tiistai 22. syyskuuta 2009

Pieni vihreä kirjani: Mietteitä puutarhanhoidosta

Pieni vihreä kirjani: mietteitä puutarhanhoidosta

Pentti Alanko, Tammi, 2009


"Puutarha on osa luontoa, siinä vaikuttavat samat tekijät kuin muuallakin luonnossa. Jos oppisimme tekemään asioita luontoa kunnioittaen eikä sitä vastaan toimien, puutarhamme olisivat kauniimpia ja helppohoitoisempia."

Näin sanoo yksi Suomen tunnetuimpia puutarhakirjoittajia, Pentti Alanko uusimmassa kirjassaan. Kirja on pieni ja sievä ulkoapäin, mutta täyttä painavaa, suorastaan kiihkeää asiaa sisältä. Alangon ajatuksiin on kuitenkin helppo yhtyä, niin armeliaita ja luonnonmukaisia ne ovat.
Tässä muutama provosoiva otsikko kirjasta:
-On (vain) kaksi tapaa tehdä puutarha
-Tarvitseeko puutarhaa hoitaa?
-Tarvitaanko puutarhassa työkaluja?
-Pensaiden leikkaamisen paradoksi
Alangolla tuntuu olevan "lopullinen totuus kaikesta", mikä liittyy puutarhaan ja luontoon yleensäkin. Hänelle sen oikeuden suo mielellään, niin paljon on kokemusta ja viisautta kertynyt vuosien varrella.
Itselleni tärkeimmissä osioissa käsiteltiin luonnon tasavertaisuutta ihmisen kanssa sekä kasvimaailmassa vallitsevaa harmoniaa. Sillä siitähän tässä kaikessa on kysymys.
Alangon sanoin: "...olivatpa murheemme kuinka suuria hyvänsä, luonnossa liikkuminen lievittää surujamme, jopa saattaa poistaa ne tai auttaa ymmärtämään niiden turhuuden- ne ikäänkuin jäävät puiden oksille! Kasvit haluavat tuottaa iloa ihmiselle ja sallivat jopa ilomielin ihmisen käyttää niitä esimerkiksi ravinnoksi ta vaikkapa maljakkokukiksi, edellyttäen että ihminen osaa suhtautua tähän oikein."

3 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Nyt oli pakko varata heti tämä kirja. Pitää saada tietää, onko tämä totta. Voiko näin sekä sisältä että päältä kaunista kirjaa olla. Ainakin nämä lainaukset kirjasta tunnen omikseni.

Mari kirjoitti...

Usko pois vain, kyllä tässä nyt on juuri niin hieno kirja kyseessä!

Liisa kirjoitti...

Oikeassa olit Mari. Tämä on ihana kirja. Sitä olen nyt lukenut ääneen paremmalle puoliskolleni ja ensi kesänä meidän nurmikosta ei raaputella irti sammaleita ja kateviljely otetaan käyttöön kasvimaalla. Meillä on aikaa istuskella ja nauttia ihanasta puutarhasta.