Cusslerin Hävitys

Clive Cussler & Justin Scott (WSOY 2010) : Hävitys

 

Löytyipä kirjahyllystä uusi Clive Cusslerin kirja Hävitys. Kirjailija aloitti taannoin kirjailijakumppaninsa Justin Scottin kanssa uuden sarjan. Nyt seikkaillaan rautatierakentamisen historiallisina aikoina eikä enää merenekulun ja vedenalaisten vaarojen kanssa.

Ihan viihdyttävä kirja. Sarjan ensimmäisessä kirjassa Takaa-ajo(2008)tutustuttiin  kirjan päähenkilöön, Isaac Bell nimiseen Van Dornin etsivätoimiston uljaaseen sankariin. Tässä toisessa kirjassa saat seurata myös Isaac Bellin elämänvaiheita tarkemmin. Kirja sisältää politiikkaa, jännitystä, dynamiittihuuruja ja rakkautta. Kirjan tarina oli ehkä pikkuisen venytettyä kamaa, mutta alku ja loppu yllättivät. Ne itseasiassa luin uudelleen peräkkäin, kun ensin olin saanut koko kirjan loppuun.

Muistojenkerääjä - välipäivien jännäri

Meg Gardiner: Muistojenkerääjä, Otava 2010

Stephen Kingin mukaan tässä on trillerien seuraava superstara.

Tämä on toinen Gardinerin kirja, jonka luin. Ensimmäisestä kirjasta Pahuuden piiri en muista paljoakaan - en oikeastaan mitään, mutta eihän se kirjaa pahenna. Ensimmäisessä kirjassa esiteltiin kirjan sankaritar Jo Beckett ja tässä kirjassa jatketaan hänen rikospsykiatrian tapaustensa parissa.

Kirja oli tarinaltaan riittävän mielenkiintoinen pitääkseen minut otteessaan yli yön. Olin aika ähky, kun kirja vihdoin loppui ja onnekseni kirjan loppu oli arvaamaton.

Miltä sinusta tuntuisi olla henkilö, jonka päässä uudet muistot ja ajatukset pysyisivät vain 5 minuuttia?
Vanhat lapsuus- ja nuoruusmuistot ennen onnettomuutta olisivat kuitenkin mielessäsi iäti.
Miten ratkaisisit ongelman?

lukijana: Raisa/kaunotiimi

Salainen puhe

Tom Rob Smith: Salainen puhe
Tammi 2010

Tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Tom Rob Smithin kirjoittama Salainen puhe oli luettava heti edellisen kirjan, Lapsi 44, jälkeen.

Lapsi 44 kertoi Stalinin ajan Neuvostoliitosta ja Salainen puhe jatkaa kertomusta sijoittuen Stalinin kuoleman jälkeiseen aikaan vuoteen 1956. Päähenkilönä on edelleen sama Lev Demidov, joka johtaa nyt omaa henkirikosten osastoa. Osasto saa toimia vain sillä edellytyksellä, että se toimii täysin salassa.

Henkirikososaston perustaminen on Demidovin ansiota ja uutta osastossa on se, että osasto etsii henkirikoksia tutkiessaan todisteita. Rikoksia ei enää haudata poliittisen totuuden sanelemiin selityksiin. Samaa edelliseen kirjaan on kuitenkin se, että kaikki tehdyt rikokset yritetään edelleen suodattaa pois kansan tietoisuudesta. Vallitsevana Neuvostoliitossa on vielä käsitys, että rikollisuutta ei ole. Uuden osaston erikoisuutta kuvataankin kirjan tekstissä hyvin: " Osastolle myönnetty vapaus oli hyvin erikoista laatua, ja Lev, joka oli tehnyt kaikkensa päästäkseen eroon salaisesta poliisista, huomasi päätyneensä toisen - tosin aivan erilaisen - salaisen poliisin johtoon."

Pidin tästä kirjasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Uutena aihepiirinä, joka minua alkoi kiinnostaa, nousi esiin Unkarin kansannousu ja ylipäätään ns. rautaesiripun itäiselle puolelle jääneiden maiden ja kansojen historia. Kirjan tekstiä lukiessa aistii saman ahdistuksen ja pelon ilmapiirin, jossa tavalliset kansalaiset, tai ehkä on vielä parempi sanoa, että kaikki neuvostoliiton kansalaiset elivät, kuin ensimmäisessäkin kirjassa. Yhä paremmin esille nousee myös kuvaus ihmisistä, jotka eivät ole pelkästään hyviä tai pahoja.

Kirjaa lukiessa mietin todella monta kertaa, miten minuun olisi vaikuttanut kirjassa kuvatun jatkuvan pelon ilmapiirissä eläminen. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tuskin minullakaan olisi ollut kylliksi rohkeutta ryhtyä puolustamaan yksilön oikeuksia yhteiskunnan/politiikan sanelemaa totuutta vastaan. Entä perheen, läheisten, ystävien puolustaminen? Entä minulle tuntemattomien ihmisten puolustaminen? Olisinko vetänyt hartiat kyyryyn, katsonut maahan ja yrittänyt vain tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi? Siinäpä meikeläisen pikkuaivoille paljon "olisinko" -pohdintaa.

Lisätietoa Tom Rob Smithin kirjasta Salainen puhe:

Tarkista saatavuus HelMet -kirjastoista

Kustannusyhtiö Tammen sivu

Kirjavinkit -sivujen kirjaesittely

Kirja-esittely SavonSanomissa

Lisätietoa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšovin puheesta:

Wikipedian sivu

Yle/Ajantasa

Mallenin suku

Catherine Cookson: Mallenin suku

Gummerus 2010

Mallenin suku on kertoo äkisti köyhtyneen mahtimiehen, Thomas Mallenin, suuresta elämänmuutoksesta 1880-luvun englantilaisessa maalaispitäjässä. Velkojat ovat kimpussa ja kartano on pakko myydä ja työntekijät saavat lopputilin. Kaikki muut paitsi uskollinen kotiopettatar neiti Brigmore ja palvelustyttö Mary. Thomas Mallen tarvitsee naisia, sillä hänen on huolehdittava nuoret sisarentyttärensä Barbara ja Constance avioliiton satamaan.

Mallenin poika Dick on tietysti renttu eikä hänellä ole asiaa jäädä asumaan perheen kanssa.

Isä Mallen on kovaluonteinen eikä hän ole tottunut vastaväitteisiin. Hänen tummissa hiuksissaan on erikoinen valkoinen raita. Samanlainen raita on monilla piirikunnan vekaroilla, sillä hän on kylvänyt siementään ahkerasti eri puolille piirikuntaa.

Yksi näistä valkoraitaisista on kiihkeä ja sisukas Donald, joka saa eräänä päivänä tietää todellisen isänsä, kun kaverit haukkuvat häntä äpäräksi. Donald on vain yhdeksän vuotias, mutta hän päättää jo tuolloin tulla osaksi Mallenin sukua.

Kirjan pääosio on Barbaran ja Constancen naimisiin pääsy. Jos asiat olisivat pysyneet ennallaan, mitään ongelmaa ei olisi, mutta köyhien tyttärien naittaminen on haasteellista. Barbara ihastuu Donaldiin, vaikka tämä on tavallinen tilallinen, tosin hyvin yritteliäs. Barbara joutuu epätoivoon, kun Donald haluaakin Constancen. Hänet eikä ketään muuta.

Constancen sydän puolestaan sykkii Donaldin sairaalloiselle velipuolelle, mutta hänen on pakko mennä naimisiin Donaldin kanssa.

Hääyöstä lähtien kaikki menee pieleen. Tästä alkaa myös kirjan paras osa. Cookson kuvaa taitavasti avioliiton helvettiä ja henkistä väkivaltaa, jota viha ja katkeruus ruokkivat.

Mallenin suvun trilogiaan kuuluvat Mallenin suvun (the Mallen Streak 1973) lisäksi Mallenin tyttö (the Mallen girl 1973) ja Mallenien paluu (1974). Ensimmäinen osa oli niin luettava, että epäilemättä luen muutkin osat. En tunne Cooksonia tarkemmin, mutta Mallenin suvusta pidin, koska tyyli ei ollut liian imelää.

http://www.helmet.fi/record=b1951672~S9*fin

http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=7446

Lapsi 44

Tom Rob Smith: Lapsi 44
Tammi 2009


Tätä kirjaa, Lapsi 44, pyörittelin koko viime talven käsissäni ja ajattelin, että tämä pitää lukea. Kirjan kansi ei iskenyt minuun, eikä alussa takakannen esittelytekstikään, paitsi sitten yhden kerran. Tiedä sitten, mistä se kiinnostus yht'äkkiä heräsi, mutta siitä lähtien aina kirjan nähdessäni harkitsin onko minulla nyt aikaa lukea. Ja sitten tuli kesä ja loma ja ensimmäinen lomakirjani oli tämä. Ja hyvällä kirjalla aloitinkin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliittoon ja Stalinin aikoihin. Kirjan tarina alkaa siitä, kun nainen eräänä pakkastalven ankeana päivänä toteaa nälissään, ettei jaksa enää pitää huolta itsestään eikä piilossa pitämästään kissasta. Hän päättää vapauttaa kissan, että sillä olisi edes pieni mahdollisuus selvitä hengissä, vaikka vapautuksen varjopuolena onkin pelko, että joku naapuri pyydystää sen heti ateriakseen. Ja niinhän siinä käy, laiha kissanreppana pääsee hengestään, mutta jonkinlaiseksi saaliiksi joutuu myös kissan metsästäjä. Poloisen metsästäjän kohtalo ei selviä heti, mutta siihen saadaan selvyys tarinan jatkuessa.

Kirjan alkutarina on vain pieni juonne varsinaiseen kirjan sisältöön verrattuna. Sivuilla taituroi työssään ja yksityiselämässään Lev Demidov, joka on sotasankari ja töissä valtion turvallisuuspalvelussa. Hän törmää työssään sarjamurhaajaan ja kadonneisiin ja murhattuihin lapsiin. Demidovin työ on vaikeaa, sillä Stalinin Neuvostoliitossa ei ole rikollisuutta. Miten tutkia sellaista mitä ei ole? Seuratessaan johtolankoja itse Demidovistakin tulee epätoivottu henkilö.

Yleisenä mielikuvana tekstistä jäi mieleeni pelko ja ahdistus, jota kirjan henkilöt tunsivat yrittäessään elää hyvinä neuvostokansalaisina ja se, kuinka sattumanvaraista oli syytetyksi joutuminen. Jos ei joutunut syytetyksi jostakin selkeästä rikoksesta niin sitten oli vielä rikoslain 140 artikla, jossa määriteltiin poliittiseksi vangiksi henkilö, jonka toiminta tähtäsi Neuvostovallan kaatamiseen, horjuttamiseen tai heikentämiseen. Epäselvästi muotoiltu lause, jonka perusteella voitiin syyttää ketä tahansa puolueen tärkeistä virkamiehistä muusikkoihin, siis ... ketä tahansa. Kukaan ei voinut olla varma, ettei ollut koskaan syyllistynyt neuvostovastaiseen kiihotukseen, vastavallankumoukselliseen toimintaa tai vakoiluun, kun kukaan, päähenkilö mukaanlukien, ei voinut oikein olla varma, mitä sillä oikeastaan tarkoitettiin.
Kirjassa miellytti myös se, että kirjan hyvät henkilöt eivät olleet täysin hyviä eivätkä pahat pahoja. Varsinkin tähän teemaan pääsee käsiksi jo päähenkilön, Lev Demidovin tarinan kautta.

Kirjailija Tom Rob Smith on englantilainen ja on sijoittanut molemmat suomeksi julkaistut teoksensa Neuvostoliittoon. En tiedä, kuinka historiallisesti todenpäräinen hänen ajankuvauksensa Neuvostoliitosta, Stalinin ajasta ja pelosta on, mutta Lapsi 44 herätti minussa mielenkiinnon ottaa siitä selvää. Nyt vain pitäisi löytää hyvä tietokirja, elämäkerta tai muistelma täydentämään jännityskirjan myötä havaitsemaani aukkoa sivistyksessäni. Voisiko joku suositella jotakin suomenkielistä tällaista?

Tarkista kirjan saatavuus HelMet-kirjastoista http://www.helmet.fi/record=b1899305~S9*fin

Kustannusyhtiö Tammen sivu http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513144791/

Kirjavinkit -sivujen kirjaesittely http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/lapsi-44/

Kirja-arvostelu SavonSanomissa http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/tom-rob-smith-lapsi-44/462355

Aavikonkukan terälehti

Sir Walter Scott: Ivanhoe (1819)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Englantiin, sateisen ja harmaan taivaan alle; kostea tuuli puree poskia; tapahtumat näytellään vehmaiden puiden alla, linnoissa ja turnajaiskentillä; ritarien aseet kalahtavat sinkoillen kipinöitä; ollaan toden ja tarun rajamailla.

Ivanhoe on Romantiikan kirjallisuuden kuuluisimpia edustajia, ja se saavutti jo ilmestyessään suuren suosion. Se sijoittuu kirjamaailmaan, metaforien ja vertauskuvien gallerioihin, päästä keksittyihin tosielämän tilanteisiin ja loppuun asti hiottuihin teksteihin. Ritareita vilisevä keskiaika, johon romaani sijoittuu, on sekä hirvittävän realistinen että epätodenmukaisen unenomainen. Sellainen maailma, jossa leijonat makaavat ruusupedeillä. Elävää runoutta. Tapahtumat on koottu juuri oikeanlaista järjestystä noudattaen, ne ovat ahdettu täyteen juuri sopivasti toimintaa ja suvantohetkiä, kuitenkin pitäenlukijan koko ajan virkeänä. Keskusteludraamaa seuraa taistelukohtaus, turnajaisia kidnappaus, sen jälkeen kaksi mahtihenkilöä esittelevät toisensa toisilleen; linnan piiritys ja neidon ryöstö.

Brian de Bois-Guilbert on kunniastaan tarkka temppeliritari, joka on niittänyt mainetta Pyhän Maan ristiretkellä. Hän rakastuu Rebeccaan, yorkilaisen juutalaiskauppiaan, Isaacin, tyttäreen, mutta ei voi kosia tätä luokkaerosyistä. Kun Isaac ja Rebecca ovat matkaamassa metsän halki he joutuvat rosvojoukon yllättämiksi, jotka kuljettavat heidät metsän keskellä sijaitsevaan linnaan. Yksi rosvoista on de Bois-Guilbert. Hän pyytää Rebeccaa lähtemään mukaansa, mutta tämä kieltäytyy sillä hän ei katso voivansa lähteä sellaisen miehen matkaan, joka on ryöstänyt hänet niin raa'asti. Kun linnaa piiritetään Locksleyn jaarlin ja Rikhard Leijonamiehen toimesta, de Bois-Guilbertille ei jää muuta mahdollisuutta kuin yksinkertaisesti kaapata Rebecca mukaansa ja luovuttaa tämä viranomaisille noituudesta syytettynä, toivoen että tämä lepyttäisi hänet. Sana kuitenkin lähetetään Wilfred Ivanhoelle, niinikään ristiretkellä mainetta niittäneelle ritarille ja Rebeccan hyvälle ystävälle, joka lähtee pelastusretkelle vakavasta turnajaishaavastaan huolimatta.

Lopun turnajaiskohtaus Ivanhoen ja de Bois-Guilbertin välillä, jossa molemmat kaatuvat hevosineen, ei ole hätkähdyttävä pelkästään visuaalisen näyttävyytensä vuoksi. Se sisältää myös tärkeän yleisinhimillisen sanoman. Tärkeintä ei ole se, että voittaa, tärkeintä on se, että edes yrittää.

http://www.helmet.fi/record=b1503814~S9*fin

Tiukassa otteessa

Harlan Coben: Tiukassa otteessa, Wsoy, 2010

Mike ja Tia Bayenin teini-ikäisen pojan, Adamin, ystävä tekee itsemurhan. Pikkuhiljaa pojan käytös muuttuu yhä sulkeentuneemmaksi ja vanhemmat huolestuvat siinä määrin, että päättävät vakoilla poikaansa asentamalla tietokoneeseen vakoiluohjelman. Aluksi ei paljastu mitään erityistä, mutta sitten äiti Tia lukee yhden oudon viestin ja siitä se kirjan toiminta sitten alkaakin ... vai alkaako? Niin, kyllähän tarinaan liittyy myös raa'asti murhattu tuntematon nainen ja toinen nainen, joka vain katoaa.

Pidin paljon tästä kirjasta. Luin sen lähes yhdeltä istumalta. Kirja ei edennyt mitenkään toimintaryöpsähdyksinä eteenpäin, paitsi tarinan lopussa. Se vain eteni omaa vauhtiaan, mutta piti minut silti tiukassa otteessaan. Tosi pitkälle ennätin tarinassa, ennen kuin selvisi, miten kertomuksen eri henkilöt liittyvät toisiinsa.

Kirja kertoo vanhemmista, jotka miettivät, kuinka pitkälle on sallittua mennä suojallakseen omia lapsiaan. Kirja kertoo myös siitä, kuinka pitkälle vanhemmat ovat valmiit menemään puolustaessaan perhettään. Kirja kertoo vanhemmista, jotka vakoilevat lapsiaan ja lapsista, jotka vakoilevat vanhempiaan. Ja kirja kertoo siitä, millaisessa maailmassa nykyajan lapset elävät ja millaisessa maailmassa nykyajan vanhemmat yrittävät jälkikasvuaan kasvattaa.

Kirjan välittämä näkemys nykyelämästä tuntuu mielestäni hiukan amerikkalaiselta, enkä osaa sijoittaa sitä suomalaiseen elämäntapaan. Kyse on kuitenkin kirjasta, jonka on kirjoittanut amerikkalainen kirjailija, joten suomalaisuutta tuskin kannattaa etsiäkään. Ja etupäässähän minä luen viihtyäkseni. Ja, jos kirja saa minut hiukan ajattelemaankin, se on vain plussaa.

Ja koko ajan unohdan mainita, että on tässä kirjassa toki murha tai pari tai ehkä jopa sarjamurhaaja...

http://www.helmet.fi/record=b1947700~S9*fin

Pienoismaailmanloppu jossain Brixtonin lähellä

John Wyndham: Käenpojat (The Midwich Cuckoos, v.1957)

Pieni englantilaiskylä joutuu toimimaan näyttämönä historialliselle hetkelle. Ensin kaikki sammuu Midwichissä, lamput, puhelimet, katuvalot, ihmiset. Kaikkien palatessa tajuihinsa osa kylän naisista huomaa olevansa raskaana. He synnyttävät lapsia, joilla on kullanhohtoiset silmät, hopeaan vivahtava iho ja yliluonnoliset kyvyt, joiden ansiosta koko kylä on pian polvillaan. Nämä lapset vanhenevat fyysisesti ja psyykkisesti nopeammin kuin normaalit lapset, he osaavat kaksivuotiaina yhtä paljon sanoja kuin tavalliset nelivuotiaat ja ovat yhdeksänvuotiaina fyysisesti neljätoistavuotiaiden kaltaisia. He saavat kyläläiset tappelemaan keskenään pelkällä tahdonvoimallaan ja estävät heitä lahtemästä kylästä seisauttamalla heidät paikalleen. On selvää, että nyt on kyse olemassaolon taistelusta: joko me tai he. Wyndham herättää tapahtumat eloon kuten vain hyvä kirjailija kykenee. Pelkillä sanoilla hän luo maailman, joka on täynnä mielikuvituksellisuuksia mutta jota voi ikään kuin koskettaa, haistaa, maistaa, nähdä ja kuulla. Muukalaislapset kultaisine silmineen ovat yhtä uskottavia kuin englantilainen kylä pubeineen ja kaksikerroksisine busseineen.

Englantilaismiljöö on uskottava ja kaikille tuttu, avaruusolioiden paneminen sen keskelle antaa sille jotain ylimääräistä: särmää. Kylmä todellisuus puhaltaa päähenkilöitä vastaan: he ovat voimattomia, tapahtumat etenevät vaudilla, jota he eivät voi pysäyttää, he ovat saapuneet ymmärtämyksensä rajalle. Jälleen kerran loistava 1900-luvun sielunmaailman kuvaus: ulkopuolinen, käsittämätön ja ylivoimainen uhka ja sen keskellä pieni ihminen, joka yrittää selviytyä sen kynsistä. Siinä mielessä Wyndham kuuluu kirjailijana samaan kastiin kuin Kafka ja Orwell. Scifiromaanit ovat hyviä etäännyttäjiä, hyvä keino tarkastella asioita objektiivisesti. Mielikuvitus-tai satuelementit auttavat asiaa, sillä kun tutun asian viereen panee jotain vierasta, tutun asia todellinen olemus; se mikä se on itsessään, korostuu. Sillä tavalla näemme jonkin asian sellaisena, kuin se on, eikä sellaisena, millaisena sen tuttuus saa sen näyttämään silmissämme.

http://www.helmet.fi/record=b1593498~S9*fin

Dachaun varjossa

Jan Otcenasek: Romeo, Julia ja Pimeys (Romeo, Julie a tma, v. 1959)

Olemme Tsekkoslovakiassa, toisen maailmansodan ja Saksan miehityksen aikana. Nuorukainen Pavel on menossa elokuviin, kun hän näkee ikäisensä tytön istumassa puiston penkillä. Hän alkaa jutella tytölle niitä näitä ja huomaa äkkiä tytön käsivarrella Daavidin tähteä kantavan olkanauhan: juutalainen. He jatkavat jutteluaan, ja loppukaneetti on se, etteivät he pidä toisistaan yhtään. Esther (se on tytön nimi) yrittää päästä vanhempiensa kotikaupunkiin löytääkseen heidät, mutta on juuttunut Krakovaan ja yrittää löytää piilopaikan, missä voisi olla turvassa SS-joukoilta. Siinä mielessä ei ole onnistanut. Pavel ja Esther juttelevat vielä jonkin aikaa, ja lopulta Pavel saa tarpeekseen. Jatkaessaan matkaansa hän tuskittelee päässään, miten harmillinen tyttö oli.

Pian selvitellessään tunteitaan hän saa totuuden selville: hän on rakastunut Estheriin. Ajatus on selvä: hän ei menekään elokuviin vaan kääntyy takaisinpäin. Hän tarttuu tyttöä kädestä ja vie hänet isänsä räätälinverstaaseen, missä pitää tätä piillotettuna.

Rakastavaiset ovat vertauskuva asioista jotka saavat meidät tikittämään: eksyneitä, onnellisia, tyytyvät unelmoimaan unelmoimisesta. Tämän naiivimmaksi ei voi enää mennä. He keskustelevat kaikesta mahdollisesta: elämästä, juutalaisista, elokuvista, seksistä. He epäröivät kuitenkin rakastella, pelosta, että lumous särkyisi. He kaksi ovat toisilleen pakotie, keino päästä pois. Ihan tavallisia nuoria kumpikin. Lukija ei voi olla olematta onnellinen heidän puolestaan.

Kirjan näkemys ihmisen sisimmästä on näkemys nuoren sisimmästä. Hiomaton, ei mitään lukkoon lyötyä ydintä, kypsymätön. Usein maailma näkyy vain räätälinverstaan ikkunasta käsin mutta välillä voi juosta kerrostalon käytävillä. En ole varma, kuinka monta meistä tämä koskettaa, samalla lailla kuin Dachau ja Auschwitz eivät kosketa aivan kaikkia, mutta jokainen tuntee itsensä kaihoisaksi ja itkunsekaiseksi, kun seuraa nuoruutta sivusta.

http://www.helmet.fi/record=b1441333~S9*fin

Matkakertomus historiasta

Jonathan Swift: Gulliverin matkat (Gulliver's Travels, nimi kuului kokonaisuudessaan: Travels into several Remote Nations of the World. In Four Parts. By Lemuel Gulliver, First a Surgeon, and then a Captain of several Ships. 1726)

Ne jotka ovat lukeneet tämän kirjan kokivat varmaan samoin kuin minä, että positiivisinta siinä oli sen inspiroiva vaikutus. Se kiihottaa mielikuvitusta, ja vielä mukavampaa, innostaa lukijoita lukemiseen yleensä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Brobdingnac-Brobdingrac-sanaleikki Gulliverin kirjeessä (mukamas) julkaisija Sympsonille heti kirjan alussa, jossa hän pyytää korjausta painettuun teokseen sattuneen virheen johdosta. Vaikkakin vain kaikkein yksinkertaisimmalla tasolla, kirja luo hupaisan ja älykkään ajatusleikin teoksen mahdollisesta totuudenmukaisuudesta.

Gulliverin matkat on siis päältäpäin mielikuvituksekas matkakertomusten parodia, jolla on hyvin englantilainen minäkertoja. Pintaa raaputtaessaan huomaa kirjan kuitenkin olevan terävä ja ihmisvihaa tihkuva satiiri politiikasta, yhteiskunnasta, tieteestä ja ties mistä. Lilliputit ovat pienenpieni, suunnilleen hiirten kokoinen kansa, joka käy sotaa toisen samankokoisen kansan kanssa siitä, pitääkö kananmuna rikkoa tylpästä vai suiposta päästä (vertauskuva oikeiden tylppäpäiden ja suippopäiden, eli katolisten ja protestanttien, ristiriidoista, katso kirjan takana oleva Selitykset, nro 40). Brobdingnacilaiset ovat jättiläisten kansa, joiden hovilemmikkinä ollessaan Gulliver näkee vastenmielisimmän näkynsä ikinä hovinaisten riisutuessa hänen edessään (kohtaus on täynnä Swiftin omaa inhoa ja kauhua ihmisten fyysisiä ominaisuuksia kohtaan). Laputalaiset ovat lentävällä saarella asuva tiedemiesten kansa, joilla on henkilökohtainen palvelija estämässä heitä törmäämästä puihin tai putoamasta kuiluun sillä he ovat niin ajatuksissaan, etteivät kiinnitä huomiota ympäristöönsä. Houyhnhnmit ovat älykkäitä ja puhuvia hevosia jotka ovat jalompia, sivistyneempiä ja suuremman mielenrauhan saavuttaneempia kuin ihmiset voisivat ikinä olla. Heillä on orjinaan jonkinlainen apinaihmisten rotu, yahoo nimeltään, joiden rumaan ulkonäköön ja primitiiviseen elintapaan Gulliver surullisesti samaistaa itsensä. Palattuaan kotiin hän on vieraantunut omasta lajistaan täydellisesti.

Gulliverin ylpeys omasta lajistaan vähenee sitä mukaan, mitä enemmän hän näkee vieraita maita ja kansoja. Lilliputissa ja Brobdingnacissa hän kykenee vielä tuntemaan ylemmyydentunnetta, Laputassa hän kohtaa jo enemmän vertaisiaan, mutta houyhnhnmien maassa hän kohtaa ylivoimaisesti vertaisensa. Kirjan lopussa hän kertoo, ettei suostu keskustelemaan enää kenenkään muun kuin omien hevostensa kanssa, joiden hän vakuuttaa olevan henkevämpää seuraa kuin oma lajinsa, vaikka ovatkin rappiolla verrattuna puhuviin serkkuihinsa.

Kirja on varmasti ansainnut klassikkoasemansa, mutta pidinkö siitä, siitä en ole varma. Joiltain osin kirja ei aukene nykylukijalle. Kirjan satumaailmat on mallinnettu 1700-luvun maailman mukaan, ja on täynnä puhetta erilaisista poliittisista ilmiöistä, joista asiaan perehtymätön jää ulkopuolelle. Myöskin Swiftin kammo ihmiskehoa kohtaan tuntuu oudon karkealta. Toisaalta kirja sivuaa aiheita, jotka tuntuvat ajankohtaisilta vielä tänäkin päivänä, kuten uskontokuntien typeryys ja tiedemiesten haihattelevuus. Swiftin satiiri ei kohdistu pelkästään oman aikansa ilmiöihin vaan ihmisiin yleensä. Gulliverin matkat tuo esiin pointteja, jotka ovat tärkeitä eilen, tänään ja huomenna.

http://www.helmet.fi/record=b1537548~S4*fin

Ei liikahda lehtikään

Annika Sjögren: Ei liikahda lehtikään. Like. 2009

Takakansi lupailee että "tämä on tiheätunnelmainen jännitysromaani joka viiltää kirurgintarkasti auki koulumaailman, arvoituksellisen äidinrakakuden ja pikkukaupungin mätäpaiset."

Tuo onkin täydellinen kuvaus tästä kirjasta, jonka keskiössä on vain 12-vuotias Sandra.

Lukeminen oli vaikeaa. En tahtonut löytää sitä henkilöä, jonka tarinaa haluaisin seurata. jotenkin jäi suhmurainen olo ja tämän lukemisen jälkeen ei tullut sellaista kirjan päättymisen tuomaa vapautunutta tunnelmaa. Huomasin, että olen yrittänyt lukea tätä kirjaa pariin otteeseen jo aikaisemmin.
Kansikuva siis houkuttelee minua, tarina kiinnostaa, mutta jotain tarinan kerronnassa mättää....

Kukahan osaisi sanoa minulle missä menin lukijana vikaan?

http://www.helmet.fi/record=b1909861~S9*fin

Uusi Aamu?

Danielle Steel. Uusi Aamu. WSOY 2010

Oli pakko lukea bestseller-hyllystä pilkottava uusin Steel. Se osui sopivasti mukaan myrskyviikonlopuksi ja en ollut moneen herran aikaan lukenut tätä genreä.

Kirja oli aivan ihana. Juuri sitä mitä se lupailikin. Täydellinen aivopuhdistus ja lopussa sai kyynelehtiä jos halutti.
Kylläpä ihmisillä on ongelmia, jotka sitten ratkeavat ja loksahtavat kohdalleen onnellisesti. Siihen tarvitaan vain suuri maanjäristys San Fransiscossa ja hyvätekeväisyysgaala. Ihmiset kerätään hätämajoitukseen jossa päähenkilöt viimein kaikki tutustuvat toisiinsa.

Kirjan päähenkilöinä ovat:
Pulizer-palkittu juoppo valokuvaaja, joka on AA-kerhon jäsen ja rakastuu nunnaan.
Nunna, joka tekee laupeuden töitään sairaanhoitajana, elää slummissa ja rakastuu.
Sijoittajan vaimo, hyväntekeväisyyshaltia, jonka maailma romahtaa kun mies tekee kuprun.
Sijoittaja aviomies, joka ei olekaan sitä mitä uskottelee, vaimon korut on myytävä, vankila odottaa.
Cowboy, jonka isä löytää hänet 27 vuoden jälkeen. Tykkää heti isästään ja omaa suuren perheen.
Että silleen.
Kaikki tämä vie ihanat 335 sivua ja sinusta pidetään huolta :)

Kaksi matkaa Pekingiin

Tarttuin näihin kahteen kirjaan saadakseni taas kokea Pekingin tunnelmia.

Diane Wei Lian : Paperiperhonen

Tämä dekkari sijoittuu suurimmaksi osaksi 90-luvun Pekingiin ja vaikka siinä kuvataan monia paikkoja mitkä tunnistaan, on se selvästi ihan eri Peking kuin se missä minä vierailin 2000-luvulla. Mukana on tunnelma muutoksesta ja uutta uljasta kaupunkia, mutta enemmän siitä löytyy viipyilevää väistyvää menneisyyttä ja jonkinlaista kaihoa sen katoamisesta, vaikkei mistään nostalgiasta voikaan puhua.

Rikoksen juuretkin ovat menneisyydessä Tiananmenin tapahtumissa. Oli mielenkiintoista lukea siitä miten päähenkilö yksityisetsivä Mei Wang koki ne. Kirja oli minulle enemmän matka Kiinan kulttuuriin ja historiaan kuin salapoliisiromaani. Lisäksi se sai minut viime sivuillaan itkemään vuolaasti toisin kuin yksikään aikaisemmin lukemani dekkari.

Xiaolu Guo : 20 fragments of ravenous youth

Tässä kirjassa liikutaan juuri minulle tutuissa paikoissa ja tunnelmat ovat kokemani kaltaisia. Päähenkilökin nuori puoliboheemi elokuvaohjaajaksi havitteleva nainen muistuttaa kovasti erästä media-alan opiskelijaa, johon Pekingissä hiukan tutustuin. Kuitenkin koskettavimmaksi asiaksi tässä kirjassa nousi minulle nuoruuden kuvaus, päähenkilön kasvukertomus. Kirja muistutti mieleen nuoren itseni ja sen kiihkon ja epävarmuuden mitä silloin koin.

Molemmistä kirjoista jäi sellainen olo että olen ymmärtänyt taas jonkin pienen palasen maailmasta paremmin sekä halu lukea kaikki muutkin näiden kirjailijoiden teokset.

UUDET HYLLYPAIKAT !

Muistatteko vielä kirjanäyttelyn Sellon kirjaston aulassa kevättalvella? Laitoimme silloin esille erilaisia kaunokirjallisuuden lajityyppejä eli genrejä. Samalla kysyimme teiltä asiakkailta pienen kyselyn avulla, mitä uusia lajityyppejä haluaisitte mieluiten nähdä laitettavan omille hyllypaikoilleen, erilleen yleisestä kaunokirjallisuudesta. Vastauksia tuli mukavan paljon, kiitokset vielä kaikille vastanneille! Kyselyssä nousi esiin neljä uutta lajityyppiä, jotka saivat selvästi eniten kannatusta. Nyt kesän kynnyksellä olemme saaneet toteutettua toivomuksenne ja laittaneet nämä neljä suosituinta uutta lajityyppiä omille hyllypaikoilleen.

Uudet hyllypaikat ovat:

KLASSIKOT -> Hyviä kirjoja jotka eivät vanhene! Sekä kotimaisia että ulkomaisia kirjailijoita. Perinteisten klassikoiden lisäksi myös moderneja klassikoita, erotat ne tarran väristä kun tulet hyllyn luo. Soveltuu myös klassikkolukemista etsiville lukiolaisille!

NOVELLIT -> Lyhyestä virsi kaunis, myös sanataiteessa. Mikäpä sen mukavampaa kuin lukea kokonaisia tarinoita yhdeltä istumalta, vaikka junassa tai pihatuolissa.

HISTORIALLISET ROMAANIT -> Jännittäviä seikkailuja ja koskettavia kohtaloita historian havisevilta lehdiltä: 1800-luvulta, keskiajalta tai vaikka antiikista! Elettiin sitä ennenkin, vai mitä?

ELÄMÄKERTAROMAANIT -> Tosipohjaisia elämäntarinoita kaunokirjallisuuden keinoin kerrottuna. Elämyksellisesti, juonellisesti, inhimillisesti.. Samastu ja ihastu!

Tervetuloa tutustumaan ja löytämään lukemista!

PS. Asiakaskyselyssä tuli esiin myös huoli, että erillisten hyllypaikkojen perustaminen vaikeuttaa tietyn kirjan löytämistä, kun ei tiedä mistä hyllystä sitä pitäisi etsiä. Tiettyä kirjaa etsiessä kannattaakin aina tarkistaa sen sijainti Helmet-tietokannasta (www.helmet.fi). Jos etsitään vaikkapa Waltarin Sinuhe egyptiläistä ja sen sijainti on Helmetin mukaan 2.4 WAL, se tarkoittaa että kirja löytyy yleisen kaunokirjallisuuden hyllyistä tekijän sukunimen kohdalta aakkosjärjestyksessä. Jos taas sijainti on Helmetin mukaan vaikkapa 2.4 KLASSIKOT, kirja löytyy klassikkohyllystä, edelleenkin tekijän sukunimen kohdalta aakkosjärjestyksessä. Voit myös aina pyytää apua kirjojen löytämiseen kaunokirjallisuusosaston Kysy-tiskiltä (aulassa) tai muilta kirjaston työntekijöiltä!

Dillon: Paritanssia

Lucy Dillon: Paritanssia (2010)

Kirjan puffitekstit puhuvat tanssii tähten kanssa tyylisestä lukuelämyksestä ja siksi aloitinkin tämän vaaleanpunaisella koristellun kirjan lukemisen hieman pitkin hampain. Rakastan tanssia, mutta en mitään tähtikultti- tai showmeininkiä ja arvelin tarinankin tosi köykäiseksi.

Mutta kirja yllättikin positiivisesti, eikä yhtään harmittanut, että olin valinnut sen matkakumppanikseni estämään hotellikuolemaa.

Kirjan kansien välissä oli monta juonta:

- Mihin on kaikonnut rakkaus? Missä piileksii himo?

- Nuori aviopari, jolla on lapsia ja joudutaan tekemään uravalintoja ja uhrauksia milloin työlle ja milloin kodille.

- Miehen ja naisen roolijako ja tasa-arvokysymyksiä, eri ikäpolvien näkökulmasta

- Harrastusten tärkeys tai niiden uupuminen

- Sammuva/sammunut tähteys, mentorointi ja luopumisen tuska

- Lapsuuden angstien läpikäymistä ja äiti-lapsi suhteen punnitsemista

- Menneen ikävä ja säilyttämisen tarve, rakkaus pysyvään ja pysyvyyteen.

- Kulttuurihistoria ja vanhojen rakennusten asema nykyaikana.

Kaikki tämä kietoutuu yhteen ja tango soi!


Lue kirja ja lähde lavatansseihin..................


http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=282&component=/ACBoard/uutiset_juttu.asp&recID=2264

Edelleen Alice

Lisa Genova: Edelleen Alice (2009)

Vaikka olisi millainen menestynyt fiksu viisikymppinen ja viehättävän älykäs professorisnainen niin muistisairaus voi yllättää. Kirja kertoo Alzheimerin taudista. Alice,kognitiivisen psykologian professori, saa alzheimer-diagnoosin. Kyse ei ollutkaan työpaineiden aiheuttamasta muistamattomuudesta.

Edelleen Alice pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Tämä ei ehkä ole ihan nuoren ihmisen lemppari kirja, mutta sellainen ihminen, jonka lähipiiriin kuuluu jo tautia sairastava tai sen ensioireista kärsivä, ei taida pystyä jättämään kirjaa käsistään. Tiedossa on takuuvarma uneton yö, kun kirjan tarina koukuttaa lukemaan kirjan kannesta kanteen. Se pitää otteessaan.

Kirja on hellä ja lohdullinenkin. Sairaudestaan huolimatta päähenkilö säilyttää
minuutensa, vaikka ilmaisukyky menetetäänkin. Kirjailija kirjoitti aluksi kirjalle toisenlaisen lopun, mutta onneksi hän muutti sitä ja syntyi tällainen päätös tarinalle. Taitavaa työtä.

Kirja jättää kroppaan lämpöä ja aivoille ajateltavaa.
Kunpa muistaisin tämän kirjan sitten kun, joku asiakas vuosien kuluttua kysyy alzheimerin taudista kertovaa romaania.

http://wsoy.fi/yk/products/show/80871

Barbettan Muodistamo Los Milagros

Maria Cecilia Barbetta: Muodistamo Los Milagros (2010).

Tämä ihana kirja on kuin jokin espanjankielinen telenovela. Kirjassa on tarinaa eteenpäin vieviä kauniita ja mielikuvitusrikkaita sivuja tekstisivujen joukossa.

Marianan, ompelijan, tarinaa kannattaa seurata tarkasti, ei saa seota kaikkeen muuhun kivaan, mitä kirjan kannet pitävätkään sisällään ;). Paikkana on ihana Buenos Aires. Kirja on muuten valittu Saksassa vuoden 2008 kauneimmaksi kirjaksi!

Uskon, että sinunkin kannattaa antaa vapaa-ajastasi hippunen tämän kirjan tarinalle. Jos säät ovat suotuisat, voi tämän kirjan parissa polttaa vahingossa ihonsa auringossa. Suosittelen aurinkovoidetta, jos luet ulkona.
Tarina kantaa ja vei kyllä allekirjoittaneen mukanaan.

Tästä esikoisromaanistaan on kirjailija saanut Adelbert von Chamisso Promotional -palkinnon (2009) sekä parhaalle saksankieliselle esikoiskirjalle myönnetyn Aspekte-palkinnon (2008). Teoksen kääntämiseen on saatu tukea EU:n Kulttuuri-ohjelmasta. Lähde: http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=1&kirja_id=293

Lisää linkkejä:
http://fi.risingshadow.net/index.php?option=com_library&Itemid=67&action=book&book_id=5936

http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/maria-cecilia-barbetta-muodistamo-los-milagros/552578

Tänään on lukupiirit

Tänään keskustelemme klo 14 ja klo 18
Susanna Alakosken kirjasta Sikalat.

kirja kertoo ruotsinsuomalaisten elämästä ystadin kaupungissa, jonne on syntynyt ihan uusi lähiö Fridhem. Aika on parhainta/pahinta 70-lukua, suuren muuttoaallon aikaa.

Pikku Leenan kertomus on koskettava tarina selviytymisestä.

Elämän lempeät maut

Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut (2009)
Tämä kirja pakoili minua monta kuukautta. Olin lukenut tästä kirjasta eräällä kirjallisuusfoorumilla ja nähnyt siitä vain kansikuvan. En painanut mieleen ,saatika että olisi kirjannut ylös, kuka oli kirjailija tai mikä oli kirjan nimi. Muistiin jäi vain aavistus tuoksuista, joita kirja lukijoissa oli herättänyt.

Kirja on esikoisteos. Monet ovat hyvin varovaisia tarttuessaan kirjaan, joka heti kirjan kannessa kertoo olevansa esikoinen. Tämä kirja liikkuu kirjastossamme Bestseller lainana edelleenkin. Meidän kirjastossa ei siis liene esikoisteospelkoa.

Miten sitten kohtasimme, me kaksi? Istuin toista kuukauttani kaunokirjallisuuden asiakaspalvelussa ja käsieni kautta virtasi erilaisia kirjoja, mutta viime viikolla me sitten törmäsimme. Kun näin kirjan hyllyssä, sisälläni läikähti lämmin helähdys. Siinäkö se nyt on....

Mietin voinko lainata sen "pois asiakkailtani". (Kirjastolaisena sitä aina ajattelee asiakkaan lukuintoa ensin.) Mutta halu nauttia jostain ihanasta, houkutteli enemmän ja lainasin sen viikonlopuksi. Uteliaisuus ja oma lukuhalu voitti palvelualttiuden.

Täyttyivätkö odotukseni? Kyllä, kirja oli vähemmän amerikkalainen hömppä kuin olin kuvitellut. Reseptit olivat hillitysti tekstin joukossa, ja ne olivat esillä vain silloin kuin niitä tarvittiin. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja joidenkin elämästä näkyi tekstissä myös enemmän kuin pintaraapaisu. Juoni ei nyt ehkä ollut mikään suuri älynväläys, hieman samantapaista kuin nämä nappi- lankakauppa teokset, mutta viihdyin kirjan rauhallisessa ilmapiirissä ja ihan todella nautin soljuvasta tarinan kerronnasta. Ja mikä parasta, kirja ei ole mikään järkäle vaan päättyy sopivasti. Kirja on kuin siinä kuvattu kukkakimppu, iloisia tulppaaneja, joiden joukossa on timjamin ja rosmariinin oksia.

Mistäkö kirja kertoo? No, ravintolasta, ruoanlaittokurssista, kurssilaisista, eri ikäpolvista, rakkaudesta ja sen menettämisestä ja sen hyväksymisestä. Se kertoo mausteen tuoksuisesta elämästä, ihmiselämästä.

Nancy Thayer: Ystävyyden karikot. KARISTO 2009.

Ja nyt minä matkustin tämän rakkautta ja romantiikka sekä ihmissuhteita täynnä olevan kirjan avulla Nantucketin saarelle(www.nantucket.net. Jo kirjan kansikuva kertoi minulle, että suolaisia tuulia ja ihania ruovikkorantojaon tiedossa.Kirja kertoo kahden naisen pitkäaikaisesta ystävyydestä, joka yhteytden katkettua ja elämän heitä heiteltyä, alkaa punoutua jälleen yhten. romanttisen lisän tuo toisen ystävättären komea ja vetovoimainen sulhanen, joka viehättää yhden jos toisenkin naisen silmää ja sydäntä.