tiistai 28. heinäkuuta 2009

Oikukas kuolema


Oikukas kuolema, Jose Saramago
Tammi
Kansikuva tammen kuvapankki
Kannen tekijä Mänttäri Timo

Jose Saramagon Oikukas kuolema kertoo kuningaskunnasta, jossa eräänä uudenvuoden päivänä ihmiset lakkaavat kuolemasta. Kun ilmiö vain jatkuu, ja kuolemaa odottavien kansanjoukko kasvaa, alkavat eri tahot huolestua. Vanhainkodit täyttyvät, hautausurakoitsijoilta uhkaa mennä bisnes alta, ja entä sitten kirkko, ilman kuolemaa kun ei ole ylösnousemusta, ja ilman ylösnousemusta ei ole kirkkoa. Näin jatkuu viikosta ja kuukaudesta toiseen, ja lopulta kuolemaisillaan olevia ihmisiä ruvetaan salakuljettamaan rajan yli, jotta he pääsisivät rauhaan.
Sitten, eräänä päivänä ilmestyy kansallisen televisio-yhtiön johtajan pöydälle kirje. Se on itseltään kuolemalta, joka ilmoittaa lopettavansa tauon ja että seuravaan vuorokauden alkaessa asiat palautuvat ennalleen ja ihmiset alkavat jälleen kuolla. Tosin tästedes jokainen kuoleva saa viikkoa aikaisemmin kirjeitse tiedon tulevasta kuolemastaan..

En halua paljastaa kirjasta liikaa, joten jätän tän tähän.

Kirja on loistavaa satiiria ja pullollaan mustaa huumoria, eli kaikkea sitä mistä itse pidän. Saramagon on ollut minulle nimenä tuttu, mutta tämä on ensimmäinen kirja jonka olen häneltä lukenut, mutta ei taatusti viimeinen.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Hihka


Eli ensimmäinen vinkki tuleekin jo tässä:

Hihka, Kati Launiainen
Sammakko, 2009

"Autot ne käy bensalla
minä olen tuulella käyvä"


Pieni hauska sarjakuviin luetteloitu osittain omaeläkerrallinen ajatelmakuvakirja. Ihanaiset pitkäkorvaiset hahmot ovat seikkailleet e-korteissa aiemmin, nyt niistä on kasattu hieno otos kirjaan. Hyvä lahjakirjaidea kesäisille runotytöille.
Kirjailija asuu nykyään Espoossa: Jes! Ja on syntynyt Joensuussa: Vielä suurempi Jesss!

"Ennen lensin tuulen mukana
nyt toimin tuulensuojana"

Tervetuloa kirjoittamaan!

Hei kaikki hienot ihmiset!

Tämä on Sellon ja Leppävaaran alueen kirjastojen yhteinen kirjallisuusblogi.
Täällä on tarkoitus kirjoitella suunsa ja sielunsa puhtaaksi. Kirjat voivat olla uutta tahi vanhaa tuotantoa, pääasia, että ne herättävät ajatuksia ja tunteita. Kommentoida saa vapaasti.

Sana on vapaa!