Varjojen raportti

Varjojen raportti, Philippe Claudel

Otava, 2009

Philippe Claudel, mies joka saa jopa minut helteisenä kesäpäivänä Helsingin keskustaan seisomaan, hikoilemaan ja kuuntelemaan. Kuuntelemaan kuinka hän lukee kirjan ensimmäisen kappaleen ranskaksi ja joku toinen suomeksi... Claudel vaikuttaa yleisön edessä yhtä eksyneeltä kuin onneton Brodeck kirjassaan... "Olen oppinut olemaan kyselemättä liikaa. Olen myös oppinut sulautumaan seinien ja maanteiden väriin. Ei se ole vaikeaa. Enhän minä edes näytä miltään."

Philippe Claudel kirjoittaa tyylikkään yksinkertaisesti. Jopa niin yksinkertaisesti, että ranskaksi lukiessani alan epäillä kykyjäni: ymmärrän kaiken aivan hyvin, mutten kuitenkaan pysy kärryillä. Takkuan kirjan kanssa kuukausi kaupalla, palautan välillä ja lainaan uudestaan, lopulta annan periksi ja siirryn suomenkieleen. Ja tajuan, ettei vika ole minussa vaan herra Claudelissa. Hän juoksuttaa kentälle hirvittävät määrät omituisen nimisiä omituisia ihmisiä, henkilöitä on liian paljon ja he ovat liian epämiellyttäviä. Minun mieleni toimii päinvastoin kuin tämä blogi, joka tallentaa itse itseään koko ajan. Minä tyhjennän mieleni saastasta ja inhotuksesta automaattisesti.

Sain kirjan kuitenkin luettua, sillä kaiken kurjuuden, epätoivon ja "pakahduttavien ihmiskohtaloiden" keskellä Claudel kirjoittaa kauniisti, suorastaan henkeä salpaavan hienovireisesti pienistä onnen hetkistä Brodeckin kurjassa elämässä. Tarina vie lukijan kevyesti kauniista rumaan, rumasta julmaan ja taas kauniiseen. Tunnelmat vaihtuvat silmänräpäyksessä.

Ja lopuksi, kuten yleensä hyvän kirjan luettuaan tulee tunne, ettei halua aloittaa mitään uutta tarinaa vähään aikaan, kaikista vaikeuksista huolimatta niin kävi nytkin. Olisi kertakaikkinen pyhäinhäväistys hypätä muunlaiseen maailmaan.

Tämä kirja tarvitsee siis tilaa ympärilleen. Sekä eteen että taakse. Nähtäväksi jää, milloin kykenen aloittamaan seuraavan romaanin.