Maagista ajattelua

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua (Sammakko 2010).

Tässä faktan ja fiktion rajamailla seikkailevassa muistelmateoksessa seurataan kolme-neljäkymppisen kirjailijamiehen elämää. Tälle Manhattanilla majaansa pitävälle ja miehiä netti-ilmoitusten kautta deittailevalle kirjailijalle tuntuu sattuvan tavallista enemmän outoja kommelluksia. Päähenkilö on luonteeltaan varsin itsekeskeinen ja hieman neuroottinen tapaus, mutta hän myöntää itse auliisti puutteensa ja osaa kertoa kokemuksistaan hauskasti ja oivaltavasti, jolloin syntyy jotain sympaattista ja liikuttavaa. Rakkaudestakin päästään lopulta jyvälle, kunhan ensin on karistettu kannoilta epäsopivat ehdokkaat. Suomalaista lukijaa hauskuttaa myös newyorkilaisen elämänmenon urbaanius ja uusavuttomuus. Veikkaanpa että joku katajaisen kansamme asukki olisi selviytynyt näppärämmin kylpyammeeseen eksyneen hiiren karkottamisesta kuin Augusten, joka tarvitsee siihen suihkupullollisen Raidia, ammeellisen tulikuumaa vettä, litrakaupalla puhdistusainetta ja tunneittain televisionkatseluaikaa. Positiivisesti poikkeava lukukokemus, joka kolahtaa omaperäisyydellään ja hurtilla huumorillaan!

Hukkuneet ja pelastuneet

Primo Levi (1919-1987)

Hukkuneet ja pelastuneet. Artemisia Edizioni, 2010


Tätä viime vuonna suomeksi käännettyä Primo Levin esseekirjaa en suosittele niille, jotka haluavat nukkua yönsä hyvin. Tämä kirja saa Levin esikoiskirjan nimen mukaisesti monesti ihmettelemään, Tällainenko on ihminen?

Kaikista esseistä nousee pääosaan järjetön väkivalta yhdistettynä äärimmäisen nöyryyttävään kohteluun. Koska natseissa oli myös paljon ns. tavallisia ihmisiä, tämä kirja sai minut tarkkailemaan ihmisiä ja miettimään, mitkä ovat ne tavallisen ihmisen piirteet ja ominaisuudet, jotka voivat muuttua hirviömäiseksi käytökseksi poikkeuksellisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Tähän kirja ei anna suoraa vastausta, mutta keskitysleirikokemuksiensa perusteella Primo Levi pohti monia ihmisen psyyken kummallisuuksia, kuten itselleen valehtelemista, toisen ihmisen totaalista mitätöimistä, uhrien syyllisyyttä ja eri ihmisten hyvinkin erilaista käyttäytymistä äärimmäisessä ahdingossa.

Ne harvat, jotka selvisivät hengissä kuljetuksista ja itse keskitysleiristä olivat Levin mukaan jollain tavalla poikkeustapauksia. Sieltä eivät selvinneet ihmisistä parhaimmat, vaan häikäilemättömimmät, natsien kanssa veljeilleet, sinnikkäimmät uskovaiset ja erikoisvangit. Primo Levi itse oli erikoisvanki. Kemistin ammattinsa vuoksi hän sai ”siistimpää” sisätyötä kemiantehtaassa ja vähän enemmän ruokaa kuin keskiverto vanki. Sisätöissä olevat säästyivät talven pahimmilta pakkasilta ja kesän paahtavimmalta helteeltä. Tehtaasta löytyi varastettavaa. Levin mukaan jokainen hengissä selvinnyt oli oppinut varastamaan. Varastamisen ja oman edun tavoittelun ohella myös ystävyys edisti elossa pysymistä, koska toinen auttoi toista kiperissä tilanteissa. Ystävällisyys piti myös yllä toivoa, muutoin niin toivottomassa ympäristössä. Toivo ja arkisiin asioihin keskittyminen pitivät mielen vireänä, sillä epätoivo oli tappavaa. Epätoivoon vaipujat eivät jaksaneet yrittää keplotella järkevästi ja esimerkiksi raatoivat itsensä näännyksiin liian kovalla työnteolla. Leirillä piti osata säästellä itseään, käydä kauppaa ja tingattava viisaasti, koska esim. ruokailuvälineet oli ostettava muilta vangeilta ja valuuttana olivat leivänpalat.

Yksi suuri ryhmä eloonjääneistä oli hartaat uskovaiset. Uskovaisiin Primo Levi laski myös poliittiset uskovaiset. Usko antoi voimaa. Keskitysleirillä Jumala koetteli uskovaisten uskon lujuutta ja kommunisteille leiri oli merkki kapitalismin äärimmäisestä mädännäisyydestä. Eräskin hengissä selvinnyt harras juutalainen oli sitä mieltä, että hän pelastui, koska Jumala halusi pelastaa hänet. Hän oli valittu. Ei-uskovainen Levi oli järkyttynyt moisesta ylimielisyydestä, sillä jokaisella pelastuneella oli ollut nimenomaan onnea. Kaasukammioihin valittiin ihmisiä summittaisesti, vailla mitään kunnon logiikkaa, joten kaikki pelastuneet olivat olleet myös sattuman suosimia.

Eniten Primo Levi ihmettelee, ja niin ihmettelen minäkin, miksi kaikki toimet piti tehdä käyttämällä tarpeetonta väkivaltaa, joissa ei ollut mitään muuta päämäärää kuin nöyryyttäminen ja tuskan tuottaminen. Mikä sai vanginvartijat käyttäytymään äärimmäisen väkivaltaisesti? Yleisin selitys on, että heidät aivopestiin (ja he halusivat tulla aivopestyiksi) uskomaan että juutalaiset eivät olleet edes ihmisiä, eivät edes eläinten arvoisia. Näin he pystyivät pesemään syyllisyytensä pois. Mutta minua ei selitys vakuuta, eikä vakuuttanut Leviäkään, parempaa ei ole kuitenkaan paljon tarjoiltu. Keskitysleirimuisteluita ovat julkaisseet monet hengissä selvinneet, mutta vanginvartijat eivät ole julkisesti muistelleet eivätkä selitelleet tekojaan.

Kirjan viimeisessä luvussa Levi muistelee kirjeenvaihtoaan saksalaisten lukijoidensa kanssa. Jotkut saivat hänet varomattomilla, valheellisilla lauseillaan suorastaan raivon valtaan. Joidenkin harvojen kanssa hän kävi pitkäänkin kirjeenvaihtoa. Koko loppuelämänsä Primo Levi yritti ymmärtää saksalaisia siinä onnistumatta. Vankkana Primo Levi – fanina tämä onkin ainoa asia, jota kritisoin hänen ajattelussaan. Saksalaisuus ei ollut keskitysleirien olemassa olon ydin (toteaahan hän itsekin monesti, että esim. NL:n vankileireissä oli ihan samankaltainen meininki), vaan keskitysleirejä synnyttävä pahuus on kaikkien kansojen ihmisten sisällä. Mutta minä en ole koskaan ollutkaan keskitysleirillä, hän oli, siksi en voi arvostella häntä epäloogisesta ihmettelystä.

Keskitysleirikokemus ei jättänyt Leviä koskaan rauhaan. Hän käsitteli keskitysleiriä kaikissa kirjoissaan enemmän tai vähemmän. Hän näki alati keskitysleiripainajaisia. Vuonna 1987 hän todennäköisesti tappoi itsensä hyppäämällä kotitalonsa porraskuiluun. Tämä Italiassa vuonna 1986 ilmestynyt kirja voi osaltaan selittää sen, miksi niin moni pelastuneista liittyi hukkuneiden valtaisaan joukkoon.

Sonja

Kultahattu

(F. Scott Fitzgerald, alkeperäisteos The Great Gatsby ilmestyi v. 1925) Loisto: Otava, 2004

Kultahattu on romaani pintakiillon murenemisesta, petoksen verkoista ja rakkauden ja vihan välisestä, hyvin häilyväisestä rajasta. Loistavan tunnelmallinen, se on tutkimusmatka sivistyksen alla piilevään kusiaispesään ja

kokonaisen sukupolven viimeisiin, raukeneviin päiviin. Daisy on rakastunut Gatsbyyn, salaperäiseen sosialiittiin ja kartanonomistajaan. Daisyn aviomies Tom tietää asiasta, mutta yrittää olla tietämättään. Yhä kiristyvät välit johtavat lopulta sivullisen kuolemaan ja Gatsbyn itsemurhaan.

Kirjan maailma on täynnä kaikkea amerikkalaisen vaurauden tunnusmerkkejä: autoja, illalliskutsuja, jättimäisiä kartanoita ja puutarhoja. Kirjan emotionaalinen anti sisältyy muutamaan tiettyyn avainkohtaan, jotka ovat visuaalisuudessaan ylittämättömiä. Daisy kuiskaamassa kertojalle syvimpiä salaisuuksiaan heilutellessa itseään keinussa. Jordan ja Daisy makaamassa sohvalla hellepäivänä, Gatsby seisomassa vieressä, kaikki on punaista ja hopeaa. Köyhän miehen vaimon kuolema auto-onnettomuudessa. Öinen merenranta, meren yläpuolella paistava kuu, joka kertoo jazz-aikakauden päättyneen.

Fitzgerald pyrki kirjailijana nimenomaan tallentamaan oman sukupolvensa arvoja ja asenteita, kultaisen 20-luvun riehakkuutta ja vaurautta, ennen suurta pörssiromahdusta. On kuin hän olisi nähnyt kaiken elämänilon ja jatkuvan juhlimisen kierteen taakse kätkeytyvän uhan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ihmiset olivat ilmeisesti niin helpottuneita, että huh, tästäkin selvittiin, että eivät viitsineet katsoa, mitä heidän ympärillään tapahtui vaan antautuivat kokonaan elämään nykyhetkessä. 2000-lukulaisena minun on hyvin vaikea eläytyä tuohon maailmaan ja sen ilmapiiriin, siihen helpottuneisuuteen ja sen taakse kätkeytyvään ahdistavaan levottomuuteen. Nykyään tuntuu siltä, että ei voi tuntea muuta kuin levottomuutta.

Jalattomat, elottomat

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Gummerus 2010

Fred Vargasin kirja Jalattomat, elottomat, eksyi käsiini siitä yksinkertaisesta syystä, että olen tutustunut kirjailijan tuotantoon jo aiemmin suomennetuissa kirjoissa. Vargasin kerrontatapansa on jotenkin uudenlaista erilaista ja kirjoista löytyy hilpeyttä, ironiaa ja omalaatuisia henkilöhahmoja. Pariisilaisella poliisiasemalla työskentelee kirjava joukko persoonallisia poliiseja suurimman aikaa sulassa sovussa. Mitä nyt joskus syntyy joskus pientä kinastelua tosiasioihin nojautuvien joukon, sovinnollisten joukon ja pilvien lapioijien kanssa. Kirjan päähenkilö ja poliisiaseman esimies Jean-Baptiste Adamsberg kuuluu ehdottomasti pilvien lapioijien kastiin ja hänen ajatuksenjuoksuaan ja asioiden ratkaisukykyään on joskus vaikea seurata, mutta niin vain rikokset selviävät. Adamsbergin johdolla asemalla häärää myös henkilökunta, jonka omituisuudet yritetään ottaa huomioon ei pelkästään mahdollisuuksien rajoissa vaan niitä kunnioittaen. Siellä työskentelee poliisina Mercadet, jonka pieniä lepotaukoja ja unihetkiä varten asemalta löytyy patja ja tyynyt. Siellä on Froissy, joka nuorena nälkää nähtyään tarvitsee nyt jatkuvasti pieniä välipaloja ja hänen ruokatarpeitaan löytyy siis sieltä ja täältä. Löytyypä asemalta Voisenetin kalatieteelliset julkaisut, Danglardin viinipullot, Noëlin pornolehdet, Kenorkianin eteeriset öljyt, Maurelin korvalappustereot ja Retancourtin savukkeet. Ja asustaa poliisiasemalla murharyhmän tiloissa myös valtavan kokoinen, laiska kollikissa, joka kuluttaa päivänsä retkottamalla kopiokoneen lämpimällä kannella. Ainoastaan kolme kertaa päivässä joku ryhmän jäsenistä kantaa tämän yksitoistakiloisen elikon ruokakupille, jää sen seuraksi ruokailun ajaksi ja kantaa sitten kissan takaisin omalle paikalleen kopiokoneen kannelle. Ompa kissan ruokakupin viereen asetettu tuolikin, jossa kantovuorossa oleva poliisi saattaa jatkaa työtään hermostumatta ja kissaa patistelematta. Tällä asemakissalla oli muuten jossakin aikaisemmassa kirjassa suurempikin rooli, kun sitä käytettiin vähän samaan tapaan kuin vainukoiraa etsimään kissan suosituimmuusasemassa oleva kadonnut poliisi. Kollikissan rakkauden määrää on turha aliarvioida.

Varsinaisen kirjan juonen voit lukea Gummeruksen nettisivuilta. Kirjan tarina alkaa Lontoossa, jossa hautausmaalta löytyy kenkäkasa ja kenkien sisältä pariton määrä eri aikoina poikkileikattuja säärenpätkiä. Sitten siirrytäänkin Pariisiin, jossa selviää, että pariisilaiset poliisit on aivan tarkoituksella johdatettu näkemään kenkäröykkiö. Pariisissa tapahtuu myös murha, jonka uhrina oleva henkilö on silputtu täydellisesti ja palaset ripoteltu ympäriinsä. Lontoon ja Pariisin jutut liittyvät jotenkin yhteen ja vievät Adamsbergin pieneen serbialaiseen kylään.

Birth of the Chess Queen

Marilyn Yalom: Birth of the Chess Queen (2004)

HarperCollins, 2004

Tämä kauniisti kuvitettu englanninkielinen kirja löytyy Pelit ja leikit -hyllystä (79.81). Kirjassa kerrotaan eurooppalaisten kuningattarien asemasta ja vallasta eri maissa eri vuosisadoilla. Samalla tutkitaan shakkipeliin ja shakkinappuloihin, varsinkin kuningattareen, kätkeytyvää symboliikkaa. Pelin intialaisessa ja arabialaisessa alkumuodossa ei ollut lainkaan feminiinisiä hahmoja, koska sen ajateltiin kuvastavan armeijoiden kohtaamista taistelukentällä, johon naisilla ei ollut asiaa. Missä ja milloin kuningatar otettiin mukaan shakkilaudalle? Miten ja miksi siitä tuli pelin voimakkain nappula? Tekijä kertoo kiinnostuneensa näistä kysymyksistä nähdessään museossa pienen Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävän patsaan, jonka väitettiin olevan vanha shakkikuningatar. Tutkijan epäilykset heräsivät, ja hän päätti perehtyä aiheeseen tarkemmin.

HelMet-saatavuus

Karkurit

(Aleksis Kivi, v. 1865)

Recallmed, 2009

Karkurit on näytelmä sukuvihasta ja kielletystä rakkaudesta. Tarinan keskiössä on kahden kartanonomistajan välinen verinen vihanpito, joissa osapuolina ovat Viitalan parooni Markus ja Kuuselan parooni Mauno. Mauno on pahasti velkaantunut, vararikon partaalle, joten Markus on ilmoittanut haluavansa ostaa Kuuselan, toivoen näin nujertavansa Maunon lopullisesti. Markuksen ottopoika, Niilo, kuitenkin sopii salaa Maunon kanssa hankkivansa tälle riittävästi rahaa voidakseen maksaa velkansa sillä ehdolla, että saa hänen Elma-tyttärensä vaimokseen. Mauno suostuu. Niilolla on kuitenkin paljon kierompi taka-ajatus mielessään: häiden avulla saada Markus aivan vihoihinsa, koska katsoisi ottopoikansa pettäneen hänet, ja usuttaa hänet Maunon kimppuun siinä toivossa, että kahakka tekisi selvän molemmista, jolloin Niilolle jäisi sekä Viitala että Kuusela. Niilosta on nimittäin tehty Markuksen perillinen, sillä Markus on julistanut biologisen poikansa, Tykon, perinnöttömäksi. Tämä siksi, että Tyko oli aikoinaan ollut salakihloissa Elman kanssa. Tyko palaa kuitenkin kotiin Uraalilta, sotakarkurina, juuri kun avioliittosopimus allekirjoitetaan. Vanha lempi elää kuitenkin edelleen, joten Elma päättää myrkyttää itsensä, ettei pettäisi Tykoa. Hänen kasvatesisarensa Hanna saa kuitenkin tiedon asiasta ja kertoo siitä Tykolle. Nuoret toimittavat Elmalle unilääkettä sisältävän pullon, joka saa hänet näyttämään kuolleelta vaikka onkin vain sikeässä unessa. Tyko ja Niilo kohtaavat Elman kuolleelta näyttävän ruumiin äärellä ja kuolevat keskinäisessä kaksintaistelussaan. Elma herää pian ja hänkin kuolee, oikeaan myrkkyyn vai sydämensä murtumiseen, sitä ei tehdä selväksi. Paroonien riita saa loppunsa, kalliilla hinnalla.

Karkurit on suuressa määrin velkaa William Shakespearen Romeo ja Julia-näytelmälle. Jos lukee molemmat peräkkäin, huomaa miten varsinkin juonikuvioissa on suuria yhtäläisyyksiä. Molemmissa on aiheina kahden perheen välinen sukuviha ja näiden jälkikasvun kielletty rakkaus. Kivi on lainannut näytelmäänsä jopa muutaman tietyn yksityiskohdan, kuten myrkkypullon vaihtaminen unilääkkeeksi ja kilpakosijoiden välinen kaksintaistelu tytön haudalla. Kiven tuotanto on monessa mielessä suomalainen vastine Shaksepearen tuotannosta. Molemmilla on samat heikkoudet ja vahvuudet, Molempien tarinat ovat ennestään tuttuja ja perinteisesti kerrottuja, mutta kieli ja henkilöpsykologia ovat jotain tuoretta ja luovaa. Kiven tunneskaala on myös hyvin suomalainen: täynnä haikeutta, anovuutta, hartautta ja haavoittuvuutta. Skaala on kokonaisuudessaan hyvin laaja, voimakas ja raju.

Näytelmässä on tyypillinen suomalainen miljöö: ennustajaeukko lukee tulevaisuutta nuorille tytöille, vanhempi paimen kurittaa nuorempaa kepillä, nuoret sotilaat täynnä unelmia ja elämän riemua, metsämaiseman haikeus. Kivellä on hyvin rikas sisäinen maailma, jonka hän suodattaa korpimaisemien avaruuden ja vapauden tunteen kautta. Näytelmä on täynnä rehellisiä tunteita, aivan kuin kirjailija itsekin kokisi ne. Karkurit on suurta draamaa pienoiskoossa. Maanpäällisten tapahtumien kautta käsitellään kosmisia teemoja. Hannan laulu Elman haudalla neljännessä näytöksessä on yksi Kiven kauneimmista runoista. Epätodellisessa arkipäiväisyydessään se on kuin kuvitus.

Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä

Elisabeth Schönbeck: Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä. Miten paikka sisarussarjassa vaikuttaa elämääsi?

Kirjapaja 2009

Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä on kirja kaikille, jotka ovat kasvaneet sisarusparvessa tai ilman sitä, ja miettineet, miksi pikkusiskot käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät tai miksi vanhemmat suhtautuvat isoveljeen vakavammin kuin pienempiin sisaruksiin.

Ruotsalainen kasvatustieteilijä Elisabeth Schönbeck on erikoistunut tutkimaan sisaruutta. Hän on tutkinut tosi-tv-ohjelman osallistujia, hallituksen jäseniä, presidenttejä ja monia muita ammattiryhmiä ja nähnyt tiettyjen käyttäytymismallien toistuvan samanlaisina uudestaan ja uudestaan. Hänen mukaansa paikka sisarusparvessa, sukupuolen lisäksi, vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen.

Schönbeckillä on paljon herkullisia esimerkkejä tilanteista, joissa hän pystyy päättelemään tuntemattoman ihmisen sisarussuhteet. Niitä lukiessa voi vain nyökytellä: tuon minäkin olen huomannut. Vastuuntuntoisista esikoisista tulee usein johtajia ja organisaattoreita, huolettomista kuopuksista taas seikkailijoita ja maailmanmatkaajia. Joustavat ja sosiaaliset keskimmäiset lapset puolestaan monesti etsivät paikkaansa elämässä pitkäänkin. Martin Luther King ja Ingmar Bergman olivat keskimmäisiä lapsia. Kuopuksia ovat esimerkiksi Bill Gates, prinsessa Madeleine ja Charles Darwin (toiseksi nuorin kuudesta sisaruksesta). Esikoisia ovat Hillary Clinton, Carl Bildt ja Carl von Linné.

Kirjassa on ohjeita lastenkasvatukseen ja työntekijöiden rekrytointiin, mutta parhaan annin siitä saanee lukemalla tarkkaan luvun omasta paikastaan sisarusparvessa. Sen jälkeen voi vilkaista, mitä sanotaan muista sisaruuspaikoista, valekaksosuudesta tai ainoan lapsen asemasta. Lukemisen jälkeen kenties ymmärtää paremmin, miksi itse tai joku muu on tehnyt parisuhteessa tai työelämässä sellaisia päätöksiä kuin on tehnyt.

Kirjan luki isosisko, jolla on neljä pikkusiskoa ja joka on naimisissa keskimmäisen lapsen kanssa.

Tarkista kirjan saatavuustiedot HelMetistä