"Kun istutte tuolla tavalla, käsi viereisen tuolin selkämyksellä, takkinne ohueen kankaaseen nousee rintalastan suuntainen kohouma täsmälleen siihen, missä meidän maamme - ja oletettavasti kaikkien maiden - salaiset agentit usein pitävät käsiaseen kainalokoteloa. Ei, ei, älkää suinkaan minun vuokseni asentoa muuttako! Tarkoituksena ei ole edes vihjata että te olisitte varustautunut aseella, olen varma että teidän tapauksessanne kyse on matkalompakosta, johon varovaiset matkalaiset kätkevät tarvikkeensa varkailta. "
”Teit todella ikävän tempun”, hän sanoi. ”Tiedän”, vastasin. ”Olen pahoillani.” ”Minä en kannata myötätuntoa työpaikalla”, hän jatkoi. ”Enkä siis miettinyt pitäisikö sinulle antaa kenkää. Itse asiassa toivon että olisin tehnyt sen kuukausi sitten, jotta olisimme säästyneet kaikelta mitä Valparaisossa meille teit. Mutta”, hän sanoi ja oli hetken hiljaa, ”voin sanoa tämän. Pidän sinusta. Näen että sinulla on kriisi. Jos haluat joskus helpottaa paineita ja jutella jonkun kanssa, soita niin tarjoan kaljan.” Kurkkua kuristi enkä kyennyt vastaamaan. Nyökkään hitaasti, ele oli kuin kumarrus.
Mutta mikä oli Changezin kriisin syy? Ensinnäkin kolmiodraama. Toiseksi kansallinen identiteetti. Kolmiodraaman osapuolina Changezin lisäksi olivat kaunis, älykäs ja melankolinen Erica sekä hänen kuollut poikaystävänsä. Kuolleen kanssa on mahdoton kilpailla, vai onko? Kansallinen identiteettikriisi taas alkaa itää ”11.9.” jälkeen. Kaksoistornien mukana romahtaa Changezin kiinnostus länsimaiseen uraan ja alkaa mutkainen paluu omille juurille Pakistaniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti