tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kylmät hermot, kuuma veri

Arto Paasilinnan romaani Kylmät hermot, kuuma veri selkomukautuksena, jonka on tehnyt ammattitaitoinen ja tunnetusti hyvä ja arvostettu selkokirjailija Pertti Rajala.

Kirjaston uutuushyllyssä tämän kirja loisti kuin majakka tai pieni helmi. Ihastuin kirjan käteen sopivaan kokoon ja ennen kuin huomasinkaan olin hyllyttämisen sijaan lukenut tätä pikkuruista aarretta jo hyvän matkaa.

Olen lukenut Paasilinnan tämän teoksen ihan tavallisena kirjana ja nyt sitten unohduin lukemaan tätä tavallaan pikakelauksena.

Mutta, ahh kielen täsmäkauneus veti puoleensa ja jäin nalkkiin. Tästä kirjasta ei jäänyt mikään vivahde pois. Huumori kukki ja elämänlankaa kerittiin läpi Suomen historian. Kirja oli pakko lainata kotiin. Luin Antti Kokkoluodon koko tarinan siltä istumalta ja nautin!



Miten kävi ennustusten, että Antti kuolee 12.7.1990? Hän syntyi 1918 ja näin ennustettiin, että kuolinpäivä on 1990. Entä jos kuolemasta ei tullutkaan totta sinä päivänä?

Selkoversio

Tavallinen painos