Kirkkaan selkeää

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää, Tammi, 2010

Tämä kirja tarttui tänään käteeni Bestseller-hyllystä. Siinä se oli ihan kaikkien dekkareiden ja muutaman tietokirjan (mm. Loirin ei auktorisoidun elämäkerran) vieressä.

Yläosa kannesta valkoinen ja siinä tuo kuumailmapallo. Houkutteleva. Mielenkiintoinen!
Olen aina pitänyt Maarit Verrosen kerrontatavasta.
Selailin tätä uutuutta ja päätin lainata teoksen.
En siis ole vielä lukenut siitä kuin muutaman sivun alusta ja sitten takakannen puffitekstin.

Ihan ensimmäisellä sivulla on mielenkiintoinen sana: Piilokoordinaattori.

Mitä tekemistä tällaisella piilokoordinaattorilla on tarinassa?

Takakannen mukaan kirja kertoo ajasta, jolloin Eurooppa on autioitumassa ja jossa ei tarvita enää fyysistä kohtaamista, riittää kun heilauttaa virtuaalihanskaa. Kirjan päähenkilöinä velkaantunut Tiksu P ja orja nimeltä Jani. Vaelluksensa aikana he kohtaavat ihmisiä, jotka ovat siruttomia, mutta säilyvät siitä huolimatta hengissä.

Miksi tätä ei ole merkattu scifiksi?
Minkälaiset kirjat ja keiden kirjailijoiden teoksia merkataan kirjastossa scifiksi?

Ehkä vastaukset löytyvät kun luen tämän kirjan.

Kaunotiimi/Raisa

Pietolan tytöt ja Jukolan pojat

Radiossa luetaan Heikki Meriläisen muistelmia. Kovaa tekstiä kovasta elämästä. Se vastaa ihan hänen kirjaansa Pietolan tytöt. Kiinnostuin tästä kirjasta, kun luin kirjallisuudentutkija Pertti Lassilan huomion, että Pietolan työt on Kiven Seitsemän veljeksen pikku siskoksi kirjoitettu ja että kukaan ajan lukijoista tai tutkijoista ei huomannut sukulaisuutta. Meriläinen kirjoitti tarkoituksella Seitsemän veljestä päässään. Lukiessani Pietolaa ihmettelin, miten sukulaisuutta ei huomattu. Ensi sivulta alkaen se paistaa silmään. Alkukappale seuraa Jukolan alkuakappaletta ”Jukolan talo eteläisessä Hämeessä seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä ” jne. Lauseiden kulku ja rytmi on sama. Pietolassa on yhdeksän tytärtä, joissa kaksi kaksospareja, Jukolassa seitsemän poikaa, joissa yksi kaksospari. Orvoksi jäävät lapset joutuvat pitämään taloa – Jukolan pojat tosin laistavat metsään. Jukolassa Impivaaran tupa palaa, Pietolassa talo. Meriläinenkin käyttää näytelmän tapaan repliikkejä, puhujan nimi, repliikki, puhujan nimi repliikki.
Pietolan tyttöjen isä on hartaasti kaivannut poikaa. Äiti vakuuttaa, että kyllä tytöt siinä työt tekevät kuin pojatkin. Hoitavat talon ja käyvät metsällä. Niin Pietolan sisaret tekevätkin. Isä kuitenkin vetää onnettomuuden perheeseen, kun hän ottaa uuden vaimon, koska tällä on poika, johon Pietola kiinnittää toiveensa. Hyvä ei seuraa, kun Pietola testamenttaa talon pojalle ja jättää tytöt ilman. Nämä kuitenkin työllään pitävät talon pystyssä. Kirjassa taito ja sisu on naisilla. Meriläisen naiset ovat vahvoja, miehet heikkoja. Körttiläisyys kutoutuu elämään mukaan. Kukin lukee omalla tavallaan ja tulkitsee itse. Onnettomuus seuraa onnettomuutta, mutta sisarusten päät kestävät. Ankea kova elämä koettelee, kuten Heikki Meriläistäkin, mutta valoa riittää. Kirjan lopussa sisarukset kokoontuvat muistelemaan mennyttä suvella, kun taas Jukolan veljekset kerääntyvät joulunviettoon. Pietolan tyttöjen viimeinen lause: ”Kaikki asettuivat tyyneen: kädet helmoissa istuivat ja kuuntelivat Aunon lukua. Kasvoissa näkyi mieluinen tyytymys ja herttaisesti paistoi puolipäivän aurinko”. Rauhalliseen ”tuhannen kultaisen auringon kiertoessa” –tunnelmaan päättyy Seitsemän veljestäkin.
Kukin lukija miettiköön itse Meriläisen ajattelun ja Kiven ajattelun ero. Sitä on.

Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, WSOY 1892 (Ei ole saatavissa HelMet-kirjastoissa)

Kerttuli

Luinpa Landerin kirjat

Leena Lander oli äskettäin esillä kaikissa medioissa mitä vain meiltä löytyy. Kyseessä on kohu, jonka hänen uusin kirjansa Liekin lapset on herättänyt kustantamomaailmassa. Meillä lukijoilla ei ole mitään valittamista :)

Kirja kertoo sisällissodan ajan verisestä keväästä, jolloin joukkohautaan marssitettiin Somerolta 50 miestä ja poikaa teloitettavaksi.
Hänen jo paljon aiemmin 1980-luvulla ilmestynyt romaaninsa Jumalattoman kova tinki kertoo samoista paikoista, historiallinen totuustausta on yhteinen ja uusimmassa kirjassa on 3 vanhasta kirjasta jo entuudestaan tuttua henkilöä.


Lukijana koin tämän vain kiinnostavaksi, kun luin ensin tuon vanhan kirjan ja perään uuden kirjan. Samalla muuten näkee hyvin miten kirjailijakin on kehittynyt tarinankertojana ja taidoillaan saa lukijan pauloihinsa.

Löysin samoihin aikoihin noiden lukemisen kanssa kirjaston "tuo ja vie"- hyllystä risaisen Agatha Christien dekkarin Salaperäinen matkustaja vuoden 1971 painoksen. Tämän alussa on muutama sivu otsikoitu maininnalla "Kirjalija puhuu" ja näin Dame Agatha kertoo kirjoittamisesta:

" ......... he ovat minun. Heidän on oltava minun henkilöitäni - tehtävä mitä minä haluan heidän tekevän, oltava mitä minä haluan heidän olevan - synnyttävä minua varten, ajateltava joskus omia ajatuksiaan, mutta vain siksi että minä olen tehnyt heidät todellisiksi..........
Kirjailija on synnyttänyt ideat ja henkilöt - mutta nyt seuraa kolmas välttämättömyys- tapahtumapaikka. Kaksi ensimmäistä on lähtöisin sisältäpäin, mutta tämä kolmas ulkopuolelta - sen on oltava odottamassa - jo olemassa. Sitä ei keksitä - se on olemassa- se on todelllinen...... Tavallaan et siis keksi tapahtumapaikkoja. ne ovat sinun ulkopuolellasi, ympärilläsi, olemassa - sinun tarvitsee vain ojentaa kätesi ja valita.
Mutta yhdestä asiasta on pidettävä kiinni - niiden on oltava olemassa. Todellisia ihmisiä, todellisia paikkoja. Jokin ajassa ja tilassa tarkalleen määritelty paikka." (s. 5 - 9, 1971)

Tiedä sitten missä viisaus asuu!
Kirjat ovat kyllä mielenkiintoista luettavaa nuorelle ihmiselle.

UUDET HYLLYPAIKAT !

Muistatteko vielä kirjanäyttelyn Sellon kirjaston aulassa kevättalvella? Laitoimme silloin esille erilaisia kaunokirjallisuuden lajityyppejä eli genrejä. Samalla kysyimme teiltä asiakkailta pienen kyselyn avulla, mitä uusia lajityyppejä haluaisitte mieluiten nähdä laitettavan omille hyllypaikoilleen, erilleen yleisestä kaunokirjallisuudesta. Vastauksia tuli mukavan paljon, kiitokset vielä kaikille vastanneille! Kyselyssä nousi esiin neljä uutta lajityyppiä, jotka saivat selvästi eniten kannatusta. Nyt kesän kynnyksellä olemme saaneet toteutettua toivomuksenne ja laittaneet nämä neljä suosituinta uutta lajityyppiä omille hyllypaikoilleen.

Uudet hyllypaikat ovat:

KLASSIKOT -> Hyviä kirjoja jotka eivät vanhene! Sekä kotimaisia että ulkomaisia kirjailijoita. Perinteisten klassikoiden lisäksi myös moderneja klassikoita, erotat ne tarran väristä kun tulet hyllyn luo. Soveltuu myös klassikkolukemista etsiville lukiolaisille!

NOVELLIT -> Lyhyestä virsi kaunis, myös sanataiteessa. Mikäpä sen mukavampaa kuin lukea kokonaisia tarinoita yhdeltä istumalta, vaikka junassa tai pihatuolissa.

HISTORIALLISET ROMAANIT -> Jännittäviä seikkailuja ja koskettavia kohtaloita historian havisevilta lehdiltä: 1800-luvulta, keskiajalta tai vaikka antiikista! Elettiin sitä ennenkin, vai mitä?

ELÄMÄKERTAROMAANIT -> Tosipohjaisia elämäntarinoita kaunokirjallisuuden keinoin kerrottuna. Elämyksellisesti, juonellisesti, inhimillisesti.. Samastu ja ihastu!

Tervetuloa tutustumaan ja löytämään lukemista!

PS. Asiakaskyselyssä tuli esiin myös huoli, että erillisten hyllypaikkojen perustaminen vaikeuttaa tietyn kirjan löytämistä, kun ei tiedä mistä hyllystä sitä pitäisi etsiä. Tiettyä kirjaa etsiessä kannattaakin aina tarkistaa sen sijainti Helmet-tietokannasta (www.helmet.fi). Jos etsitään vaikkapa Waltarin Sinuhe egyptiläistä ja sen sijainti on Helmetin mukaan 2.4 WAL, se tarkoittaa että kirja löytyy yleisen kaunokirjallisuuden hyllyistä tekijän sukunimen kohdalta aakkosjärjestyksessä. Jos taas sijainti on Helmetin mukaan vaikkapa 2.4 KLASSIKOT, kirja löytyy klassikkohyllystä, edelleenkin tekijän sukunimen kohdalta aakkosjärjestyksessä. Voit myös aina pyytää apua kirjojen löytämiseen kaunokirjallisuusosaston Kysy-tiskiltä (aulassa) tai muilta kirjaston työntekijöiltä!

Lukupiiriläiset suosittelivat Väisästä

Tämän päiväisessä lukupiirissä nousi esiin myös kiinnostava ja hyvin kirjoitettu trilogia, jonka on kirjoittanut Hannu Väisänen.

Trilogian ensimmäinen osa on nimeltään Vanikan palat.
toinen osa Toiset kengät ja viimeinen ja uusin teos on nimeltään Kuperat ja koverat.

Itse en ole näitä kirjoja lukenut ja olisikin mukavaa, jos joku nämä lukenut kirjoittaisi tähän blogiin lukukokemuksestaan. Onko niin, että tapahtumapaikkana on Oulu ja varuskunta siellä?

Suklaapolkuja

Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja. WSOY 2008

Mitä yhteistä on meteorologilla ja ekologilla ja lemmikkirotalla ja Sinuhella? Ne kaikki esiintyvät ja vievät eteenpäin tarinaa suklaapolulla. Suklaa tuntuu olevan avainasia niin monessa viime vuosina ilmestyneessä kirjassa Pienen suklaapuodin (Joanne Harris,2001) ilmestymisen jälkeen. Niin, ja leffamenestys(Lasse Hallström, 2000) vain lisäsi haluja kirjoittaa suklaasta tai sen vierestä tai no, ainakin nyt kaupan pidosta.Mutta onko tässä suklaapolkujen kirjassa tarpeeksi intohimoa? Romantiikkaa ja rakkautta vai vainko ekotekoja ja ötököitä? Hmmmm.... Tarkista! Lue!

Ihmisen osa

Ihmisen osa, Kari Hotakainen
2009, Siltala

Olin päättänyt uuden Hotakaisen kohdalla, että minähän en mitään äijäromaaneja enään lue! Lukekoot muut, minä luen ihan omia juttujani. Tiedostavia naiskirjailijoita tai muuta kirjastoihmiselle sopivaa luettavaa...
Vaan toisin tapahtui. Ihmisen osa (Bestseller-versio, huom!) tupsahti syliini palautusautomaatista sellaisella voimalla, että tiesin sen olevan merkki. Tästä ei käy enää perääntyminen. Nyt on pakko katsoa, mitä se Hotakaisen poika on saanut aikaiseksi. Kun ne sitä taas kehuvat niin, että tämä muka olisi sen paras ja ties mitä. Minähän en moista usko enkä edes kuuntele, ellei asiasta ole varmaa näyttöä. No, lukemallahan se selviää.

Täytyypä sanoa, että eivät puhuneet palturia ne kehujat. Kyllä tämä Hotakaisen setä tietää mistä kohtaa otetaan kiinni ja viedään. Kun joku muu ottaa lukijansa vahvoille käsivarsilleen tahi taluttaa vienosti kyynärpäästä tukien, tämä ottaa nenästä tai korvasta ja vie. Ei se lupia kysele.
Ja sitten se kääntelee semmosia kiviä ihmisen sielussa, että pois alta. Välillä jo tuntuu, että josko tuo nyt jo riittäisi, että johan tässä on kohta käyty koko ihmiselo läpi ja kaikki kipeät tai salatut asiat pengottu. Vaan kun ei riitä, vielä on jemmassa jotakin, mikä pitää tutkia ja aukoa, ennenkuin viaton lukija pääsee huokaisemaan.

Sitäkin olen miettinyt, että miksi juuri missään ei kirjoiteta, mitä siinä kirjassa tapahtuu. Kaikki puhuu tyylistä ja kirjailijasta, eikä jutun juonesta.
Ihanpa kiusallani en minäkään ala sitä tässä selventämään. Voisinhan minä sen tehdäkin, mutta enpä sittenkään tee. Sanonpahan vain, että ottakaa kirjasta kiinni, kun se kohille sattuu ja antakaa sen viedä. Kyllä siinä riittää ihmettelemistä itse kullekin, on se sen verran mainio epeli, tämä Hotakainen.

Maailma pitäisi aloittaa alusta

Maailma pitäisi aloittaa alusta, Pertti Nieminen
Otava, 2009

Tästä minä tykkään: että ihminen osaa kirjoittaa runoja ilman sen suurempia kommervenkkejä. Että ei ole mitään tarvetta rehennellä oppineisuudellaan tai fiksuudellaan, haastaa lukijaa rivi rivin jälkeen henkiseen mittelöön ja naurahtaa nokkavasti päälle.
Niemisen runot aukeavat kunhan on vähän elämää takana. Elämää ja mielellään lapsenlapsia. Toimivat kyllä nelikymppisellekin.

Ilmassa on riemua lapsenlapsista, mutta myös haikeutta ja luopumista.
"Vanhat tiesivät että tuuli käy ja ruoho lakastuu ja ruohon mukana kaikki kukat. Tuntuu hyvältä tietää, että puut, että monen metsän puut elävät, vaikka maailmani loppuu."

Eikä vanhoilla päivilläkään vallan hampaattomaksi jäädä:
"En jaksa enää pilkata niin kuin nuorempana. Sitä paitsi: olisipa outo päättäjä joka runoja lukisi saati että ymmärtäisi lukemansa."

Onneksi meillä on nämä Niemiset.
Syvä ja nöyrä kumarrus, kaikkiin tarvittaviin suuntiin.

(Teos sisältää myös sikermän englantilaisen imagistin T. E. Hulmen runojen suomennoksia.)

Ryöstetty pyhimys

Ruusuvuori, Juha: Ryöstetty pyhimys

WSOY. 1995

Historiasta kiinnostuneena olen lukenut tietokirjojen lisäksi tietysti historiallisia romaaneita. Harvassa niistä kuitenkaan on ollut tapahtumapaikkana Suomi, kunnes tartuin Mika Waltarin kirjaan "Mikael Karvajalka", joka alkaa Turusta 1500-luvun alkupuolelta. Tästä innostuneena rupesin etsimään historiallisia romaaneita, joissa tapahtumapaikkana on Suomi, ja näin löysin Juha Ruusuvuoren "Ryöstetyn pyhimyksen".

Kirja sijoittuu Turkuun ja eletään vuotta 1299. Talonpoika Lallin tappama piispa Henrik on julistettu pyhimykseksi, ja tämän maalliset jäännökset aiotaan sijoittaa Turun rakenteilla olevaan tuomiokirkkoon. Pyhäinjäännösten toivotaan tuovan Turkuun pyhiinvaeltajia vilkastuttamaan kauppaa. Luut saisi euroopassa kaupaksi kelpo hintaan, joten niiden mukana kaupunkiin saapuu myös kaikenmaailman juonittelijoita.

Juonitteluun sotkeutuu myös Nicholas Grisefoth, nuori suomalainen kauppias kirkesundista, joka on saanut kutsumanimensä sorkkaa muistuttavasta jalastaan. Nicholas on liikemies jota ei uskonto kiinnosta, ellei siitä ole jotain hyötyä hänen liiketoimilleen. Kukapa siis olisi parempi mies ryöstämään pyhäinjäännökset. Ja tässä tarkoituksessa häntä lähestyykin joukko kirkonmiehiä.

Jos tästä kirjasta pitää, suosittelen lukemaan myös Ruusuvuoren muut historialliset romaanit

Kaniikki Lupus. WSOY 1999. Ajoittuu n. vuoteen 1350

Ja viikinkiaikaan sijoittuvat

Lemminkäisen laulu. WSOY. 1999

Jurmo. WSOY. 2001

Pienoiskalevala

Sellon kirjaston uutuushyllystä tarttui matkaani Pienoiskalevala (WSOY 2009).

Huomiotani kiinnitti ensiksi kirjan moderni ulkoasu. Kirja on pokkarikokoinen, ja teksti on ladottu romaanimaisesti peräkkäin, ei siis runomaisesti allekkain. Nykykieleen kuulumattomat sanat on tässä laitoksessa varustettu selityksin, ja sivujen ilmettä terästää virtaviivainen, tummanpuhuva, etten sanoisi goottihenkinen grafiikka.

Sitten luin takakannesta, että Kalevalasta ovat saaneet inspiraationsa niin J.R.R. Tolkien Taruun sormusten herrasta kuin myös Amorphis-yhtye metallimusiikkiinsa. Esipuheen kirjaan onkin kirjoittanut Amorphis-yhtyeen kitaristi Esa Holopainen.

Alkaessani lukea yllätyin positiivisesti siitä, että Kalevalassa on niinkin paljon huumoria ja jännitystä. Sen humoristinen kieli ja eloisasti kuvaileva kerronta pistää välillä väkisinkin naurattamaan. Hetken päästä tekee mieli ruveta itsekin puhumaan kalevalaisittain, eli niin että sama asia sanotaan aina kahdesti peräkkäin, mutta eri sanoin ilmaistuna.

Kalevalassa on myös juoni, ja sitä voi lukea kuin jännityskertomusta. Jännittävä on esimerkiksi nuoren Joukahaisen ja vanhan Väinämöisen kohtaaminen heti tarinan alkupuolella. Kohtaus alkaa, kun Joukahainen ajaa päin Väinämöisen vaunuja tiellä, ja Väinämöinen sanoo:

"Kuit olet sinä sukua, kun tulit tuhmasti etehen, vastahan varattomasti? Säret länget länkäpuiset, vesapuiset vempelehet, korjani pilastehiksi, rämäksi reen retukan!"

Joukahainen vastaa samalla mitalla:

"Mie olen nuori Joukahainen. Vaan sano oma sukusi: kuit olet sinä sukua, kuta kurja joukkioa?"

Mutta miten kohtaus jatkuu? Sen saat selville, kun luet... :)

Baarien nainen

Baarien nainen, Jupu
Sammakko, 2009

Kaunis vaaleanpunainen kansi houkuttelee tarttumaan tähän uuteen kotimaiseen blogijutuista koottuun sarjakuvaan. Mustavalkoiset yksinkertaiset kuvat on piirretty nopealla kädellä ja vaikuttavat aluksi vähän köykäisiltä, mutta kuten yleensä sarjakuvissa tapana: ihme tapahtuu, tarina vie ja samaistuminen lötköpötköpäähenkilöön alkaa. Kirjassa seikkaillaan tietenkin baareissa miehiä etsimässä, mutta kaikkein hurteimmat ja anarkisimmat vekkulit ovat omat sukulaiset, naispuoliset sellaiset. Miehet tuntuvat olevan niin viinaanmeneviä, ettei elämästä selviä muuten kuin villillä, alkukantaisella huumorilla.

Hihka

Eli ensimmäinen vinkki tuleekin jo tässä:

Hihka, Kati Launiainen
Sammakko, 2009

"Autot ne käy bensalla
minä olen tuulella käyvä"

Pieni hauska sarjakuviin luetteloitu osittain omaeläkerrallinen ajatelmakuvakirja. Ihanaiset pitkäkorvaiset hahmot ovat seikkailleet e-korteissa aiemmin, nyt niistä on kasattu hieno otos kirjaan. Hyvä lahjakirjaidea kesäisille runotytöille.
Kirjailija asuu nykyään Espoossa: Jes! Ja on syntynyt Joensuussa: Vielä suurempi Jesss!

"Ennen lensin tuulen mukana
nyt toimin tuulensuojana"