Cusslerin Hävitys

Clive Cussler & Justin Scott (WSOY 2010) : Hävitys

 

Löytyipä kirjahyllystä uusi Clive Cusslerin kirja Hävitys. Kirjailija aloitti taannoin kirjailijakumppaninsa Justin Scottin kanssa uuden sarjan. Nyt seikkaillaan rautatierakentamisen historiallisina aikoina eikä enää merenekulun ja vedenalaisten vaarojen kanssa.

Ihan viihdyttävä kirja. Sarjan ensimmäisessä kirjassa Takaa-ajo(2008)tutustuttiin  kirjan päähenkilöön, Isaac Bell nimiseen Van Dornin etsivätoimiston uljaaseen sankariin. Tässä toisessa kirjassa saat seurata myös Isaac Bellin elämänvaiheita tarkemmin. Kirja sisältää politiikkaa, jännitystä, dynamiittihuuruja ja rakkautta. Kirjan tarina oli ehkä pikkuisen venytettyä kamaa, mutta alku ja loppu yllättivät. Ne itseasiassa luin uudelleen peräkkäin, kun ensin olin saanut koko kirjan loppuun.

Jane Stanton Hitchcock: Kohtalokas ystävyys. Tammi 2010


Jännityskirjallisuuteen luokiteltu Kohtalokas ystävyys on jännityksen lisäksi ehtaa chicklittiä, tosin hitusen yli-ikäistä sellaista. Chicklit on suhteellisen uusi kirjallisuuden laji, jonka tunnetuimmat edustajat ovat Helen Fieldingin Bridget Jonesin päiväkirja, Lauren Weisbergerin Paholainen pukeutuu Pradaan ja Candace Bushnellin Sinkkuelämää. Hyvää suomennusta chicklitille ei ole keksitty. Chick tarkoittaa nuorta naista ja lit on lyhenne kirjallisuudesta (literature). Itse olen käyttänyt sanaa sinkkukirjat, koska tässä kirjallisuuden lajissa suurin osa päähenkilöistä on naimattomia.

Tämän kirjan päähenkilö Reven Lynch on mitä tyypillisin sinkkukirjallisuuden esimerkki. Hän on naimaton ja viattomuudessaan koominen hahmo. Reven Lynch on 43-vuotias antiikkikauppias, jolla on 23-vuotiaan sielunelämä ja 3-vuotiaan viattomuus. Hänellä on hyvä sydän, mutta utelias mielenlaatu, ja hän rakastaa huonoa huumoria. Nämä ominaisuudet sekä saattavat hänet hankaluuksiin, että pelastavat hänet.

Reven Lynch liikkuu Washingtonin seurapiirielämän laitamilla ja niin liikkuu myös sarjamurhaaja. Outo, mutta charmantti etsivä Gunner värvää hänet tietolähteekseen, paitsi ettei Reveniä paljoa tarvitse värvätä. Epäilyksen varjo lankeaa monen hänen läheisensä niskaan, kuten hänen parhaan ystävänsä ja Revenin niljakkaan poikaystävän päälle. Tiedoista ja Revenistä on myös kiinnostunut kuivakka senaattori, jonka luonteen ansioita ei silmä paljasta.

Ilokseni loppuratkaisu tuotti yllätyksiä ja kauhein visioni ei toteutunut. Joka tapauksessa kirja ei ole missään nimessä puhtaasti jännitystä, vaan kertoi enemmänkin ystävyydestä ja Washingtonin seurapiirien pinnallisesta elämästä. Voin suositella kaikille chicklitin eli sinkkukirjallisuuden ystäville.

Muistojenkerääjä - välipäivien jännäri

Meg Gardiner: Muistojenkerääjä, Otava 2010

Stephen Kingin mukaan tässä on trillerien seuraava superstara.

Tämä on toinen Gardinerin kirja, jonka luin. Ensimmäisestä kirjasta Pahuuden piiri en muista paljoakaan - en oikeastaan mitään, mutta eihän se kirjaa pahenna. Ensimmäisessä kirjassa esiteltiin kirjan sankaritar Jo Beckett ja tässä kirjassa jatketaan hänen rikospsykiatrian tapaustensa parissa.

Kirja oli tarinaltaan riittävän mielenkiintoinen pitääkseen minut otteessaan yli yön. Olin aika ähky, kun kirja vihdoin loppui ja onnekseni kirjan loppu oli arvaamaton.

Miltä sinusta tuntuisi olla henkilö, jonka päässä uudet muistot ja ajatukset pysyisivät vain 5 minuuttia?
Vanhat lapsuus- ja nuoruusmuistot ennen onnettomuutta olisivat kuitenkin mielessäsi iäti.
Miten ratkaisisit ongelman?

lukijana: Raisa/kaunotiimi

Kasvoton tuomio

Holt, Anne: Kasvoton tuomio (Gummerus, 2010)

Inger Johanne Vik-dekkari.

On luminen norhjalainen talvi joulukuussa 2008. Ingvar Stubo joka on Inger Johannen kanssa naimisissa saa hälytyksen Oslosta Bergeniin. Jouluaattoyö on ottanut hengen naispiispalta.

Kaikkien kommervenkkien jälkeen erilaiset palapelin palaset loksahtavat paikoilleen.....

Miksi en pitänyt tästä jännäristä niin paljoa että olisin saanut sen luettua loppuun? Tällä kertaa myös Kristianen, Ingerin 13-vuotiaan tytön elämä, jotenkin ahdisti minua.....

Kertokaa te muut lukijat, mikä tässä kirjassa teitä viehätti?

Salainen puhe

Tom Rob Smith: Salainen puhe
Tammi 2010

Tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Tom Rob Smithin kirjoittama Salainen puhe oli luettava heti edellisen kirjan, Lapsi 44, jälkeen.

Lapsi 44 kertoi Stalinin ajan Neuvostoliitosta ja Salainen puhe jatkaa kertomusta sijoittuen Stalinin kuoleman jälkeiseen aikaan vuoteen 1956. Päähenkilönä on edelleen sama Lev Demidov, joka johtaa nyt omaa henkirikosten osastoa. Osasto saa toimia vain sillä edellytyksellä, että se toimii täysin salassa.

Henkirikososaston perustaminen on Demidovin ansiota ja uutta osastossa on se, että osasto etsii henkirikoksia tutkiessaan todisteita. Rikoksia ei enää haudata poliittisen totuuden sanelemiin selityksiin. Samaa edelliseen kirjaan on kuitenkin se, että kaikki tehdyt rikokset yritetään edelleen suodattaa pois kansan tietoisuudesta. Vallitsevana Neuvostoliitossa on vielä käsitys, että rikollisuutta ei ole. Uuden osaston erikoisuutta kuvataankin kirjan tekstissä hyvin: " Osastolle myönnetty vapaus oli hyvin erikoista laatua, ja Lev, joka oli tehnyt kaikkensa päästäkseen eroon salaisesta poliisista, huomasi päätyneensä toisen - tosin aivan erilaisen - salaisen poliisin johtoon."

Pidin tästä kirjasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Uutena aihepiirinä, joka minua alkoi kiinnostaa, nousi esiin Unkarin kansannousu ja ylipäätään ns. rautaesiripun itäiselle puolelle jääneiden maiden ja kansojen historia. Kirjan tekstiä lukiessa aistii saman ahdistuksen ja pelon ilmapiirin, jossa tavalliset kansalaiset, tai ehkä on vielä parempi sanoa, että kaikki neuvostoliiton kansalaiset elivät, kuin ensimmäisessäkin kirjassa. Yhä paremmin esille nousee myös kuvaus ihmisistä, jotka eivät ole pelkästään hyviä tai pahoja.

Kirjaa lukiessa mietin todella monta kertaa, miten minuun olisi vaikuttanut kirjassa kuvatun jatkuvan pelon ilmapiirissä eläminen. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tuskin minullakaan olisi ollut kylliksi rohkeutta ryhtyä puolustamaan yksilön oikeuksia yhteiskunnan/politiikan sanelemaa totuutta vastaan. Entä perheen, läheisten, ystävien puolustaminen? Entä minulle tuntemattomien ihmisten puolustaminen? Olisinko vetänyt hartiat kyyryyn, katsonut maahan ja yrittänyt vain tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi? Siinäpä meikeläisen pikkuaivoille paljon "olisinko" -pohdintaa.

Lisätietoa Tom Rob Smithin kirjasta Salainen puhe:

Tarkista saatavuus HelMet -kirjastoista

Kustannusyhtiö Tammen sivu

Kirjavinkit -sivujen kirjaesittely

Kirja-esittely SavonSanomissa

Lisätietoa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšovin puheesta:

Wikipedian sivu

Yle/Ajantasa

Lapsi 44

Tom Rob Smith: Lapsi 44
Tammi 2009


Tätä kirjaa, Lapsi 44, pyörittelin koko viime talven käsissäni ja ajattelin, että tämä pitää lukea. Kirjan kansi ei iskenyt minuun, eikä alussa takakannen esittelytekstikään, paitsi sitten yhden kerran. Tiedä sitten, mistä se kiinnostus yht'äkkiä heräsi, mutta siitä lähtien aina kirjan nähdessäni harkitsin onko minulla nyt aikaa lukea. Ja sitten tuli kesä ja loma ja ensimmäinen lomakirjani oli tämä. Ja hyvällä kirjalla aloitinkin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliittoon ja Stalinin aikoihin. Kirjan tarina alkaa siitä, kun nainen eräänä pakkastalven ankeana päivänä toteaa nälissään, ettei jaksa enää pitää huolta itsestään eikä piilossa pitämästään kissasta. Hän päättää vapauttaa kissan, että sillä olisi edes pieni mahdollisuus selvitä hengissä, vaikka vapautuksen varjopuolena onkin pelko, että joku naapuri pyydystää sen heti ateriakseen. Ja niinhän siinä käy, laiha kissanreppana pääsee hengestään, mutta jonkinlaiseksi saaliiksi joutuu myös kissan metsästäjä. Poloisen metsästäjän kohtalo ei selviä heti, mutta siihen saadaan selvyys tarinan jatkuessa.

Kirjan alkutarina on vain pieni juonne varsinaiseen kirjan sisältöön verrattuna. Sivuilla taituroi työssään ja yksityiselämässään Lev Demidov, joka on sotasankari ja töissä valtion turvallisuuspalvelussa. Hän törmää työssään sarjamurhaajaan ja kadonneisiin ja murhattuihin lapsiin. Demidovin työ on vaikeaa, sillä Stalinin Neuvostoliitossa ei ole rikollisuutta. Miten tutkia sellaista mitä ei ole? Seuratessaan johtolankoja itse Demidovistakin tulee epätoivottu henkilö.

Yleisenä mielikuvana tekstistä jäi mieleeni pelko ja ahdistus, jota kirjan henkilöt tunsivat yrittäessään elää hyvinä neuvostokansalaisina ja se, kuinka sattumanvaraista oli syytetyksi joutuminen. Jos ei joutunut syytetyksi jostakin selkeästä rikoksesta niin sitten oli vielä rikoslain 140 artikla, jossa määriteltiin poliittiseksi vangiksi henkilö, jonka toiminta tähtäsi Neuvostovallan kaatamiseen, horjuttamiseen tai heikentämiseen. Epäselvästi muotoiltu lause, jonka perusteella voitiin syyttää ketä tahansa puolueen tärkeistä virkamiehistä muusikkoihin, siis ... ketä tahansa. Kukaan ei voinut olla varma, ettei ollut koskaan syyllistynyt neuvostovastaiseen kiihotukseen, vastavallankumoukselliseen toimintaa tai vakoiluun, kun kukaan, päähenkilö mukaanlukien, ei voinut oikein olla varma, mitä sillä oikeastaan tarkoitettiin.
Kirjassa miellytti myös se, että kirjan hyvät henkilöt eivät olleet täysin hyviä eivätkä pahat pahoja. Varsinkin tähän teemaan pääsee käsiksi jo päähenkilön, Lev Demidovin tarinan kautta.

Kirjailija Tom Rob Smith on englantilainen ja on sijoittanut molemmat suomeksi julkaistut teoksensa Neuvostoliittoon. En tiedä, kuinka historiallisesti todenpäräinen hänen ajankuvauksensa Neuvostoliitosta, Stalinin ajasta ja pelosta on, mutta Lapsi 44 herätti minussa mielenkiinnon ottaa siitä selvää. Nyt vain pitäisi löytää hyvä tietokirja, elämäkerta tai muistelma täydentämään jännityskirjan myötä havaitsemaani aukkoa sivistyksessäni. Voisiko joku suositella jotakin suomenkielistä tällaista?

Tarkista kirjan saatavuus HelMet-kirjastoista http://www.helmet.fi/record=b1899305~S9*fin

Kustannusyhtiö Tammen sivu http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513144791/

Kirjavinkit -sivujen kirjaesittely http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/lapsi-44/

Kirja-arvostelu SavonSanomissa http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/tom-rob-smith-lapsi-44/462355

Tiukassa otteessa

Harlan Coben: Tiukassa otteessa, Wsoy, 2010

Mike ja Tia Bayenin teini-ikäisen pojan, Adamin, ystävä tekee itsemurhan. Pikkuhiljaa pojan käytös muuttuu yhä sulkeentuneemmaksi ja vanhemmat huolestuvat siinä määrin, että päättävät vakoilla poikaansa asentamalla tietokoneeseen vakoiluohjelman. Aluksi ei paljastu mitään erityistä, mutta sitten äiti Tia lukee yhden oudon viestin ja siitä se kirjan toiminta sitten alkaakin ... vai alkaako? Niin, kyllähän tarinaan liittyy myös raa'asti murhattu tuntematon nainen ja toinen nainen, joka vain katoaa.

Pidin paljon tästä kirjasta. Luin sen lähes yhdeltä istumalta. Kirja ei edennyt mitenkään toimintaryöpsähdyksinä eteenpäin, paitsi tarinan lopussa. Se vain eteni omaa vauhtiaan, mutta piti minut silti tiukassa otteessaan. Tosi pitkälle ennätin tarinassa, ennen kuin selvisi, miten kertomuksen eri henkilöt liittyvät toisiinsa.

Kirja kertoo vanhemmista, jotka miettivät, kuinka pitkälle on sallittua mennä suojallakseen omia lapsiaan. Kirja kertoo myös siitä, kuinka pitkälle vanhemmat ovat valmiit menemään puolustaessaan perhettään. Kirja kertoo vanhemmista, jotka vakoilevat lapsiaan ja lapsista, jotka vakoilevat vanhempiaan. Ja kirja kertoo siitä, millaisessa maailmassa nykyajan lapset elävät ja millaisessa maailmassa nykyajan vanhemmat yrittävät jälkikasvuaan kasvattaa.

Kirjan välittämä näkemys nykyelämästä tuntuu mielestäni hiukan amerikkalaiselta, enkä osaa sijoittaa sitä suomalaiseen elämäntapaan. Kyse on kuitenkin kirjasta, jonka on kirjoittanut amerikkalainen kirjailija, joten suomalaisuutta tuskin kannattaa etsiäkään. Ja etupäässähän minä luen viihtyäkseni. Ja, jos kirja saa minut hiukan ajattelemaankin, se on vain plussaa.

Ja koko ajan unohdan mainita, että on tässä kirjassa toki murha tai pari tai ehkä jopa sarjamurhaaja...

http://www.helmet.fi/record=b1947700~S9*fin

Fallet med den försvunna tjänsteflickan

Tämän arvostelun kirjoitan suomeksi, siitä huolimatta, että luen paljon ruotsinkielellä. Blogimme nimikin jo taitaa edellyttää suomenkielistä bloggausta kirjoista.

Tarquin Hall: Fallet med den försvunna tjänsteflickan (Forum 2009)

Luin melko kauan (liian kauan?) tätä dekkaria. Tarina oli niin värikäs ja herkullinen, hieman jopa hengästyttävä.Piti hidastella! Huomasin, että virnistelin tätä lukiessani.

Tarinan päähenkilö on Vish Puri intialainen hyvin huomaamattomasti toimiva yksityisetsivä. Tarina sijoittuu tämän päivän Intiaan, itseasiassa Delhiin.

Mitä pitemmälle luin dekkaritarinaa, sitä enemmän minua kiehtoi itse Vish Puri. Vai viehättikö minua sittenkin vielä enemmän hänen topakka vaimonsa?

Juoni tässä kirjasssa on perinteinen. Erästä miestä syytetään palvelustytön murhasta, jonka hän kiistää tehneensä. Todistaakseen tämän on Vish Purin löydettävä tämä palvelustyttö, joka on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Löytyykö? Mikä on tarinan juju? En paljasta, sinun luettava tämä itse. Kieli on helppoa ja luulen, että sinäkin, jonka ruotsinkieli on ruosteessa, voit tykätä tästä kirjasta, vaikka lukuvauhtisi olisikin hitaampi.

Yksi asia minua viihdytti myös erityisesti: Vish Purin avuliaat ja ovelat apurit olivat mielenkiintoisia henkilöitä ja heillä oli vallan hauskat peitenimet.

http://tarquinhall.com/ (kirjailijan kotisivu)

U is for Undertow

Sue Grafton: U is for Undertow (2009).

Laskin juuri käsistäni amerikkalaisen dekkaristin uutuuskirjan, joka päättyi jälleen kerran herkulliseen loppuhuipennukseen. Voi vain ihmetellä, miten Grafton onnistuu kerta toisensa jälkeen synnyttämään dekkareita, jotka ovat samalla kertaa sekä turvallisesti tutuntuntuisia että jännittävästi erilaisia.

Sue Graftonin aakkosdekkareiden sarja alkoi kirjasta A is for Alibi, jossa esiteltiin lukijoille yksityisetsivä Kinsey Millhone – nainen, joka huristelee kuplavolkkarilla 80-luvun Kaliforniassa ja ratkoo rikoksia rennonpirteällä tyylillään. Sarjan edetessä on saatu seurata vaihtelevien rikosselvitysten ohella myös päähenkilön ihanankauheaa yksityiselämää samanapysyvine tapoineen ja yllättävine käänteineen. Erityisen hienoa on ollut seurata Kinseyn reaktioita hänen saadessaan tietää lisää omasta menneisyydestään, josta hänellä on aiemmin ollut vain hatara käsitys – hän kun muistaa vain kasvaneensa omalaatuisen Virginia-tädin hoivissa, menetettyään viisivuotiaana vanhempansa autokolarissa.

U-kirjaimeen tultaessa sarja on siis ehtinyt jo kunnioitettavasti 21. osaan. Niin auto kuin asuntokin on mennyt tuusan nuuskaksi matkan varrella, mutta niin vain Kinsey Millhone porskuttaa eteenpäin vastoinkäymisistä lannistumatta. Volkkari vain on vaihtunut Mustangiin, ja pikkupikkuyksiö on sisustettu uudelleen huviveneen sisätiloja jäljitellen.

Sarjan muutamasta aiemmasta osasta jo tutuksi tulleeseen tapaan vain osa tekstistä etenee päähenkilön tutunturvallisessa minäkerronnassa, ja osa kirjan luvuista on sen sijaan kuvattu kutkuttavasti muiden tapahtumiin osallistuneiden henkilöiden näkökulmasta. Aikatasoja on kaksi: 80-luvun lisäksi pistäydytään välillä hippi-ideologian ravistelemalle 60-luvulle.

Erikoista tämänkertaisessa tarinassa on se, että syyllinen selviää lukijalle jo varhaisessa vaiheessa, minkä jälkeen mielenkiinto kohdistuu siihen, millaisin oivalluksin etsivä pääsee totuuden jäljille ja punnitsee johtolankojen paikkansapitävyyttä. Efekti tuo hiukan mieleen Columbo-elokuvat – tosin sillä erotuksella, että Kinsey ei ramppaa kyselemässä vaikeita pääepäillyltä kuten Columbo-herra, vaan ratkoo tapahtumia salakavalasti rikollisten tietämättömissä.

Suosittelen koko sarjaa lämpimästi! Mikä parasta, kaikki osat ovat edelleen saatavissa ja luettavissa Helmet-kirjastojen kautta – suomeksi, englanniksi tai muilla kielillä. U-kirjan suomennoskin ilmestynee piakkoin, kunhan kääntäjä saa työnsä valmiiksi. Mikä muuten mahtaa tulla suomennoksen nimeksi? Itse toivon, että se olisi U niin kuin uhka – se nimittäin sopisi hyvin kirjan henkeen. (Alkuperäinen nimi "undertow" tarkoittaa pohjavirtausta eli näkymätöntä voimaa, joka imee ihmistä kohti petollisia syvyyksiä.)

Hiljainen kylä

Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä

Gummerus, 2009

Saksalainen kirjailija Andrea Maria Schenkel on minulle uusi tuttavuus. Hiljainen kylä on hänen esikoisromaaninsa ja hänet on palkittu kaksi kertaa Deutscher Krimi Preis -palkinnolla, vuonna 2007 ja 2008.

Kirjassa kuvataan pienessä Einhausenin kylässä, syrjäisellä Tannödin maatilalla tapahtunutta raakaa murhaa. Koko perhe palvelijoineen on surmattu raa'asti. Tarina etenee vuorotellen eri kyläläisten kertomana. Välillä tarinan katkaisee rukous. Kuka rukoilee?

Kyläläisten kertomuksista selviää, että tuskin kukaan piti surmatusta perheestä. Ja koska on kysymys suhteellisen pienestä ja suljetusta kylästä, jonkun kertojista täytyy olla murhaaja.

Kirjassa on monia jännityskirjoissa rakastamiani piirteitä. On syrjäinen kylä, on syrjäinen maatila, on hyinen talvi ja rosoiset pää- ja sivuhenkilöt. Lukukokemuksekseni jäi, että oli koko ajan pimeää. Ja pimeässä pelottaa.

Kirja oli nopea lukea. Teksti oli harvaa ja fontti suurehkoa. Illalla sängyssä lukiessani kirja oli miellyttävän pienikokoinen eikä painanut liikaa. Joskus tuntuu, että nykyisin kirjoitetaan liian paljon liian paksuja kirjoja. Johtuuko se siitä, että kirjailijoilla on tietokoneet käytössään ja tekstin luominen on helpompaa. Toisaalta pidän myös paksuista kirjoista ja pitkistä tarinoista silloin, kun ne ovat hyviä. Kun on hyvä tarina, sen lukemista haluaisi jatkaa ja jatkaa. Kirjan loputtua tuntuu kuin eroaisi ystävästä. Tämän kirjailijan kohdalla minun on odotettava , josko häneltä suomennettaisiin lisää. Sitä odotellessani taidan lukaista seuraavaksi Donna Leonin kirjan "Ystävä sä lapsien".

Kissa joka ei kuollut

Inger Frimansson: Kissa joka ei kuollut

Like, 2009

"Paikalle tuli nainen, maassa näkyi kynsien ja tassujen jälkiä. Ja nainen huomasi, että multaan repeytyneestä haavasta pisti esiin jotakin.

Hän värähti pelosta, hänen oli pakko vaikeroida ja haukkoa henkeään.

Maasta pisti esiin ihmisen käsivarsi.

Ranteessa oli kello, ja vaikka hän ei halunnut katsoa, hänen oli pakko. Kello oli savinen ja kärsinyt, mutta nainen tunnisti ruskean nahkarenkaan. Hän oli auttanut miestä korjaamaan sen. Hän oli vienyt kellon omaan huoneeseensa ja ommellessaan hän oli pistellyt sormiinsa.

Hän oli alkanut kaivata miestä.

Hän kallisti päänsä ja huusi suoraan kohti kalpeaa, jäähtynyttä taivasta."

Edellinen oli suora lainaus kirjan Kissa joka ei kuollut ensimmäiseltä sivulta.

Kirjan takakannen tekstissä kerrotaan, että kirjassaan Frimansson tutkii kylmän viileästi tappajan mieltä ja näyttää miten, tavallisen ihmisen elämä muuttuu painajaiseksi yhden väärän päätöksen myötä. Heti yllä olevan lainauksen luettuani aloin miettiä, olivatko mietteet murhaajan vai jonkun rakkaansa löytävän mietteitä. Perustelen ajatuksiani seuraavasti. Murhaaja näkee hautaamansa ruumiin paljastuneen kuopastaan, tappo on tapahtunut kuin vahingossa, mutta hän on salannut tapahtuman. Hän kaipaa miestä, mutta ei voi peruuttaa tapahtunutta ja huutaa nyt tuskaansa kohti taivasta. Toisaalta mietteet voivat olla läheisen, joka on ihmetellyt rakkaansa katoamista. Nyt hän löytää haudan, tunnistaa kellon rannekkeen ja tajuaa, mitä rakastetulle on tapahtunut.

Tämän enempää en voikkaan sitten paljastaa juonesta. Osuinko oikeaan? Se selviää sille, joka kirjan lukee.

Mitä itse pidin kirjasta? Ensimmäiset ajatukset kirjan luettuani olivat, että tämä tarina ei saanut minua niin otteeseensa kuin Frimanssonin aikaisemmat tarinat. Mutta mitä enemmän olen miettinyt, mitä tähän kirjoittaisin ja yrittänyt analysoida (minäkö osaisin analysoida) lukemaani, sitä enemmän tarinasta pidän. Frimansson osaa kirjoittaa erittäin hyvin, tarina on vangitseva ja kirjan loppua kohti edetessäni oloni tulee yhä painostavammaksi. Ja niinhän kirjan murhaajankin elämä menee täysin sijoiltaan, vaikka hän kuinka yrittää karistaa asian mielestään ja aloittaa aina uudestaan.

Täytyy vielä mainita, että murhaajan elämä oli kyllä raiteiltaan jo ennen tappoa. Ainakin itse tulkitsen surmatyön johtuneen juuri siitä syystä, että päähenkilön harkintakyky ei tapahtuman aikoina ollut oikein hallussa.

Mieleenpainuva kirja. Frimanssonin kirjojen lukija lukee tämänkin kirjan ilman suositustani. Ja mitä sanoisin muille. Lukekaa ihmiset, lukekaa. Jos oma elämä on tylsää, niin kirjojen tarinoiden kautta voi eläytyä monenlaisiin tapahtumiin. Ja ne jotka eivät eläydy, voivat anylysoida vaikka kirjan kieltä tai tarinan kerrontaa tai mitä vain.

Minä nappaan seuraavaksi kirjaksi Andrea Maria Scehkelin teoksen "Hiljainen kylä".

Kadonneet

Coben, Harlan: Kadonneet
Wsoy, 2009

Olen lukenut kaikki Harlan Cobenin suomeksi käännetyt jännityskirjat, joten tartuin tähänkin heti, kun sain käsiini. Eikä Coben pettänyt minua nytkään. Tämä kirja taitaa olla tähän asti lukemistani hänen kirjoitaan paras.

Neljä kesäleirillä olevaa nuorta karkaa metsään kuhertelemaan. Kaksi heistä löydetään surmattuna ja kahta heistä ei löydetä etsinnöistä huolimatta.

Parikymmentä vuotta myöhemmin kadonneen tytön veli Paul Copeland toimii piirikunnansyyttäjänä ja hänellä on menneillään vaikea raiskausoikeudenkäynti. Samaan aikaan vanha katoaminen nousee uudestaan päivänvaloon, kun Paulia pyydetään tunnistamaan murhattu mies ja hän tunnistaa tämän sisarensa Camillan kanssa kadonneeksi pojaksi.

Kirjan juoni on kiitettävän monimutkainen ja loppuratkaisu osaa yllättää jännityskirjojen suurkuluttajankin. Kirjassa on ainakin pari pääjuonta lukijan seurattavaksi, raiskausoikeudenkäynti ja siskon katoamiseen liittyvät asiat. Lisäksi usea luku loppuu vaiheeseen, jossa tarinaa ei malttaisi jättää kesken. Itselleni kävi ainakin niin, että yömyöhällä kirjaa lukiessani, unen painaessa päälle ja raiskausoikeudenkäynnin etenemistä seuratessani mieleni teki harpata muutaman luvun yli ja tarkistaa miten asia etenee. Mutta maltoinpas mieleni. (Sitä vastoin valvoin yhä pitempään ja luin edelleen.)

Ja eipä siinä nokka pitkään tuhissut, kun pääsin kirjan loppuun ja totesin, että olipas hyvä kirja. Seuraavaksi voisi lukea jotain kasvattavampaa. Mitenkähän olisi Michael Cunninghamin kirja Tunnit.