Gummerus 2010
Fred Vargasin kirja Jalattomat, elottomat, eksyi käsiini siitä yksinkertaisesta syystä, että olen tutustunut kirjailijan tuotantoon jo aiemmin suomennetuissa kirjoissa. Vargasin kerrontatapansa on jotenkin uudenlaista erilaista ja kirjoista löytyy hilpeyttä, ironiaa ja omalaatuisia henkilöhahmoja. Pariisilaisella poliisiasemalla työskentelee kirjava joukko persoonallisia poliiseja suurimman aikaa sulassa sovussa. Mitä nyt joskus syntyy joskus pientä kinastelua tosiasioihin nojautuvien joukon, sovinnollisten joukon ja pilvien lapioijien kanssa. Kirjan päähenkilö ja poliisiaseman esimies Jean-Baptiste Adamsberg kuuluu ehdottomasti pilvien lapioijien kastiin ja hänen ajatuksenjuoksuaan ja asioiden ratkaisukykyään on joskus vaikea seurata, mutta niin vain rikokset selviävät. Adamsbergin johdolla asemalla häärää myös henkilökunta, jonka omituisuudet yritetään ottaa huomioon ei pelkästään mahdollisuuksien rajoissa vaan niitä kunnioittaen. Siellä työskentelee poliisina Mercadet, jonka pieniä lepotaukoja ja unihetkiä varten asemalta löytyy patja ja tyynyt. Siellä on Froissy, joka nuorena nälkää nähtyään tarvitsee nyt jatkuvasti pieniä välipaloja ja hänen ruokatarpeitaan löytyy siis sieltä ja täältä. Löytyypä asemalta Voisenetin kalatieteelliset julkaisut, Danglardin viinipullot, Noëlin pornolehdet, Kenorkianin eteeriset öljyt, Maurelin korvalappustereot ja Retancourtin savukkeet. Ja asustaa poliisiasemalla murharyhmän tiloissa myös valtavan kokoinen, laiska kollikissa, joka kuluttaa päivänsä retkottamalla kopiokoneen lämpimällä kannella. Ainoastaan kolme kertaa päivässä joku ryhmän jäsenistä kantaa tämän yksitoistakiloisen elikon ruokakupille, jää sen seuraksi ruokailun ajaksi ja kantaa sitten kissan takaisin omalle paikalleen kopiokoneen kannelle. Ompa kissan ruokakupin viereen asetettu tuolikin, jossa kantovuorossa oleva poliisi saattaa jatkaa työtään hermostumatta ja kissaa patistelematta. Tällä asemakissalla oli muuten jossakin aikaisemmassa kirjassa suurempikin rooli, kun sitä käytettiin vähän samaan tapaan kuin vainukoiraa etsimään kissan suosituimmuusasemassa oleva kadonnut poliisi. Kollikissan rakkauden määrää on turha aliarvioida.
Varsinaisen kirjan juonen voit lukea Gummeruksen nettisivuilta. Kirjan tarina alkaa Lontoossa, jossa hautausmaalta löytyy kenkäkasa ja kenkien sisältä pariton määrä eri aikoina poikkileikattuja säärenpätkiä. Sitten siirrytäänkin Pariisiin, jossa selviää, että pariisilaiset poliisit on aivan tarkoituksella johdatettu näkemään kenkäröykkiö. Pariisissa tapahtuu myös murha, jonka uhrina oleva henkilö on silputtu täydellisesti ja palaset ripoteltu ympäriinsä. Lontoon ja Pariisin jutut liittyvät jotenkin yhteen ja vievät Adamsbergin pieneen serbialaiseen kylään.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti