maanantai 28. kesäkuuta 2010

Modelos de mujer

En sus siete historias cortas de la escritora Almudena Grandes nos presentan siete preguntas sobre las interpretaciones cambiantes de la tan debatida "feminidad".
Mujeres de diferentes edades se enfrentan a situaciones complicadas durante diferentes etapas de su vida. ¿Serán estas mujeres capaces de vencer sus dificultades? ¿De dónde viene la fuerza de voluntad de estos personajes femeninos con quienes nos encontramos? Podría haber soluciones femeninas a sus problemas? Este verano puedes descubrir las respuestas a todas estas preguntas y mas...


Grandes, Almudena: Modelos de mujer, Tusquets Editores, Barcelona, 2009


perjantai 25. kesäkuuta 2010

Dachaun varjossa


Jan Otcenasek: Romeo, Julia ja Pimeys (Romeo, Julie a tma, v. 1959)




Olemme Tsekkoslovakiassa, toisen maailmansodan ja Saksan miehityksen aikana. Nuorukainen Pavel on menossa elokuviin, kun hän näkee ikäisensä tytön istumassa puiston penkillä. Hän alkaa jutella tytölle niitä näitä ja huomaa äkkiä tytön käsivarrella Daavidin tähteä kantavan olkanauhan: juutalainen. He jatkavat jutteluaan, ja loppukaneetti on se, etteivät he pidä toisistaan yhtään. Esther (se on tytön nimi) yrittää päästä vanhempiensa kotikaupunkiin löytääkseen heidät, mutta on juuttunut Krakovaan ja yrittää löytää piilopaikan, missä voisi olla turvassa SS-joukoilta. Siinä mielessä ei ole onnistanut. Pavel ja Esther juttelevat vielä jonkin aikaa, ja lopulta Pavel saa tarpeekseen. Jatkaessaan matkaansa hän tuskittelee päässään, miten harmillinen tyttö oli.



Pian selvitellessään tunteitaan hän saa totuuden selville: hän on rakastunut Estheriin. Ajatus on selvä: hän ei menekään elokuviin vaan kääntyy takaisinpäin. Hän tarttuu tyttöä kädestä ja vie hänet isänsä räätälinverstaaseen, missä pitää tätä piillotettuna.



Rakastavaiset ovat vertauskuva asioista jotka saavat meidät tikittämään: eksyneitä, onnellisia, tyytyvät unelmoimaan unelmoimisesta. Tämän naiivimmaksi ei voi enää mennä. He keskustelevat kaikesta mahdollisesta: elämästä, juutalaisista, elokuvista, seksistä. He epäröivät kuitenkin rakastella, pelosta, että lumous särkyisi. He kaksi ovat toisilleen pakotie, keino päästä pois. Ihan tavallisia nuoria kumpikin. Lukija ei voi olla olematta onnellinen heidän puolestaan.



Kirjan näkemys ihmisen sisimmästä on näkemys nuoren sisimmästä. Hiomaton, ei mitään lukkoon lyötyä ydintä, kypsymätön. Usein maailma näkyy vain räätälinverstaan ikkunasta käsin mutta välillä voi juosta kerrostalon käytävillä. En ole varma, kuinka monta meistä tämä koskettaa, samalla lailla kuin Dachau ja Auschwitz eivät kosketa aivan kaikkia, mutta jokainen tuntee itsensä kaihoisaksi ja itkunsekaiseksi, kun seuraa nuoruutta sivusta.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

"Aphrodite"

A memoir of the Senses



One day when I was overwhelmed with the nostalgia of the days long lost, I found “Aphrodite”.
The stories of this book, which are journeys into the realm of senses, are written with a strong appetite for life, and even if you Dear Reader are not so into cooking you will feel a strong curiosity to try out some of the erotic recipes. The short stories might bring smile on your face, might urge you to share them with others, might awaken unknown yearnings in your soul, and the atmosphere of some might accompany you through times of solitude.


"Aphrodite" by Isabel Allende.London, HarperCollinsPublishers/Flamingo, 1998


You can find out more about this book, the author and her work here:
http://www.isabelallende.com/

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Matkakertomus historiasta




Jonathan Swift: Gulliverin matkat (Gulliver's Travels, nimi kuului kokonaisuudessaan: Travels into several Remote Nations of the World. In Four Parts. By Lemuel Gulliver, First a Surgeon, and then a Captain of several Ships. 1726)






Ne jotka ovat lukeneet tämän kirjan kokivat varmaan samoin kuin minä, että positiivisinta siinä oli sen inspiroiva vaikutus. Se kiihottaa mielikuvitusta, ja vielä mukavampaa, innostaa lukijoita lukemiseen yleensä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Brobdingnac-Brobdingrac-sanaleikki Gulliverin kirjeessä (mukamas) julkaisija Sympsonille heti kirjan alussa, jossa hän pyytää korjausta painettuun teokseen sattuneen virheen johdosta. Vaikkakin vain kaikkein yksinkertaisimmalla tasolla, kirja luo hupaisan ja älykkään ajatusleikin teoksen mahdollisesta totuudenmukaisuudesta.

Gulliverin matkat on siis päältäpäin mielikuvituksekas matkakertomusten parodia, jolla on hyvin englantilainen minäkertoja. Pintaa raaputtaessaan huomaa kirjan kuitenkin olevan terävä ja ihmisvihaa tihkuva satiiri politiikasta, yhteiskunnasta, tieteestä ja ties mistä. Lilliputit ovat pienenpieni, suunnilleen hiirten kokoinen kansa, joka käy sotaa toisen samankokoisen kansan kanssa siitä, pitääkö kananmuna rikkoa tylpästä vai suiposta päästä (vertauskuva oikeiden tylppäpäiden ja suippopäiden, eli katolisten ja protestanttien, ristiriidoista, katso kirjan takana oleva Selitykset, nro 40). Brobdingnacilaiset ovat jättiläisten kansa, joiden hovilemmikkinä ollessaan Gulliver näkee vastenmielisimmän näkynsä ikinä hovinaisten riisutuessa hänen edessään (kohtaus on täynnä Swiftin omaa inhoa ja kauhua ihmisten fyysisiä ominaisuuksia kohtaan). Laputalaiset ovat lentävällä saarella asuva tiedemiesten kansa, joilla on henkilökohtainen palvelija estämässä heitä törmäämästä puihin tai putoamasta kuiluun sillä he ovat niin ajatuksissaan, etteivät kiinnitä huomiota ympäristöönsä. Houyhnhnmit ovat älykkäitä ja puhuvia hevosia jotka ovat jalompia, sivistyneempiä ja suuremman mielenrauhan saavuttaneempia kuin ihmiset voisivat ikinä olla. Heillä on orjinaan jonkinlainen apinaihmisten rotu, yahoo nimeltään, joiden rumaan ulkonäköön ja primitiiviseen elintapaan Gulliver surullisesti samaistaa itsensä. Palattuaan kotiin hän on vieraantunut omasta lajistaan täydellisesti.

Gulliverin ylpeys omasta lajistaan vähenee sitä mukaan, mitä enemmän hän näkee vieraita maita ja kansoja. Lilliputissa ja Brobdingnacissa hän kykenee vielä tuntemaan ylemmyydentunnetta, Laputassa hän kohtaa jo enemmän vertaisiaan, mutta houyhnhnmien maassa hän kohtaa ylivoimaisesti vertaisensa. Kirjan lopussa hän kertoo, ettei suostu keskustelemaan enää kenenkään muun kuin omien hevostensa kanssa, joiden hän vakuuttaa olevan henkevämpää seuraa kuin oma lajinsa, vaikka ovatkin rappiolla verrattuna puhuviin serkkuihinsa.

Kirja on varmasti ansainnut klassikkoasemansa, mutta pidinkö siitä, siitä en ole varma. Joiltain osin kirja ei aukene nykylukijalle. Kirjan satumaailmat on mallinnettu 1700-luvun maailman mukaan, ja on täynnä puhetta erilaisista poliittisista ilmiöistä, joista asiaan perehtymätön jää ulkopuolelle. Myöskin Swiftin kammo ihmiskehoa kohtaan tuntuu oudon karkealta. Toisaalta kirja sivuaa aiheita, jotka tuntuvat ajankohtaisilta vielä tänäkin päivänä, kuten uskontokuntien typeryys ja tiedemiesten haihattelevuus. Swiftin satiiri ei kohdistu pelkästään oman aikansa ilmiöihin vaan ihmisiin yleensä. Gulliverin matkat tuo esiin pointteja, jotka ovat tärkeitä eilen, tänään ja huomenna.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Ei liikahda lehtikään


Annika Sjögren: Ei liikahda lehtikään. Like. 2009

Takakansi lupailee että "tämä on tiheätunnelmainen jännitysromaani joka viiltää kirurgintarkasti auki koulumaailman, arvoituksellisen äidinrakakuden ja pikkukaupungin mätäpaiset."

Tuo onkin täydellinen kuvaus tästä kirjasta, jonka keskiössä on vain 12-vuotias Sandra.

Lukeminen oli vaikeaa. En tahtonut löytää sitä henkilöä, jonka tarinaa haluaisin seurata. jotenkin jäi suhmurainen olo ja tämän lukemisen jälkeen ei tullut sellaista kirjan päättymisen tuomaa vapautunutta tunnelmaa. Huomasin, että olen yrittänyt lukea tätä kirjaa pariin otteeseen jo aikaisemmin.
Kansikuva siis houkuttelee minua, tarina kiinnostaa, mutta jotain tarinan kerronnassa mättää....

Kukahan osaisi sanoa minulle missä menin lukijana vikaan?

http://www.helmet.fi/record=b1909861~S9*fin

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Uusi Aamu?


Danielle Steel. Uusi Aamu. WSOY 2010

Oli pakko lukea bestseller-hyllystä pilkottava uusin Steel. Se osui sopivasti mukaan myrskyviikonlopuksi ja en ollut moneen herran aikaan lukenut tätä genreä.

Kirja oli aivan ihana. Juuri sitä mitä se lupailikin. Täydellinen aivopuhdistus ja lopussa sai kyynelehtiä jos halutti.
Kylläpä ihmisillä on ongelmia, jotka sitten ratkeavat ja loksahtavat kohdalleen onnellisesti. Siihen tarvitaan vain suuri maanjäristys San Fransiscossa ja hyvätekeväisyysgaala. Ihmiset kerätään hätämajoitukseen jossa päähenkilöt viimein kaikki tutustuvat toisiinsa.

Kirjan päähenkilöinä ovat:
Pulizer-palkittu juoppo valokuvaaja, joka on AA-kerhon jäsen ja rakastuu nunnaan.
Nunna, joka tekee laupeuden töitään sairaanhoitajana, elää slummissa ja rakastuu.
Sijoittajan vaimo, hyväntekeväisyyshaltia, jonka maailma romahtaa kun mies tekee kuprun.
Sijoittaja aviomies, joka ei olekaan sitä mitä uskottelee, vaimon korut on myytävä, vankila odottaa.
Cowboy, jonka isä löytää hänet 27 vuoden jälkeen. Tykkää heti isästään ja omaa suuren perheen.
Että silleen.
Kaikki tämä vie ihanat 335 sivua ja sinusta pidetään huolta :)

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Irish Ghost Stories


Irish Ghost stories
Stories by W.B Yeats, Oscar Wilde, Bram Stoker, Sheridan Le fanu and Others. Collector's Library. Complete & Unabridged.

Ihanan pikkunen kirja, joka varmasti hukkuu meidän kirjahyllyyn, mutta jos vain halaut lukea hyvällä englanninkielellä kirjoitettuja kummitustarinoita, niin etsi ihmeessä käsiisi tämä kirja tuolta Sellon kirjaston hyllystä 5.4.

Itse miellyin tarnoihin A Strange Christmas Game ja The Pot of Tulips.

Luinpa Landerin kirjat

Leena Lander oli äskettäin esillä kaikissa medioissa mitä vain meiltä löytyy. Kyseessä on kohu, jonka hänen uusin kirjansa Liekin lapset on herättänyt kustantamomaailmassa. Meillä lukijoilla ei ole mitään valittamista :)

Kirja kertoo sisällissodan ajan verisestä keväästä, jolloin joukkohautaan marssitettiin Somerolta 50 miestä ja poikaa teloitettavaksi.
Hänen jo paljon aiemmin 1980-luvulla ilmestynyt romaaninsa Jumalattoman kova tinki kertoo samoista paikoista, historiallinen totuustausta on yhteinen ja uusimmassa kirjassa on 3 vanhasta kirjasta jo entuudestaan tuttua henkilöä.


Lukijana koin tämän vain kiinnostavaksi, kun luin ensin tuon vanhan kirjan ja perään uuden kirjan. Samalla muuten näkee hyvin miten kirjailijakin on kehittynyt tarinankertojana ja taidoillaan saa lukijan pauloihinsa.

Löysin samoihin aikoihin noiden lukemisen kanssa kirjaston "tuo ja vie"- hyllystä risaisen Agatha Christien dekkarin Salaperäinen matkustaja vuoden 1971 painoksen. Tämän alussa on muutama sivu otsikoitu maininnalla "Kirjalija puhuu" ja näin Dame Agatha kertoo kirjoittamisesta:

" ......... he ovat minun. Heidän on oltava minun henkilöitäni - tehtävä mitä minä haluan heidän tekevän, oltava mitä minä haluan heidän olevan - synnyttävä minua varten, ajateltava joskus omia ajatuksiaan, mutta vain siksi että minä olen tehnyt heidät todellisiksi..........
Kirjailija on synnyttänyt ideat ja henkilöt - mutta nyt seuraa kolmas välttämättömyys- tapahtumapaikka. Kaksi ensimmäistä on lähtöisin sisältäpäin, mutta tämä kolmas ulkopuolelta - sen on oltava odottamassa - jo olemassa. Sitä ei keksitä - se on olemassa- se on todelllinen...... Tavallaan et siis keksi tapahtumapaikkoja. ne ovat sinun ulkopuolellasi, ympärilläsi, olemassa - sinun tarvitsee vain ojentaa kätesi ja valita.
Mutta yhdestä asiasta on pidettävä kiinni - niiden on oltava olemassa. Todellisia ihmisiä, todellisia paikkoja. Jokin ajassa ja tilassa tarkalleen määritelty paikka." (s. 5 - 9, 1971)

Tiedä sitten missä viisaus asuu!
Kirjat ovat kyllä mielenkiintoista luettavaa nuorelle ihmiselle.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Epätodennäköinen Messias


Michael Moorcock: Katso Ihmistä (Behold the Man, 1969)


Michael Moorcock on nykyfantasian suurimpia mestareita, tunnettu erityisesti sellaisten

antisankareiden kuin Elric Melnibonelaisen ja Jerry Corneliuksen isänä. Teoksissaan Moorcock

hyödyntää scifin ja fantasian täysintä potentiaalia samalla ironisoiden niiden perusolemusta. Niin

myös tämänkin kirjan kanssa. Katso Ihmistä on tieteissatiiri, joka kertoo Kristuksen ristiinnaulitsemisesta, sen takana piilevästä totuudesta ja miten sen vaiheet sekoittuvat erään tavallisen miehen vaiheisiin.



Aikakone on ympyrämäinen rakennelma täynnä maitomaista ainetta. Kun se putoaa maahan se halkeaa kuin kananmuna. Karl Glogauer makaa sirpaleitten seassa päästään pyörällä. Hän on matkustanut ajanlaskumme alun Palestiinaan yrityksenään löytää Jeesus Kristus ja todistaa siten itselleen ja muille Jumalan olemassaolo. Joosefin ja Marian poika lymyääkin nasaretilaisen puusepän verstaan nurkassa-kuolaavana, yksisilmäisenä ja kyttyräselkäisenä ja kykenemättömänä edes nikkaroimaan tuoleja. Täynnä epätoivoa historian ja ihmisten sielun pelastuksen suhteen Glogauer sotkeutuu roomalaisten ja juutalaisten poliittiseen peliin ja kuolee ristillä Jeesus Nasaretilaisena.



Omassa ajassaan, II maailmansodan jälkeisessä Englannissa, Glogauer on herkkä juutalaispoika, jota kiusataan koulussa, pahoinpidellään partioleirillä, ahdistellaan seurakunnassa ja vedetään turpiin kadulla. Ja kärsii migreenistä. Etsiessään henkilökohtaista totuutta ja pelastusta hän liittyy jungilaiseen keskusteluryhmään, joista eräs, fyysikko nimeltä Headington, on kiinnostunut ajan ja tilan välisestä suhteesta.



Lukiessa naureskelee sille, että ihmiskunnan Vapahtaja onkin vain kalpea Woody Allen-kopio. Kirjan muoto leikittelee ajalla ja paikalla, kertojanäänillä ja sitaateilla. Välillä tapahtumia kuvaa kaikkitietävä kertoja, välillä päähenkilö peilaa tapahtumia omien tuntemustensa ja ajatustensa kautta, ja välissä saattaa olla vaikkapa sitaatti Raamatusta tai Jungilta. Välillä ollaan ajanlaskumme alun Palestiinassa, Johannes Kastajan kapinallisjoukkojen riveissä, välillä sodanjälkeisen Lontoon kaduilla ja kapakoissa. Kirja leikittelee täydellisesti lukijan käsityksillä tapahtumien totuudenmukaisuudesta, parhaiden tieteisromaanien tavoin. Moorcockin kuiva sarkasmi ja kuumeenomainen visiointi maalaa kuvan kompleksisesta nykyihmisestä, joka päätyy marttyyriksi yrittäessään ymmärtää itseään ja maailmaa. Jos tästä tehtäisiin elokuva, tämä aiheuttaisi samanlaisen skandaalin kuin Monty Pythonin Brianin elämä (1979) tai Martin Scorsesen Kristuksen viimeinen kiusaus (1988).