Jonathan Swift: Gulliverin matkat (Gulliver's Travels, nimi kuului kokonaisuudessaan: Travels into several Remote Nations of the World. In Four Parts. By Lemuel Gulliver, First a Surgeon, and then a Captain of several Ships. 1726)
Ne jotka ovat lukeneet tämän kirjan kokivat varmaan samoin kuin minä, että positiivisinta siinä oli sen inspiroiva vaikutus. Se kiihottaa mielikuvitusta, ja vielä mukavampaa, innostaa lukijoita lukemiseen yleensä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Brobdingnac-Brobdingrac-sanaleikki Gulliverin kirjeessä (mukamas) julkaisija Sympsonille heti kirjan alussa, jossa hän pyytää korjausta painettuun teokseen sattuneen virheen johdosta. Vaikkakin vain kaikkein yksinkertaisimmalla tasolla, kirja luo hupaisan ja älykkään ajatusleikin teoksen mahdollisesta totuudenmukaisuudesta.
Gulliverin matkat on siis päältäpäin mielikuvituksekas matkakertomusten parodia, jolla on hyvin englantilainen minäkertoja. Pintaa raaputtaessaan huomaa kirjan kuitenkin olevan terävä ja ihmisvihaa tihkuva satiiri politiikasta, yhteiskunnasta, tieteestä ja ties mistä. Lilliputit ovat pienenpieni, suunnilleen hiirten kokoinen kansa, joka käy sotaa toisen samankokoisen kansan kanssa siitä, pitääkö kananmuna rikkoa tylpästä vai suiposta päästä (vertauskuva oikeiden tylppäpäiden ja suippopäiden, eli katolisten ja protestanttien, ristiriidoista, katso kirjan takana oleva Selitykset, nro 40). Brobdingnacilaiset ovat jättiläisten kansa, joiden hovilemmikkinä ollessaan Gulliver näkee vastenmielisimmän näkynsä ikinä hovinaisten riisutuessa hänen edessään (kohtaus on täynnä Swiftin omaa inhoa ja kauhua ihmisten fyysisiä ominaisuuksia kohtaan). Laputalaiset ovat lentävällä saarella asuva tiedemiesten kansa, joilla on henkilökohtainen palvelija estämässä heitä törmäämästä puihin tai putoamasta kuiluun sillä he ovat niin ajatuksissaan, etteivät kiinnitä huomiota ympäristöönsä. Houyhnhnmit ovat älykkäitä ja puhuvia hevosia jotka ovat jalompia, sivistyneempiä ja suuremman mielenrauhan saavuttaneempia kuin ihmiset voisivat ikinä olla. Heillä on orjinaan jonkinlainen apinaihmisten rotu, yahoo nimeltään, joiden rumaan ulkonäköön ja primitiiviseen elintapaan Gulliver surullisesti samaistaa itsensä. Palattuaan kotiin hän on vieraantunut omasta lajistaan täydellisesti.
Gulliverin ylpeys omasta lajistaan vähenee sitä mukaan, mitä enemmän hän näkee vieraita maita ja kansoja. Lilliputissa ja Brobdingnacissa hän kykenee vielä tuntemaan ylemmyydentunnetta, Laputassa hän kohtaa jo enemmän vertaisiaan, mutta houyhnhnmien maassa hän kohtaa ylivoimaisesti vertaisensa. Kirjan lopussa hän kertoo, ettei suostu keskustelemaan enää kenenkään muun kuin omien hevostensa kanssa, joiden hän vakuuttaa olevan henkevämpää seuraa kuin oma lajinsa, vaikka ovatkin rappiolla verrattuna puhuviin serkkuihinsa.
Kirja on varmasti ansainnut klassikkoasemansa, mutta pidinkö siitä, siitä en ole varma. Joiltain osin kirja ei aukene nykylukijalle. Kirjan satumaailmat on mallinnettu 1700-luvun maailman mukaan, ja on täynnä puhetta erilaisista poliittisista ilmiöistä, joista asiaan perehtymätön jää ulkopuolelle. Myöskin Swiftin kammo ihmiskehoa kohtaan tuntuu oudon karkealta. Toisaalta kirja sivuaa aiheita, jotka tuntuvat ajankohtaisilta vielä tänäkin päivänä, kuten uskontokuntien typeryys ja tiedemiesten haihattelevuus. Swiftin satiiri ei kohdistu pelkästään oman aikansa ilmiöihin vaan ihmisiin yleensä. Gulliverin matkat tuo esiin pointteja, jotka ovat tärkeitä eilen, tänään ja huomenna.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti