Irish Ghost Stories

Irish Ghost stories
Stories by W.B Yeats, Oscar Wilde, Bram Stoker, Sheridan Le fanu and Others. Collector's Library. Complete & Unabridged.

Ihanan pikkunen kirja, joka varmasti hukkuu meidän kirjahyllyyn, mutta jos vain halaut lukea hyvällä englanninkielellä kirjoitettuja kummitustarinoita, niin etsi ihmeessä käsiisi tämä kirja tuolta Sellon kirjaston hyllystä 5.4.

Itse miellyin tarnoihin A Strange Christmas Game ja The Pot of Tulips.

http://www.helmet.fi/record=b1947783~S9*fin

Kaksi matkaa Pekingiin

Tarttuin näihin kahteen kirjaan saadakseni taas kokea Pekingin tunnelmia.

Diane Wei Lian : Paperiperhonen

Tämä dekkari sijoittuu suurimmaksi osaksi 90-luvun Pekingiin ja vaikka siinä kuvataan monia paikkoja mitkä tunnistaan, on se selvästi ihan eri Peking kuin se missä minä vierailin 2000-luvulla. Mukana on tunnelma muutoksesta ja uutta uljasta kaupunkia, mutta enemmän siitä löytyy viipyilevää väistyvää menneisyyttä ja jonkinlaista kaihoa sen katoamisesta, vaikkei mistään nostalgiasta voikaan puhua.

Rikoksen juuretkin ovat menneisyydessä Tiananmenin tapahtumissa. Oli mielenkiintoista lukea siitä miten päähenkilö yksityisetsivä Mei Wang koki ne. Kirja oli minulle enemmän matka Kiinan kulttuuriin ja historiaan kuin salapoliisiromaani. Lisäksi se sai minut viime sivuillaan itkemään vuolaasti toisin kuin yksikään aikaisemmin lukemani dekkari.

Xiaolu Guo : 20 fragments of ravenous youth

Tässä kirjassa liikutaan juuri minulle tutuissa paikoissa ja tunnelmat ovat kokemani kaltaisia. Päähenkilökin nuori puoliboheemi elokuvaohjaajaksi havitteleva nainen muistuttaa kovasti erästä media-alan opiskelijaa, johon Pekingissä hiukan tutustuin. Kuitenkin koskettavimmaksi asiaksi tässä kirjassa nousi minulle nuoruuden kuvaus, päähenkilön kasvukertomus. Kirja muistutti mieleen nuoren itseni ja sen kiihkon ja epävarmuuden mitä silloin koin.

Molemmistä kirjoista jäi sellainen olo että olen ymmärtänyt taas jonkin pienen palasen maailmasta paremmin sekä halu lukea kaikki muutkin näiden kirjailijoiden teokset.

U is for Undertow

Sue Grafton: U is for Undertow (2009).

Laskin juuri käsistäni amerikkalaisen dekkaristin uutuuskirjan, joka päättyi jälleen kerran herkulliseen loppuhuipennukseen. Voi vain ihmetellä, miten Grafton onnistuu kerta toisensa jälkeen synnyttämään dekkareita, jotka ovat samalla kertaa sekä turvallisesti tutuntuntuisia että jännittävästi erilaisia.

Sue Graftonin aakkosdekkareiden sarja alkoi kirjasta A is for Alibi, jossa esiteltiin lukijoille yksityisetsivä Kinsey Millhone – nainen, joka huristelee kuplavolkkarilla 80-luvun Kaliforniassa ja ratkoo rikoksia rennonpirteällä tyylillään. Sarjan edetessä on saatu seurata vaihtelevien rikosselvitysten ohella myös päähenkilön ihanankauheaa yksityiselämää samanapysyvine tapoineen ja yllättävine käänteineen. Erityisen hienoa on ollut seurata Kinseyn reaktioita hänen saadessaan tietää lisää omasta menneisyydestään, josta hänellä on aiemmin ollut vain hatara käsitys – hän kun muistaa vain kasvaneensa omalaatuisen Virginia-tädin hoivissa, menetettyään viisivuotiaana vanhempansa autokolarissa.

U-kirjaimeen tultaessa sarja on siis ehtinyt jo kunnioitettavasti 21. osaan. Niin auto kuin asuntokin on mennyt tuusan nuuskaksi matkan varrella, mutta niin vain Kinsey Millhone porskuttaa eteenpäin vastoinkäymisistä lannistumatta. Volkkari vain on vaihtunut Mustangiin, ja pikkupikkuyksiö on sisustettu uudelleen huviveneen sisätiloja jäljitellen.

Sarjan muutamasta aiemmasta osasta jo tutuksi tulleeseen tapaan vain osa tekstistä etenee päähenkilön tutunturvallisessa minäkerronnassa, ja osa kirjan luvuista on sen sijaan kuvattu kutkuttavasti muiden tapahtumiin osallistuneiden henkilöiden näkökulmasta. Aikatasoja on kaksi: 80-luvun lisäksi pistäydytään välillä hippi-ideologian ravistelemalle 60-luvulle.

Erikoista tämänkertaisessa tarinassa on se, että syyllinen selviää lukijalle jo varhaisessa vaiheessa, minkä jälkeen mielenkiinto kohdistuu siihen, millaisin oivalluksin etsivä pääsee totuuden jäljille ja punnitsee johtolankojen paikkansapitävyyttä. Efekti tuo hiukan mieleen Columbo-elokuvat – tosin sillä erotuksella, että Kinsey ei ramppaa kyselemässä vaikeita pääepäillyltä kuten Columbo-herra, vaan ratkoo tapahtumia salakavalasti rikollisten tietämättömissä.

Suosittelen koko sarjaa lämpimästi! Mikä parasta, kaikki osat ovat edelleen saatavissa ja luettavissa Helmet-kirjastojen kautta – suomeksi, englanniksi tai muilla kielillä. U-kirjan suomennoskin ilmestynee piakkoin, kunhan kääntäjä saa työnsä valmiiksi. Mikä muuten mahtaa tulla suomennoksen nimeksi? Itse toivon, että se olisi U niin kuin uhka – se nimittäin sopisi hyvin kirjan henkeen. (Alkuperäinen nimi "undertow" tarkoittaa pohjavirtausta eli näkymätöntä voimaa, joka imee ihmistä kohti petollisia syvyyksiä.)

The year of the Flood

Margaret Atwood: The Year of the Flood (2009).

Kanadalainen Atwood (tuleva nobelisti?!) on aiemmin julkaissut jo kaksi ns. scifi-kirjaa (The Handmaid’s Tale; Oryx and Crake) ja nyt tämän uusimman. Kirjailija itse on kuitenkin todennut, etteivät nämä kirjat oikeastaan ole science fictionia. Kaikki tapahtumat hänen kirjoissaan ovat mahdollisia, ja ovat jopa voineet jo tapahtua.

Itse en yleensä lue scifiä, ehkä siksi että haluan ihmiskuvailun olevan monitahoista ja arvaamatonta, kun taas scifissä se on usein stereotyyppistä. (Vai olenko vain ennakkoluuloinen?) Atwoodin tulevaisuudentarinoissa moniulotteisia henkilökuvauksia kuitenkin löytyy, erityisesti naishahmoissa.

Tarina alkaa siitä että on vuosi 25, ”the year of the flood”. Mikä tämä tulva on ollut, jää vähän epäselväksi. Se on ollut kuiva tulva, jonkinlainen epidemia joka on aiheuttanut sen että suurin osa ihmiskunnasta on poissa. Yksinäinen nainen, Toby, on selvinnyt hengissä. Hän asustaa tyhjässä kauneuskylpylässä ja syö luonnontuotteista tehtyjä kasvohoitoja. Kun tapaamme Tobyn kylpylän katolla, hän istuu siinä kiväärin kanssa ja tähtää häntä uhkaavia geneettisesti manipuloituja sikoja.

Toby kuuluu Jumalan puutarhureihin eli God’s gardeners -nimiseen ryhmään, joka viljelee kaupungin katoilla ja yrittää elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Sitä voisi ajatella jonkinlaisena lahkona, vähän hippimäisenä ding dong -porukkana joka ei ymmärrä elämän realiteetteja. Heillä on esim. lauluja jotka ensisilmäyksellä vaikuttavat aika naiiveilta.

Se mikä kuitenkin ravistelee lukijan skeptisyyttä, on puutarhureitten vastakohta, nimittäin vallassa olevat suuryhtiöt (the corporations), ja erityisesti niiden turvallisuusyksikkö CorpsSeCorps, jolla on totaalinen kontrolli. Tämä on totalitäärinen järjestelmä jossa tekniikka ja tiede ovat vallanpitäjien hallussa ja geneettinen manipulaatio hallitsee.

Vietin viikon kuntoremontissa Kylpylähotelli Caribiassa Turussa. Minulla oli Atwoodin kirja mukanani. Luin sitä aina kuin oli mahdollisuus. The Year of the Flood ei ole aurinkoinen tarina, mutta juuri siksi ne hetket tarinassa, joissa ystävyys ja lojaliteetti näkyy ihmisten välillä, vaikuttavat niin vahvasti lukijaan.

Summertime

J.M. Coetzee: Summertime (2009).

Coetzee on eteläafrikkalainen kirjailija joka asuu nyt Australiassa eikä pidä julkisuudesta. Saadessaan kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2003 hän ei pitänyt tavanomaista kiitospuhetta vaan luki tarinan Robinson Crusoesta. Romaaneissaan Coetzee tutkii mm. erilaisia eettisiä kysymyksiä, joihin ei ole mahdollista löytää helppoja, yksiselitteisiä vastauksia.

Summertime on omaelämäkerrallinen romaani, tai sitten ei. Sen voisi nähdä jatkona kahteen aikaisempaan kirjaan, Boyhood ja Youth, mutta se on kirjoitettu aivan eri tavalla.

Kirja koostuu enimmäkseen haastatteluista jotka englantilainen tutkija Mr Vincent on tehnyt kirjoittaessaan elämäkerran edesmenneestä kirjailija Coetzeesta. Tutkija on ”korjannut” ja editoinut haastatteluita niin että ne sopivat kokonaisuuteen, ts. hänen kuvaansa siitä millainen Coetzee oli. Mikä on siis totta, keneen voi luottaa, jää hyvin epäselväksi lukijoille. Vieläpä kun koko tarinan on kirjoittanut Coetzee itse.

Kirjailijasta piirtyvä kuva ei ole kovin imarteleva. Hän oli "kylmä kala" (a cold fish) eikä kovin inspiroiva sängyssä - tämä entiseltä rakastajattarelta. Tässä kohtaa tämä lukija miettii minkälainen kuva hänestä itsestään tulisi jos hänen elämäkertaansa kertoisivat vanhat poikaystävät?!

Toinen kiinnostava asia on kirjailijan suhde isäänsä, joka tulee epäsuorasti esille, vähän muitten asioitten ohessa. Hänellä ei ollut ydinperhettä, ei vaimoa eikä lapsia. Mutta hänellä oli isä, joka tarvitsi häntä hyvin paljon, niin paljon että vaikuttaa siltä että se määritti pojan elämää pitkän ajan.

Juliet,naked

Nick Hornby: Juliet, Naked (2009).

Kirja kertoo Anniesta joka asuu poikaystävänsä Duncanin kanssa pienellä paikkakunnalla meren ääressä. Annie on töissä museossa ja Duncan on opettaja. He ovat olleet yhdessä 15 vuotta ja yhtä kauan suhteessa on ollut kolmas osapuoli, amerikkalainen muusikko Tucker Crowe.

Tucker on Duncanille pakkomielle osittain koska hän katosi mystisesti julkisuudesta sen jälkeen kun oli julkaissut levyn Juliet vuonna -86. Tuckerin faneilla, ”crowologisteilla”, on oma kotisivu missä he viettävät paljon aikaa spekuloiden mitä oikein tapahtui Tuckerille.

Kun Annie sitten yhtenä päivänä, tavallistakin ärtyneempänä Duncanin pakkomielteestä, kirjoittaa ensimmäistä kertaa kriittisen oman tekstin nettisivulle, hän saa yllättävän vastauksen sähköpostiinsa.

Kirja esittää kysymyksiä siitä kenen elämää me elämme, mitä tehdä jos toteaa yhtenä päivänä että viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat olleet ajan haaskausta, että jossain, merkityksellisenä hetkenä on tehnyt aivan väärän valinnan, valinnut väärän suunnan.

Hornby selittää välillä liian paljon, hän voisi enemmän luottaa lukijan mielikuvitukseen. Mutta hän osuu myös usein niin oikeaan että lukija ei voi olla nauramatta, ja välillä jopa nyyhkyttämättä.

Noah´s compass

Anne Tyler: Noah’s Compass (2009).

Tyler sai Pulitzer-palkinnon vuonna -89 ja on yksi niin sanotuista suurista amerikkalaisista kirjailijoista. Yksi syy miksi hän ei ole niin tunnettu on ehkä se että hän ei esiinny julkisuudessa.

Kirja kertoo Liam Pennywellistä, 60-vuotiaasta opettajasta joka jää työttömäksi. Liam on sekä leski että eronnut toisesta avioliitostaan, hänellä on kolme tytärtä joita hän ei tunne kovin hyvin. Liamista tuntuu kuin hänen elämänsä kutistuisi koko ajan, hän toteaa että hän ei ole erityisemmin onneton

mutta ei myöskään näe mitään erikoista syytä jatkaa elämää.

Jotain kuitenkin tapahtuu kun hän joutuu väkivallan uhriksi ja kokee muistinmenetyksen. Liam pitää kontrollista ja rutiineista ja yhtäkkiä niitä ei enää ole.

Niin kuin monessa muussa Tylerin kirjassa meillä on tavallisesti hyvin varovainen ihminen joka joutuu yllättävään kriisiin. Tämän tarinan Anne Tyler kertoo pienillä mutta älykkäillä eleillä. Tyler osaa tehdä arjesta kiinnostavaa, hän jättää aina tarpeeksi tilaa lukijalle eikä lyö asioita lukkoon.

Galileo's Dream

Kim Stanley Robinson: Galileo's Dream (2009).

Amerikkalaisen tieteiskirjailijan uutuusteoksessa Jupiterin kuita vuonna 3020 asuttavat ihmiset ottavat yhteyttä Italiassa noin vuonna 1610 elävään Galileo Galileihin ja kaappaavat tämän toistuvasti visiitille omiin maailmoihinsa.

Kirja lähtee hieman verkkaisesti liikkeelle. Alkupuolella teksti tuntuu hetkittäin enemmän Galileon elämänvaiheiden referoimiselta kuin kaunokirjalliselta teokselta. Galileon henkilökuvaan piirtyy myös epämiellyttäviä piirteitä. Lukija ihmettelee: mitä syitä tulevaisuuden jupiterilaisilla on olla kiinnostuneita tästä myöhäisrenessanssiajan rehvastelevasta tiedemies-keksijä-tähtitieteilijästä?

Parinsadan sivun jälkeen tarina lähtee kuitenkin lentoon. Lukija alkaa kuvitella ymmärtävänsä, mitä kaukaisen tulevaisuuden ihmiset Galileosta haluavat, ja mikä merkitys hänellä on ollut ihmiskunnan historiassa, ja mitä ajatuksia kirjoittaja on halunnut tällaisen vastakkainasettelun avulla välittää.

Taitavan tieteiskirjailijan tapaan Robinson osaa esittää mielikuvituksellisimmatkin asiat mahdollisen tuntuisesti. Aikamatkailu perustellaan tässä kirjassa teoreettisen fysiikan edistysaskeleilla, jotka ovat lopulta johtaneet kykyyn manipuloida ajan ja paikan kahleita.

Ja kuten kaikissa Robinsonin kirjoissa, tässäkin annetaan tieteellisten innovaatioiden ohella mukavasti painoarvoa myös psykologiselle ihmiskuvaukselle ja inhimillisille pohdinnoille ylipäänsäkin... :-)

Aiheesta kiinnostuville kannattaa vinkata pari muutakin saman kirjoittajan teosta:

Forty Signs of Rain, Fifty Degrees Below, Sixty Days and Counting – Ilmastonmuutoksesta kertova sarja kuvaa humoristisesti ihmisten kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja pohtii myös vakavammin ihmiskunnan mahdollisuuksia hillitä ilmastonmuutosta tieteen ja politiikan keinoin.

Red Mars, Green Mars, Blue Mars – Mars-planeetan asuttamista ja maankaltaistamista käsittelevä sarja on Robinsonin varsinainen mestariteos, johon hänen maineensa scifi-kirjailijana perustuu.

Antarktika – Etelämantereelle sijoittuva seikkailu on Robinsonin ainoa suomennettu romaani: persoonallinen sekoitus extreme-elämyksiä, luonnonsuojelua, tieteentekoa ja koskettavia ihmiskohtaloita.