Sellon kirjaston uutuushyllystä tarttui matkaani Pienoiskalevala (WSOY 2009).
Huomiotani kiinnitti ensiksi kirjan moderni ulkoasu. Kirja on pokkarikokoinen, ja teksti on ladottu romaanimaisesti peräkkäin, ei siis runomaisesti allekkain. Nykykieleen kuulumattomat sanat on tässä laitoksessa varustettu selityksin, ja sivujen ilmettä terästää virtaviivainen, tummanpuhuva, etten sanoisi goottihenkinen grafiikka.
Sitten luin takakannesta, että Kalevalasta ovat saaneet inspiraationsa niin J.R.R. Tolkien Taruun sormusten herrasta kuin myös Amorphis-yhtye metallimusiikkiinsa. Esipuheen kirjaan onkin kirjoittanut Amorphis-yhtyeen kitaristi Esa Holopainen.
Alkaessani lukea yllätyin positiivisesti siitä, että Kalevalassa on niinkin paljon huumoria ja jännitystä. Sen humoristinen kieli ja eloisasti kuvaileva kerronta pistää välillä väkisinkin naurattamaan. Hetken päästä tekee mieli ruveta itsekin puhumaan kalevalaisittain, eli niin että sama asia sanotaan aina kahdesti peräkkäin, mutta eri sanoin ilmaistuna.
Kalevalassa on myös juoni, ja sitä voi lukea kuin jännityskertomusta. Jännittävä on esimerkiksi nuoren Joukahaisen ja vanhan Väinämöisen kohtaaminen heti tarinan alkupuolella. Kohtaus alkaa, kun Joukahainen ajaa päin Väinämöisen vaunuja tiellä, ja Väinämöinen sanoo:
"Kuit olet sinä sukua, kun tulit tuhmasti etehen, vastahan varattomasti? Säret länget länkäpuiset, vesapuiset vempelehet, korjani pilastehiksi, rämäksi reen retukan!"
Joukahainen vastaa samalla mitalla:
"Mie olen nuori Joukahainen. Vaan sano oma sukusi: kuit olet sinä sukua, kuta kurja joukkioa?"
Mutta miten kohtaus jatkuu? Sen saat selville, kun luet... :)
Huomiotani kiinnitti ensiksi kirjan moderni ulkoasu. Kirja on pokkarikokoinen, ja teksti on ladottu romaanimaisesti peräkkäin, ei siis runomaisesti allekkain. Nykykieleen kuulumattomat sanat on tässä laitoksessa varustettu selityksin, ja sivujen ilmettä terästää virtaviivainen, tummanpuhuva, etten sanoisi goottihenkinen grafiikka.
Sitten luin takakannesta, että Kalevalasta ovat saaneet inspiraationsa niin J.R.R. Tolkien Taruun sormusten herrasta kuin myös Amorphis-yhtye metallimusiikkiinsa. Esipuheen kirjaan onkin kirjoittanut Amorphis-yhtyeen kitaristi Esa Holopainen.
Alkaessani lukea yllätyin positiivisesti siitä, että Kalevalassa on niinkin paljon huumoria ja jännitystä. Sen humoristinen kieli ja eloisasti kuvaileva kerronta pistää välillä väkisinkin naurattamaan. Hetken päästä tekee mieli ruveta itsekin puhumaan kalevalaisittain, eli niin että sama asia sanotaan aina kahdesti peräkkäin, mutta eri sanoin ilmaistuna.
Kalevalassa on myös juoni, ja sitä voi lukea kuin jännityskertomusta. Jännittävä on esimerkiksi nuoren Joukahaisen ja vanhan Väinämöisen kohtaaminen heti tarinan alkupuolella. Kohtaus alkaa, kun Joukahainen ajaa päin Väinämöisen vaunuja tiellä, ja Väinämöinen sanoo:
"Kuit olet sinä sukua, kun tulit tuhmasti etehen, vastahan varattomasti? Säret länget länkäpuiset, vesapuiset vempelehet, korjani pilastehiksi, rämäksi reen retukan!"
Joukahainen vastaa samalla mitalla:
"Mie olen nuori Joukahainen. Vaan sano oma sukusi: kuit olet sinä sukua, kuta kurja joukkioa?"
Mutta miten kohtaus jatkuu? Sen saat selville, kun luet... :)
Tekstit
