Carl Linnaeus eli Linné lähetti professoriksi ehdittyään nuoria miehiä, ”apostoleitaan”, ympäri maailmaa tieteen ja talouden nimissä ja tuomaan mainetta Ruotsille. Moni kuoli tehtävää suorittaessaan. Ajattelin heistä lukiessani, että julmaa oli lähettää heidät surman suuhun. Nyt kun luin Lapinmatkan, ymmärsin, että Linné oli pannut itsensä alttiiksi omassa nuoruudessaa. Hänen matkansa Lappiin 25-vuotiaana oli kuolemanvaarallinen retki.
Nuori mies ratsasti Upsalasta Pohjanlahden ympäri ja nousi välillä Ruotsin Lapin suuria jokia ylös. Paluu kulki Suomen rannikkoa Torniosta Turkuun. Lapissa hän joutui kauheisiin säihin, ruokaa ei ollut, tulviva syvä joki piti ylittää näin: ”Meidän täytyi panna uoman poikki riuku ja sitä myöten veden alla kulkea mitä suurimmassa hengenvaarassa”. Joka on nähnyt Ruotsin Lapin isojen jokien tulvivan, tietää, mitä Linné koki. ”Lopulta olin hirveän nälkiintynyt, oltuani neljättä päivää ilman leipää ja juomaa”., hän kirjoittaa. No, hyviä aikoja matkalla tuli paljon, ja matkamies teki havaintoja kasveista, eläimistä, lappalaisten elämästä, luonnonvaroista Kuninkaalliselta Tiedeseuralta saadun tehtävän mukaisesti. Nykyihmisen yllättää, miten vähän tietoa 1700-luvulla ihmisillä oli Lapista ja saamelaisista. Etäisyys etelästä pohjoiseen oli silloin lähes ylittämätön. Lappi oli oma pohjoinen seutunsa, joka ei itse asiassa kuulunut Ruotsiin. Käsitykset sairauksista ja hoidosta tiesin ennestään niin vaarallisiksi kuin ne kirjassa osoittautuvat. Linné sanoo pikkutytön silmäsairauden johtuvan siitä, että äiti on raskauden aikana katsellut kuolevaa anoppiaan.
Kasvit kiinnostavat kulkijaa eniten, ja kasveista innostunut lukija tapaa tuttuja kasveja ja saa katsoa niitä 1700-luvun tutkijan silmin.
En tiedä, miten paljon hyötyä Tiedeseuralle oli Linnén havainnoista, esim. tämmöisistä: ”Miehet täällä enimmäkseen keittävät ruoan, naiset valmistavat vain juuston ja maitoruoat, mutta miehet kalan ja liharuoan; ja jos emäntä ei ole kotona, myös maitoruoat ja juuston”. Ehkä tärkeintä oli kerätä perustietoa joka asiasta.
Linné on oikea kirjailija. Tekstissä on vauhtia ja todentuntua, arkipäivää ja hengenvaaraa. Jokapäiväisen elämän kertomiseen lomittuu syvällisyys. Linnén ajan ihmismielessä Jumala oli elävä, myös matalassa arjessa, ja sekoitus kiehtoo nykyihmistä, jonka arki on pelkästään maallinen. Kirja päättyy, kai ajan tavankin mukaa, kauniisti: Kaikkivaltiaalle olkoon kiitos, ylistys ja kunnia iankaikkisesti”.
Kerttuli
Tekstit
