Karkurit

(Aleksis Kivi, v. 1865)

Recallmed, 2009

Karkurit on näytelmä sukuvihasta ja kielletystä rakkaudesta. Tarinan keskiössä on kahden kartanonomistajan välinen verinen vihanpito, joissa osapuolina ovat Viitalan parooni Markus ja Kuuselan parooni Mauno. Mauno on pahasti velkaantunut, vararikon partaalle, joten Markus on ilmoittanut haluavansa ostaa Kuuselan, toivoen näin nujertavansa Maunon lopullisesti. Markuksen ottopoika, Niilo, kuitenkin sopii salaa Maunon kanssa hankkivansa tälle riittävästi rahaa voidakseen maksaa velkansa sillä ehdolla, että saa hänen Elma-tyttärensä vaimokseen. Mauno suostuu. Niilolla on kuitenkin paljon kierompi taka-ajatus mielessään: häiden avulla saada Markus aivan vihoihinsa, koska katsoisi ottopoikansa pettäneen hänet, ja usuttaa hänet Maunon kimppuun siinä toivossa, että kahakka tekisi selvän molemmista, jolloin Niilolle jäisi sekä Viitala että Kuusela. Niilosta on nimittäin tehty Markuksen perillinen, sillä Markus on julistanut biologisen poikansa, Tykon, perinnöttömäksi. Tämä siksi, että Tyko oli aikoinaan ollut salakihloissa Elman kanssa. Tyko palaa kuitenkin kotiin Uraalilta, sotakarkurina, juuri kun avioliittosopimus allekirjoitetaan. Vanha lempi elää kuitenkin edelleen, joten Elma päättää myrkyttää itsensä, ettei pettäisi Tykoa. Hänen kasvatesisarensa Hanna saa kuitenkin tiedon asiasta ja kertoo siitä Tykolle. Nuoret toimittavat Elmalle unilääkettä sisältävän pullon, joka saa hänet näyttämään kuolleelta vaikka onkin vain sikeässä unessa. Tyko ja Niilo kohtaavat Elman kuolleelta näyttävän ruumiin äärellä ja kuolevat keskinäisessä kaksintaistelussaan. Elma herää pian ja hänkin kuolee, oikeaan myrkkyyn vai sydämensä murtumiseen, sitä ei tehdä selväksi. Paroonien riita saa loppunsa, kalliilla hinnalla.

Karkurit on suuressa määrin velkaa William Shakespearen Romeo ja Julia-näytelmälle. Jos lukee molemmat peräkkäin, huomaa miten varsinkin juonikuvioissa on suuria yhtäläisyyksiä. Molemmissa on aiheina kahden perheen välinen sukuviha ja näiden jälkikasvun kielletty rakkaus. Kivi on lainannut näytelmäänsä jopa muutaman tietyn yksityiskohdan, kuten myrkkypullon vaihtaminen unilääkkeeksi ja kilpakosijoiden välinen kaksintaistelu tytön haudalla. Kiven tuotanto on monessa mielessä suomalainen vastine Shaksepearen tuotannosta. Molemmilla on samat heikkoudet ja vahvuudet, Molempien tarinat ovat ennestään tuttuja ja perinteisesti kerrottuja, mutta kieli ja henkilöpsykologia ovat jotain tuoretta ja luovaa. Kiven tunneskaala on myös hyvin suomalainen: täynnä haikeutta, anovuutta, hartautta ja haavoittuvuutta. Skaala on kokonaisuudessaan hyvin laaja, voimakas ja raju.

Näytelmässä on tyypillinen suomalainen miljöö: ennustajaeukko lukee tulevaisuutta nuorille tytöille, vanhempi paimen kurittaa nuorempaa kepillä, nuoret sotilaat täynnä unelmia ja elämän riemua, metsämaiseman haikeus. Kivellä on hyvin rikas sisäinen maailma, jonka hän suodattaa korpimaisemien avaruuden ja vapauden tunteen kautta. Näytelmä on täynnä rehellisiä tunteita, aivan kuin kirjailija itsekin kokisi ne. Karkurit on suurta draamaa pienoiskoossa. Maanpäällisten tapahtumien kautta käsitellään kosmisia teemoja. Hannan laulu Elman haudalla neljännessä näytöksessä on yksi Kiven kauneimmista runoista. Epätodellisessa arkipäiväisyydessään se on kuin kuvitus.