttää itsensä, ettei pettäisi Tykoa. Hänen kasvatesisarensa Hanna saa kuitenkin tiedon asiasta ja kertoo siitä Tykolle. Nuoret toimittavat Elmalle unilääkettä sisältävän pullon, joka saa hänet näyttämään kuolleelta vaikka onkin vain sikeässä unessa. Tyko ja Niilo kohtaavat Elman kuolleelta näyttävän ruumiin äärellä ja kuolevat keskinäisessä kaksintaistelussaan. Elma herää pian ja hänkin kuolee, oikeaan myrkkyyn vai sydämensä murtumiseen, sitä ei tehdä selväksi. Paroonien riita saa loppunsa, kalliilla hinnalla.

Karkurit on suuressa määrin velkaa William Shakespearen Romeo ja Julia-näytelmälle. Jos lukee molemmat peräkkäin, huomaa miten varsinkin juonikuvioissa on suuria yhtäläisyyksiä. Molemmissa on aiheina kahden perheen välinen sukuviha ja näiden jälkikasvun kielletty rakkaus. Kivi on lainannut näytelmäänsä jopa muutaman tietyn yksityiskohdan, kuten myrkkypullon vaihtaminen unilääkkeeksi ja kilpakosijoiden välinen kaksintaistelu tytön haudalla. Kiven tuotanto on monessa mielessä suomalainen vastine Shaksepearen tuotannosta. Molemmilla on samat heikkoudet ja vahvuudet, Molempien tarinat ovat ennestään tuttuja ja perinteisesti kerrottuja, mutta kieli ja henkilöpsykologia ovat jotain tuoretta ja luovaa. Kiven tunneskaala on myös hyvin suomalainen: täynnä haikeutta, anovuutta, hartautta ja haavoittuvuutta. Skaala on kokonaisuudessaan hyvin laaja, voimakas ja raju.

Näytelmässä on tyypillinen suomalainen miljöö: ennustajaeukko lukee tulevaisuutta nuorille tytöille, vanhempi paimen kurittaa nuorempaa kepillä, nuoret sotilaat täynnä unelmia ja elämän riemua, metsämaiseman haikeus. Kivellä on hyvin rikas sisäinen maailma, jonka hän suodattaa korpimaisemien avaruuden ja vapauden tunteen kautta. Näytelmä on täynnä rehellisiä tunteita, aivan kuin kirjailija itsekin kokisi ne. Karkurit on suurta draamaa pienoiskoossa. Maanpäällisten tapahtumien kautta käsitellään kosmisia teemoja. Hannan laulu Elman haudalla neljännessä näytöksessä on yksi Kiven kauneimmista runoista. Epätodellisessa arkipäiväisyydessään se on kuin kuvitus.

Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä

2010-07-16T12:41:00.008+03:00

Elisabeth Schönbeck: Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä. Miten paikka sisarussarjassa vaikuttaa elämääsi?

Kirjapaja 2009

Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä on kirja kaikille, jotka ovat kasvaneet sisarusparvessa tai ilman sitä, ja miettineet, miksi pikkusiskot käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät tai miksi vanhemmat suhtautuvat isoveljeen vakavammin kuin pienempiin sisaruksiin.

Ruotsalainen kasvatustieteilijä Elisabeth Schönbeck on erikoistunut tutkimaan sisaruutta. Hän on tutkinut tosi-tv-ohjelman osallistujia, hallituksen jäseniä, presidenttejä ja monia muita ammattiryhmiä ja nähnyt tiettyjen käyttäytymismallien toistuvan samanlaisina uudestaan ja uudestaan. Hänen mukaansa paikka sisarusparvessa, sukupuolen lisäksi, vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen.

Schönbeckillä on paljon herkullisia esimerkkejä tilanteista, joissa hän pystyy päättelemään tuntemattoman ihmisen sisarussuhteet. Niitä lukiessa voi vain nyökytellä: tuon minäkin olen huomannut. Vastuuntuntoisista esikoisista tulee usein johtajia ja organisaattoreita, huolettomista kuopuksista taas seikkailijoita ja maailmanmatkaajia. Joustavat ja sosiaaliset keskimmäiset lapset puolestaan monesti etsivät paikkaansa elämässä pitkäänkin. Martin Luther King ja Ingmar Bergman olivat keskimmäisiä lapsia. Kuopuksia ovat esimerkiksi Bill Gates, prinsessa Madeleine ja Charles Darwin (toiseksi nuorin kuudesta sisaruksesta). Esikoisia ovat Hillary Clinton, Carl Bildt ja Carl von Linné.

Kirjassa on ohjeita lastenkasvatukseen ja työntekijöiden rekrytointiin, mutta parhaan annin siitä saanee lukemalla tarkkaan luvun omasta paikastaan sisarusparvessa. Sen jälkeen voi vilkaista, mitä sanotaan muista sisaruuspaikoista, valekaksosuudesta tai ainoan lapsen asemasta. Lukemisen jälkeen kenties ymmärtää paremmin, miksi itse tai joku muu on tehnyt parisuhteessa tai työelämässä sellaisia päätöksiä kuin on tehnyt.

Kirjan luki isosisko, jolla on neljä pikkusiskoa ja joka on naimisissa keskimmäisen lapsen kanssa.

Tarkista kirjan saatavuustiedot HelMetistä

Salainen puhe

2010-07-15T09:10:00.027+03:00

Tom Rob Smith: Salainen puhe
Tammi 2010

Tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Tom Rob Smithin kirjoittama Salainen puhe oli luettava heti edellisen kirjan, Lapsi 44, jälkeen.

Lapsi 44 kertoi Stalinin ajan Neuvostoliitosta ja Salainen puhe jatkaa kertomusta sijoittuen Stalinin kuoleman jälkeiseen aikaan vuoteen 1956. Päähenkilönä on edelleen sama Lev Demidov, joka johtaa nyt omaa henkirikosten osastoa. Osasto saa toimia vain sillä edellytyksellä, että se toimii täysin salassa.

Henkirikososaston perustaminen on Demidovin ansiota ja uutta osastossa on se, että osasto etsii henkirikoksia tutkiessaan todisteita. Rikoksia ei enää haudata poliittisen totuuden sanelemiin selityksiin. Samaa edelliseen kirjaan on kuitenkin se, että kaikki tehdyt rikokset yritetään edelleen suodattaa pois kansan tietoisuudesta. Vallitsevana Neuvostoliitossa on vielä käsitys, että rikollisuutta ei ole. Uuden osaston erikoisuutta kuvataankin kirjan tekstissä hyvin: " Osastolle myönnetty vapaus oli hyvin erikoista laatua, ja Lev, joka oli tehnyt kaikkensa päästäkseen eroon salaisesta poliisista, huomasi päätyneensä toisen - tosin aivan erilaisen - salaisen poliisin johtoon."

Pidin tästä kirjasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Uutena aihepiirinä, joka minua alkoi kiinnostaa, nousi esiin Unkarin kansannousu ja ylipäätään ns. rautaesiripun itäiselle puolelle jääneiden maiden ja kansojen historia. Kirjan tekstiä lukiessa aistii saman ahdistuksen ja pelon ilmapiirin, jossa tavalliset kansalaiset, tai ehkä on vielä parempi sanoa, että kaikki neuvostoliiton kansalaiset elivät, kuin ensimmäisessäkin kirjassa. Yhä paremmin esille nousee myös kuvaus ihmisistä, jotka eivät ole pelkästään hyviä tai pahoja.

Kirjaa lukiessa mietin todella monta kertaa, miten minuun olisi vaikuttanut kirjassa kuvatun jatkuvan pelon ilmapiirissä eläminen. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tuskin minullakaan olisi ollut kylliksi rohkeutta ryhtyä puolustamaan yksilön oikeuksia yhteiskunnan/politiikan sanelemaa totuutta vastaan. Entä perheen, läheisten, ystävien puolustaminen? Entä minulle tuntemattomien ihmisten puolustaminen? Olisinko vetänyt hartiat kyyryyn, katsonut maahan ja yrittänyt vain tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi? Siinäpä meikeläisen pikkuaivoille paljon "olisinko" -pohdintaa.

Lisätietoa Tom Rob Smithin kirjasta Salainen puhe:

Tarkista saatavuus HelMet -kirjastoista

Kustannusyhtiö Tammen sivu

Kirjavinkit -sivujen kirjaesittely

Kirja-esittely SavonSanomissa

Lisätietoa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšovin puheesta:

Wikipedian sivu

Yle/Ajantasa

Mallenin suku

2010-07-14T12:48:00.012+03:00

Catherine Cookson: Mallenin suku

Gummerus 2010

Mallenin suku on kertoo äkisti köyhtyneen mahtimiehen, Thomas Mallenin, suuresta elämänmuutoksesta 1880-luvun englantilaisessa maalaispitäjässä. Velkojat ovat kimpussa ja kartano on pakko myydä ja työntekijät saavat lopputilin. Kaikki muut paitsi uskollinen kotiopettatar neiti Brigmore ja palvelustyttö Mary. Thomas Mallen tarvitsee naisia, sillä hänen on huolehdittava nuoret sisarentyttärensä Barbara ja Constance avioliiton satamaan.

Mallenin poika Dick on tietysti renttu eikä hänellä ole asiaa jäädä asumaan perheen kanssa.

Isä Mallen on kovaluonteinen eikä hän ole tottunut vastaväitteisiin. Hänen tummissa hiuksissaan on erikoinen valkoinen raita. Samanlainen raita on monilla piirikunnan vekaroilla, sillä hän on kylvänyt siementään ahkerasti eri puolille piirikuntaa.

Yksi näistä valkoraitaisista on kiihkeä ja sisukas Donald, joka saa eräänä päivänä tietää todellisen isänsä, kun kaverit haukkuvat häntä äpäräksi. Donald on vain yhdeksän vuotias, mutta hän päättää jo tuolloin tulla osaksi Mallenin sukua.

Kirjan pääosio on Barbaran ja Constancen naimisiin pääsy. Jos asiat olisivat pysyneet ennallaan, mitään ongelmaa ei olisi, mutta köyhien tyttärien naittaminen on haasteellista. Barbara ihastuu Donaldiin, vaikka tämä on tavallinen tilallinen, tosin hyvin yritteliäs. Barbara joutuu epätoivoon, kun Donald haluaakin Constancen. Hänet eikä ketään muuta.

Constancen sydän puolestaan sykkii Donaldin sairaalloiselle velipuolelle, mutta hänen on pakko mennä naimisiin Donaldin kanssa.

Hääyöstä lähtien kaikki menee pieleen. Tästä alkaa myös kirjan paras osa. Cookson kuvaa taitavasti avioliiton helvettiä ja henkistä väkivaltaa, jota viha ja katkeruus ruokkivat.

Mallenin suvun trilogiaan kuuluvat Mallenin suvun (the Mallen Streak 1973) lisäksi Mallenin tyttö (the Mallen girl 1973) ja Mallenien paluu (1974). Ensimmäinen osa oli niin luettava, että epäilemättä luen muutkin osat. En tunne Cooksonia tarkemmin, mutta Mallenin suvusta pidin, koska tyyli ei ollut liian imelää.

http://www.helmet.fi/record=b1951672~S9*fin

http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=7446

Lapsi 44

2010-07-13T13:31:00.013+03:00

Tom Rob Smith: Lapsi 44
Tammi 2009

Tätä kirjaa, Lapsi 44, pyörittelin koko viime talven käsissäni ja ajattelin, että tämä pitää lukea. Kirjan kansi ei iskenyt minuun, eikä alussa takakannen esittelytekstikään, paitsi sitten yhden kerran. Tiedä sitten, mistä se kiinnostus yht'äkkiä heräsi, mutta siitä lähtien aina kirjan nähdessäni harkitsin onko minulla nyt aikaa lukea. Ja sitten tuli kesä ja loma ja ensimmäinen lomakirjani oli tämä. Ja hyvällä kirjalla aloitinkin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliittoon ja Stalinin aikoihin. Kirjan tarina alkaa siitä, kun nainen eräänä pakkastalven ankeana päivänä toteaa nälissään, ettei jaksa enää pitää huolta itsestään eikä piilossa pitämästään kissasta. Hän päättää vapauttaa kissan, että sillä olisi edes pieni mahdollisuus selvitä hengissä, vaikka vapautuksen varjopuolena onkin pelko, että joku naapuri pyydystää sen heti ateriakseen. Ja niinhän siinä käy, laiha kissanreppana pääsee hengestään, mutta jonkinlaiseksi saaliiksi joutuu myös kissan metsästäjä. Poloisen metsästäjän kohtalo ei selviä heti, mutta siihen saadaan selvyys tarinan jatkuessa.

Kirjan alkutarina on vain pieni juonne varsinaiseen kirjan sisältöön verrattuna. Sivuilla taituroi työssään ja yksityiselämässään Lev Demidov, joka on sotasankari ja töissä valtion turvallisuuspalvelussa. Hän törmää työssään sarjamurhaajaan ja kadonneisiin ja murhattuihin lapsiin. Demidovin työ on vaikeaa, sillä Stalinin Neuvostoliitossa ei ole rikollisuutta. Miten tutkia sellaista mitä ei ole? Seuratessaan johtolankoja itse Demidovistakin tulee epätoivottu henkilö.

Yleisenä mielikuvana tekstistä jäi mieleeni pelko ja ahdistus, jota kirjan henkilöt tunsivat yrittäessään elää hyvinä neuvostokansalaisina ja se, kuinka sattumanvaraista oli syytetyksi joutuminen. Jos ei joutunut syytetyksi jostakin selkeästä rikoksesta niin sitten oli vielä rikoslain 140 artikla, jossa määriteltiin poliittiseksi vangiksi henkilö, jonka toiminta tähtäsi Neuvostovallan kaatamiseen, horjuttamiseen tai heikentämiseen. Epäselvästi muotoiltu lause, jonka perusteella voitiin syyttää ketä tahansa puolueen tärkeistä virkamiehistä muusikkoihin, siis ... ketä tahansa. Kukaan ei voinut olla varma, ettei ollut koskaan syyllistynyt neuvostovastaiseen kiihotukseen, vastavallankumoukselliseen toimintaa tai vakoiluun, kun kukaan, päähenkilö mukaanlukien, ei voinut oikein olla varma, mitä sillä oikeastaan tarkoitettiin.
Kirjassa miellytti myös se, että kirjan hyvät henkilöt eivät olleet täysin hyviä eivätkä pahat pahoja. Varsinkin tähän teemaan pääsee käsiksi jo päähenkilön, Lev Demidovin tarinan kautta.

Kirjailija Tom Rob Smith on englantilainen ja on sijoittanut molemmat suomeksi julkaistut teoksensa Neuvostoliittoon. En tiedä, kuinka historiallisesti todenpäräinen hänen ajankuvauksensa Neuvostoliitosta, Stalinin ajasta ja pelosta on, mutta Lapsi 44 herätti minussa mielenkiinnon ottaa siitä selvää. Nyt vain pitäisi löytää hyvä tietokirja, elämäkerta tai muistelma täydentämään jännityskirjan myötä havaitsemaani aukkoa sivistyksessäni. Voisiko joku suositella jotakin suomenkielistä tällaista?

Tarkista kirjan saatavuus HelMet-kirjastoista http://www.helmet.fi/record=b1899305~S9*fin

Kustannusyhtiö Tammen sivu http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513144791/

Kirjavinkit -sivujen kirjaesittely http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/lapsi-44/

Kirja-arvostelu SavonSanomissa http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/tom-rob-smith-lapsi-44/462355

Aavikonkukan terälehti

2010-07-12T19:48:00.005+03:00

Sir Walter Scott: Ivanhoe (1819)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Englantiin, sateisen ja harmaan taivaan alle; kostea tuuli puree poskia; tapahtumat näytellään vehmaiden puiden alla, linnoissa ja turnajaiskentillä; ritarien aseet kalahtavat sinkoillen kipinöitä; ollaan toden ja tarun rajamailla.

Ivanhoe on Romantiikan kirjallisuuden kuuluisimpia edustajia, ja se saavutti jo ilmestyessään suuren suosion. Se sijoittuu kirjamaailmaan, metaforien ja vertauskuvien gallerioihin, päästä keksittyihin tosielämän tilanteisiin ja loppuun asti hiottuihin teksteihin. Ritareita vilisevä keskiaika, johon romaani sijoittuu, on sekä hirvittävän realistinen että epätodenmukaisen unenomainen. Sellainen maailma, jossa leijonat makaavat ruusupedeillä. Elävää runoutta. Tapahtumat on koottu juuri oikeanlaista järjestystä noudattaen, ne ovat ahdettu täyteen juuri sopivasti toimintaa ja suvantohetkiä, kuitenkin pitäenlukijan koko ajan virkeänä. Keskusteludraamaa seuraa taistelukohtaus, turnajaisia kidnappaus, sen jälkeen kaksi mahtihenkilöä esittelevät toisensa toisilleen; linnan piiritys ja neidon ryöstö.

Brian de Bois-Guilbert on kunniastaan tarkka temppeliritari, joka on niittänyt mainetta Pyhän Maan ristiretkellä. Hän rakastuu Rebeccaan, yorkilaisen juutalaiskauppiaan, Isaacin, tyttäreen, mutta ei voi kosia tätä luokkaerosyistä. Kun Isaac ja Rebecca ovat matkaamassa metsän halki he joutuvat rosvojoukon yllättämiksi, jotka kuljettavat heidät metsän keskellä sijaitsevaan linnaan. Yksi rosvoista on de Bois-Guilbert. Hän pyytää Rebeccaa lähtemään mukaansa, mutta tämä kieltäytyy sillä hän ei katso voivansa lähteä sellaisen miehen matkaan, joka on ryöstänyt hänet niin raa'asti. Kun linnaa piiritetään Locksleyn jaarlin ja Rikhard Leijonamiehen toimesta, de Bois-Guilbertille ei jää muuta mahdollisuutta kuin yksinkertaisesti kaapata Rebecca mukaansa ja luovuttaa tämä viranomaisille noituudesta syytettynä, toivoen että tämä lepyttäisi hänet. Sana kuitenkin lähetetään Wilfred Ivanhoelle, niinikään ristiretkellä mainetta niittäneelle ritarille ja Rebeccan hyvälle ystävälle, joka lähtee pelastusretkelle vakavasta turnajaishaavastaan huolimatta.

Lopun turnajaiskohtaus Ivanhoen ja de Bois-Guilbertin välillä, jossa molemmat kaatuvat hevosineen, ei ole hätkähdyttävä pelkästään visuaalisen näyttävyytensä vuoksi. Se sisältää myös tärkeän yleisinhimillisen sanoman. Tärkeintä ei ole se, että voittaa, tärkeintä on se, että edes yrittää.

http://www.helmet.fi/record=b1503814~S9*fin

Tiukassa otteessa

2010-07-12T11:21:00.009+03:00

Harlan Coben: Tiukassa otteessa, Wsoy, 2010

Mike ja Tia Bayenin teini-ikäisen pojan, Adamin, ystävä tekee itsemurhan. Pikkuhiljaa pojan käytös muuttuu yhä sulkeentuneemmaksi ja vanhemmat huolestuvat siinä määrin, että päättävät vakoilla poikaansa asentamalla tietokoneeseen vakoiluohjelman. Aluksi ei paljastu mitään erityistä, mutta sitten äiti Tia lukee yhden oudon viestin ja siitä se kirjan toiminta sitten alkaakin ... vai alkaako? Niin, kyllähän tarinaan liittyy myös raa'asti murhattu tuntematon nainen ja toinen nainen, joka vain katoaa.

Pidin paljon tästä kirjasta. Luin sen lähes yhdeltä istumalta. Kirja ei edennyt mitenkään toimintaryöpsähdyksinä eteenpäin, paitsi tarinan lopussa. Se vain eteni omaa vauhtiaan, mutta piti minut silti tiukassa otteessaan. Tosi pitkälle ennätin tarinassa, ennen kuin selvisi, miten kertomuksen eri henkilöt liittyvät toisiinsa.

Kirja kertoo vanhemmista, jotka miettivät, kuinka pitkälle on sallittua mennä suojallakseen omia lapsiaan. Kirja kertoo myös siitä, kuinka pitkälle vanhemmat ovat valmiit menemään puolustaessaan perhettään. Kirja kertoo vanhemmista, jotka vakoilevat lapsiaan ja lapsista, jotka vakoilevat vanhempiaan. Ja kirja kertoo siitä, millaisessa maailmassa nykyajan lapset elävät ja millaisessa maailmassa nykyajan vanhemmat yrittävät jälkikasvuaan kasvattaa.

Kirjan välittämä näkemys nykyelämästä tuntuu mielestäni hiukan amerikkalaiselta, enkä osaa sijoittaa sitä suomalaiseen elämäntapaan. Kyse on kuitenkin kirjasta, jonka on kirjoittanut amerikkalainen kirjailija, joten suomalaisuutta tuskin kannattaa etsiäkään. Ja etupäässähän minä luen viihtyäkseni. Ja, jos kirja saa minut hiukan ajattelemaankin, se on vain plussaa.

Ja koko ajan unohdan mainita, että on tässä kirjassa toki murha tai pari tai ehkä jopa sarjamurhaaja...

http://www.helmet.fi/record=b1947700~S9*fin

Cu puţin timp înaintea coborîrii extratereştrilor printre noi

2010-07-06T16:00:00.011+03:00

"Romanul are drept temă centrală ironia: faţă de romanul clasic, faţă de temele lui majore, faţă de literatură, în general. Protagonistul, un tînăr mereu în căutarea nefericirii, pentru a găsi motivaţia autocompătimirii, este prins în diverse situaţii ce pendulează între comic şi tragic, trecînd prin grotesc, iar personajele care-l secondează ascund poveşti asemenea. Rezultatul e o carte ce se citeste dintr-o suflare – o proză despre voluptatea ratării şi despre comedia suferinţei."(Daniel Cristea-Enache)

Puteti afla mai mult despre acest roman si operele lui Lucian Dan Teodorovici aici:http://www.teodorovici.ro/carti/carte2/

Lucian Dan Teodorovici: Cu puţin timp înaintea coborîrii extratereştrilor printre noi, Polirom 2005

Colecţia cărţilor românesti din biblioteca Sello poate fi găsită aici:
http://www.helmet.fi/search~S4*fin/?searchtype=e&searcharg=6.84&searchscope=4&sortdropdown=r&SORT=D&extended=0&SUBMIT=HAE&searchlimits=&searchorigarg=e6.84

Pienoismaailmanloppu jossain Brixtonin lähellä

2010-07-06T15:49:00.004+03:00

John Wyndham: Käenpojat (The Midwich Cuckoos, v.1957)

Pieni englantilaiskylä joutuu toimimaan näyttämönä historialliselle hetkelle. Ensin kaikki sammuu Midwichissä, lamput, puhelimet, katuvalot, ihmiset. Kaikkien palatessa tajuihinsa osa kylän naisista huomaa olevansa raskaana. He synnyttävät lapsia, joilla on kullanhohtoiset silmät, hopeaan vivahtava iho ja yliluonnoliset kyvyt, joiden ansiosta koko kylä on pian polvillaan. Nämä lapset vanhenevat fyysisesti ja psyykkisesti nopeammin kuin normaalit lapset, he osaavat kaksivuotiaina yhtä paljon sanoja kuin tavalliset nelivuotiaat ja ovat yhdeksänvuotiaina fyysisesti neljätoistavuotiaiden kaltaisia. He saavat kyläläiset tappelemaan keskenään pelkällä tahdonvoimallaan ja estävät heitä lahtemästä kylästä seisauttamalla heidät paikalleen. On selvää, että nyt on kyse olemassaolon taistelusta: joko me tai he. Wyndham herättää tapahtumat eloon kuten vain hyvä kirjailija kykenee. Pelkillä sanoilla hän luo maailman, joka on täynnä mielikuvituksellisuuksia mutta jota voi ikään kuin koskettaa, haistaa, maistaa, nähdä ja kuulla. Muukalaislapset kultaisine silmineen ovat yhtä uskottavia kuin englantilainen kylä pubeineen ja kaksikerroksisine busseineen.

Englantilaismiljöö on uskottava ja kaikille tuttu, avaruusolioiden paneminen sen keskelle antaa sille jotain ylimääräistä: särmää. Kylmä todellisuus puhaltaa päähenkilöitä vastaan: he ovat voimattomia, tapahtumat etenevät vaudilla, jota he eivät voi pysäyttää, he ovat saapuneet ymmärtämyksensä rajalle. Jälleen kerran loistava 1900-luvun sielunmaailman kuvaus: ulkopuolinen, käsittämätön ja ylivoimainen uhka ja sen keskellä pieni ihminen, joka yrittää selviytyä sen kynsistä. Siinä mielessä Wyndham kuuluu kirjailijana samaan kastiin kuin Kafka ja Orwell. Scifiromaanit ovat hyviä etäännyttäjiä, hyvä keino tarkastella asioita objektiivisesti. Mielikuvitus-tai satuelementit auttavat asiaa, sillä kun tutun asian viereen panee jotain vierasta, tutun asia todellinen olemus; se mikä se on itsessään, korostuu. Sillä tavalla näemme jonkin asian sellaisena, kuin se on, eikä sellaisena, millaisena sen tuttuus saa sen näyttämään silmissämme.

http://www.helmet.fi/record=b1593498~S9*fin

Mosolyogni tessék!

2010-07-05T11:29:00.004+03:00

"Mosolyogni tessék! Persze nem szüntelenül, nem reggeltől estig, de bujkáljon bennünk a mosoly - minden eshetőségre készen -, hogy bármikor felragyoghasson. Mert a mosoly, meggyőződésem szerint, mindig egy kis fényt hoz az életünkbe, meg a máséba is. Kicsike fényt, de sok kicsi, mint tudjuk, sokra megy. Ennek a kötetnek az írásai nem egytől egyig kacagtatóak. Aminthogy az élet sem az. De egy nagy felismerésre vezettek, amikor sorba rendeztem őket újabb és régebbi írásaimból. Amennyire igaz az a mondás, hogy derűre ború, legalább annyira igaz, hogy borúra meg derű. Csak arra kell vigyáznunk, hogy a végére is maradjon egy kis derű." - Janikovszky Éva-

Móra könyvkiadó, Budapest.2005

http://hu.wikipedia.org/wiki/Janikovszky_%C3%89va

Desde aquí hasta tu ventana

2010-07-02T10:27:00.009+03:00

Una novela fascinante sobre las complejidades de la vida adulta, en la que el personaje principal tiene que despertar de sus sueños sobre la realidad, y tiene que enfrentarse a diversos desafíos en su camino tratando de encontrar el verdadero amor. Durante su búsqueda va a tener que buscarsu lugar en la sociedad. ¿Va a conseguir suficiente ayuda de su familia y sus amigos? ¿Será capaz de luchar por su amor? ¿O será más facil para él seguir soñando sobre en lo que el quiere en vez de convertir sus sueños en realidad?

Desde aquí hasta tu ventana de Javier Jerce, Madrid: Odisea editorial, 2007

http://www.grupoodisea.net/editorial/nueva/index.htm

Modelos de mujer

2010-06-28T11:31:00.012+03:00

En sus siete historias cortas de la escritora Almudena Grandes nos presentan siete preguntas sobre las interpretaciones cambiantes de la tan debatida "feminidad".
Mujeres de diferentes edades se enfrentan a situaciones complicadas durante diferentes etapas de su vida. ¿Serán estas mujeres capaces de vencer sus dificultades? ¿De dónde viene la fuerza de voluntad de estos personajes femeninos con quienes nos encontramos? Podría haber soluciones femeninas a sus problemas? Este verano puedes descubrir las respuestas a todas estas preguntas y mas...

Grandes, Almudena: Modelos de mujer, Tusquets Editores, Barcelona, 2009

http://www.almudenagrandes.com/elcorazonhelado/

Dachaun varjossa

2010-06-25T09:38:00.003+03:00

Jan Otcenasek: Romeo, Julia ja Pimeys (Romeo, Julie a tma, v. 1959)

Olemme Tsekkoslovakiassa, toisen maailmansodan ja Saksan miehityksen aikana. Nuorukainen Pavel on menossa elokuviin, kun hän näkee ikäisensä tytön istumassa puiston penkillä. Hän alkaa jutella tytölle niitä näitä ja huomaa äkkiä tytön käsivarrella Daavidin tähteä kantavan olkanauhan: juutalainen. He jatkavat jutteluaan, ja loppukaneetti on se, etteivät he pidä toisistaan yhtään. Esther (se on tytön nimi) yrittää päästä vanhempiensa kotikaupunkiin löytääkseen heidät, mutta on juuttunut Krakovaan ja yrittää löytää piilopaikan, missä voisi olla turvassa SS-joukoilta. Siinä mielessä ei ole onnistanut. Pavel ja Esther juttelevat vielä jonkin aikaa, ja lopulta Pavel saa tarpeekseen. Jatkaessaan matkaansa hän tuskittelee päässään, miten harmillinen tyttö oli.

Pian selvitellessään tunteitaan hän saa totuuden selville: hän on rakastunut Estheriin. Ajatus on selvä: hän ei menekään elokuviin vaan kääntyy takaisinpäin. Hän tarttuu tyttöä kädestä ja vie hänet isänsä räätälinverstaaseen, missä pitää tätä piillotettuna.

Rakastavaiset ovat vertauskuva asioista jotka saavat meidät tikittämään: eksyneitä, onnellisia, tyytyvät unelmoimaan unelmoimisesta. Tämän naiivimmaksi ei voi enää mennä. He keskustelevat kaikesta mahdollisesta: elämästä, juutalaisista, elokuvista, seksistä. He epäröivät kuitenkin rakastella, pelosta, että lumous särkyisi. He kaksi ovat toisilleen pakotie, keino päästä pois. Ihan tavallisia nuoria kumpikin. Lukija ei voi olla olematta onnellinen heidän puolestaan.

Kirjan näkemys ihmisen sisimmästä on näkemys nuoren sisimmästä. Hiomaton, ei mitään lukkoon lyötyä ydintä, kypsymätön. Usein maailma näkyy vain räätälinverstaan ikkunasta käsin mutta välillä voi juosta kerrostalon käytävillä. En ole varma, kuinka monta meistä tämä koskettaa, samalla lailla kuin Dachau ja Auschwitz eivät kosketa aivan kaikkia, mutta jokainen tuntee itsensä kaihoisaksi ja itkunsekaiseksi, kun seuraa nuoruutta sivusta.

http://www.helmet.fi/record=b1441333~S9*fin

"Aphrodite"

2010-06-21T15:38:00.011+03:00

A memoir of the Senses

One day when I was overwhelmed with the nostalgia of the days long lost, I found “Aphrodite”.
The stories of this book, which are journeys into the realm of senses, are written with a strong appetite for life, and even if you Dear Reader are not so into cooking you will feel a strong curiosity to try out some of the erotic recipes. The short stories might bring smile on your face, might urge you to share them with others, might awaken unknown yearnings in your soul, and the atmosphere of some might accompany you through times of solitude.

"Aphrodite" by Isabel Allende.London, HarperCollinsPublishers/Flamingo, 1998

You can find out more about this book, the author and her work here:
http://www.isabelallende.com/

Matkakertomus historiasta

2010-06-19T10:38:00.004+03:00

Jonathan Swift: Gulliverin matkat (Gulliver's Travels, nimi kuului kokonaisuudessaan: Travels into several Remote Nations of the World. In Four Parts. By Lemuel Gulliver, First a Surgeon, and then a Captain of several Ships. 1726)

Ne jotka ovat lukeneet tämän kirjan kokivat varmaan samoin kuin minä, että positiivisinta siinä oli sen inspiroiva vaikutus. Se kiihottaa mielikuvitusta, ja vielä mukavampaa, innostaa lukijoita lukemiseen yleensä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Brobdingnac-Brobdingrac-sanaleikki Gulliverin kirjeessä (mukamas) julkaisija Sympsonille heti kirjan alussa, jossa hän pyytää korjausta painettuun teokseen sattuneen virheen johdosta. Vaikkakin vain kaikkein yksinkertaisimmalla tasolla, kirja luo hupaisan ja älykkään ajatusleikin teoksen mahdollisesta totuudenmukaisuudesta.

Gulliverin matkat on siis päältäpäin mielikuvituksekas matkakertomusten parodia, jolla on hyvin englantilainen minäkertoja. Pintaa raaputtaessaan huomaa kirjan kuitenkin olevan terävä ja ihmisvihaa tihkuva satiiri politiikasta, yhteiskunnasta, tieteestä ja ties mistä. Lilliputit ovat pienenpieni, suunnilleen hiirten kokoinen kansa, joka käy sotaa toisen samankokoisen kansan kanssa siitä, pitääkö kananmuna rikkoa tylpästä vai suiposta päästä (vertauskuva oikeiden tylppäpäiden ja suippopäiden, eli katolisten ja protestanttien, ristiriidoista, katso kirjan takana oleva Selitykset, nro 40). Brobdingnacilaiset ovat jättiläisten kansa, joiden hovilemmikkinä ollessaan Gulliver näkee vastenmielisimmän näkynsä ikinä hovinaisten riisutuessa hänen edessään (kohtaus on täynnä Swiftin omaa inhoa ja kauhua ihmisten fyysisiä ominaisuuksia kohtaan). Laputalaiset ovat lentävällä saarella asuva tiedemiesten kansa, joilla on henkilökohtainen palvelija estämässä heitä törmäämästä puihin tai putoamasta kuiluun sillä he ovat niin ajatuksissaan, etteivät kiinnitä huomiota ympäristöönsä. Houyhnhnmit ovat älykkäitä ja puhuvia hevosia jotka ovat jalompia, sivistyneempiä ja suuremman mielenrauhan saavuttaneempia kuin ihmiset voisivat ikinä olla. Heillä on orjinaan jonkinlainen apinaihmisten rotu, yahoo nimeltään, joiden rumaan ulkonäköön ja primitiiviseen elintapaan Gulliver surullisesti samaistaa itsensä. Palattuaan kotiin hän on vieraantunut omasta lajistaan täydellisesti.

Gulliverin ylpeys omasta lajistaan vähenee sitä mukaan, mitä enemmän hän näkee vieraita maita ja kansoja. Lilliputissa ja Brobdingnacissa hän kykenee vielä tuntemaan ylemmyydentunnetta, Laputassa hän kohtaa jo enemmän vertaisiaan, mutta houyhnhnmien maassa hän kohtaa ylivoimaisesti vertaisensa. Kirjan lopussa hän kertoo, ettei suostu keskustelemaan enää kenenkään muun kuin omien hevostensa kanssa, joiden hän vakuuttaa olevan henkevämpää seuraa kuin oma lajinsa, vaikka ovatkin rappiolla verrattuna puhuviin serkkuihinsa.

Kirja on varmasti ansainnut klassikkoasemansa, mutta pidinkö siitä, siitä en ole varma. Joiltain osin kirja ei aukene nykylukijalle. Kirjan satumaailmat on mallinnettu 1700-luvun maailman mukaan, ja on täynnä puhetta erilaisista poliittisista ilmiöistä, joista asiaan perehtymätön jää ulkopuolelle. Myöskin Swiftin kammo ihmiskehoa kohtaan tuntuu oudon karkealta. Toisaalta kirja sivuaa aiheita, jotka tuntuvat ajankohtaisilta vielä tänäkin päivänä, kuten uskontokuntien typeryys ja tiedemiesten haihattelevuus. Swiftin satiiri ei kohdistu pelkästään oman aikansa ilmiöihin vaan ihmisiin yleensä. Gulliverin matkat tuo esiin pointteja, jotka ovat tärkeitä eilen, tänään ja huomenna.

http://www.helmet.fi/record=b1537548~S4*fin

Ei liikahda lehtikään

2010-06-17T09:32:00.004+03:00

Annika Sjögren: Ei liikahda lehtikään. Like. 2009

Takakansi lupailee että "tämä on tiheätunnelmainen jännitysromaani joka viiltää kirurgintarkasti auki koulumaailman, arvoituksellisen äidinrakakuden ja pikkukaupungin mätäpaiset."

Tuo onkin täydellinen kuvaus tästä kirjasta, jonka keskiössä on vain 12-vuotias Sandra.

Lukeminen oli vaikeaa. En tahtonut löytää sitä henkilöä, jonka tarinaa haluaisin seurata. jotenkin jäi suhmurainen olo ja tämän lukemisen jälkeen ei tullut sellaista kirjan päättymisen tuomaa vapautunutta tunnelmaa. Huomasin, että olen yrittänyt lukea tätä kirjaa pariin otteeseen jo aikaisemmin.
Kansikuva siis houkuttelee minua, tarina kiinnostaa, mutta jotain tarinan kerronnassa mättää....

Kukahan osaisi sanoa minulle missä menin lukijana vikaan?

http://www.helmet.fi/record=b1909861~S9*fin

Uusi Aamu?

2010-06-15T09:26:00.002+03:00

Danielle Steel. Uusi Aamu. WSOY 2010

Oli pakko lukea bestseller-hyllystä pilkottava uusin Steel. Se osui sopivasti mukaan myrskyviikonlopuksi ja en ollut moneen herran aikaan lukenut tätä genreä.

Kirja oli aivan ihana. Juuri sitä mitä se lupailikin. Täydellinen aivopuhdistus ja lopussa sai kyynelehtiä jos halutti.
Kylläpä ihmisillä on ongelmia, jotka sitten ratkeavat ja loksahtavat kohdalleen onnellisesti. Siihen tarvitaan vain suuri maanjäristys San Fransiscossa ja hyvätekeväisyysgaala. Ihmiset kerätään hätämajoitukseen jossa päähenkilöt viimein kaikki tutustuvat toisiinsa.

Kirjan päähenkilöinä ovat:
Pulizer-palkittu juoppo valokuvaaja, joka on AA-kerhon jäsen ja rakastuu nunnaan.
Nunna, joka tekee laupeuden töitään sairaanhoitajana, elää slummissa ja rakastuu.
Sijoittajan vaimo, hyväntekeväisyyshaltia, jonka maailma romahtaa kun mies tekee kuprun.
Sijoittaja aviomies, joka ei olekaan sitä mitä uskottelee, vaimon korut on myytävä, vankila odottaa.
Cowboy, jonka isä löytää hänet 27 vuoden jälkeen. Tykkää heti isästään ja omaa suuren perheen.
Että silleen.
Kaikki tämä vie ihanat 335 sivua ja sinusta pidetään huolta :)

Irish Ghost Stories

2010-06-09T18:21:00.004+03:00

Irish Ghost stories
Stories by W.B Yeats, Oscar Wilde, Bram Stoker, Sheridan Le fanu and Others. Collector's Library. Complete & Unabridged.

Ihanan pikkunen kirja, joka varmasti hukkuu meidän kirjahyllyyn, mutta jos vain halaut lukea hyvällä englanninkielellä kirjoitettuja kummitustarinoita, niin etsi ihmeessä käsiisi tämä kirja tuolta Sellon kirjaston hyllystä 5.4.

Itse miellyin tarnoihin A Strange Christmas Game ja The Pot of Tulips.

http://www.helmet.fi/record=b1947783~S9*fin

Luinpa Landerin kirjat

2010-06-09T17:57:00.003+03:00

Leena Lander oli äskettäin esillä kaikissa medioissa mitä vain meiltä löytyy. Kyseessä on kohu, jonka hänen uusin kirjansa Liekin lapset on herättänyt kustantamomaailmassa. Meillä lukijoilla ei ole mitään valittamista :)

Kirja kertoo sisällissodan ajan verisestä keväästä, jolloin joukkohautaan marssitettiin Somerolta 50 miestä ja poikaa teloitettavaksi.
Hänen jo paljon aiemmin 1980-luvulla ilmestynyt romaaninsa Jumalattoman kova tinki kertoo samoista paikoista, historiallinen totuustausta on yhteinen ja uusimmassa kirjassa on 3 vanhasta kirjasta jo entuudestaan tuttua henkilöä.

Lukijana koin tämän vain kiinnostavaksi, kun luin ensin tuon vanhan kirjan ja perään uuden kirjan. Samalla muuten näkee hyvin miten kirjailijakin on kehittynyt tarinankertojana ja taidoillaan saa lukijan pauloihinsa.

Löysin samoihin aikoihin noiden lukemisen kanssa kirjaston "tuo ja vie"- hyllystä risaisen Agatha Christien dekkarin Salaperäinen matkustaja vuoden 1971 painoksen. Tämän alussa on muutama sivu otsikoitu maininnalla "Kirjalija puhuu" ja näin Dame Agatha kertoo kirjoittamisesta:

" ......... he ovat minun. Heidän on oltava minun henkilöitäni - tehtävä mitä minä haluan heidän tekevän, oltava mitä minä haluan heidän olevan - synnyttävä minua varten, ajateltava joskus omia ajatuksiaan, mutta vain siksi että minä olen tehnyt heidät todellisiksi..........
Kirjailija on synnyttänyt ideat ja henkilöt - mutta nyt seuraa kolmas välttämättömyys- tapahtumapaikka. Kaksi ensimmäistä on lähtöisin sisältäpäin, mutta tämä kolmas ulkopuolelta - sen on oltava odottamassa - jo olemassa. Sitä ei keksitä - se on olemassa- se on todelllinen...... Tavallaan et siis keksi tapahtumapaikkoja. ne ovat sinun ulkopuolellasi, ympärilläsi, olemassa - sinun tarvitsee vain ojentaa kätesi ja valita.
Mutta yhdestä asiasta on pidettävä kiinni - niiden on oltava olemassa. Todellisia ihmisiä, todellisia paikkoja. Jokin ajassa ja tilassa tarkalleen määritelty paikka." (s. 5 - 9, 1971)

Tiedä sitten missä viisaus asuu!
Kirjat ovat kyllä mielenkiintoista luettavaa nuorelle ihmiselle.

Epätodennäköinen Messias

2010-06-02T15:24:00.005+03:00

Michael Moorcock: Katso Ihmistä (Behold the Man, 1969)

Michael Moorcock on nykyfantasian suurimpia mestareita, tunnettu erityisesti sellaisten

antisankareiden kuin Elric Melnibonelaisen ja Jerry Corneliuksen isänä. Teoksissaan Moorcock

hyödyntää scifin ja fantasian täysintä potentiaalia samalla ironisoiden niiden perusolemusta. Niin

myös tämänkin kirjan kanssa. Katso Ihmistä on tieteissatiiri, joka kertoo Kristuksen ristiinnaulitsemisesta, sen takana piilevästä totuudesta ja miten sen vaiheet sekoittuvat erään tavallisen miehen vaiheisiin.

Aikakone on ympyrämäinen rakennelma täynnä maitomaista ainetta. Kun se putoaa maahan se halkeaa kuin kananmuna. Karl Glogauer makaa sirpaleitten seassa päästään pyörällä. Hän on matkustanut ajanlaskumme alun Palestiinaan yrityksenään löytää Jeesus Kristus ja todistaa siten itselleen ja muille Jumalan olemassaolo. Joosefin ja Marian poika lymyääkin nasaretilaisen puusepän verstaan nurkassa-kuolaavana, yksisilmäisenä ja kyttyräselkäisenä ja kykenemättömänä edes nikkaroimaan tuoleja. Täynnä epätoivoa historian ja ihmisten sielun pelastuksen suhteen Glogauer sotkeutuu roomalaisten ja juutalaisten poliittiseen peliin ja kuolee ristillä Jeesus Nasaretilaisena.

Omassa ajassaan, II maailmansodan jälkeisessä Englannissa, Glogauer on herkkä juutalaispoika, jota kiusataan koulussa, pahoinpidellään partioleirillä, ahdistellaan seurakunnassa ja vedetään turpiin kadulla. Ja kärsii migreenistä. Etsiessään henkilökohtaista totuutta ja pelastusta hän liittyy jungilaiseen keskusteluryhmään, joista eräs, fyysikko nimeltä Headington, on kiinnostunut ajan ja tilan välisestä suhteesta.

Lukiessa naureskelee sille, että ihmiskunnan Vapahtaja onkin vain kalpea Woody Allen-kopio. Kirjan muoto leikittelee ajalla ja paikalla, kertojanäänillä ja sitaateilla. Välillä tapahtumia kuvaa kaikkitietävä kertoja, välillä päähenkilö peilaa tapahtumia omien tuntemustensa ja ajatustensa kautta, ja välissä saattaa olla vaikkapa sitaatti Raamatusta tai Jungilta. Välillä ollaan ajanlaskumme alun Palestiinassa, Johannes Kastajan kapinallisjoukkojen riveissä, välillä sodanjälkeisen Lontoon kaduilla ja kapakoissa. Kirja leikittelee täydellisesti lukijan käsityksillä tapahtumien totuudenmukaisuudesta, parhaiden tieteisromaanien tavoin. Moorcockin kuiva sarkasmi ja kuumeenomainen visiointi maalaa kuvan kompleksisesta nykyihmisestä, joka päätyy marttyyriksi yrittäessään ymmärtää itseään ja maailmaa. Jos tästä tehtäisiin elokuva, tämä aiheuttaisi samanlaisen skandaalin kuin Monty Pythonin Brianin elämä (1979) tai Martin Scorsesen Kristuksen viimeinen kiusaus (1988).

Iltapäivän lukupiiri ehdottaa

2010-05-26T16:09:00.003+03:00

Iltapäivällä kokoontunut lukupiriimme ehdottaa syksyllä luettavaksi esim.

Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Arnaldur Indridason: haudanhiljaista , tai jotain muuta hänen dekkariaan
Väisänen: Kuperat ja koverat
Hustvedt: Lumous
Kilpi: joku runoteos, tai jotain muuta hänen tuotantoaan.

SYYSKUUN KIRJA: Carlsson, Christina: Herra Darwinin puutarhassa.
Syyskuun päivämäärää ei vielä ole lyöty lukkoon.

Poltettu Njall

2010-05-24T16:44:00.003+03:00

Poltetun Njallin saaga (Brennu-Njals saga, v.1270-1290 väliseltä ajanjaksolta, tekijä tuntematon)

Kun luin tämän kirjan esipuhetta, opin mielenkiinnokseni, että Poltetun Njallin saaga on ihan

proosakirjallisuuden klassikko, jolla on kotimaassaan Islannissa samanlainen asema kuin Englannissa Shakespearellä. Kirjaa lukiessa huomaa myös, kuinka J.R.R. Tolkien on paljossa

velkaa saagan tyylille. Niille, jotka lukevat fantasiaa, tämä onkin oiva ikkuna heidän suosikki-

kirjallisuutensa alkulähteille.

Keskiaikaisen Islannin käräjillä, joita kutsuttiin nimellä Allthing, jossa islantilaisten klaanit pyrkivät ratkaisemaan erimielisyyksiään ja erinäisiä rikoksia. Njall ja Gunnar, kaksi maineikasta päällikköä, puivat käräjillä yhtenään niitä surmatöitä ja verisiä kostoja, joita heidän vaimojensa välinen vihanpito on tuottanut kummankin suvulle. Vaikka Njall ja Gunnar onnistuvat jatkuvasti sovittamaan sukulaistensa surmat toisilleen rauhanomaisesti, verikostojen vyörre ja katkera kauna kuitenkin riistäytyvät käsistä.

Lukijan silmään hyppää ensi töikseen tekijän anonymiteetti (joka selittyy sillä, että keskiajalla ihmiset katsoivat heidän parissaan syntyneet hengentuotteet kollektiiviseksi omaisuudeksi) sekä tyylin niukkasanaisuus ja viileä asiallisuus: tarina kerrotaan hän-muodossa ja vailla henkilöpsykologisointia. Teksti on miellyttävän selkeää ja ymmärrettävää, ja varsinkin taistelukohtaukset (joita on paljon) on kuvattu eloisasti ja viihdyttävästi. Kirja tuntuu lukiessa hämmästyttävän modernilta, ja on asiallisuudestaan ja niukkasanaisuudestaan huolimatta rikasta, monipuolista-ja tasoista. Sanalla sanoen: on kestänyt ajan hammasta hyvin.

Kesän lukupiirit

2010-05-24T15:57:00.003+03:00

Kesäkuun lukupiiri kokoontuu 30.6. klo 14 ja 18
Kirjana on Jane Austen: Uskollinen ystävänne

Heinäkuussa lomaillaan!

Elokuussa lukupiiri kokoontuu 25.8. klo 14 ja 18
Kirjana on Anja Kauranen: Ihon alla

Kaksi matkaa Pekingiin

2010-05-21T12:50:00.013+03:00

Tarttuin näihin kahteen kirjaan saadakseni taas kokea Pekingin tunnelmia.

Diane Wei Lian : Paperiperhonen

Tämä dekkari sijoittuu suurimmaksi osaksi 90-luvun Pekingiin ja vaikka siinä kuvataan monia paikkoja mitkä tunnistaan, on se selvästi ihan eri Peking kuin se missä minä vierailin 2000-luvulla. Mukana on tunnelma muutoksesta ja uutta uljasta kaupunkia, mutta enemmän siitä löytyy viipyilevää väistyvää menneisyyttä ja jonkinlaista kaihoa sen katoamisesta, vaikkei mistään nostalgiasta voikaan puhua.

Rikoksen juuretkin ovat menneisyydessä Tiananmenin tapahtumissa. Oli mielenkiintoista lukea siitä miten päähenkilö yksityisetsivä Mei Wang koki ne. Kirja oli minulle enemmän matka Kiinan kulttuuriin ja historiaan kuin salapoliisiromaani. Lisäksi se sai minut viime sivuillaan itkemään vuolaasti toisin kuin yksikään aikaisemmin lukemani dekkari.

Xiaolu Guo : 20 fragments of ravenous youth

Tässä kirjassa liikutaan juuri minulle tutuissa paikoissa ja tunnelmat ovat kokemani kaltaisia. Päähenkilökin nuori puoliboheemi elokuvaohjaajaksi havitteleva nainen muistuttaa kovasti erästä media-alan opiskelijaa, johon Pekingissä hiukan tutustuin. Kuitenkin koskettavimmaksi asiaksi tässä kirjassa nousi minulle nuoruuden kuvaus, päähenkilön kasvukertomus. Kirja muistutti mieleen nuoren itseni ja sen kiihkon ja epävarmuuden mitä silloin koin.

Molemmistä kirjoista jäi sellainen olo että olen ymmärtänyt taas jonkin pienen palasen maailmasta paremmin sekä halu lukea kaikki muutkin näiden kirjailijoiden teokset.

UUDET HYLLYPAIKAT !

2010-05-19T14:10:00.005+03:00

Muistatteko vielä kirjanäyttelyn Sellon kirjaston aulassa kevättalvella? Laitoimme silloin esille erilaisia kaunokirjallisuuden lajityyppejä eli genrejä. Samalla kysyimme teiltä asiakkailta pienen kyselyn avulla, mitä uusia lajityyppejä haluaisitte mieluiten nähdä laitettavan omille hyllypaikoilleen, erilleen yleisestä kaunokirjallisuudesta. Vastauksia tuli mukavan paljon, kiitokset vielä kaikille vastanneille! Kyselyssä nousi esiin neljä uutta lajityyppiä, jotka saivat selvästi eniten kannatusta. Nyt kesän kynnyksellä olemme saaneet toteutettua toivomuksenne ja laittaneet nämä neljä suosituinta uutta lajityyppiä omille hyllypaikoilleen.

Uudet hyllypaikat ovat:

KLASSIKOT -> Hyviä kirjoja jotka eivät vanhene! Sekä kotimaisia että ulkomaisia kirjailijoita. Perinteisten klassikoiden lisäksi myös moderneja klassikoita, erotat ne tarran väristä kun tulet hyllyn luo. Soveltuu myös klassikkolukemista etsiville lukiolaisille!

NOVELLIT -> Lyhyestä virsi kaunis, myös sanataiteessa. Mikäpä sen mukavampaa kuin lukea kokonaisia tarinoita yhdeltä istumalta, vaikka junassa tai pihatuolissa.

HISTORIALLISET ROMAANIT -> Jännittäviä seikkailuja ja koskettavia kohtaloita historian havisevilta lehdiltä: 1800-luvulta, keskiajalta tai vaikka antiikista! Elettiin sitä ennenkin, vai mitä?

ELÄMÄKERTAROMAANIT -> Tosipohjaisia elämäntarinoita kaunokirjallisuuden keinoin kerrottuna. Elämyksellisesti, juonellisesti, inhimillisesti.. Samastu ja ihastu!

Tervetuloa tutustumaan ja löytämään lukemista!

PS. Asiakaskyselyssä tuli esiin myös huoli, että erillisten hyllypaikkojen perustaminen vaikeuttaa tietyn kirjan löytämistä, kun ei tiedä mistä hyllystä sitä pitäisi etsiä. Tiettyä kirjaa etsiessä kannattaakin aina tarkistaa sen sijainti Helmet-tietokannasta (www.helmet.fi). Jos etsitään vaikkapa Waltarin Sinuhe egyptiläistä ja sen sijainti on Helmetin mukaan 2.4 WAL, se tarkoittaa että kirja löytyy yleisen kaunokirjallisuuden hyllyistä tekijän sukunimen kohdalta aakkosjärjestyksessä. Jos taas sijainti on Helmetin mukaan vaikkapa 2.4 KLASSIKOT, kirja löytyy klassikkohyllystä, edelleenkin tekijän sukunimen kohdalta aakkosjärjestyksessä. Voit myös aina pyytää apua kirjojen löytämiseen kaunokirjallisuusosaston Kysy-tiskiltä (aulassa) tai muilta kirjaston työntekijöiltä!

Dillon: Paritanssia

2010-05-18T14:36:00.008+03:00

Lucy Dillon: Paritanssia (2010)

Kirjan puffitekstit puhuvat tanssii tähten kanssa tyylisestä lukuelämyksestä ja siksi aloitinkin tämän vaaleanpunaisella koristellun kirjan lukemisen hieman pitkin hampain. Rakastan tanssia, mutta en mitään tähtikultti- tai showmeininkiä ja arvelin tarinankin tosi köykäiseksi.

Mutta kirja yllättikin positiivisesti, eikä yhtään harmittanut, että olin valinnut sen matkakumppanikseni estämään hotellikuolemaa.

Kirjan kansien välissä oli monta juonta:

- Mihin on kaikonnut rakkaus? Missä piileksii himo?

- Nuori aviopari, jolla on lapsia ja joudutaan tekemään uravalintoja ja uhrauksia milloin työlle ja milloin kodille.

- Miehen ja naisen roolijako ja tasa-arvokysymyksiä, eri ikäpolvien näkökulmasta

- Harrastusten tärkeys tai niiden uupuminen

- Sammuva/sammunut tähteys, mentorointi ja luopumisen tuska

- Lapsuuden angstien läpikäymistä ja äiti-lapsi suhteen punnitsemista

- Menneen ikävä ja säilyttämisen tarve, rakkaus pysyvään ja pysyvyyteen.

- Kulttuurihistoria ja vanhojen rakennusten asema nykyaikana.

Kaikki tämä kietoutuu yhteen ja tango soi!

Lue kirja ja lähde lavatansseihin..................

http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=282&component=/ACBoard/uutiset_juttu.asp&recID=2264

Edelleen Alice

2010-05-18T14:10:00.008+03:00

Lisa Genova: Edelleen Alice (2009)

Vaikka olisi millainen menestynyt fiksu viisikymppinen ja viehättävän älykäs professorisnainen niin muistisairaus voi yllättää. Kirja kertoo Alzheimerin taudista. Alice,kognitiivisen psykologian professori, saa alzheimer-diagnoosin. Kyse ei ollutkaan työpaineiden aiheuttamasta muistamattomuudesta.

Edelleen Alice pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Tämä ei ehkä ole ihan nuoren ihmisen lemppari kirja, mutta sellainen ihminen, jonka lähipiiriin kuuluu jo tautia sairastava tai sen ensioireista kärsivä, ei taida pystyä jättämään kirjaa käsistään. Tiedossa on takuuvarma uneton yö, kun kirjan tarina koukuttaa lukemaan kirjan kannesta kanteen. Se pitää otteessaan.

Kirja on hellä ja lohdullinenkin. Sairaudestaan huolimatta päähenkilö säilyttää
minuutensa, vaikka ilmaisukyky menetetäänkin. Kirjailija kirjoitti aluksi kirjalle toisenlaisen lopun, mutta onneksi hän muutti sitä ja syntyi tällainen päätös tarinalle. Taitavaa työtä.

Kirja jättää kroppaan lämpöä ja aivoille ajateltavaa.
Kunpa muistaisin tämän kirjan sitten kun, joku asiakas vuosien kuluttua kysyy alzheimerin taudista kertovaa romaania.

http://wsoy.fi/yk/products/show/80871

Barbettan Muodistamo Los Milagros

2010-05-18T13:40:00.006+03:00

Maria Cecilia Barbetta: Muodistamo Los Milagros (2010).

Tämä ihana kirja on kuin jokin espanjankielinen telenovela. Kirjassa on tarinaa eteenpäin vieviä kauniita ja mielikuvitusrikkaita sivuja tekstisivujen joukossa.

Marianan, ompelijan, tarinaa kannattaa seurata tarkasti, ei saa seota kaikkeen muuhun kivaan, mitä kirjan kannet pitävätkään sisällään ;). Paikkana on ihana Buenos Aires. Kirja on muuten valittu Saksassa vuoden 2008 kauneimmaksi kirjaksi!

Uskon, että sinunkin kannattaa antaa vapaa-ajastasi hippunen tämän kirjan tarinalle. Jos säät ovat suotuisat, voi tämän kirjan parissa polttaa vahingossa ihonsa auringossa. Suosittelen aurinkovoidetta, jos luet ulkona.
Tarina kantaa ja vei kyllä allekirjoittaneen mukanaan.

Tästä esikoisromaanistaan on kirjailija saanut Adelbert von Chamisso Promotional -palkinnon (2009) sekä parhaalle saksankieliselle esikoiskirjalle myönnetyn Aspekte-palkinnon (2008). Teoksen kääntämiseen on saatu tukea EU:n Kulttuuri-ohjelmasta. Lähde: http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=1&kirja_id=293

Lisää linkkejä:
http://fi.risingshadow.net/index.php?option=com_library&Itemid=67&action=book&book_id=5936

http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/maria-cecilia-barbetta-muodistamo-los-milagros/552578

Lukupiiriläiset suosittelivat Väisästä

2010-04-28T16:30:00.008+03:00

Tämän päiväisessä lukupiirissä nousi esiin myös kiinnostava ja hyvin kirjoitettu trilogia, jonka on kirjoittanut Hannu Väisänen.

Trilogian ensimmäinen osa on nimeltään Vanikan palat.
toinen osa Toiset kengät ja viimeinen ja uusin teos on nimeltään Kuperat ja koverat.

Itse en ole näitä kirjoja lukenut ja olisikin mukavaa, jos joku nämä lukenut kirjoittaisi tähän blogiin lukukokemuksestaan. Onko niin, että tapahtumapaikkana on Oulu ja varuskunta siellä?

Seuraavan kerran lukupiirissä 26.4.

2010-04-28T15:39:00.002+03:00

Lukupiiri kokoontuu jälleen seuraavan kerran toukokuussa, 26.
silloin keskustelemme Tommi Melenderin kirjasta Ranskalainen ystävä.

Kustantaja kertoo näin:
...Joel Raento on suomalainen näytelmäkirjailija ja julkkisluennoitsija, joka tienaa hyvät rahat eliitin härnäämisestä. Identiteettikriisin jälkeen hän vetäytyy ranskalaiseen pikkukaupunkiin omistautuakseen Gustave Flaubertin teosten lukemiselle. Siellä hän tapaa Marcel Daigneault’n, tragedian kokeneen entisen lehtorin ja nykyisen kuljetusyrittäjän, joka joutuu ajamaan pimeitä keikkoja rikollisliigalle. Heitä yhdistävät tyylin ja arvokkuuden kaipuu sekä ikävä 1800-luvulle. Nykyaika on CNN:n uutisvirtaa kulttuurien yhteentörmäyksestä; terrorismia, taloutta ja ihmiskauppaa. Väistämättömien tapahtumien keriytyessä auki Joel ja Marcel oppivat jotain tärkeää itsestään, toisistaan, ystävyydestä ja ihmisen kyvystä tehdä hyvää armottomissakin olosuhteissa. Ranskalainen ystävä on tyylikäs kunnianosoitus eurooppalaiselle laatukirjallisuudelle....

Tänään on lukupiirit

2010-04-28T15:36:00.003+03:00

Tänään keskustelemme klo 14 ja klo 18
Susanna Alakosken kirjasta Sikalat.

kirja kertoo ruotsinsuomalaisten elämästä ystadin kaupungissa, jonne on syntynyt ihan uusi lähiö Fridhem. Aika on parhainta/pahinta 70-lukua, suuren muuttoaallon aikaa.

Pikku Leenan kertomus on koskettava tarina selviytymisestä.

Elämän lempeät maut

2010-04-18T09:59:00.002+03:00

Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut (2009)
Tämä kirja pakoili minua monta kuukautta. Olin lukenut tästä kirjasta eräällä kirjallisuusfoorumilla ja nähnyt siitä vain kansikuvan. En painanut mieleen ,saatika että olisi kirjannut ylös, kuka oli kirjailija tai mikä oli kirjan nimi. Muistiin jäi vain aavistus tuoksuista, joita kirja lukijoissa oli herättänyt.

Kirja on esikoisteos. Monet ovat hyvin varovaisia tarttuessaan kirjaan, joka heti kirjan kannessa kertoo olevansa esikoinen. Tämä kirja liikkuu kirjastossamme Bestseller lainana edelleenkin. Meidän kirjastossa ei siis liene esikoisteospelkoa.

Miten sitten kohtasimme, me kaksi? Istuin toista kuukauttani kaunokirjallisuuden asiakaspalvelussa ja käsieni kautta virtasi erilaisia kirjoja, mutta viime viikolla me sitten törmäsimme. Kun näin kirjan hyllyssä, sisälläni läikähti lämmin helähdys. Siinäkö se nyt on....

Mietin voinko lainata sen "pois asiakkailtani". (Kirjastolaisena sitä aina ajattelee asiakkaan lukuintoa ensin.) Mutta halu nauttia jostain ihanasta, houkutteli enemmän ja lainasin sen viikonlopuksi. Uteliaisuus ja oma lukuhalu voitti palvelualttiuden.

Täyttyivätkö odotukseni? Kyllä, kirja oli vähemmän amerikkalainen hömppä kuin olin kuvitellut. Reseptit olivat hillitysti tekstin joukossa, ja ne olivat esillä vain silloin kuin niitä tarvittiin. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja joidenkin elämästä näkyi tekstissä myös enemmän kuin pintaraapaisu. Juoni ei nyt ehkä ollut mikään suuri älynväläys, hieman samantapaista kuin nämä nappi- lankakauppa teokset, mutta viihdyin kirjan rauhallisessa ilmapiirissä ja ihan todella nautin soljuvasta tarinan kerronnasta. Ja mikä parasta, kirja ei ole mikään järkäle vaan päättyy sopivasti. Kirja on kuin siinä kuvattu kukkakimppu, iloisia tulppaaneja, joiden joukossa on timjamin ja rosmariinin oksia.

Mistäkö kirja kertoo? No, ravintolasta, ruoanlaittokurssista, kurssilaisista, eri ikäpolvista, rakkaudesta ja sen menettämisestä ja sen hyväksymisestä. Se kertoo mausteen tuoksuisesta elämästä, ihmiselämästä.

E-kirja ja lukulaite

2010-04-17T11:41:00.010+03:00

Tämä on BeBook elektronisten kirjojen lukulaite. E-kirjoja voi lainata Helmet-verkkokirjastosta! Kohta puoliin ihan hetken kuluttua lukulaitetta voi lainata ainakin Espoon Sellon kirjastosta ja Entressen kirjastosta . Laitteen laina-aika on 7 päivää.

Tuosta kuvasta ei tullut oikein tarpeeksi terävää, jotta voisit nähdä mitä siinä lukee, mutta vika on minun eikä laitteiden (skanneri ja lukulaite). kirja jonka latasin tähän itselleni luettavaksi on Kirjan matka tekijöiltä lukijoille : puheenvuoroja kotimaisen kaunokirjallisuuden luomisen ja lukemisen ehdoista 2000-luvulla / toimittanut Tarja-Liisa Hypén [Tampere] : Tampere University Press , 2007.

Ai niin, unohdin ihan kertoa miltä laite tuntuu. Noh, se tuntuu oikein mukavalta. Se toimii melkein paremmin kuin pino kirjoja silloin kun menen matkoille. Helppo kantaa mukana ja tosi hyvä kun tekstin kokoa voi säätää. Siinä on kestävät akut ja sitten tuo kirjanmerkki homma on kiva. Voin jatkaa selailematta ja pläräilemättä siitä mihin viimeksi jäin, eikä kirjanmerkki ole kadonnut mihinkään sillä aikaa. Juu, ja junalippunikaan ei ole hukkunut sinne kirjan väliin :D. Konduktöörisetä on iloinen kun leimaamiseen ei men aikaa Raisan hakiessa sitä leimattavaa kirjan lehtien välistä.

Vihreä veräjä

2010-04-14T10:52:00.002+03:00

R.C. Sheriff: Vihreä veräjä ( 1958)

Baldwin jää eläkkeelle! Hän saa yli neljänkymmenen vuoden palveluksesta kirjanpito-osastolla koristekellon, jonka voi laittaa takana reunalle. edith odottaa kotona hieman otsa rypyssä miten heidän arkensa nyt muotoutuu. Hänhän on saanut järjestää arkensa oman aikataulunsa mukaan. Baldwin on hyvin säntillisesti lähtenyt aina töihin.Avioliitto on ollut pitkäikäinen. Ehkei enää näin myöhemmällä iällä heidän mielestään koivn romanttinen, mutta mitä sanoo lukija, joka ulkopuolisena katsoo heidän elämäänsä? Entä miten elämä muuttuu? Miksi Edith suikkaa pitkän ajan jälkeen suukon miehensä ryppyiselle poskelle ja on oikein kiihdyksissään? Missä on vihreä veräjä?

Suklaapolkuja

2010-04-14T10:48:00.003+03:00

Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja. WSOY 2008

Mitä yhteistä on meteorologilla ja ekologilla ja lemmikkirotalla ja Sinuhella? Ne kaikki esiintyvät ja vievät eteenpäin tarinaa suklaapolulla. Suklaa tuntuu olevan avainasia niin monessa viime vuosina ilmestyneessä kirjassa Pienen suklaapuodin (Joanne Harris,2001) ilmestymisen jälkeen. Niin, ja leffamenestys(Lasse Hallström, 2000) vain lisäsi haluja kirjoittaa suklaasta tai sen vierestä tai no, ainakin nyt kaupan pidosta.Mutta onko tässä suklaapolkujen kirjassa tarpeeksi intohimoa? Romantiikkaa ja rakkautta vai vainko ekotekoja ja ötököitä? Hmmmm.... Tarkista! Lue!

2010-04-14T10:37:00.003+03:00

Nancy Thayer: Ystävyyden karikot. KARISTO 2009.

Ja nyt minä matkustin tämän rakkautta ja romantiikka sekä ihmissuhteita täynnä olevan kirjan avulla Nantucketin saarelle(www.nantucket.net. Jo kirjan kansikuva kertoi minulle, että suolaisia tuulia ja ihania ruovikkorantojaon tiedossa.Kirja kertoo kahden naisen pitkäaikaisesta ystävyydestä, joka yhteytden katkettua ja elämän heitä heiteltyä, alkaa punoutua jälleen yhten. romanttisen lisän tuo toisen ystävättären komea ja vetovoimainen sulhanen, joka viehättää yhden jos toisenkin naisen silmää ja sydäntä.

Henkensä kaupalla

2010-04-13T17:10:00.008+03:00

Linda Howard: Henkensä kaupalla. WSOY 2009
Siinä se on, periamerikkalainen blondi ja komea ohi saapasteleva poliisitutkija Wyatt. (Ihan kuin Wyatt Earp modernina versiona) Tässä kirjassa on romanttista jännitystä, murhajännitystä ja paljon ihania ystävyys- ja suhdekiemuroita. Tottakai taustalla on kiva perhe ja päivällisiä myös. Päähenkiö Blair on ponnaripäinen iloinen ja taitava yrittäjänainen, jolla on oma kuntosali.
Mitä tapahtuu kuntosalin pihalla sinä iltaja, jolloin Blair lähtee salilta viimeisenä? Hän sammuttaa valot ja kytkee hälyttimet, ottaa autonsa avaimet ja laukkunsa, astuu ulos ovesta ja.....

E-kirja ja lukulaite

2010-03-23T19:16:00.005+02:00

Ai niin, unohdin ihan kertoa miltä laite tuntuu. Noh, se tuntuu oikein mukavalta. Se toimii melkein paremmin kuin pino kirjoja silloin kun menen matkoille. Helppo kantaa mukana ja tosi hyvä kun tekstin kokoa voi säätää. Siinä on kestävät akut ja sitten tuo kirjanmerkki homma on kiva. Voin jatkaa selailematta ja pläräilemättä siitä mihin viimeksi jäin, eikä kirjanmerkki ole kadonnut mihinkään sillä aikaa. Juu, ja junalippunikaan ei ole hukkunut sinne kirjan väliin :D. Konduktöörisetä on iloinen kun leimaamiseen ei men aikaa Raisan hakiessa sitä leimattavaa kirjan lehtien välistä.

Kylmät hermot, kuuma veri

2010-03-23T18:55:00.004+02:00

Arto Paasilinnan romaani Kylmät hermot, kuuma veri selkomukautuksena, jonka on tehnyt ammattitaitoinen ja tunnetusti hyvä ja arvostettu selkokirjailija Pertti Rajala.

Kirjaston uutuushyllyssä tämän kirja loisti kuin majakka tai pieni helmi. Ihastuin kirjan käteen sopivaan kokoon ja ennen kuin huomasinkaan olin hyllyttämisen sijaan lukenut tätä pikkuruista aarretta jo hyvän matkaa.

Olen lukenut Paasilinnan tämän teoksen ihan tavallisena kirjana ja nyt sitten unohduin lukemaan tätä tavallaan pikakelauksena.

Mutta, ahh kielen täsmäkauneus veti puoleensa ja jäin nalkkiin. Tästä kirjasta ei jäänyt mikään vivahde pois. Huumori kukki ja elämänlankaa kerittiin läpi Suomen historian. Kirja oli pakko lainata kotiin. Luin Antti Kokkoluodon koko tarinan siltä istumalta ja nautin!

Miten kävi ennustusten, että Antti kuolee 12.7.1990? Hän syntyi 1918 ja näin ennustettiin, että kuolinpäivä on 1990. Entä jos kuolemasta ei tullutkaan totta sinä päivänä?

Selkoversio

Tavallinen painos

Riiviölogiaa jokamiehelle

2010-03-23T18:42:00.001+02:00

Christian Moser: Arjen ilkimykset - Riiviölogiaa jokamiehelle.
Riiviöiden taustat on tutkinut ja ulkoasun muotoillut mainio saksalainen kuvittaja Carolin Sonner.

Sekä Sonner että Moser pahoittelevat kirjassaan sitä, että tämän projektin myötä heistä tulikin parempia ihmisiä.

Arjen ilkimysten välillä on huomattu yhteistyön ja kilpailun vuorottelua! Ilkimykset myös verkostoituvat helposti keskenään!

Esimerkiksi sellainen ilkimys kuin Tie-tä-mät-tö-myys on Kaikkitietäväisyyden hyvä kaveri ja Tottumuksen jokapäiväinen työpari. Se tottelee Hyväuskoisuutta, tunnustaa Ylpeyttä eikä tunne Huonoaomatuntoa. Tietämättömyys purjehtii Järjen lipun alla.

Lue lisää sivulta 18-19, siellä näet myös tämän riiviön kuvan!
kauneimmankin tekstin takana piilee sydämellinen piikki pistävä...

http://www.helmet.fi/record=b1917431~S9*fin

Kigalin kakkukauppa - vaaleanpunainen yllätys

2010-03-23T18:26:00.002+02:00

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa, (Tammi 2009) miten saatoinkin arvottaa tämän kirjan vaaleanpunaisen kannen perusteella chicklitiksi tai roskaromantiikaksi. Nyt olen lukenut tämän krjan kaksi kertaa ja vieläkin se jotenkin vain tekee minuun vaikutuksen.

Kepeän kakuntekijän, AngelTungarazan, leipojan ja kakunkoristelun taidoilla eteenpäin viety romaani on monikerroksinen afrikkalainen elämysmatka. Tarinan takana on yhteiskuntakritiikkiä, Tansanian ja Ruandan historiaa, naisen asemasta kertovia pieniä puroja ja myös HIV ja AIDS elämää valottavia naiskohtaloita. Eikä myöskään maailman kattojärjestöjä ja avustustoimintaa unohdeta pois Agelin arjesta. Nekn tuovat pikantin sävyn tähän tarinaan.

Miten Voi saada sopivan kokoisen juhlapuvun ystävättären avustamana ilman että juonittelevat räätälit vievät sinut vararikkoon? Onko CIA aviomiehen unelmatyö, mitä siihen sanoo kotiin suljettu vaimo? Kuinka lukutaidoton kampaaja sai itselleen opettajan ilmaiseksi?
Enpä taida kertoa - lainaa ja lue!
http://www.helmet.fi/record=b1902912~S9*fin

Sellon kirjaston lukupiirit

2010-03-16T19:22:00.002+02:00

Kiinnostavatko kirjat? Haluatko puhua niistä?
Sellon kirjastossa on alkanut kaikille avoin lukupiiri, jossa luemme kirjan ja keskustelemme siitä yhdessä. Mukaan voit tulla ilman ilmoittautumista eikä kirjaakaan välttämättä tarvitse lukea. Pääasia, että kirjat kiinnostavat.
Runonurkassa:
Keskiviikko 31.3. klo 14-16 ja HUOM! myös Iltalukupiiri klo 18-20 Ian McEwan: Rannalla
Seuraavat kerrat: 28.4. klo 14-16 ja Iltalukupiiri klo 18-20 Susanna Alakoski: Sikalat26.5 klo 14-16 ja Iltalukupiiri klo 18-20 Tommi Melender: Ranskalainen ystävä

Fallet med den försvunna tjänsteflickan

2010-03-13T07:46:00.005+02:00

Tämän arvostelun kirjoitan suomeksi, siitä huolimatta, että luen paljon ruotsinkielellä. Blogimme nimikin jo taitaa edellyttää suomenkielistä bloggausta kirjoista.

Tarquin Hall: Fallet med den försvunna tjänsteflickan (Forum 2009)

Luin melko kauan (liian kauan?) tätä dekkaria. Tarina oli niin värikäs ja herkullinen, hieman jopa hengästyttävä.Piti hidastella! Huomasin, että virnistelin tätä lukiessani.

Tarinan päähenkilö on Vish Puri intialainen hyvin huomaamattomasti toimiva yksityisetsivä. Tarina sijoittuu tämän päivän Intiaan, itseasiassa Delhiin.

Mitä pitemmälle luin dekkaritarinaa, sitä enemmän minua kiehtoi itse Vish Puri. Vai viehättikö minua sittenkin vielä enemmän hänen topakka vaimonsa?

Juoni tässä kirjasssa on perinteinen. Erästä miestä syytetään palvelustytön murhasta, jonka hän kiistää tehneensä. Todistaakseen tämän on Vish Purin löydettävä tämä palvelustyttö, joka on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Löytyykö? Mikä on tarinan juju? En paljasta, sinun luettava tämä itse. Kieli on helppoa ja luulen, että sinäkin, jonka ruotsinkieli on ruosteessa, voit tykätä tästä kirjasta, vaikka lukuvauhtisi olisikin hitaampi.

Yksi asia minua viihdytti myös erityisesti: Vish Purin avuliaat ja ovelat apurit olivat mielenkiintoisia henkilöitä ja heillä oli vallan hauskat peitenimet.

http://tarquinhall.com/ (kirjailijan kotisivu)

Kirjallinen sekakirjamatka

2010-03-12T12:51:00.000+02:00

Tämä Michael Crickin esikoisteos Kafkan kanssa keittiössä: Maailman kirjallisuuden historia 14 reseptissä on aihastuttavan kokoinen 14 pienen tarinan ja toimivien ruokareseptien kirja, jonka voi löytää kaunokirjallisuuden joukosta ja kirjaston Bestseller hllystä.

Minut tämä kirja narutti aivan täysin. Kyse ei olekaan kirjailijoiden Kafka, Homeros, Austin jne omasta tekstistä vaan viehättävästä tyylin plagioinnista.

Kirja oli valitettavan "nopeasti luettu", reseptit kuitenkin vievät vähän pidemmän aikaa ja muistoihin tämä kirja jää kevään pienenä purohelmenä.

Koko on sopiva. Se menee pieneen taskuun, käsilaukkuun, treenikassin sivutaskuun tai kulkee ihan kädessä. Se on kevyt kantaa ja nautinnollinen matkakumppani esim. junamatkalla. Arvaa kuka tarjoilee sinulle aromikkaan sienirisottoreseptin?

U is for Undertow

2010-02-07T20:43:00.004+02:00

Sue Grafton: U is for Undertow (2009).

Laskin juuri käsistäni amerikkalaisen dekkaristin uutuuskirjan, joka päättyi jälleen kerran herkulliseen loppuhuipennukseen. Voi vain ihmetellä, miten Grafton onnistuu kerta toisensa jälkeen synnyttämään dekkareita, jotka ovat samalla kertaa sekä turvallisesti tutuntuntuisia että jännittävästi erilaisia.

Sue Graftonin aakkosdekkareiden sarja alkoi kirjasta A is for Alibi, jossa esiteltiin lukijoille yksityisetsivä Kinsey Millhone – nainen, joka huristelee kuplavolkkarilla 80-luvun Kaliforniassa ja ratkoo rikoksia rennonpirteällä tyylillään. Sarjan edetessä on saatu seurata vaihtelevien rikosselvitysten ohella myös päähenkilön ihanankauheaa yksityiselämää samanapysyvine tapoineen ja yllättävine käänteineen. Erityisen hienoa on ollut seurata Kinseyn reaktioita hänen saadessaan tietää lisää omasta menneisyydestään, josta hänellä on aiemmin ollut vain hatara käsitys – hän kun muistaa vain kasvaneensa omalaatuisen Virginia-tädin hoivissa, menetettyään viisivuotiaana vanhempansa autokolarissa.

U-kirjaimeen tultaessa sarja on siis ehtinyt jo kunnioitettavasti 21. osaan. Niin auto kuin asuntokin on mennyt tuusan nuuskaksi matkan varrella, mutta niin vain Kinsey Millhone porskuttaa eteenpäin vastoinkäymisistä lannistumatta. Volkkari vain on vaihtunut Mustangiin, ja pikkupikkuyksiö on sisustettu uudelleen huviveneen sisätiloja jäljitellen.

Sarjan muutamasta aiemmasta osasta jo tutuksi tulleeseen tapaan vain osa tekstistä etenee päähenkilön tutunturvallisessa minäkerronnassa, ja osa kirjan luvuista on sen sijaan kuvattu kutkuttavasti muiden tapahtumiin osallistuneiden henkilöiden näkökulmasta. Aikatasoja on kaksi: 80-luvun lisäksi pistäydytään välillä hippi-ideologian ravistelemalle 60-luvulle.

Erikoista tämänkertaisessa tarinassa on se, että syyllinen selviää lukijalle jo varhaisessa vaiheessa, minkä jälkeen mielenkiinto kohdistuu siihen, millaisin oivalluksin etsivä pääsee totuuden jäljille ja punnitsee johtolankojen paikkansapitävyyttä. Efekti tuo hiukan mieleen Columbo-elokuvat – tosin sillä erotuksella, että Kinsey ei ramppaa kyselemässä vaikeita pääepäillyltä kuten Columbo-herra, vaan ratkoo tapahtumia salakavalasti rikollisten tietämättömissä.

Suosittelen koko sarjaa lämpimästi! Mikä parasta, kaikki osat ovat edelleen saatavissa ja luettavissa Helmet-kirjastojen kautta – suomeksi, englanniksi tai muilla kielillä. U-kirjan suomennoskin ilmestynee piakkoin, kunhan kääntäjä saa työnsä valmiiksi. Mikä muuten mahtaa tulla suomennoksen nimeksi? Itse toivon, että se olisi U niin kuin uhka – se nimittäin sopisi hyvin kirjan henkeen. (Alkuperäinen nimi "undertow" tarkoittaa pohjavirtausta eli näkymätöntä voimaa, joka imee ihmistä kohti petollisia syvyyksiä.)

Ihmisen osa

2009-12-17T12:35:00.008+02:00

Ihmisen osa, Kari Hotakainen
2009, Siltala

Olin päättänyt uuden Hotakaisen kohdalla, että minähän en mitään äijäromaaneja enään lue! Lukekoot muut, minä luen ihan omia juttujani. Tiedostavia naiskirjailijoita tai muuta kirjastoihmiselle sopivaa luettavaa...
Vaan toisin tapahtui. Ihmisen osa (Bestseller-versio, huom!) tupsahti syliini palautusautomaatista sellaisella voimalla, että tiesin sen olevan merkki. Tästä ei käy enää perääntyminen. Nyt on pakko katsoa, mitä se Hotakaisen poika on saanut aikaiseksi. Kun ne sitä taas kehuvat niin, että tämä muka olisi sen paras ja ties mitä. Minähän en moista usko enkä edes kuuntele, ellei asiasta ole varmaa näyttöä. No, lukemallahan se selviää.

Täytyypä sanoa, että eivät puhuneet palturia ne kehujat. Kyllä tämä Hotakaisen setä tietää mistä kohtaa otetaan kiinni ja viedään. Kun joku muu ottaa lukijansa vahvoille käsivarsilleen tahi taluttaa vienosti kyynärpäästä tukien, tämä ottaa nenästä tai korvasta ja vie. Ei se lupia kysele.
Ja sitten se kääntelee semmosia kiviä ihmisen sielussa, että pois alta. Välillä jo tuntuu, että josko tuo nyt jo riittäisi, että johan tässä on kohta käyty koko ihmiselo läpi ja kaikki kipeät tai salatut asiat pengottu. Vaan kun ei riitä, vielä on jemmassa jotakin, mikä pitää tutkia ja aukoa, ennenkuin viaton lukija pääsee huokaisemaan.

Sitäkin olen miettinyt, että miksi juuri missään ei kirjoiteta, mitä siinä kirjassa tapahtuu. Kaikki puhuu tyylistä ja kirjailijasta, eikä jutun juonesta.
Ihanpa kiusallani en minäkään ala sitä tässä selventämään. Voisinhan minä sen tehdäkin, mutta enpä sittenkään tee. Sanonpahan vain, että ottakaa kirjasta kiinni, kun se kohille sattuu ja antakaa sen viedä. Kyllä siinä riittää ihmettelemistä itse kullekin, on se sen verran mainio epeli, tämä Hotakainen.

The year of the Flood

2009-12-07T12:34:00.004+02:00

Margaret Atwood: The Year of the Flood (2009).

Kanadalainen Atwood (tuleva nobelisti?!) on aiemmin julkaissut jo kaksi ns. scifi-kirjaa (The Handmaid’s Tale; Oryx and Crake) ja nyt tämän uusimman. Kirjailija itse on kuitenkin todennut, etteivät nämä kirjat oikeastaan ole science fictionia. Kaikki tapahtumat hänen kirjoissaan ovat mahdollisia, ja ovat jopa voineet jo tapahtua.

Itse en yleensä lue scifiä, ehkä siksi että haluan ihmiskuvailun olevan monitahoista ja arvaamatonta, kun taas scifissä se on usein stereotyyppistä. (Vai olenko vain ennakkoluuloinen?) Atwoodin tulevaisuudentarinoissa moniulotteisia henkilökuvauksia kuitenkin löytyy, erityisesti naishahmoissa.

Tarina alkaa siitä että on vuosi 25, ”the year of the flood”. Mikä tämä tulva on ollut, jää vähän epäselväksi. Se on ollut kuiva tulva, jonkinlainen epidemia joka on aiheuttanut sen että suurin osa ihmiskunnasta on poissa. Yksinäinen nainen, Toby, on selvinnyt hengissä. Hän asustaa tyhjässä kauneuskylpylässä ja syö luonnontuotteista tehtyjä kasvohoitoja. Kun tapaamme Tobyn kylpylän katolla, hän istuu siinä kiväärin kanssa ja tähtää häntä uhkaavia geneettisesti manipuloituja sikoja.

Toby kuuluu Jumalan puutarhureihin eli God’s gardeners -nimiseen ryhmään, joka viljelee kaupungin katoilla ja yrittää elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Sitä voisi ajatella jonkinlaisena lahkona, vähän hippimäisenä ding dong -porukkana joka ei ymmärrä elämän realiteetteja. Heillä on esim. lauluja jotka ensisilmäyksellä vaikuttavat aika naiiveilta.

Se mikä kuitenkin ravistelee lukijan skeptisyyttä, on puutarhureitten vastakohta, nimittäin vallassa olevat suuryhtiöt (the corporations), ja erityisesti niiden turvallisuusyksikkö CorpsSeCorps, jolla on totaalinen kontrolli. Tämä on totalitäärinen järjestelmä jossa tekniikka ja tiede ovat vallanpitäjien hallussa ja geneettinen manipulaatio hallitsee.

Vietin viikon kuntoremontissa Kylpylähotelli Caribiassa Turussa. Minulla oli Atwoodin kirja mukanani. Luin sitä aina kuin oli mahdollisuus. The Year of the Flood ei ole aurinkoinen tarina, mutta juuri siksi ne hetket tarinassa, joissa ystävyys ja lojaliteetti näkyy ihmisten välillä, vaikuttavat niin vahvasti lukijaan.

Summertime

2009-12-07T12:32:00.003+02:00

J.M. Coetzee: Summertime (2009).

Coetzee on eteläafrikkalainen kirjailija joka asuu nyt Australiassa eikä pidä julkisuudesta. Saadessaan kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2003 hän ei pitänyt tavanomaista kiitospuhetta vaan luki tarinan Robinson Crusoesta. Romaaneissaan Coetzee tutkii mm. erilaisia eettisiä kysymyksiä, joihin ei ole mahdollista löytää helppoja, yksiselitteisiä vastauksia.

Summertime on omaelämäkerrallinen romaani, tai sitten ei. Sen voisi nähdä jatkona kahteen aikaisempaan kirjaan, Boyhood ja Youth, mutta se on kirjoitettu aivan eri tavalla.

Kirja koostuu enimmäkseen haastatteluista jotka englantilainen tutkija Mr Vincent on tehnyt kirjoittaessaan elämäkerran edesmenneestä kirjailija Coetzeesta. Tutkija on ”korjannut” ja editoinut haastatteluita niin että ne sopivat kokonaisuuteen, ts. hänen kuvaansa siitä millainen Coetzee oli. Mikä on siis totta, keneen voi luottaa, jää hyvin epäselväksi lukijoille. Vieläpä kun koko tarinan on kirjoittanut Coetzee itse.

Kirjailijasta piirtyvä kuva ei ole kovin imarteleva. Hän oli "kylmä kala" (a cold fish) eikä kovin inspiroiva sängyssä - tämä entiseltä rakastajattarelta. Tässä kohtaa tämä lukija miettii minkälainen kuva hänestä itsestään tulisi jos hänen elämäkertaansa kertoisivat vanhat poikaystävät?!

Toinen kiinnostava asia on kirjailijan suhde isäänsä, joka tulee epäsuorasti esille, vähän muitten asioitten ohessa. Hänellä ei ollut ydinperhettä, ei vaimoa eikä lapsia. Mutta hänellä oli isä, joka tarvitsi häntä hyvin paljon, niin paljon että vaikuttaa siltä että se määritti pojan elämää pitkän ajan.

Juliet,naked

2009-12-07T12:29:00.002+02:00

Nick Hornby: Juliet, Naked (2009).

Kirja kertoo Anniesta joka asuu poikaystävänsä Duncanin kanssa pienellä paikkakunnalla meren ääressä. Annie on töissä museossa ja Duncan on opettaja. He ovat olleet yhdessä 15 vuotta ja yhtä kauan suhteessa on ollut kolmas osapuoli, amerikkalainen muusikko Tucker Crowe.

Tucker on Duncanille pakkomielle osittain koska hän katosi mystisesti julkisuudesta sen jälkeen kun oli julkaissut levyn Juliet vuonna -86. Tuckerin faneilla, ”crowologisteilla”, on oma kotisivu missä he viettävät paljon aikaa spekuloiden mitä oikein tapahtui Tuckerille.

Kun Annie sitten yhtenä päivänä, tavallistakin ärtyneempänä Duncanin pakkomielteestä, kirjoittaa ensimmäistä kertaa kriittisen oman tekstin nettisivulle, hän saa yllättävän vastauksen sähköpostiinsa.

Kirja esittää kysymyksiä siitä kenen elämää me elämme, mitä tehdä jos toteaa yhtenä päivänä että viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat olleet ajan haaskausta, että jossain, merkityksellisenä hetkenä on tehnyt aivan väärän valinnan, valinnut väärän suunnan.

Hornby selittää välillä liian paljon, hän voisi enemmän luottaa lukijan mielikuvitukseen. Mutta hän osuu myös usein niin oikeaan että lukija ei voi olla nauramatta, ja välillä jopa nyyhkyttämättä.

Noah´s compass

2009-12-07T12:14:00.004+02:00

Anne Tyler: Noah’s Compass (2009).

Tyler sai Pulitzer-palkinnon vuonna -89 ja on yksi niin sanotuista suurista amerikkalaisista kirjailijoista. Yksi syy miksi hän ei ole niin tunnettu on ehkä se että hän ei esiinny julkisuudessa.

Kirja kertoo Liam Pennywellistä, 60-vuotiaasta opettajasta joka jää työttömäksi. Liam on sekä leski että eronnut toisesta avioliitostaan, hänellä on kolme tytärtä joita hän ei tunne kovin hyvin. Liamista tuntuu kuin hänen elämänsä kutistuisi koko ajan, hän toteaa että hän ei ole erityisemmin onneton

mutta ei myöskään näe mitään erikoista syytä jatkaa elämää.

Jotain kuitenkin tapahtuu kun hän joutuu väkivallan uhriksi ja kokee muistinmenetyksen. Liam pitää kontrollista ja rutiineista ja yhtäkkiä niitä ei enää ole.

Niin kuin monessa muussa Tylerin kirjassa meillä on tavallisesti hyvin varovainen ihminen joka joutuu yllättävään kriisiin. Tämän tarinan Anne Tyler kertoo pienillä mutta älykkäillä eleillä. Tyler osaa tehdä arjesta kiinnostavaa, hän jättää aina tarpeeksi tilaa lukijalle eikä lyö asioita lukkoon.

Galileo's Dream

2009-11-23T14:20:00.012+02:00

Kim Stanley Robinson: Galileo's Dream (2009).

Amerikkalaisen tieteiskirjailijan uutuusteoksessa Jupiterin kuita vuonna 3020 asuttavat ihmiset ottavat yhteyttä Italiassa noin vuonna 1610 elävään Galileo Galileihin ja kaappaavat tämän toistuvasti visiitille omiin maailmoihinsa.

Kirja lähtee hieman verkkaisesti liikkeelle. Alkupuolella teksti tuntuu hetkittäin enemmän Galileon elämänvaiheiden referoimiselta kuin kaunokirjalliselta teokselta. Galileon henkilökuvaan piirtyy myös epämiellyttäviä piirteitä. Lukija ihmettelee: mitä syitä tulevaisuuden jupiterilaisilla on olla kiinnostuneita tästä myöhäisrenessanssiajan rehvastelevasta tiedemies-keksijä-tähtitieteilijästä?

Parinsadan sivun jälkeen tarina lähtee kuitenkin lentoon. Lukija alkaa kuvitella ymmärtävänsä, mitä kaukaisen tulevaisuuden ihmiset Galileosta haluavat, ja mikä merkitys hänellä on ollut ihmiskunnan historiassa, ja mitä ajatuksia kirjoittaja on halunnut tällaisen vastakkainasettelun avulla välittää.

Taitavan tieteiskirjailijan tapaan Robinson osaa esittää mielikuvituksellisimmatkin asiat mahdollisen tuntuisesti. Aikamatkailu perustellaan tässä kirjassa teoreettisen fysiikan edistysaskeleilla, jotka ovat lopulta johtaneet kykyyn manipuloida ajan ja paikan kahleita.

Ja kuten kaikissa Robinsonin kirjoissa, tässäkin annetaan tieteellisten innovaatioiden ohella mukavasti painoarvoa myös psykologiselle ihmiskuvaukselle ja inhimillisille pohdinnoille ylipäänsäkin... :-)

Aiheesta kiinnostuville kannattaa vinkata pari muutakin saman kirjoittajan teosta:

Forty Signs of Rain, Fifty Degrees Below, Sixty Days and Counting – Ilmastonmuutoksesta kertova sarja kuvaa humoristisesti ihmisten kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja pohtii myös vakavammin ihmiskunnan mahdollisuuksia hillitä ilmastonmuutosta tieteen ja politiikan keinoin.

Red Mars, Green Mars, Blue Mars – Mars-planeetan asuttamista ja maankaltaistamista käsittelevä sarja on Robinsonin varsinainen mestariteos, johon hänen maineensa scifi-kirjailijana perustuu.

Antarktika – Etelämantereelle sijoittuva seikkailu on Robinsonin ainoa suomennettu romaani: persoonallinen sekoitus extreme-elämyksiä, luonnonsuojelua, tieteentekoa ja koskettavia ihmiskohtaloita.

Bunny Munron kuolema

2009-11-06T14:25:00.043+02:00

Cave Nick: Bunny Munron kuolema
Like. 2009
Suom. Jukka Jääskeläinen

Nick Caven kirja "Kun aasintamma näki herran enkelin" Like 1992. on noussut kulttikirjan maineeseen, ja mielestäni maineensa ansaitsee. Tätä toista Caven suomennosta saatiin odottaa yli 20 vuotta, ja odotus palkittiin.

Bunny Munron kuolema kertoo alkoholisoituneesta ja seksiaddiktista kauppamatkustajasta, joka vaimonsa itsemurhan jälkeen lähtee todellisuutta pakoon työmatkalle, ja ottaa mukaan yhdeksän vuotiaan Bunny Juniorin.
Matkalla Bunny kiertää Englannin rähjäisissä lähiöissä kauppaamassa ovelta ovelle naisten kosmetiikkaa ja yrittää samalla uida asiakkaidensa mekkoihin, vaihtelevalla menestyksellä.
Tarinan toisen kertojan, Bunny Juniorin osana on lähinnä istuskella linnunpaskan tahrimassa Fiat Puntossa, tietosanakirjaansa lukien kun känninen isä yrittää pokata naisia.

En suosittelisi kirjaa kovin heikkohermoisille enkä tosikoille, sen verran iljettävä tapaus tämä herra Bunny Munro on. Mustan ja groteskin huumorin ystäville, Bunny Munron kuolema on mitä herkullisin lukuelämys.

Tie

2009-10-27T16:18:00.011+02:00

Cormac McCarthy: Tie
WSOY, 2008

Tämä romaani imaisi mukaansa heti ensi sivuilta. Oli pakko lukea eteenpäin niin kauan kuin tekstiä riitti, junassa, metrossa, kahvipöydässä, sohvalla, sängyssä.. Ja kun kirja loppui, jäi uteliasuus kaihertamaan: mitäköhän sitten tapauhtui?
Kertomus sijoittuu "maailmanlopun tarinoiden" laajaan perinteeseen. Luonto on tuhoutunut ja jäljelle jääneet ihmiset psyttelevät hengissä keinolla millä hyvänsä. Kerronnan dramaattinen (ja antoisa?) lähtökohta on tutkia ihmistä olosuhteissa, jossa ympäristö on muuttunut täysin toiseksi kuin se mihin olemme tottuneet. Mitä ihmisille tapahtuu äärimmäisissä poikkeusolosuhteissa, kun sivilisaation turvaverkot ovat tuhoutuneet? Ihmisten elämä on keskittynyt perusasioihin: ruoan, vaatetuksen ja suojan hankintaan. Ihmiskunnan rippeet on palannut tarvehierarkian alimmalle tasolle, taisteluun olemassaolosta, henkiinjäämisestä.

Päähenkilöinä ovat isä ja poika sekä ne ihmiset, joita he kohtaavat pitkällä vaelluksellaan. Kieli on ytimekästä, lyhyen lauseen rytmittämää ja usein melkein aforisminomaista ja dialogi on omalaatuista. Kertomuksessa nykyhetkeä pilkkovat takautumat menneisyydestä, joka koostuu enää vain muistoista siitä maailmasta, jonka tunsimme. Isällä on nykyisyyden lisäksi muistot ja menneisyys elää hänelle unissa ja tarinoissa, mutta pojalla on vain nykyisyys, aika suuren katastrofin jälkeen. Takautumien kautta lukija saa tietoonsa hajanaista taustaa tapahtumille, mutta arvoitukseksi jää, mikä oli suuren tuhon aiheuttaneen katastrofin alkusyy.

Tekstissä on paljon viisautta. Teemat ovat ikiaikaisia: hyvyys ja pahuus, olemassaolon merkityksellisyys. Rakkautta ja lojaalisuutta pohditaan isän ja pojan suhteen kautta. Inhimillisen kulttuurin merkitystä pohditaan myös - ja kirjastoihmiselle oli mielenkiintoista lukea kirjailijan näkemys siitä, voiko tarinoilla ja kirjallisuudella olla merkitys olosuhteissa, joissa edes ihmisten perustarpeet eivät täyty ja yhteisön moraali ja sopimukset ovat rapautuneet. Tekstin mukana ajauduin ajattelemaan myös paljon luonnon merkityksellisyyttä ihmiselle, kuinka se loppujen lopuksi on kaikki mitä meillä on.

Kertakaikkiaan hieno ja lukemisen arvoinen kirja. Tästä on kuulemma tehty elokuvakin, kuten myös edellisestä McCarthyn suomennoksesta, Menetetty maa, joka niinikään oli myös todellinen lukuelämys.

Maailma pitäisi aloittaa alusta

2009-10-14T17:19:00.009+03:00

Maailma pitäisi aloittaa alusta, Pertti Nieminen
Otava, 2009

Tästä minä tykkään: että ihminen osaa kirjoittaa runoja ilman sen suurempia kommervenkkejä. Että ei ole mitään tarvetta rehennellä oppineisuudellaan tai fiksuudellaan, haastaa lukijaa rivi rivin jälkeen henkiseen mittelöön ja naurahtaa nokkavasti päälle.
Niemisen runot aukeavat kunhan on vähän elämää takana. Elämää ja mielellään lapsenlapsia. Toimivat kyllä nelikymppisellekin.

Ilmassa on riemua lapsenlapsista, mutta myös haikeutta ja luopumista.
"Vanhat tiesivät että tuuli käy ja ruoho lakastuu ja ruohon mukana kaikki kukat. Tuntuu hyvältä tietää, että puut, että monen metsän puut elävät, vaikka maailmani loppuu."

Eikä vanhoilla päivilläkään vallan hampaattomaksi jäädä:
"En jaksa enää pilkata niin kuin nuorempana. Sitä paitsi: olisipa outo päättäjä joka runoja lukisi saati että ymmärtäisi lukemansa."

Onneksi meillä on nämä Niemiset.
Syvä ja nöyrä kumarrus, kaikkiin tarvittaviin suuntiin.

(Teos sisältää myös sikermän englantilaisen imagistin T. E. Hulmen runojen suomennoksia.)

Hiljainen kylä

2009-10-14T15:30:00.014+03:00

Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä

Gummerus, 2009

Saksalainen kirjailija Andrea Maria Schenkel on minulle uusi tuttavuus. Hiljainen kylä on hänen esikoisromaaninsa ja hänet on palkittu kaksi kertaa Deutscher Krimi Preis -palkinnolla, vuonna 2007 ja 2008.

Kirjassa kuvataan pienessä Einhausenin kylässä, syrjäisellä Tannödin maatilalla tapahtunutta raakaa murhaa. Koko perhe palvelijoineen on surmattu raa'asti. Tarina etenee vuorotellen eri kyläläisten kertomana. Välillä tarinan katkaisee rukous. Kuka rukoilee?

Kyläläisten kertomuksista selviää, että tuskin kukaan piti surmatusta perheestä. Ja koska on kysymys suhteellisen pienestä ja suljetusta kylästä, jonkun kertojista täytyy olla murhaaja.

Kirjassa on monia jännityskirjoissa rakastamiani piirteitä. On syrjäinen kylä, on syrjäinen maatila, on hyinen talvi ja rosoiset pää- ja sivuhenkilöt. Lukukokemuksekseni jäi, että oli koko ajan pimeää. Ja pimeässä pelottaa.

Kirja oli nopea lukea. Teksti oli harvaa ja fontti suurehkoa. Illalla sängyssä lukiessani kirja oli miellyttävän pienikokoinen eikä painanut liikaa. Joskus tuntuu, että nykyisin kirjoitetaan liian paljon liian paksuja kirjoja. Johtuuko se siitä, että kirjailijoilla on tietokoneet käytössään ja tekstin luominen on helpompaa. Toisaalta pidän myös paksuista kirjoista ja pitkistä tarinoista silloin, kun ne ovat hyviä. Kun on hyvä tarina, sen lukemista haluaisi jatkaa ja jatkaa. Kirjan loputtua tuntuu kuin eroaisi ystävästä. Tämän kirjailijan kohdalla minun on odotettava , josko häneltä suomennettaisiin lisää. Sitä odotellessani taidan lukaista seuraavaksi Donna Leonin kirjan "Ystävä sä lapsien".

Kissa joka ei kuollut

2009-10-14T14:18:00.013+03:00

Inger Frimansson: Kissa joka ei kuollut

Like, 2009

"Paikalle tuli nainen, maassa näkyi kynsien ja tassujen jälkiä. Ja nainen huomasi, että multaan repeytyneestä haavasta pisti esiin jotakin.

Hän värähti pelosta, hänen oli pakko vaikeroida ja haukkoa henkeään.

Maasta pisti esiin ihmisen käsivarsi.

Ranteessa oli kello, ja vaikka hän ei halunnut katsoa, hänen oli pakko. Kello oli savinen ja kärsinyt, mutta nainen tunnisti ruskean nahkarenkaan. Hän oli auttanut miestä korjaamaan sen. Hän oli vienyt kellon omaan huoneeseensa ja ommellessaan hän oli pistellyt sormiinsa.

Hän oli alkanut kaivata miestä.

Hän kallisti päänsä ja huusi suoraan kohti kalpeaa, jäähtynyttä taivasta."

Edellinen oli suora lainaus kirjan Kissa joka ei kuollut ensimmäiseltä sivulta.

Kirjan takakannen tekstissä kerrotaan, että kirjassaan Frimansson tutkii kylmän viileästi tappajan mieltä ja näyttää miten, tavallisen ihmisen elämä muuttuu painajaiseksi yhden väärän päätöksen myötä. Heti yllä olevan lainauksen luettuani aloin miettiä, olivatko mietteet murhaajan vai jonkun rakkaansa löytävän mietteitä. Perustelen ajatuksiani seuraavasti. Murhaaja näkee hautaamansa ruumiin paljastuneen kuopastaan, tappo on tapahtunut kuin vahingossa, mutta hän on salannut tapahtuman. Hän kaipaa miestä, mutta ei voi peruuttaa tapahtunutta ja huutaa nyt tuskaansa kohti taivasta. Toisaalta mietteet voivat olla läheisen, joka on ihmetellyt rakkaansa katoamista. Nyt hän löytää haudan, tunnistaa kellon rannekkeen ja tajuaa, mitä rakastetulle on tapahtunut.

Tämän enempää en voikkaan sitten paljastaa juonesta. Osuinko oikeaan? Se selviää sille, joka kirjan lukee.

Mitä itse pidin kirjasta? Ensimmäiset ajatukset kirjan luettuani olivat, että tämä tarina ei saanut minua niin otteeseensa kuin Frimanssonin aikaisemmat tarinat. Mutta mitä enemmän olen miettinyt, mitä tähän kirjoittaisin ja yrittänyt analysoida (minäkö osaisin analysoida) lukemaani, sitä enemmän tarinasta pidän. Frimansson osaa kirjoittaa erittäin hyvin, tarina on vangitseva ja kirjan loppua kohti edetessäni oloni tulee yhä painostavammaksi. Ja niinhän kirjan murhaajankin elämä menee täysin sijoiltaan, vaikka hän kuinka yrittää karistaa asian mielestään ja aloittaa aina uudestaan.

Täytyy vielä mainita, että murhaajan elämä oli kyllä raiteiltaan jo ennen tappoa. Ainakin itse tulkitsen surmatyön johtuneen juuri siitä syystä, että päähenkilön harkintakyky ei tapahtuman aikoina ollut oikein hallussa.

Mieleenpainuva kirja. Frimanssonin kirjojen lukija lukee tämänkin kirjan ilman suositustani. Ja mitä sanoisin muille. Lukekaa ihmiset, lukekaa. Jos oma elämä on tylsää, niin kirjojen tarinoiden kautta voi eläytyä monenlaisiin tapahtumiin. Ja ne jotka eivät eläydy, voivat anylysoida vaikka kirjan kieltä tai tarinan kerrontaa tai mitä vain.

Minä nappaan seuraavaksi kirjaksi Andrea Maria Scehkelin teoksen "Hiljainen kylä".

Mausteena Fernet Branca

2009-10-08T14:35:00.041+03:00

James Hamilton-Paterson
Basam Books, 2004

Olipas herkullinen kirja. Kuin ranskalainen komedia (hienovarainen) verrattuna vastaavaan amerikkalaiseen (kohellus). Tämä kirja jää mieleeni pitemmäksikin aikaa. Olen yrittänyt mainostaa teosta yhdelle jos toisellekin, mutta kukaan ei mielipahakseni käy koukkuun. Olisipa joku, jonka kanssa yhdessä saisin ylistää kirjan avuja.

Kirja kertoo englantilaisesta Gerald Samperista ja itäeurooppalaisesta Martasta, jotka molemmat ovat hakeutuneet Italiaan Toscanan maaseudun rauhaan työskennelläkseen, Gerard kirjansa, Marta elokuvamusiikkinsa parissa. Heistä tulee lähinaapurukset osittain sen vuoksi, että lipevä kiinteistönvälittäjä on mainostanut heille naapurin viettävän mökissään tuskin kuukauttakaan vuodessa. Molemmille on yllätys, että melkeinpä pihapiirissä hääräilee jatkuvasti ärsyttävä naapuri, jonka kanssa pakostakin joutuu tekemisiin.

Gerald pitää itseään erittäin sivistyneenä ja lahjakkaana miehenä, joka kohtalon oikusta on päätynyt tunnettujen urheilijoiden haamukirjailijaksi. Marta on hänen mielestään moukkamaisuuden huippua edustava lihava homssu. Marta taas pitää Geraldia snobina, mutta harmittomana naapurin kuivakkapakaraisena ukkona, jonka juopottelu ja läträäminen varsinkin Fernet Brancan kanssa menee liiallisuuksiin. Oman lisänsä kirjalle antavat Geraldin kaikkea muuta kuin makunystyröitäni kutkuttavat erikoiset samaisella alkoholijuomalla maustetut ruuat ja koomisesti kuvatut kirjan muut sivuhenkilöt. Kirja etenee yllättävine juonenkäänteineen vuorotellen Geraldin ja Martan kertomana. Siinä missä hetki sitten on lukenut Geraldin kuvauksen jostakin tapahtumasta, saa kohta lukea Martan kirjeen sisarelleen samoista tapahtumista.

Kirjan valinta luettavakseni oli vähän kuin heräteostos kauppareissulla. Kirjan kansikuva oli värikäs ja veikeä. Mietin mihin viittaa kansikuvan musta kissa leikkuuveitsi hampaissaan, no tottakai resepteihin...

Kirja oli todella hauska ja kansiliepeen teksti "pirullisen älykkäästä kirjasta" ei ole mielestäni liioiteltua. Mutta seuraavaksi haluan jännitystä, taas kerran, joten siirryn lukemaan Harlan Cobenin kirjaa "Kadonneet".

Taking Woodstock; rakkauden vallankumous

2009-09-30T13:32:00.006+03:00

Elliot Tiber;
Taking Woodstock:Rakkauden vallankumous.

Luettuani tämän kirjan palautui mieleeni 60-ja 70-lukujen vaihde ja ensi askeleeni musiikin ihmeelliseen maailmaan. Siihen aikaan tehty musiikki on paljon parempaa kuin nykyinen pop-musiikki. Musiikissa oli sielu.
Kirja kertoo kirjailijan Elliot Tiberin lapsuudesta ja nuoruudesta ennen Woodstockin festivaaleja, jotka pidettiin New Yorkin osavaltiossa. Kirja on hyvä kuvaus vapaudesta ja uusien vapaamielisten suuntausten tulosta pinnalle. Kirjassa vilahtelee paljon kuuluisuuksia, joita päähenkilö tapaa New York cityn pinta-klubeilla.
Kirja on hyvin humoristinen ja henkilöt aidon tuntuisia, varsinkin Elliotin äiti on verrattain hassu henkilö, joka oli alkujaan Venäjän juutalaisia ja tosi kitupiikki.
Itse Woodstockin rymyjuhlista ei ole paljoakaan kerrottu, tunnetuimmat bändit kyllä mainitaan, mutta vain muutama esitys otetaan esille.
Liioitteluille on annettu mielestäni aika paljon tilaa, ainakin tuntui siltä, että kirjailija liioitteli paljon.
Lukuelämyksenä kirja oli hauska, suosittelen.

Pieni vihreä kirjani: Mietteitä puutarhanhoidosta

2009-09-22T10:38:00.016+03:00

Pieni vihreä kirjani: mietteitä puutarhanhoidosta

Pentti Alanko, Tammi, 2009

"Puutarha on osa luontoa, siinä vaikuttavat samat tekijät kuin muuallakin luonnossa. Jos oppisimme tekemään asioita luontoa kunnioittaen eikä sitä vastaan toimien, puutarhamme olisivat kauniimpia ja helppohoitoisempia."

Näin sanoo yksi Suomen tunnetuimpia puutarhakirjoittajia, Pentti Alanko uusimmassa kirjassaan. Kirja on pieni ja sievä ulkoapäin, mutta täyttä painavaa, suorastaan kiihkeää asiaa sisältä. Alangon ajatuksiin on kuitenkin helppo yhtyä, niin armeliaita ja luonnonmukaisia ne ovat.

Tässä muutama provosoiva otsikko kirjasta:

-On (vain) kaksi tapaa tehdä puutarha

-Tarvitseeko puutarhaa hoitaa?

-Tarvitaanko puutarhassa työkaluja?

-Pensaiden leikkaamisen paradoksi

Alangolla tuntuu olevan "lopullinen totuus kaikesta", mikä liittyy puutarhaan ja luontoon yleensäkin. Hänelle sen oikeuden suo mielellään, niin paljon on kokemusta ja viisautta kertynyt vuosien varrella.

Itselleni tärkeimmissä osioissa käsiteltiin luonnon tasavertaisuutta ihmisen kanssa sekä kasvimaailmassa vallitsevaa harmoniaa. Sillä siitähän tässä kaikessa on kysymys.

Alangon sanoin: "...olivatpa murheemme kuinka suuria hyvänsä, luonnossa liikkuminen lievittää surujamme, jopa saattaa poistaa ne tai auttaa ymmärtämään niiden turhuuden- ne ikäänkuin jäävät puiden oksille! Kasvit haluavat tuottaa iloa ihmiselle ja sallivat jopa ilomielin ihmisen käyttää niitä esimerkiksi ravinnoksi ta vaikkapa maljakkokukiksi, edellyttäen että ihminen osaa suhtautua tähän oikein."

Hevosvarkaat

2009-09-17T19:39:00.014+03:00

Per Petterson: Hevosvarkaat

Otava, 2009

Päädyin lukemaan tätä kirjaa nähtyäni Otavan esitteen kirjasta. Mielenkiintoni heräsi heti, kun luin seuraavat kuvailut kirjasta: "isän kanssa vietetyn kesän traagiset tapahtumat tempaisivat 15 -vuotiaan Trondin väkivaltaisesti nuoruuden viattomuudesta kohti aikuisuutta", "nyt, 67 -vuotiaana erakoitunut Trond elää koiransa Lyyran kanssa samalla syrjäisellä seudulla" ja "muistot vievät Trondin uudelleen joen varrella vietetyn kuuman kesän dramaattisiin tapahtumiin". Ja lisäksi, kun tarinassa liikutaan Norjan jylhissä metsissä, on mielenkiintoni taattu. Minua kiinnostavat tarinat, joissa tutkitaan menneisyydessä tapahtuneiden asioiden vaikutusta ihmisen koko elämään.

Enkä pettynyt kirjaa lukiessani. Kirjan luontokuvauksen kieli on niin rikas, että lukiessani voin jopa tuntea kasteisen maan ja aamu-usvan ihollani, kuulla metsän huminan, nähdä tuulen muodon veden pinnassa, haistaa männyn pihkan tuoksun hakkuuaukealla ja maistaa matkaeväät, jotka kaivetaan paperista. Kertomus isän ja pojan kesästä ja pojan isäänsä kohtaan tuntemasta rakkaudesta on käsinkosketeltava. Isän elämän tapahtumat ja valinnat paljastuvat pikkuhiljaa Trondin muistellessa ikimuistoista kesää. Tarina on kerrottu niin koskettavasti, että tunnen riipaisevaa ikävää jotakin sellaista menetettyä asiaa kohtaan, mitä itse en ole menettänyt.

Per Petterson on vuoden 2009 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittaja, eikä syyttä. Kirja on erinomainen vaihtoehto jännityskirjallisuuden ystävälle, joka etsii muunkinlaista kirjallisuutta, kuin pelkkiä verisiä murhia. Tässä kirjassa on traagisia tapahtumia, joiden vaikutus päähenkilön Trondin elämään paljastuu hiljakseen, mutta niin kauniisti kerrottuna, että en osaa edes sanoin kuvata. Tämän kirjan muistan vielä pitkään.

Seuraavaksi siirryn lukemaan James Hamilton-Patersonin kirjaa "Mausteena Fernet Branca". Ja miksi valitsin juuri tämän kirjan, niin siksi, että lainasin sen taannoin kirjstosta ja eräpäivä lähestyy uhkaavasti. Kansiliepeen tekstin mukaan kirja on "pirullisen älykäs" ja paljon muuta. Ja olipa tuo kansikuvakin niin värikkään hauska, joten enpä voi väittää, että ulkonäöllä ei olisi väliä.

Tunnit

2009-09-16T19:40:00.043+03:00

Michael Cunningham: Tunnit

Gummerus, 2000

Olen nähnyt tästä kirjasta tehdyn elokuvan "Tunnit". Olen lukenut Virginia Woolfin kirjoja, muuta en muistaakseni tarinaa Mrs. Dalloway. Olen pääpiirteittäin selvillä Virginia Woolfin elämänvaiheista. Ja lisäksi kesällä tuli televisiosta TV-sarja "10 kirjaa rakkaudesta", mutta sitä en ole vielä katsonut, koska haluan ensin lukea kirjan ja muodostaa tarinasta oman mielikuvan. Mutta ohjelma odottaa katsomistaan digiboxin muistissa.

Mutta kirjaan: Romaani Tunnit kertoo kolmesta naisesta ja yhdestä päivästä heidän elämässään.

On ensinnäkin Virginia Woolf vuonna 1923 Lontoon Richmondissa. Hän herää aamulla ja miettii kuinka aloittaisi kirjansa tarinan Mrs. Dallowaysta. Ja hän päättää aloittaa tarinan sanoilla "Mrs Dalloway sanoi itse ostavansa kukat." Sitten on Mrs. Brown vuoden 1949 Los Angelesissa. Hän herää aamulla ja haluaisi lukea vain Virginia Woolfin kirjoittamaa kirjaa Mrs. Dalloway. Lopuksi on Clarissa Vaughan 1900 -luvun New York Cityssa. Ystävä nimittää häntä Mrs Dallowayksi. Ja mitäpä Clarissa miettii tarinansa alussa. No kukkia tietysti, kuten Mrs. Dalloway kirjassa Mrs Dalloway. Clarissan tarina alkaa sanoilla"Vielä on ostettava kukat".

Pidän kirjasta Tunnit, Cunninghamin tavasta kertoa tarinaa ja sekoittaa faktaa ja fiktiota. Ja niin ne sekoittuvat mielessänikin. Virginia Woolf on kirjoittanut kirjan Mrs. Dalloway ja tämä on faktaa. Mutta Woolfin tarina Mrs. Dallowaysta on fiktiota. Cunninghamin tarina Virginia Woolfista on fiktiota, vaikka hän pyrkiikin pysymään kirjailijan ulkoisen elämän kuvauksessa faktassa. Kukapa sitä voisikaan tietää mitä Virginia aikoinaan oikeasti ajatteli ja tunsi.

Kirjaa lukiessani sekoittuvat tuhka tiheään Cunninghamin kirjan Mrs. Dallowayksi kutsutun Clarissa Vaughanin ja Woolfin kirjan Mrs. Clariassa Dallowayn tarinat keskenään. Mutta tästä minä pidän. Olen jännittävällä tavalla sekaisin. Kohta varmaan väitän jossain keskustelussa ystävälleni tai kollegalleni jonkin Tunnit -kirjan tapahtuman olevan Virginia Woolfin elämää. Ja alanpa tässä miettiä, että enkös minä olekin jo lukenut Woolfin kirjan Mrs. Dalloway. Vai olenko vain nähnyt elokuvan "Tunnit"? Olenpas sekaisin.

Vähiten minua kirjassa Tunnit hämmentää Mrs. Brownin osuus, mutta onpa Cunningham haudannut siihenkin tarinaan pienen koukun.

Ja nyt, kun olen siis sekaisin kuten ehkä lukijanikin, joka on jatkanut lukemistaan tänne asti, niin alanpa tässä pähkäilemaan, että onko värillä "keltainen" jokin merkitys kirjassa vai kirjailijalle. Se mainitaan mielestäni kirjan tarinoissa useanpaan kertaan. Ja kirjan kannessakin on kuva keltaisesta ruususta irronneine terälehtineen. Olenko siis oikeassa vai väärässä? Mainitaanko keltainen keskimääräistä useammin? Jos olen oikeilla jäljillä, niin mitä se keltainen väri sitten tarkoittaa? En tiedä. Ja mitä keltainen tarkoittikaan symboliikassa? Mietin tässä pitäisikö minun tutustua symboliikkaankin, jotta ymmärtäisin lukemaani paremmin? Ei kai olisi pahitteeksi, ainakin minusta tulisi sivistyneempi. Mutta enpä taida jaksaa enkä varsinkaan ennättää. Uusi tarina vai sivistyneisyys, siinäpä pulma. Valinta on suhteellisen helppoa. Haluan siirtyä seuraavaan kirjaan joten mikä tarina seuraavaksi ... Taidan kaivata edelleen aivovoimistelua, mutta myös jännitystä. Siispä jokin psykologinen jännityskirja seuraavaksi. Tartun Inger Frimanssonin kirjaan Kissa joka ei kuollut.

Kadonneet

2009-09-16T15:39:00.020+03:00

Coben, Harlan: Kadonneet
Wsoy, 2009

Olen lukenut kaikki Harlan Cobenin suomeksi käännetyt jännityskirjat, joten tartuin tähänkin heti, kun sain käsiini. Eikä Coben pettänyt minua nytkään. Tämä kirja taitaa olla tähän asti lukemistani hänen kirjoitaan paras.

Neljä kesäleirillä olevaa nuorta karkaa metsään kuhertelemaan. Kaksi heistä löydetään surmattuna ja kahta heistä ei löydetä etsinnöistä huolimatta.

Parikymmentä vuotta myöhemmin kadonneen tytön veli Paul Copeland toimii piirikunnansyyttäjänä ja hänellä on menneillään vaikea raiskausoikeudenkäynti. Samaan aikaan vanha katoaminen nousee uudestaan päivänvaloon, kun Paulia pyydetään tunnistamaan murhattu mies ja hän tunnistaa tämän sisarensa Camillan kanssa kadonneeksi pojaksi.

Kirjan juoni on kiitettävän monimutkainen ja loppuratkaisu osaa yllättää jännityskirjojen suurkuluttajankin. Kirjassa on ainakin pari pääjuonta lukijan seurattavaksi, raiskausoikeudenkäynti ja siskon katoamiseen liittyvät asiat. Lisäksi usea luku loppuu vaiheeseen, jossa tarinaa ei malttaisi jättää kesken. Itselleni kävi ainakin niin, että yömyöhällä kirjaa lukiessani, unen painaessa päälle ja raiskausoikeudenkäynnin etenemistä seuratessani mieleni teki harpata muutaman luvun yli ja tarkistaa miten asia etenee. Mutta maltoinpas mieleni. (Sitä vastoin valvoin yhä pitempään ja luin edelleen.)

Ja eipä siinä nokka pitkään tuhissut, kun pääsin kirjan loppuun ja totesin, että olipas hyvä kirja. Seuraavaksi voisi lukea jotain kasvattavampaa. Mitenkähän olisi Michael Cunninghamin kirja Tunnit.

Hullut diktaattorit

2009-09-12T12:17:00.016+03:00

Shaw, Karl: Hullut diktaattorit

Ajatuskirjat. 2007

Palautusten joukosta osui silmään kirjan kansikuva, missä Saddam Hussein ampuu Josef Stalinia konekiväärillä takalistoon, olihan se pakko tarkastaa, että mikäs se moinen opus on? Ja se on Karl Shawn: Hullut diktaattorit.

Kirjaan on koottu maailmalla hallinneiden lahopää diktaattoreiden järjettömiä edesottamuksia historian saatossa. Kirjassa ei ole johdantoa eikä loppusanoja, vaan se on jaettu yhdeksään lukuun, luonnevikaiset, vainoharhaiset suuruudenhullut jne, yksi luku on omistettu myös diktaattoreiden yhtä sekopäisille puolisoille.

Otteita kirjasta:

"Jouluna 1975 Päiväntasaajan Guinean presidentti Macias Nguema käski armeijansa ampua 150 poliittista vastustajaa Malabon jalkapallostadionilla kovaäänisten soittaen Mary Hopkinsin "Those Were The Days" kappaletta."

"Keski-Afrikan tasavallan presidentti Jean-Bedel Bokasa murhautti yhden hallituksensa ministereistä ja tarjoili hänet päivällisenä muille ministereille. Reseptin hän paljasti vierailleen vasta aterian jälkeen."

"Hitlerin mukaan hänen elämänsä suurin onnenpotku sattui kolmetoista vuotta ennen hänen syntymäänsä, kun hänen isänsä Alois Schicklgruber muutti nimensä Alois Hitleriksi "Heil Schiklgruber" ei olisi toiminut, Hitler totesi."

"Juhlistaakseen ensimmäisen poikansa syntymää Paraguayn presidentti Francisco Solano Lopez määräsi 101 tykin kunnialaukauksen, joka tuhosi 11 rakennusta."

"Enver Hoxha käski kerran koko Tiranan väestön ulos sateeseen ilman sadevarjoa, jotta hän saattoi vaimonsa Nexhmijen kanssa ajella ympäri kaupunkia ja nauttia näytöksestä, jossa sadat tuhannet ihmiset kastuivat"

"Idi Amin oli kannibaali, vaikkakin vastahakoinen sellainen; hän sanoi pitävänsä ihmisenlihaa "liian suolaisena"."

"Pol Potin johtamassa Kambodzassa kuolemanrangaistuksen arvoisia rikkeitä olivat mm. liian löysästi työskentely, elinolosuhteista valittaminen, ruoan varastaminen, jalokivien käyttö, seksisuhteeseen ryhtyminen, sukulaisten tai ystävien kuoleman sureminen, uskonnollisten tunteiden esittäminen, vieraan kielen osaaminen ja silmälasien käyttö."

Ryöstetty pyhimys

2009-09-02T11:36:00.018+03:00

Ruusuvuori, Juha: Ryöstetty pyhimys

WSOY. 1995

Historiasta kiinnostuneena olen lukenut tietokirjojen lisäksi tietysti historiallisia romaaneita. Harvassa niistä kuitenkaan on ollut tapahtumapaikkana Suomi, kunnes tartuin Mika Waltarin kirjaan "Mikael Karvajalka", joka alkaa Turusta 1500-luvun alkupuolelta. Tästä innostuneena rupesin etsimään historiallisia romaaneita, joissa tapahtumapaikkana on Suomi, ja näin löysin Juha Ruusuvuoren "Ryöstetyn pyhimyksen".

Kirja sijoittuu Turkuun ja eletään vuotta 1299. Talonpoika Lallin tappama piispa Henrik on julistettu pyhimykseksi, ja tämän maalliset jäännökset aiotaan sijoittaa Turun rakenteilla olevaan tuomiokirkkoon. Pyhäinjäännösten toivotaan tuovan Turkuun pyhiinvaeltajia vilkastuttamaan kauppaa. Luut saisi euroopassa kaupaksi kelpo hintaan, joten niiden mukana kaupunkiin saapuu myös kaikenmaailman juonittelijoita.

Juonitteluun sotkeutuu myös Nicholas Grisefoth, nuori suomalainen kauppias kirkesundista, joka on saanut kutsumanimensä sorkkaa muistuttavasta jalastaan. Nicholas on liikemies jota ei uskonto kiinnosta, ellei siitä ole jotain hyötyä hänen liiketoimilleen. Kukapa siis olisi parempi mies ryöstämään pyhäinjäännökset. Ja tässä tarkoituksessa häntä lähestyykin joukko kirkonmiehiä.

Jos tästä kirjasta pitää, suosittelen lukemaan myös Ruusuvuoren muut historialliset romaanit

Kaniikki Lupus. WSOY 1999. Ajoittuu n. vuoteen 1350

Ja viikinkiaikaan sijoittuvat

Lemminkäisen laulu. WSOY. 1999

Jurmo. WSOY. 2001

Pienoiskalevala

2009-09-01T13:40:00.016+03:00

Sellon kirjaston uutuushyllystä tarttui matkaani Pienoiskalevala (WSOY 2009).

Huomiotani kiinnitti ensiksi kirjan moderni ulkoasu. Kirja on pokkarikokoinen, ja teksti on ladottu romaanimaisesti peräkkäin, ei siis runomaisesti allekkain. Nykykieleen kuulumattomat sanat on tässä laitoksessa varustettu selityksin, ja sivujen ilmettä terästää virtaviivainen, tummanpuhuva, etten sanoisi goottihenkinen grafiikka.

Sitten luin takakannesta, että Kalevalasta ovat saaneet inspiraationsa niin J.R.R. Tolkien Taruun sormusten herrasta kuin myös Amorphis-yhtye metallimusiikkiinsa. Esipuheen kirjaan onkin kirjoittanut Amorphis-yhtyeen kitaristi Esa Holopainen.

Alkaessani lukea yllätyin positiivisesti siitä, että Kalevalassa on niinkin paljon huumoria ja jännitystä. Sen humoristinen kieli ja eloisasti kuvaileva kerronta pistää välillä väkisinkin naurattamaan. Hetken päästä tekee mieli ruveta itsekin puhumaan kalevalaisittain, eli niin että sama asia sanotaan aina kahdesti peräkkäin, mutta eri sanoin ilmaistuna.

Kalevalassa on myös juoni, ja sitä voi lukea kuin jännityskertomusta. Jännittävä on esimerkiksi nuoren Joukahaisen ja vanhan Väinämöisen kohtaaminen heti tarinan alkupuolella. Kohtaus alkaa, kun Joukahainen ajaa päin Väinämöisen vaunuja tiellä, ja Väinämöinen sanoo:

"Kuit olet sinä sukua, kun tulit tuhmasti etehen, vastahan varattomasti? Säret länget länkäpuiset, vesapuiset vempelehet, korjani pilastehiksi, rämäksi reen retukan!"

Joukahainen vastaa samalla mitalla:

"Mie olen nuori Joukahainen. Vaan sano oma sukusi: kuit olet sinä sukua, kuta kurja joukkioa?"

Mutta miten kohtaus jatkuu? Sen saat selville, kun luet... :)

Varjojen raportti

2009-08-29T13:24:00.010+03:00

Varjojen raportti, Philippe Claudel

Otava, 2009

Philippe Claudel, mies joka saa jopa minut helteisenä kesäpäivänä Helsingin keskustaan seisomaan, hikoilemaan ja kuuntelemaan. Kuuntelemaan kuinka hän lukee kirjan ensimmäisen kappaleen ranskaksi ja joku toinen suomeksi... Claudel vaikuttaa yleisön edessä yhtä eksyneeltä kuin onneton Brodeck kirjassaan... "Olen oppinut olemaan kyselemättä liikaa. Olen myös oppinut sulautumaan seinien ja maanteiden väriin. Ei se ole vaikeaa. Enhän minä edes näytä miltään."

Philippe Claudel kirjoittaa tyylikkään yksinkertaisesti. Jopa niin yksinkertaisesti, että ranskaksi lukiessani alan epäillä kykyjäni: ymmärrän kaiken aivan hyvin, mutten kuitenkaan pysy kärryillä. Takkuan kirjan kanssa kuukausi kaupalla, palautan välillä ja lainaan uudestaan, lopulta annan periksi ja siirryn suomenkieleen. Ja tajuan, ettei vika ole minussa vaan herra Claudelissa. Hän juoksuttaa kentälle hirvittävät määrät omituisen nimisiä omituisia ihmisiä, henkilöitä on liian paljon ja he ovat liian epämiellyttäviä. Minun mieleni toimii päinvastoin kuin tämä blogi, joka tallentaa itse itseään koko ajan. Minä tyhjennän mieleni saastasta ja inhotuksesta automaattisesti.

Sain kirjan kuitenkin luettua, sillä kaiken kurjuuden, epätoivon ja "pakahduttavien ihmiskohtaloiden" keskellä Claudel kirjoittaa kauniisti, suorastaan henkeä salpaavan hienovireisesti pienistä onnen hetkistä Brodeckin kurjassa elämässä. Tarina vie lukijan kevyesti kauniista rumaan, rumasta julmaan ja taas kauniiseen. Tunnelmat vaihtuvat silmänräpäyksessä.

Ja lopuksi, kuten yleensä hyvän kirjan luettuaan tulee tunne, ettei halua aloittaa mitään uutta tarinaa vähään aikaan, kaikista vaikeuksista huolimatta niin kävi nytkin. Olisi kertakaikkinen pyhäinhäväistys hypätä muunlaiseen maailmaan.

Tämä kirja tarvitsee siis tilaa ympärilleen. Sekä eteen että taakse. Nähtäväksi jää, milloin kykenen aloittamaan seuraavan romaanin.

Virkkauksen ilo

2009-08-26T15:11:00.010+03:00

Virkkauksen ilo, Frida Pontén
WSOY, 2009

Herkullinen pieni kirja täynnä helppoja ja vauhdikkaita malleja monenikäisille käsityöläisille. Mukana on myös muutama neulemalli sekä sekatekniikalla veivattu tekele. Kirjan lopussa on helpot ohjeet perussilmukoista, jopa niin helpot, että minäkin opin tekemään monenlaisia pylväitä. Kaiken kaikkiaan niin onnistunut ja innostava käsityökirja, että oli aivan pakko ostaa omaksi, kun kirjaston kirja piti palauttaa varausjonoon.

Kertomus näkevistä

2009-08-25T14:25:00.023+03:00

Saramago, Jose: Kertomus näkevistä

Tammi. 2004

Kuva: Tammen kuvapankki

Kannen tekijä: Taina Markko

Kertomus alkaa kunnallisvaaleista, joissa maan pääkaupungin vaalitulos on yllättävä. Yli seitsemänkymmentä prosenttia äänestäneistä oli äänestänyt tyhjää. Järkyttynyt hallitus järjestää uudet vaalit, ja tällä kertaa tyhjien äänten määrä on vain lisääntyy. Hallitus julistaa pääkaupunkiin poikkeustilan. Hallinnolliset elimet, palokuntaa lukuunottamatta siirtyvät toiseen paikkaan, ja armeija asetetaan piirittämään kaupunkia. Maan johto pitää televisiossa ja radiossa mitä mahtipontisempia puheita, ja maalailee kauhukuvia sekasorrosta, joka pääkaupunkiin eittämättä syntyy ilman järjestyksenvalvojia. Kuinka ollakkaan, elämä pääkaupungissa jatkuu normaalina, ja ihmiset tuntuvat olevan jopa onnellisempia kun poliitikoista on päästy eroon. Sitten maan presidentti saa kirjeen, jossa kerrotaan,että maata neljä vuotta aikasemmin vaivanneen valkosokeus epidemian (Kertomus sokeudesta) aikana, jolloin koko pääkaupungin väestö sokeutui usean viikon ajaksi, oli eräs henkilö joka ei sokeutunut. Hän saattaa siis olla syypää myös tähän tyhjää äänestämisen sokeuteen. Syyllisen kiinnisaamiseksi, lähehtään kaupunkiin kolmen poliisin erikoisjoukko, heistä vanhin ja kokenein nousee kirjan päähenkilöksi.

Paholaisen juoma

2009-08-25T13:34:00.014+03:00

Allen, Stewart Lee: Paholaisen juoma. Matka kahvin historiaan.
Loisto 2006.

Abole, Berge, Sostga - yksi, kaksi, kolme kuppia, ja olemme ikuisesti ystäviä.
- Huijari Addis Abebasta

Paholaisen juoma on hauskasti kerrottu matkakertomus kahvin historiasta ja maailmanvalloituksesta. Allen kiertelee neljässä maanosassa, lähtien kahvin kotikonnuilta Afrikasta ja päätyen Aasian ja Euroopan kautta uuteen maailmaan. Samalla kun Allen kirjaimellisesti ottaen seuraa kahvinpapujen leviämisreittejä, purkautuu myös kahvin historia ja sen moninaiset kulttuuriset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Unohtamatta kahviin liittyviä uskomuksia, merkityksiä sekä vaikutuksia ihmiseen.
Kirjan nimestäkin voi päätellä, että kahvinpapujen käyttö ja leviäminen eivät aina ole olleet yksiselitteisen myönteinen juttu. Jemenissä imaamit ihmettelivät, miksi moskeijat olivat tyhjiä, mutta kahvilat täysiä. Turkissa kahvin piti olla mustaa kuin helvetti ja makeaa kuin rakkaus. Etiopiassa kahvipannua pyydettiin suojelemaan pahalta. Kahvi on kuumentanut tunteita.
Kahvin historia hahmottuu värikkäiden sattumusten ja keskustelujen kautta. Kirjoittaja tapaa huikeita tyyppejä ja ryystää kahvia kaikenmaailman "kahviloissa". Mistä löytyy maailman paras kupponen, mistä onnettomin kuranssi?

Kuolema ja pingviini

2009-08-25T10:06:00.015+03:00

Kurkov, Andrei: Kuolema ja pingviini

Otava. 2006

Kuolema ja pingviini on musta "komedia" nelikymppisestä Viktorista ja tämän ainoasta ystävästä, pingviini Misàsta. Viktor haaveilee kirjailija urasta, mutta homma ei ole ottanut ns. tuulta alleen. Kun Viktorille tarjotaan työtä suuren sanomalehden muistokirjoitusten laatijana, hän ottaa paremman puutteessa homman vastaan. Yksi asia kuitenkin ihmetyttää, ihmiset joiden muistokirjoituksia hän laatii, ovat yhä elossa. Kun nekrologien kohteet alkavat yksi toisensa jälkeen kuolla, Viktor kauhistuu.

Kirja on hellyyttävä tarina miehen ja pingviinin ystävyydestä, siinä on myös mustaa huumoria, yhteiskuntakritiikkiä ja jännitystä, on siinä vähän sitä rakkauttakin.

Koiria, rakkautta ja surua

2009-08-25T09:32:00.022+03:00

Koiria, rakkautta ja surua, Yrsa Stenius
Tammi, 2009

(Kansikuva: Helena Kajander, Tammen kuvapankki)
Yrsa Steniuksen muistelmakirja Koiria, rakkautta ja surua sopii erityisesti niille, jotka pitävät koirista. Mutta sopii se muillekin. Stenius on nimittäin punonut koiratarinoihinsa mukaan oman sukunsa historiaa, joka on suomenruotsalaisen tiede- ja kulttuurieliitin historiaa. Hän kuvaa auvoisia kesiä suvun suurella kesähuvilalla Porvoon Emäsalossa. Kirjailijan varhaisiin kesiin kuuluivat Davidsnäsin huvilalle kerääntyneen lapsuudenperheen lisäksi liuta tätejä, setiä, serkkuja ja ystäviä sekä tietysti toisiaan seuraavat koirasukupolvet. Hän kuvaa elävästi ja humoristisesti lähipiirinsä aikuisia ja koiria ensin lapsen ja myöhemmin nuoren naisen ja aikuisen näkökulmasta.

Yrsa Stenius oli 11-vuotias, kun hän sai ensimmäisen mäyräkoiransa Rufan. Rufaa seurasivat Mira, Vilma, Ruska, Taiga ja Index, joista jokainen oli omanlaisensa persoona. Mäyräkoirat kulkivat kirjailijan rinnalla elämän myrskyissä ja tyvenessä. Myös silloin kun hän työskenteli uransa huipulla Tukholmassa Aftonbladetin päätoimittajana. Teksti on omaelämänkerrallista, harvinaisen rehellistä ja viisasta. Kirjailijan näkökulma ajan ilmiöihin ja omaan elämäänsä on analyyttinen ja oivaltava - ja vaikka hän käsittelee kipeitäkin elämänvaiheitaan, jää kirjasta positiivinen, lohdullinen "jälkimaku". Ihmisen ja koiran.. tai ihmisen ja eläimen suhteesta hän nostaa mielestäni jotain erityistä esiin, kuten tämä tekstinäyte, koirafilosofointi, jossa hän myös arvostelee kliseetä koira- ja kissaihmisten vastakkaisuudesta:

"Koirien ystävät pitävät yleensä myös kissoista, ainakin useimmat... ihminen ei tosiaankaan hanki koiraa harjoittaakseen sen kanssa tottelevaisuusäksiisiä... Koirassa kiehtoo sen monisyinen luonne. Se on kesy, vahvasti ihmisen leimaama ja ihmiseen leimaantunut, mutta se on myös eläin lajityypillisine vaistoineen ja tietoisuuksineen. Ne muodostavat oman maailmansa, joka ei ole meiltä ihnmisiltä suljettu muttei liioin meille täysin avoin. Yhteiselämä koiran kanssa, tämä erilaisten olemassaolon juurien läheisyys ja etäisyys, läheisyyden ja etäisyyden kietoutuminen toisiinsa, antaa ainakin minulle huimaavan aavistuksen elämän mittaamattomasta rikkaudesta ja kerrassaan käsittämättömästä ihmeestä."

Baarien nainen

2009-08-19T10:32:00.013+03:00

Baarien nainen, Jupu
Sammakko, 2009

Kaunis vaaleanpunainen kansi houkuttelee tarttumaan tähän uuteen kotimaiseen blogijutuista koottuun sarjakuvaan. Mustavalkoiset yksinkertaiset kuvat on piirretty nopealla kädellä ja vaikuttavat aluksi vähän köykäisiltä, mutta kuten yleensä sarjakuvissa tapana: ihme tapahtuu, tarina vie ja samaistuminen lötköpötköpäähenkilöön alkaa. Kirjassa seikkaillaan tietenkin baareissa miehiä etsimässä, mutta kaikkein hurteimmat ja anarkisimmat vekkulit ovat omat sukulaiset, naispuoliset sellaiset. Miehet tuntuvat olevan niin viinaanmeneviä, ettei elämästä selviä muuten kuin villillä, alkukantaisella huumorilla.

Suomen ainoa sarjamurhaaja

2009-08-06T13:40:00.009+03:00

Keskisarja, Teemu: Suomen ainoa sarjamurhaaja; Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus
Atena. 2008

12 ihmistä tappaneen Juhani "Kerpeikkari" Adaminpojan tarina on karua luettavaa. Kirja kertoo tositarinan nuoresta lukutaidottomasta kerjäläispojasta, josta varttui varas, vankikarkuri ja murhaaja. Juhani Adaminpojan tarinan kautta lukija saa myös kuvan 1800-luvun Suomesta, ja sen ajan oikeuskäytännöstä. Tappajan tuomio oli julma, mestauksen sijasta Juhani muurattiin kahlehdittuna Viaporin linnoitukseen, niin pieneen koloon, että hän ei pystynyt liikkumaan paria tuumaa enempää.

Osuma- ja harharetkiä

2009-08-04T12:51:00.007+03:00

Peltonen, Juhani: Osuma- ja harharetkiä
WSOY 2005

Jo edesmenneen sanataiturin, ja urheilusankari ”Elmon” luojan Juhani Peltosen kirja Osuma- ja harharetkiä, on kokoelma 1974-1985 välisenä aikana Helsingin Sanomiin kirjoitettuja matkakuvauksia. Kirjailija matkaa slaavilaisten kirjailijoiden jalanjäljillä mm. Neuvostoliitossa, Puolassa, Italiassa, DDR:ssä ja suloisessa Länsi-Suomessamme eli Ruotsissa. Peltonen käy matkoillaan mm. Anton Tsehovin kotitilalla Melihovossa jonne kirjailija pääsee vasta melkoisten vaikeuksien kautta, kolmannella yrittämällä. Kirjassa on 24 matkakertomusta. Ne kannattaa lukea yksi kerrallaan, Peltosen taiturimaisesta suomenkielestä nauttien

Elämää aloittelijoille

2009-08-04T12:12:00.008+03:00

Slawomir Mrozek: Elämää aloittelijoille
Bazar kustannus. 2006
Suom. Päivi Paloposki

Torakat muodostavat taidetta, ja menevät kehityksessä ihmisen ohi. Partiolainen hukkuu, koska pelastajat rupeavat tappelemaan. Mies menee umpisuolen poistoleikkaukseen ja herää naisena. Slawomir Mrozekin absurdeissa tarinoissa kaikki on mahdollista. Lukija saa nauraa vatsa kippurassa ja vedet silmissä. En suosittele tosikoille.

Oikukas kuolema

2009-07-28T10:10:00.012+03:00

Oikukas kuolema, Jose Saramago
Tammi

Kansikuva tammen kuvapankki

Kannen tekijä Mänttäri Timo

Jose Saramagon Oikukas kuolema kertoo kuningaskunnasta, jossa eräänä uudenvuoden päivänä ihmiset lakkaavat kuolemasta. Kun ilmiö vain jatkuu, ja kuolemaa odottavien kansanjoukko kasvaa, alkavat eri tahot huolestua. Vanhainkodit täyttyvät, hautausurakoitsijoilta uhkaa mennä bisnes alta, ja entä sitten kirkko, ilman kuolemaa kun ei ole ylösnousemusta, ja ilman ylösnousemusta ei ole kirkkoa. Näin jatkuu viikosta ja kuukaudesta toiseen, ja lopulta kuolemaisillaan olevia ihmisiä ruvetaan salakuljettamaan rajan yli, jotta he pääsisivät rauhaan.
Sitten, eräänä päivänä ilmestyy kansallisen televisio-yhtiön johtajan pöydälle kirje. Se on itseltään kuolemalta, joka ilmoittaa lopettavansa tauon ja että seuravaan vuorokauden alkaessa asiat palautuvat ennalleen ja ihmiset alkavat jälleen kuolla. Tosin tästedes jokainen kuoleva saa viikkoa aikaisemmin kirjeitse tiedon tulevasta kuolemastaan..

En halua paljastaa kirjasta liikaa, joten jätän tän tähän.

Kirja on loistavaa satiiria ja pullollaan mustaa huumoria, eli kaikkea sitä mistä itse pidän. Saramagon on ollut minulle nimenä tuttu, mutta tämä on ensimmäinen kirja jonka olen häneltä lukenut, mutta ei taatusti viimeinen.

Hihka

2009-07-22T16:01:00.016+03:00

Eli ensimmäinen vinkki tuleekin jo tässä:

Hihka, Kati Launiainen
Sammakko, 2009

"Autot ne käy bensalla
minä olen tuulella käyvä"

Pieni hauska sarjakuviin luetteloitu osittain omaeläkerrallinen ajatelmakuvakirja. Ihanaiset pitkäkorvaiset hahmot ovat seikkailleet e-korteissa aiemmin, nyt niistä on kasattu hieno otos kirjaan. Hyvä lahjakirjaidea kesäisille runotytöille.
Kirjailija asuu nykyään Espoossa: Jes! Ja on syntynyt Joensuussa: Vielä suurempi Jesss!

"Ennen lensin tuulen mukana
nyt toimin tuulensuojana"

Tervetuloa kirjoittamaan!

2009-07-22T14:14:00.002+03:00

Hei kaikki hienot ihmiset!

Tämä on Sellon ja Leppävaaran alueen kirjastojen yhteinen kirjallisuusblogi.
Täällä on tarkoitus kirjoitella suunsa ja sielunsa puhtaaksi. Kirjat voivat olla uutta tahi vanhaa tuotantoa, pääasia, että ne herättävät ajatuksia ja tunteita. Kommentoida saa vapaasti.

Sana on vapaa!