maanantai 23. marraskuuta 2009

Galileo's Dream


Kim Stanley Robinson: Galileo's Dream (2009).

Amerikkalaisen tieteiskirjailijan uutuusteoksessa Jupiterin kuita vuonna 3020 asuttavat ihmiset ottavat yhteyttä Italiassa noin vuonna 1610 elävään Galileo Galileihin ja kaappaavat tämän toistuvasti visiitille omiin maailmoihinsa.

Kirja lähtee hieman verkkaisesti liikkeelle. Alkupuolella teksti tuntuu hetkittäin enemmän Galileon elämänvaiheiden referoimiselta kuin kaunokirjalliselta teokselta. Galileon henkilökuvaan piirtyy myös epämiellyttäviä piirteitä. Lukija ihmettelee: mitä syitä tulevaisuuden jupiterilaisilla on olla kiinnostuneita tästä myöhäisrenessanssiajan rehvastelevasta tiedemies-keksijä-tähtitieteilijästä?

Parinsadan sivun jälkeen tarina lähtee kuitenkin lentoon. Lukija alkaa kuvitella ymmärtävänsä, mitä kaukaisen tulevaisuuden ihmiset Galileosta haluavat, ja mikä merkitys hänellä on ollut ihmiskunnan historiassa, ja mitä ajatuksia kirjoittaja on halunnut tällaisen vastakkainasettelun avulla välittää.

Taitavan tieteiskirjailijan tapaan Robinson osaa esittää mielikuvituksellisimmatkin asiat mahdollisen tuntuisesti. Aikamatkailu perustellaan tässä kirjassa teoreettisen fysiikan edistysaskeleilla, jotka ovat lopulta johtaneet kykyyn manipuloida ajan ja paikan kahleita.

Ja kuten kaikissa Robinsonin kirjoissa, tässäkin annetaan tieteellisten innovaatioiden ohella mukavasti painoarvoa myös psykologiselle ihmiskuvaukselle ja inhimillisille pohdinnoille ylipäänsäkin... :-)

Aiheesta kiinnostuville kannattaa vinkata pari muutakin saman kirjoittajan teosta:

Forty Signs of Rain, Fifty Degrees Below, Sixty Days and Counting – Ilmastonmuutoksesta kertova sarja kuvaa humoristisesti ihmisten kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja pohtii myös vakavammin ihmiskunnan mahdollisuuksia hillitä ilmastonmuutosta tieteen ja politiikan keinoin.

Red Mars, Green Mars, Blue Mars – Mars-planeetan asuttamista ja maankaltaistamista käsittelevä sarja on Robinsonin varsinainen mestariteos, johon hänen maineensa scifi-kirjailijana perustuu.

Antarktika – Etelämantereelle sijoittuva seikkailu on Robinsonin ainoa suomennettu romaani: persoonallinen sekoitus extreme-elämyksiä, luonnonsuojelua, tieteentekoa ja koskettavia ihmiskohtaloita.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Bunny Munron kuolema


Cave Nick: Bunny Munron kuolema
Like. 2009
Suom. Jukka Jääskeläinen


Nick Caven kirja "Kun aasintamma näki herran enkelin" Like 1992. on noussut kulttikirjan maineeseen, ja mielestäni maineensa ansaitsee. Tätä toista Caven suomennosta saatiin odottaa yli 20 vuotta, ja odotus palkittiin.

Bunny Munron kuolema kertoo alkoholisoituneesta ja seksiaddiktista kauppamatkustajasta, joka vaimonsa itsemurhan jälkeen lähtee todellisuutta pakoon työmatkalle, ja ottaa mukaan yhdeksän vuotiaan Bunny Juniorin.
Matkalla Bunny kiertää Englannin rähjäisissä lähiöissä kauppaamassa ovelta ovelle naisten kosmetiikkaa ja yrittää samalla uida asiakkaidensa mekkoihin, vaihtelevalla menestyksellä.
Tarinan toisen kertojan, Bunny Juniorin osana on lähinnä istuskella linnunpaskan tahrimassa Fiat Puntossa, tietosanakirjaansa lukien kun känninen isä yrittää pokata naisia.

En suosittelisi kirjaa kovin heikkohermoisille enkä tosikoille, sen verran iljettävä tapaus tämä herra Bunny Munro on. Mustan ja groteskin huumorin ystäville, Bunny Munron kuolema on mitä herkullisin lukuelämys.