Mohsin Hamid:Fundamentalisti vastoin tahtoaan. Tammi. 2007

Joskus 2000-luvun puolenvälin tienoilla Lahoressa Pakistanissa nuori paikallinen mies ryhtyy juttusille epäluuloisen amerikkalaisturistin kanssa. Pakistanilainen, Changez nimeltään, on hyvin avoin ja puhelias ja alkaa pitää monologiaan. Amerikkalainen on sen sijaan vaitelias. Hänestä emme saa tietää paljoakaan. Kuva amerikkalaisesta hahmottuu ainoastaan Changezin tulkintojen perusteella, joten lukijan on itse luotava oma käsityksensä amerikkalaisen vaikuttimista.

"Kun istutte tuolla tavalla, käsi viereisen tuolin selkämyksellä, takkinne ohueen kankaaseen nousee rintalastan suuntainen kohouma täsmälleen siihen, missä meidän maamme - ja oletettavasti kaikkien maiden - salaiset agentit usein pitävät käsiaseen kainalokoteloa. Ei, ei, älkää suinkaan minun vuokseni asentoa muuttako! Tarkoituksena ei ole edes vihjata että te olisitte varustautunut aseella, olen varma että teidän tapauksessanne kyse on matkalompakosta, johon varovaiset matkalaiset kätkevät tarvikkeensa varkailta. "

Changez kertoo kuinka hän pääsi harvojen valittujen joukosta Princetoniin ja vielä harvemmasta joukosta haluttuun amerikkalaiseen konsulttifirmaan. Haastattelussa hän omaksi ihmetyksekseen hurmasi haastattelijana toimineen korkean pomon. Mutta mistä tämä piinkova bisnespeto hurmaantui? Tämä taas jää lukijan pääteltäväksi moninaisten vihjeiden perusteella.

”Teit todella ikävän tempun”, hän sanoi. ”Tiedän”, vastasin. ”Olen pahoillani.” ”Minä en kannata myötätuntoa työpaikalla”, hän jatkoi. ”Enkä siis miettinyt pitäisikö sinulle antaa kenkää. Itse asiassa toivon että olisin tehnyt sen kuukausi sitten, jotta olisimme säästyneet kaikelta mitä Valparaisossa meille teit. Mutta”, hän sanoi ja oli hetken hiljaa, ”voin sanoa tämän. Pidän sinusta. Näen että sinulla on kriisi. Jos haluat joskus helpottaa paineita ja jutella jonkun kanssa, soita niin tarjoan kaljan.” Kurkkua kuristi enkä kyennyt vastaamaan. Nyökkään hitaasti, ele oli kuin kumarrus.

Mutta mikä oli Changezin kriisin syy? Ensinnäkin kolmiodraama. Toiseksi kansallinen identiteetti. Kolmiodraaman osapuolina Changezin lisäksi olivat kaunis, älykäs ja melankolinen Erica sekä hänen kuollut poikaystävänsä. Kuolleen kanssa on mahdoton kilpailla, vai onko? Kansallinen identiteettikriisi taas alkaa itää ”11.9.” jälkeen. Kaksoistornien mukana romahtaa Changezin kiinnostus länsimaiseen uraan ja alkaa mutkainen paluu omille juurille Pakistaniin.

Changez muistuttaa kirjallisena hahmona kovasti Dostojevskin Idioottia, ruhtinas Myskiniä. Kummatkin ovat hyväsydämisiä ihmisiä ja omalla tavallaan viisaita ihmisiä, mutta he eivät koskaan opi tajuamaan valtavirtaihmisten vähemmän jaloja pyrkimyksiä, eivätkä ymmärtämään kirjoittamattomia sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä. Kyyniset ihmiset eivät taas voi uskoa vilpittömään sydämeen, vaan helposti epäilevät sitä tai tulkitsevat väärin. Ruhtinas Myskinin loppu on karvas, mutta on Changezin loppu yhtä lohduton? Sen voi saada vain selville lukemalla kirjan vai saako sen sittenkään?

Salainen puhe

Tom Rob Smith: Salainen puhe
Tammi 2010

Tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Tom Rob Smithin kirjoittama Salainen puhe oli luettava heti edellisen kirjan, Lapsi 44, jälkeen.

Lapsi 44 kertoi Stalinin ajan Neuvostoliitosta ja Salainen puhe jatkaa kertomusta sijoittuen Stalinin kuoleman jälkeiseen aikaan vuoteen 1956. Päähenkilönä on edelleen sama Lev Demidov, joka johtaa nyt omaa henkirikosten osastoa. Osasto saa toimia vain sillä edellytyksellä, että se toimii täysin salassa.

Henkirikososaston perustaminen on Demidovin ansiota ja uutta osastossa on se, että osasto etsii henkirikoksia tutkiessaan todisteita. Rikoksia ei enää haudata poliittisen totuuden sanelemiin selityksiin. Samaa edelliseen kirjaan on kuitenkin se, että kaikki tehdyt rikokset yritetään edelleen suodattaa pois kansan tietoisuudesta. Vallitsevana Neuvostoliitossa on vielä käsitys, että rikollisuutta ei ole. Uuden osaston erikoisuutta kuvataankin kirjan tekstissä hyvin: " Osastolle myönnetty vapaus oli hyvin erikoista laatua, ja Lev, joka oli tehnyt kaikkensa päästäkseen eroon salaisesta poliisista, huomasi päätyneensä toisen - tosin aivan erilaisen - salaisen poliisin johtoon."

Pidin tästä kirjasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Uutena aihepiirinä, joka minua alkoi kiinnostaa, nousi esiin Unkarin kansannousu ja ylipäätään ns. rautaesiripun itäiselle puolelle jääneiden maiden ja kansojen historia. Kirjan tekstiä lukiessa aistii saman ahdistuksen ja pelon ilmapiirin, jossa tavalliset kansalaiset, tai ehkä on vielä parempi sanoa, että kaikki neuvostoliiton kansalaiset elivät, kuin ensimmäisessäkin kirjassa. Yhä paremmin esille nousee myös kuvaus ihmisistä, jotka eivät ole pelkästään hyviä tai pahoja.

Kirjaa lukiessa mietin todella monta kertaa, miten minuun olisi vaikuttanut kirjassa kuvatun jatkuvan pelon ilmapiirissä eläminen. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tuskin minullakaan olisi ollut kylliksi rohkeutta ryhtyä puolustamaan yksilön oikeuksia yhteiskunnan/politiikan sanelemaa totuutta vastaan. Entä perheen, läheisten, ystävien puolustaminen? Entä minulle tuntemattomien ihmisten puolustaminen? Olisinko vetänyt hartiat kyyryyn, katsonut maahan ja yrittänyt vain tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi? Siinäpä meikeläisen pikkuaivoille paljon "olisinko" -pohdintaa.

Lisätietoa Tom Rob Smithin kirjasta Salainen puhe:

Tarkista saatavuus HelMet -kirjastoista

Kustannusyhtiö Tammen sivu

Kirjavinkit -sivujen kirjaesittely

Kirja-esittely SavonSanomissa

Lisätietoa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšovin puheesta:

Wikipedian sivu

Yle/Ajantasa

Kaksi matkaa Pekingiin

Tarttuin näihin kahteen kirjaan saadakseni taas kokea Pekingin tunnelmia.

Diane Wei Lian : Paperiperhonen

Tämä dekkari sijoittuu suurimmaksi osaksi 90-luvun Pekingiin ja vaikka siinä kuvataan monia paikkoja mitkä tunnistaan, on se selvästi ihan eri Peking kuin se missä minä vierailin 2000-luvulla. Mukana on tunnelma muutoksesta ja uutta uljasta kaupunkia, mutta enemmän siitä löytyy viipyilevää väistyvää menneisyyttä ja jonkinlaista kaihoa sen katoamisesta, vaikkei mistään nostalgiasta voikaan puhua.

Rikoksen juuretkin ovat menneisyydessä Tiananmenin tapahtumissa. Oli mielenkiintoista lukea siitä miten päähenkilö yksityisetsivä Mei Wang koki ne. Kirja oli minulle enemmän matka Kiinan kulttuuriin ja historiaan kuin salapoliisiromaani. Lisäksi se sai minut viime sivuillaan itkemään vuolaasti toisin kuin yksikään aikaisemmin lukemani dekkari.

Xiaolu Guo : 20 fragments of ravenous youth

Tässä kirjassa liikutaan juuri minulle tutuissa paikoissa ja tunnelmat ovat kokemani kaltaisia. Päähenkilökin nuori puoliboheemi elokuvaohjaajaksi havitteleva nainen muistuttaa kovasti erästä media-alan opiskelijaa, johon Pekingissä hiukan tutustuin. Kuitenkin koskettavimmaksi asiaksi tässä kirjassa nousi minulle nuoruuden kuvaus, päähenkilön kasvukertomus. Kirja muistutti mieleen nuoren itseni ja sen kiihkon ja epävarmuuden mitä silloin koin.

Molemmistä kirjoista jäi sellainen olo että olen ymmärtänyt taas jonkin pienen palasen maailmasta paremmin sekä halu lukea kaikki muutkin näiden kirjailijoiden teokset.

Edelleen Alice

Lisa Genova: Edelleen Alice (2009)

Vaikka olisi millainen menestynyt fiksu viisikymppinen ja viehättävän älykäs professorisnainen niin muistisairaus voi yllättää. Kirja kertoo Alzheimerin taudista. Alice,kognitiivisen psykologian professori, saa alzheimer-diagnoosin. Kyse ei ollutkaan työpaineiden aiheuttamasta muistamattomuudesta.

Edelleen Alice pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Tämä ei ehkä ole ihan nuoren ihmisen lemppari kirja, mutta sellainen ihminen, jonka lähipiiriin kuuluu jo tautia sairastava tai sen ensioireista kärsivä, ei taida pystyä jättämään kirjaa käsistään. Tiedossa on takuuvarma uneton yö, kun kirjan tarina koukuttaa lukemaan kirjan kannesta kanteen. Se pitää otteessaan.

Kirja on hellä ja lohdullinenkin. Sairaudestaan huolimatta päähenkilö säilyttää
minuutensa, vaikka ilmaisukyky menetetäänkin. Kirjailija kirjoitti aluksi kirjalle toisenlaisen lopun, mutta onneksi hän muutti sitä ja syntyi tällainen päätös tarinalle. Taitavaa työtä.

Kirja jättää kroppaan lämpöä ja aivoille ajateltavaa.
Kunpa muistaisin tämän kirjan sitten kun, joku asiakas vuosien kuluttua kysyy alzheimerin taudista kertovaa romaania.

http://wsoy.fi/yk/products/show/80871

Barbettan Muodistamo Los Milagros

Maria Cecilia Barbetta: Muodistamo Los Milagros (2010).

Tämä ihana kirja on kuin jokin espanjankielinen telenovela. Kirjassa on tarinaa eteenpäin vieviä kauniita ja mielikuvitusrikkaita sivuja tekstisivujen joukossa.

Marianan, ompelijan, tarinaa kannattaa seurata tarkasti, ei saa seota kaikkeen muuhun kivaan, mitä kirjan kannet pitävätkään sisällään ;). Paikkana on ihana Buenos Aires. Kirja on muuten valittu Saksassa vuoden 2008 kauneimmaksi kirjaksi!

Uskon, että sinunkin kannattaa antaa vapaa-ajastasi hippunen tämän kirjan tarinalle. Jos säät ovat suotuisat, voi tämän kirjan parissa polttaa vahingossa ihonsa auringossa. Suosittelen aurinkovoidetta, jos luet ulkona.
Tarina kantaa ja vei kyllä allekirjoittaneen mukanaan.

Tästä esikoisromaanistaan on kirjailija saanut Adelbert von Chamisso Promotional -palkinnon (2009) sekä parhaalle saksankieliselle esikoiskirjalle myönnetyn Aspekte-palkinnon (2008). Teoksen kääntämiseen on saatu tukea EU:n Kulttuuri-ohjelmasta. Lähde: http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=1&kirja_id=293

Lisää linkkejä:
http://fi.risingshadow.net/index.php?option=com_library&Itemid=67&action=book&book_id=5936

http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/maria-cecilia-barbetta-muodistamo-los-milagros/552578

Lukupiiriläiset suosittelivat Väisästä

Tämän päiväisessä lukupiirissä nousi esiin myös kiinnostava ja hyvin kirjoitettu trilogia, jonka on kirjoittanut Hannu Väisänen.

Trilogian ensimmäinen osa on nimeltään Vanikan palat.
toinen osa Toiset kengät ja viimeinen ja uusin teos on nimeltään Kuperat ja koverat.

Itse en ole näitä kirjoja lukenut ja olisikin mukavaa, jos joku nämä lukenut kirjoittaisi tähän blogiin lukukokemuksestaan. Onko niin, että tapahtumapaikkana on Oulu ja varuskunta siellä?

Tänään on lukupiirit

Tänään keskustelemme klo 14 ja klo 18
Susanna Alakosken kirjasta Sikalat.

kirja kertoo ruotsinsuomalaisten elämästä ystadin kaupungissa, jonne on syntynyt ihan uusi lähiö Fridhem. Aika on parhainta/pahinta 70-lukua, suuren muuttoaallon aikaa.

Pikku Leenan kertomus on koskettava tarina selviytymisestä.

Elämän lempeät maut

Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut (2009)
Tämä kirja pakoili minua monta kuukautta. Olin lukenut tästä kirjasta eräällä kirjallisuusfoorumilla ja nähnyt siitä vain kansikuvan. En painanut mieleen ,saatika että olisi kirjannut ylös, kuka oli kirjailija tai mikä oli kirjan nimi. Muistiin jäi vain aavistus tuoksuista, joita kirja lukijoissa oli herättänyt.

Kirja on esikoisteos. Monet ovat hyvin varovaisia tarttuessaan kirjaan, joka heti kirjan kannessa kertoo olevansa esikoinen. Tämä kirja liikkuu kirjastossamme Bestseller lainana edelleenkin. Meidän kirjastossa ei siis liene esikoisteospelkoa.

Miten sitten kohtasimme, me kaksi? Istuin toista kuukauttani kaunokirjallisuuden asiakaspalvelussa ja käsieni kautta virtasi erilaisia kirjoja, mutta viime viikolla me sitten törmäsimme. Kun näin kirjan hyllyssä, sisälläni läikähti lämmin helähdys. Siinäkö se nyt on....

Mietin voinko lainata sen "pois asiakkailtani". (Kirjastolaisena sitä aina ajattelee asiakkaan lukuintoa ensin.) Mutta halu nauttia jostain ihanasta, houkutteli enemmän ja lainasin sen viikonlopuksi. Uteliaisuus ja oma lukuhalu voitti palvelualttiuden.

Täyttyivätkö odotukseni? Kyllä, kirja oli vähemmän amerikkalainen hömppä kuin olin kuvitellut. Reseptit olivat hillitysti tekstin joukossa, ja ne olivat esillä vain silloin kuin niitä tarvittiin. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja joidenkin elämästä näkyi tekstissä myös enemmän kuin pintaraapaisu. Juoni ei nyt ehkä ollut mikään suuri älynväläys, hieman samantapaista kuin nämä nappi- lankakauppa teokset, mutta viihdyin kirjan rauhallisessa ilmapiirissä ja ihan todella nautin soljuvasta tarinan kerronnasta. Ja mikä parasta, kirja ei ole mikään järkäle vaan päättyy sopivasti. Kirja on kuin siinä kuvattu kukkakimppu, iloisia tulppaaneja, joiden joukossa on timjamin ja rosmariinin oksia.

Mistäkö kirja kertoo? No, ravintolasta, ruoanlaittokurssista, kurssilaisista, eri ikäpolvista, rakkaudesta ja sen menettämisestä ja sen hyväksymisestä. Se kertoo mausteen tuoksuisesta elämästä, ihmiselämästä.

Suklaapolkuja

Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja. WSOY 2008

Mitä yhteistä on meteorologilla ja ekologilla ja lemmikkirotalla ja Sinuhella? Ne kaikki esiintyvät ja vievät eteenpäin tarinaa suklaapolulla. Suklaa tuntuu olevan avainasia niin monessa viime vuosina ilmestyneessä kirjassa Pienen suklaapuodin (Joanne Harris,2001) ilmestymisen jälkeen. Niin, ja leffamenestys(Lasse Hallström, 2000) vain lisäsi haluja kirjoittaa suklaasta tai sen vierestä tai no, ainakin nyt kaupan pidosta.Mutta onko tässä suklaapolkujen kirjassa tarpeeksi intohimoa? Romantiikkaa ja rakkautta vai vainko ekotekoja ja ötököitä? Hmmmm.... Tarkista! Lue!

Nancy Thayer: Ystävyyden karikot. KARISTO 2009.

Ja nyt minä matkustin tämän rakkautta ja romantiikka sekä ihmissuhteita täynnä olevan kirjan avulla Nantucketin saarelle(www.nantucket.net. Jo kirjan kansikuva kertoi minulle, että suolaisia tuulia ja ihania ruovikkorantojaon tiedossa.Kirja kertoo kahden naisen pitkäaikaisesta ystävyydestä, joka yhteytden katkettua ja elämän heitä heiteltyä, alkaa punoutua jälleen yhten. romanttisen lisän tuo toisen ystävättären komea ja vetovoimainen sulhanen, joka viehättää yhden jos toisenkin naisen silmää ja sydäntä.

E-kirja ja lukulaite

Tämä on BeBook elektronisten kirjojen lukulaite. E-kirjoja voi lainata Helmet-verkkokirjastosta! Kohta puoliin ihan hetken kuluttua lukulaitetta voi lainata ainakin Espoon Sellon kirjastosta ja Entressen kirjastosta . Laitteen laina-aika on 7 päivää.

Tuosta kuvasta ei tullut oikein tarpeeksi terävää, jotta voisit nähdä mitä siinä lukee, mutta vika on minun eikä laitteiden (skanneri ja lukulaite). kirja jonka latasin tähän itselleni luettavaksi on Kirjan matka tekijöiltä lukijoille : puheenvuoroja kotimaisen kaunokirjallisuuden luomisen ja lukemisen ehdoista 2000-luvulla / toimittanut Tarja-Liisa Hypén. [Tampere] : Tampere University Press , 2007.

Ai niin, unohdin ihan kertoa miltä laite tuntuu. Noh, se tuntuu oikein mukavalta. Se toimii melkein paremmin kuin pino kirjoja silloin kun menen matkoille. Helppo kantaa mukana ja tosi hyvä kun tekstin kokoa voi säätää. Siinä on kestävät akut ja sitten tuo kirjanmerkki homma on kiva. Voin jatkaa selailematta ja pläräilemättä siitä mihin viimeksi jäin, eikä kirjanmerkki ole kadonnut mihinkään sillä aikaa. Juu, ja junalippunikaan ei ole hukkunut sinne kirjan väliin :D. Konduktöörisetä on iloinen kun leimaamiseen ei men aikaa Raisan hakiessa sitä leimattavaa kirjan lehtien välistä.

Kylmät hermot, kuuma veri

Arto Paasilinnan romaani Kylmät hermot, kuuma veri selkomukautuksena, jonka on tehnyt ammattitaitoinen ja tunnetusti hyvä ja arvostettu selkokirjailija Pertti Rajala.

Kirjaston uutuushyllyssä tämän kirja loisti kuin majakka tai pieni helmi. Ihastuin kirjan käteen sopivaan kokoon ja ennen kuin huomasinkaan olin hyllyttämisen sijaan lukenut tätä pikkuruista aarretta jo hyvän matkaa.

Olen lukenut Paasilinnan tämän teoksen ihan tavallisena kirjana ja nyt sitten unohduin lukemaan tätä tavallaan pikakelauksena.

Mutta, ahh kielen täsmäkauneus veti puoleensa ja jäin nalkkiin. Tästä kirjasta ei jäänyt mikään vivahde pois. Huumori kukki ja elämänlankaa kerittiin läpi Suomen historian. Kirja oli pakko lainata kotiin. Luin Antti Kokkoluodon koko tarinan siltä istumalta ja nautin!



Miten kävi ennustusten, että Antti kuolee 12.7.1990? Hän syntyi 1918 ja näin ennustettiin, että kuolinpäivä on 1990. Entä jos kuolemasta ei tullutkaan totta sinä päivänä?

Selkoversio

Tavallinen painos

Kigalin kakkukauppa - vaaleanpunainen yllätys

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa, (Tammi 2009) miten saatoinkin arvottaa tämän kirjan vaaleanpunaisen kannen perusteella chicklitiksi tai roskaromantiikaksi.  Nyt olen lukenut tämän krjan kaksi kertaa ja vieläkin se jotenkin vain tekee minuun vaikutuksen.

Kepeän kakuntekijän, AngelTungarazan, leipojan ja kakunkoristelun taidoilla eteenpäin viety romaani on monikerroksinen afrikkalainen elämysmatka. Tarinan  takana on yhteiskuntakritiikkiä, Tansanian ja Ruandan historiaa, naisen asemasta kertovia pieniä puroja ja myös HIV ja AIDS elämää valottavia naiskohtaloita. Eikä myöskään maailman kattojärjestöjä ja avustustoimintaa unohdeta pois Agelin arjesta. Nekn tuovat pikantin sävyn tähän tarinaan.

Miten Voi saada sopivan kokoisen juhlapuvun ystävättären avustamana ilman että juonittelevat räätälit vievät sinut vararikkoon? Onko CIA aviomiehen unelmatyö, mitä siihen sanoo kotiin suljettu vaimo? Kuinka lukutaidoton kampaaja sai itselleen opettajan ilmaiseksi?
Enpä taida kertoa - lainaa ja lue!
http://www.helmet.fi/record=b1902912~S9*fin

Galileo's Dream

Kim Stanley Robinson: Galileo's Dream (2009).

Amerikkalaisen tieteiskirjailijan uutuusteoksessa Jupiterin kuita vuonna 3020 asuttavat ihmiset ottavat yhteyttä Italiassa noin vuonna 1610 elävään Galileo Galileihin ja kaappaavat tämän toistuvasti visiitille omiin maailmoihinsa.

Kirja lähtee hieman verkkaisesti liikkeelle. Alkupuolella teksti tuntuu hetkittäin enemmän Galileon elämänvaiheiden referoimiselta kuin kaunokirjalliselta teokselta. Galileon henkilökuvaan piirtyy myös epämiellyttäviä piirteitä. Lukija ihmettelee: mitä syitä tulevaisuuden jupiterilaisilla on olla kiinnostuneita tästä myöhäisrenessanssiajan rehvastelevasta tiedemies-keksijä-tähtitieteilijästä?

Parinsadan sivun jälkeen tarina lähtee kuitenkin lentoon. Lukija alkaa kuvitella ymmärtävänsä, mitä kaukaisen tulevaisuuden ihmiset Galileosta haluavat, ja mikä merkitys hänellä on ollut ihmiskunnan historiassa, ja mitä ajatuksia kirjoittaja on halunnut tällaisen vastakkainasettelun avulla välittää.

Taitavan tieteiskirjailijan tapaan Robinson osaa esittää mielikuvituksellisimmatkin asiat mahdollisen tuntuisesti. Aikamatkailu perustellaan tässä kirjassa teoreettisen fysiikan edistysaskeleilla, jotka ovat lopulta johtaneet kykyyn manipuloida ajan ja paikan kahleita.

Ja kuten kaikissa Robinsonin kirjoissa, tässäkin annetaan tieteellisten innovaatioiden ohella mukavasti painoarvoa myös psykologiselle ihmiskuvaukselle ja inhimillisille pohdinnoille ylipäänsäkin... :-)

Aiheesta kiinnostuville kannattaa vinkata pari muutakin saman kirjoittajan teosta:

Forty Signs of Rain, Fifty Degrees Below, Sixty Days and Counting – Ilmastonmuutoksesta kertova sarja kuvaa humoristisesti ihmisten kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja pohtii myös vakavammin ihmiskunnan mahdollisuuksia hillitä ilmastonmuutosta tieteen ja politiikan keinoin.

Red Mars, Green Mars, Blue Mars – Mars-planeetan asuttamista ja maankaltaistamista käsittelevä sarja on Robinsonin varsinainen mestariteos, johon hänen maineensa scifi-kirjailijana perustuu.

Antarktika – Etelämantereelle sijoittuva seikkailu on Robinsonin ainoa suomennettu romaani: persoonallinen sekoitus extreme-elämyksiä, luonnonsuojelua, tieteentekoa ja koskettavia ihmiskohtaloita.

Bunny Munron kuolema

Cave Nick: Bunny Munron kuolema
Like. 2009
Suom. Jukka Jääskeläinen

Nick Caven kirja "Kun aasintamma näki herran enkelin" Like 1992. on noussut kulttikirjan maineeseen, ja mielestäni maineensa ansaitsee. Tätä toista Caven suomennosta saatiin odottaa yli 20 vuotta, ja odotus palkittiin.

Bunny Munron kuolema kertoo alkoholisoituneesta ja seksiaddiktista kauppamatkustajasta, joka vaimonsa itsemurhan jälkeen lähtee todellisuutta pakoon työmatkalle, ja ottaa mukaan yhdeksän vuotiaan Bunny Juniorin.
Matkalla Bunny kiertää Englannin rähjäisissä lähiöissä kauppaamassa ovelta ovelle naisten kosmetiikkaa ja yrittää samalla uida asiakkaidensa mekkoihin, vaihtelevalla menestyksellä.
Tarinan toisen kertojan, Bunny Juniorin osana on lähinnä istuskella linnunpaskan tahrimassa Fiat Puntossa, tietosanakirjaansa lukien kun känninen isä yrittää pokata naisia.

En suosittelisi kirjaa kovin heikkohermoisille enkä tosikoille, sen verran iljettävä tapaus tämä herra Bunny Munro on. Mustan ja groteskin huumorin ystäville, Bunny Munron kuolema on mitä herkullisin lukuelämys.

Tie

Cormac McCarthy: Tie
WSOY, 2008

Tämä romaani imaisi mukaansa heti ensi sivuilta. Oli pakko lukea eteenpäin niin kauan kuin tekstiä riitti, junassa, metrossa, kahvipöydässä, sohvalla, sängyssä.. Ja kun kirja loppui, jäi uteliasuus kaihertamaan: mitäköhän sitten tapauhtui?
Kertomus sijoittuu "maailmanlopun tarinoiden" laajaan perinteeseen. Luonto on tuhoutunut ja jäljelle jääneet ihmiset psyttelevät hengissä keinolla millä hyvänsä. Kerronnan dramaattinen (ja antoisa?) lähtökohta on tutkia ihmistä olosuhteissa, jossa ympäristö on muuttunut täysin toiseksi kuin se mihin olemme tottuneet. Mitä ihmisille tapahtuu äärimmäisissä poikkeusolosuhteissa, kun sivilisaation turvaverkot ovat tuhoutuneet? Ihmisten elämä on keskittynyt perusasioihin: ruoan, vaatetuksen ja suojan hankintaan. Ihmiskunnan rippeet on palannut tarvehierarkian alimmalle tasolle, taisteluun olemassaolosta, henkiinjäämisestä.

Päähenkilöinä ovat isä ja poika sekä ne ihmiset, joita he kohtaavat pitkällä vaelluksellaan. Kieli on ytimekästä, lyhyen lauseen rytmittämää ja usein melkein aforisminomaista ja dialogi on omalaatuista. Kertomuksessa nykyhetkeä pilkkovat takautumat menneisyydestä, joka koostuu enää vain muistoista siitä maailmasta, jonka tunsimme. Isällä on nykyisyyden lisäksi muistot ja menneisyys elää hänelle unissa ja tarinoissa, mutta pojalla on vain nykyisyys, aika suuren katastrofin jälkeen. Takautumien kautta lukija saa tietoonsa hajanaista taustaa tapahtumille, mutta arvoitukseksi jää, mikä oli suuren tuhon aiheuttaneen katastrofin alkusyy.

Tekstissä on paljon viisautta. Teemat ovat ikiaikaisia: hyvyys ja pahuus, olemassaolon merkityksellisyys. Rakkautta ja lojaalisuutta pohditaan isän ja pojan suhteen kautta. Inhimillisen kulttuurin merkitystä pohditaan myös - ja kirjastoihmiselle oli mielenkiintoista lukea kirjailijan näkemys siitä, voiko tarinoilla ja kirjallisuudella olla merkitys olosuhteissa, joissa edes ihmisten perustarpeet eivät täyty ja yhteisön moraali ja sopimukset ovat rapautuneet. Tekstin mukana ajauduin ajattelemaan myös paljon luonnon merkityksellisyyttä ihmiselle, kuinka se loppujen lopuksi on kaikki mitä meillä on.

Kertakaikkiaan hieno ja lukemisen arvoinen kirja. Tästä on kuulemma tehty elokuvakin, kuten myös edellisestä McCarthyn suomennoksesta, Menetetty maa, joka niinikään oli myös todellinen lukuelämys.

Hiljainen kylä

Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä

Gummerus, 2009

Saksalainen kirjailija Andrea Maria Schenkel on minulle uusi tuttavuus. Hiljainen kylä on hänen esikoisromaaninsa ja hänet on palkittu kaksi kertaa Deutscher Krimi Preis -palkinnolla, vuonna 2007 ja 2008.

Kirjassa kuvataan pienessä Einhausenin kylässä, syrjäisellä Tannödin maatilalla tapahtunutta raakaa murhaa. Koko perhe palvelijoineen on surmattu raa'asti. Tarina etenee vuorotellen eri kyläläisten kertomana. Välillä tarinan katkaisee rukous. Kuka rukoilee?

Kyläläisten kertomuksista selviää, että tuskin kukaan piti surmatusta perheestä. Ja koska on kysymys suhteellisen pienestä ja suljetusta kylästä, jonkun kertojista täytyy olla murhaaja.

Kirjassa on monia jännityskirjoissa rakastamiani piirteitä. On syrjäinen kylä, on syrjäinen maatila, on hyinen talvi ja rosoiset pää- ja sivuhenkilöt. Lukukokemuksekseni jäi, että oli koko ajan pimeää. Ja pimeässä pelottaa.

Kirja oli nopea lukea. Teksti oli harvaa ja fontti suurehkoa. Illalla sängyssä lukiessani kirja oli miellyttävän pienikokoinen eikä painanut liikaa. Joskus tuntuu, että nykyisin kirjoitetaan liian paljon liian paksuja kirjoja. Johtuuko se siitä, että kirjailijoilla on tietokoneet käytössään ja tekstin luominen on helpompaa. Toisaalta pidän myös paksuista kirjoista ja pitkistä tarinoista silloin, kun ne ovat hyviä. Kun on hyvä tarina, sen lukemista haluaisi jatkaa ja jatkaa. Kirjan loputtua tuntuu kuin eroaisi ystävästä. Tämän kirjailijan kohdalla minun on odotettava , josko häneltä suomennettaisiin lisää. Sitä odotellessani taidan lukaista seuraavaksi Donna Leonin kirjan "Ystävä sä lapsien".

Kissa joka ei kuollut

Inger Frimansson: Kissa joka ei kuollut

Like, 2009

"Paikalle tuli nainen, maassa näkyi kynsien ja tassujen jälkiä. Ja nainen huomasi, että multaan repeytyneestä haavasta pisti esiin jotakin.

Hän värähti pelosta, hänen oli pakko vaikeroida ja haukkoa henkeään.

Maasta pisti esiin ihmisen käsivarsi.

Ranteessa oli kello, ja vaikka hän ei halunnut katsoa, hänen oli pakko. Kello oli savinen ja kärsinyt, mutta nainen tunnisti ruskean nahkarenkaan. Hän oli auttanut miestä korjaamaan sen. Hän oli vienyt kellon omaan huoneeseensa ja ommellessaan hän oli pistellyt sormiinsa.

Hän oli alkanut kaivata miestä.

Hän kallisti päänsä ja huusi suoraan kohti kalpeaa, jäähtynyttä taivasta."

Edellinen oli suora lainaus kirjan Kissa joka ei kuollut ensimmäiseltä sivulta.

Kirjan takakannen tekstissä kerrotaan, että kirjassaan Frimansson tutkii kylmän viileästi tappajan mieltä ja näyttää miten, tavallisen ihmisen elämä muuttuu painajaiseksi yhden väärän päätöksen myötä. Heti yllä olevan lainauksen luettuani aloin miettiä, olivatko mietteet murhaajan vai jonkun rakkaansa löytävän mietteitä. Perustelen ajatuksiani seuraavasti. Murhaaja näkee hautaamansa ruumiin paljastuneen kuopastaan, tappo on tapahtunut kuin vahingossa, mutta hän on salannut tapahtuman. Hän kaipaa miestä, mutta ei voi peruuttaa tapahtunutta ja huutaa nyt tuskaansa kohti taivasta. Toisaalta mietteet voivat olla läheisen, joka on ihmetellyt rakkaansa katoamista. Nyt hän löytää haudan, tunnistaa kellon rannekkeen ja tajuaa, mitä rakastetulle on tapahtunut.

Tämän enempää en voikkaan sitten paljastaa juonesta. Osuinko oikeaan? Se selviää sille, joka kirjan lukee.

Mitä itse pidin kirjasta? Ensimmäiset ajatukset kirjan luettuani olivat, että tämä tarina ei saanut minua niin otteeseensa kuin Frimanssonin aikaisemmat tarinat. Mutta mitä enemmän olen miettinyt, mitä tähän kirjoittaisin ja yrittänyt analysoida (minäkö osaisin analysoida) lukemaani, sitä enemmän tarinasta pidän. Frimansson osaa kirjoittaa erittäin hyvin, tarina on vangitseva ja kirjan loppua kohti edetessäni oloni tulee yhä painostavammaksi. Ja niinhän kirjan murhaajankin elämä menee täysin sijoiltaan, vaikka hän kuinka yrittää karistaa asian mielestään ja aloittaa aina uudestaan.

Täytyy vielä mainita, että murhaajan elämä oli kyllä raiteiltaan jo ennen tappoa. Ainakin itse tulkitsen surmatyön johtuneen juuri siitä syystä, että päähenkilön harkintakyky ei tapahtuman aikoina ollut oikein hallussa.

Mieleenpainuva kirja. Frimanssonin kirjojen lukija lukee tämänkin kirjan ilman suositustani. Ja mitä sanoisin muille. Lukekaa ihmiset, lukekaa. Jos oma elämä on tylsää, niin kirjojen tarinoiden kautta voi eläytyä monenlaisiin tapahtumiin. Ja ne jotka eivät eläydy, voivat anylysoida vaikka kirjan kieltä tai tarinan kerrontaa tai mitä vain.

Minä nappaan seuraavaksi kirjaksi Andrea Maria Scehkelin teoksen "Hiljainen kylä".

Mausteena Fernet Branca

James Hamilton-Paterson
Basam Books, 2004

Olipas herkullinen kirja. Kuin ranskalainen komedia (hienovarainen) verrattuna vastaavaan amerikkalaiseen (kohellus). Tämä kirja jää mieleeni pitemmäksikin aikaa. Olen yrittänyt mainostaa teosta yhdelle jos toisellekin, mutta kukaan ei mielipahakseni käy koukkuun. Olisipa joku, jonka kanssa yhdessä saisin ylistää kirjan avuja.

Kirja kertoo englantilaisesta Gerald Samperista ja itäeurooppalaisesta Martasta, jotka molemmat ovat hakeutuneet Italiaan Toscanan maaseudun rauhaan työskennelläkseen, Gerard kirjansa, Marta elokuvamusiikkinsa parissa. Heistä tulee lähinaapurukset osittain sen vuoksi, että lipevä kiinteistönvälittäjä on mainostanut heille naapurin viettävän mökissään tuskin kuukauttakaan vuodessa. Molemmille on yllätys, että melkeinpä pihapiirissä hääräilee jatkuvasti ärsyttävä naapuri, jonka kanssa pakostakin joutuu tekemisiin.

Gerald pitää itseään erittäin sivistyneenä ja lahjakkaana miehenä, joka kohtalon oikusta on päätynyt tunnettujen urheilijoiden haamukirjailijaksi. Marta on hänen mielestään moukkamaisuuden huippua edustava lihava homssu. Marta taas pitää Geraldia snobina, mutta harmittomana naapurin kuivakkapakaraisena ukkona, jonka juopottelu ja läträäminen varsinkin Fernet Brancan kanssa menee liiallisuuksiin. Oman lisänsä kirjalle antavat Geraldin kaikkea muuta kuin makunystyröitäni kutkuttavat erikoiset samaisella alkoholijuomalla maustetut ruuat ja koomisesti kuvatut kirjan muut sivuhenkilöt. Kirja etenee yllättävine juonenkäänteineen vuorotellen Geraldin ja Martan kertomana. Siinä missä hetki sitten on lukenut Geraldin kuvauksen jostakin tapahtumasta, saa kohta lukea Martan kirjeen sisarelleen samoista tapahtumista.

Kirjan valinta luettavakseni oli vähän kuin heräteostos kauppareissulla. Kirjan kansikuva oli värikäs ja veikeä. Mietin mihin viittaa kansikuvan musta kissa leikkuuveitsi hampaissaan, no tottakai resepteihin...

Kirja oli todella hauska ja kansiliepeen teksti "pirullisen älykkäästä kirjasta" ei ole mielestäni liioiteltua. Mutta seuraavaksi haluan jännitystä, taas kerran, joten siirryn lukemaan Harlan Cobenin kirjaa "Kadonneet".

Hevosvarkaat

Per Petterson: Hevosvarkaat

Otava, 2009

Päädyin lukemaan tätä kirjaa nähtyäni Otavan esitteen kirjasta. Mielenkiintoni heräsi heti, kun luin seuraavat kuvailut kirjasta: "isän kanssa vietetyn kesän traagiset tapahtumat tempaisivat 15 -vuotiaan Trondin väkivaltaisesti nuoruuden viattomuudesta kohti aikuisuutta", "nyt, 67 -vuotiaana erakoitunut Trond elää koiransa Lyyran kanssa samalla syrjäisellä seudulla" ja "muistot vievät Trondin uudelleen joen varrella vietetyn kuuman kesän dramaattisiin tapahtumiin". Ja lisäksi, kun tarinassa liikutaan Norjan jylhissä metsissä, on mielenkiintoni taattu. Minua kiinnostavat tarinat, joissa tutkitaan menneisyydessä tapahtuneiden asioiden vaikutusta ihmisen koko elämään.

Enkä pettynyt kirjaa lukiessani. Kirjan luontokuvauksen kieli on niin rikas, että lukiessani voin jopa tuntea kasteisen maan ja aamu-usvan ihollani, kuulla metsän huminan, nähdä tuulen muodon veden pinnassa, haistaa männyn pihkan tuoksun hakkuuaukealla ja maistaa matkaeväät, jotka kaivetaan paperista. Kertomus isän ja pojan kesästä ja pojan isäänsä kohtaan tuntemasta rakkaudesta on käsinkosketeltava. Isän elämän tapahtumat ja valinnat paljastuvat pikkuhiljaa Trondin muistellessa ikimuistoista kesää. Tarina on kerrottu niin koskettavasti, että tunnen riipaisevaa ikävää jotakin sellaista menetettyä asiaa kohtaan, mitä itse en ole menettänyt.

Per Petterson on vuoden 2009 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittaja, eikä syyttä. Kirja on erinomainen vaihtoehto jännityskirjallisuuden ystävälle, joka etsii muunkinlaista kirjallisuutta, kuin pelkkiä verisiä murhia. Tässä kirjassa on traagisia tapahtumia, joiden vaikutus päähenkilön Trondin elämään paljastuu hiljakseen, mutta niin kauniisti kerrottuna, että en osaa edes sanoin kuvata. Tämän kirjan muistan vielä pitkään.

Seuraavaksi siirryn lukemaan James Hamilton-Patersonin kirjaa "Mausteena Fernet Branca". Ja miksi valitsin juuri tämän kirjan, niin siksi, että lainasin sen taannoin kirjstosta ja eräpäivä lähestyy uhkaavasti. Kansiliepeen tekstin mukaan kirja on "pirullisen älykäs" ja paljon muuta. Ja olipa tuo kansikuvakin niin värikkään hauska, joten enpä voi väittää, että ulkonäöllä ei olisi väliä.