maanantai 12. heinäkuuta 2010

Tiukassa otteessa


Harlan Coben: Tiukassa otteessa, Wsoy, 2010

Mike ja Tia Bayenin teini-ikäisen pojan, Adamin, ystävä tekee itsemurhan. Pikkuhiljaa pojan käytös muuttuu yhä sulkeentuneemmaksi ja vanhemmat huolestuvat siinä määrin, että päättävät vakoilla poikaansa asentamalla tietokoneeseen vakoiluohjelman. Aluksi ei paljastu mitään erityistä, mutta sitten äiti Tia lukee yhden oudon viestin ja siitä se kirjan toiminta sitten alkaakin ... vai alkaako? Niin, kyllähän tarinaan liittyy myös raa'asti murhattu tuntematon nainen ja toinen nainen, joka vain katoaa.

Pidin paljon tästä kirjasta. Luin sen lähes yhdeltä istumalta. Kirja ei edennyt mitenkään toimintaryöpsähdyksinä eteenpäin, paitsi tarinan lopussa. Se vain eteni omaa vauhtiaan, mutta piti minut silti tiukassa otteessaan. Tosi pitkälle ennätin tarinassa, ennen kuin selvisi, miten kertomuksen eri henkilöt liittyvät toisiinsa.

Kirja kertoo vanhemmista, jotka miettivät, kuinka pitkälle on sallittua mennä suojallakseen omia lapsiaan. Kirja kertoo myös siitä, kuinka pitkälle vanhemmat ovat valmiit menemään puolustaessaan perhettään. Kirja kertoo vanhemmista, jotka vakoilevat lapsiaan ja lapsista, jotka vakoilevat vanhempiaan. Ja kirja kertoo siitä, millaisessa maailmassa nykyajan lapset elävät ja millaisessa maailmassa nykyajan vanhemmat yrittävät jälkikasvuaan kasvattaa.

Kirjan välittämä näkemys nykyelämästä tuntuu mielestäni hiukan amerikkalaiselta, enkä osaa sijoittaa sitä suomalaiseen elämäntapaan. Kyse on kuitenkin kirjasta, jonka on kirjoittanut amerikkalainen kirjailija, joten suomalaisuutta tuskin kannattaa etsiäkään. Ja etupäässähän minä luen viihtyäkseni. Ja, jos kirja saa minut hiukan ajattelemaankin, se on vain plussaa.

Ja koko ajan unohdan mainita, että on tässä kirjassa toki murha tai pari tai ehkä jopa sarjamurhaaja...

http://www.helmet.fi/record=b1947700~S9*fin

Ei kommentteja: