perjantai 3. syyskuuta 2010

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä
Nemo. 2010.

Kaarina Davisillä oli rankka lapsuus, mutta kesäisin sukunsa tilalla, Alhonlahdessa, hän nautti elämästään luonnon helmassa. Aikuisenakin rappioitunut sukutila veti häntä puoleensa, vaikka hetket asuinkelvottomassa Alhonlahdessa jäivät vähäisiksi. Lopulta sairaanhoitajan kuluttava ammatti ja kerskakuluttajan arjen tyhjyys uuvuttivat hänet ja hän jäi aluksi vuorotteluvapaalle. Vuorotteluvapaalla hän alkoi kyseenalaistaa elämäntapaansa ja huomata entistä selvemmin, että hänen suurin onnen lähteensä oli luonto. Luonnon kaipuussaan hän päätyi kaikkia moottorivempeleitä rakastavan miehensä kanssa ostamaan omakotitalon maalta ja palasi hetkeksi takaisin sairaanhoitajan töihin. Pian hän huomasi, että hänen elämänsä soti liikaa hänen uutta arvomaailmaansa vastaan. Hän erosi miehestään, alkoi kunnostaa Alhonlahtea uuden elämänkumppaninsa kanssa ja meni luontoyrittäjäkoulutukseen. Nykyään hän elää alle köyhyysrajan onnellisena luonnon keskellä Alhonlahdessa ja haluaa auttaa niitä muita ihmisiä, jotka mahdollisesti haluaisivat hypätä oravanpyörästä tai ainakin elää ekologisemmin.

Kirja jakaantuu karkeasti ottaen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa hän kertoo elämäntarinansa näkökulmanaan asiat, jotka johdattivat hänet luontoa kunnioittavaan elämään. Toisessa osassa hän antaa neuvoja niille, jotka haaveilevat hyppäävänsä oravanpyörästä ja/tai elävänsä ekologisemmin. Ohjeet ovat sekä ekonomisia että ekologisia. Neuvomista kavahtavan ei kannata kuitenkaan luopua lukemisesta, sillä neuvojen ohessa tulee mielenkiintoista faktaa. Kaarina Davis auttaa kyseenalaistamaan arkisia ihanteita, kuten laajoja pihanurmia. Itseäni järkytti eniten metsänhoitoyhdistyksen törkeän yksipuoliset ohjeet. Metsänhoitoyhdistyksen neuvoja suositteli merkittäviä uudistushakkuita eli avohakkuita Davisin omistamiin metsiin. Onneksi hän kääntyi myös Metsäkeskuksen metsäluontoneuvojan puoleen ja nyt hänen monimuotoinen metsänsä on suojeltu. Rahaa hän sai yhtä paljon suojelusta kuin olisi saanut avohakkuusta, mutta metsänhoitoyhdistys ei edes maininnut suojelun mahdollisuudesta.

Suosittelen myös Kaarina Davisin esikoisteosta Rankka Kutsumus, joka pääsi vuonna 2007 tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.

Sonja