Pietolan tytöt ja Jukolan pojat

Radiossa luetaan Heikki Meriläisen muistelmia. Kovaa tekstiä kovasta elämästä. Se vastaa ihan hänen kirjaansa Pietolan tytöt. Kiinnostuin tästä kirjasta, kun luin kirjallisuudentutkija Pertti Lassilan huomion, että Pietolan työt on Kiven Seitsemän veljeksen pikku siskoksi kirjoitettu ja että kukaan ajan lukijoista tai tutkijoista ei huomannut sukulaisuutta. Meriläinen kirjoitti tarkoituksella Seitsemän veljestä päässään. Lukiessani Pietolaa ihmettelin, miten sukulaisuutta ei huomattu. Ensi sivulta alkaen se paistaa silmään. Alkukappale seuraa Jukolan alkuakappaletta ”Jukolan talo eteläisessä Hämeessä seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä ” jne. Lauseiden kulku ja rytmi on sama. Pietolassa on yhdeksän tytärtä, joissa kaksi kaksospareja, Jukolassa seitsemän poikaa, joissa yksi kaksospari. Orvoksi jäävät lapset joutuvat pitämään taloa – Jukolan pojat tosin laistavat metsään. Jukolassa Impivaaran tupa palaa, Pietolassa talo. Meriläinenkin käyttää näytelmän tapaan repliikkejä, puhujan nimi, repliikki, puhujan nimi repliikki.
Pietolan tyttöjen isä on hartaasti kaivannut poikaa. Äiti vakuuttaa, että kyllä tytöt siinä työt tekevät kuin pojatkin. Hoitavat talon ja käyvät metsällä. Niin Pietolan sisaret tekevätkin. Isä kuitenkin vetää onnettomuuden perheeseen, kun hän ottaa uuden vaimon, koska tällä on poika, johon Pietola kiinnittää toiveensa. Hyvä ei seuraa, kun Pietola testamenttaa talon pojalle ja jättää tytöt ilman. Nämä kuitenkin työllään pitävät talon pystyssä. Kirjassa taito ja sisu on naisilla. Meriläisen naiset ovat vahvoja, miehet heikkoja. Körttiläisyys kutoutuu elämään mukaan. Kukin lukee omalla tavallaan ja tulkitsee itse. Onnettomuus seuraa onnettomuutta, mutta sisarusten päät kestävät. Ankea kova elämä koettelee, kuten Heikki Meriläistäkin, mutta valoa riittää. Kirjan lopussa sisarukset kokoontuvat muistelemaan mennyttä suvella, kun taas Jukolan veljekset kerääntyvät joulunviettoon. Pietolan tyttöjen viimeinen lause: ”Kaikki asettuivat tyyneen: kädet helmoissa istuivat ja kuuntelivat Aunon lukua. Kasvoissa näkyi mieluinen tyytymys ja herttaisesti paistoi puolipäivän aurinko”. Rauhalliseen ”tuhannen kultaisen auringon kiertoessa” –tunnelmaan päättyy Seitsemän veljestäkin.
Kukin lukija miettiköön itse Meriläisen ajattelun ja Kiven ajattelun ero. Sitä on.

Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, WSOY 1892 (Ei ole saatavissa HelMet-kirjastoissa)

Kerttuli

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä
Nemo. 2010.

Kaarina Davisillä oli rankka lapsuus, mutta kesäisin sukunsa tilalla, Alhonlahdessa, hän nautti elämästään luonnon helmassa. Aikuisenakin rappioitunut sukutila veti häntä puoleensa, vaikka hetket asuinkelvottomassa Alhonlahdessa jäivät vähäisiksi. Lopulta sairaanhoitajan kuluttava ammatti ja kerskakuluttajan arjen tyhjyys uuvuttivat hänet ja hän jäi aluksi vuorotteluvapaalle. Vuorotteluvapaalla hän alkoi kyseenalaistaa elämäntapaansa ja huomata entistä selvemmin, että hänen suurin onnen lähteensä oli luonto. Luonnon kaipuussaan hän päätyi kaikkia moottorivempeleitä rakastavan miehensä kanssa ostamaan omakotitalon maalta ja palasi hetkeksi takaisin sairaanhoitajan töihin. Pian hän huomasi, että hänen elämänsä soti liikaa hänen uutta arvomaailmaansa vastaan. Hän erosi miehestään, alkoi kunnostaa Alhonlahtea uuden elämänkumppaninsa kanssa ja meni luontoyrittäjäkoulutukseen. Nykyään hän elää alle köyhyysrajan onnellisena luonnon keskellä Alhonlahdessa ja haluaa auttaa niitä muita ihmisiä, jotka mahdollisesti haluaisivat hypätä oravanpyörästä tai ainakin elää ekologisemmin.

Kirja jakaantuu karkeasti ottaen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa hän kertoo elämäntarinansa näkökulmanaan asiat, jotka johdattivat hänet luontoa kunnioittavaan elämään. Toisessa osassa hän antaa neuvoja niille, jotka haaveilevat hyppäävänsä oravanpyörästä ja/tai elävänsä ekologisemmin. Ohjeet ovat sekä ekonomisia että ekologisia. Neuvomista kavahtavan ei kannata kuitenkaan luopua lukemisesta, sillä neuvojen ohessa tulee mielenkiintoista faktaa. Kaarina Davis auttaa kyseenalaistamaan arkisia ihanteita, kuten laajoja pihanurmia. Itseäni järkytti eniten metsänhoitoyhdistyksen törkeän yksipuoliset ohjeet. Metsänhoitoyhdistyksen neuvoja suositteli merkittäviä uudistushakkuita eli avohakkuita Davisin omistamiin metsiin. Onneksi hän kääntyi myös Metsäkeskuksen metsäluontoneuvojan puoleen ja nyt hänen monimuotoinen metsänsä on suojeltu. Rahaa hän sai yhtä paljon suojelusta kuin olisi saanut avohakkuusta, mutta metsänhoitoyhdistys ei edes maininnut suojelun mahdollisuudesta.

Suosittelen myös Kaarina Davisin esikoisteosta Rankka Kutsumus, joka pääsi vuonna 2007 tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.

Sonja

Maagista ajattelua

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua (Sammakko 2010).

Tässä faktan ja fiktion rajamailla seikkailevassa muistelmateoksessa seurataan kolme-neljäkymppisen kirjailijamiehen elämää. Tälle Manhattanilla majaansa pitävälle ja miehiä netti-ilmoitusten kautta deittailevalle kirjailijalle tuntuu sattuvan tavallista enemmän outoja kommelluksia. Päähenkilö on luonteeltaan varsin itsekeskeinen ja hieman neuroottinen tapaus, mutta hän myöntää itse auliisti puutteensa ja osaa kertoa kokemuksistaan hauskasti ja oivaltavasti, jolloin syntyy jotain sympaattista ja liikuttavaa. Rakkaudestakin päästään lopulta jyvälle, kunhan ensin on karistettu kannoilta epäsopivat ehdokkaat. Suomalaista lukijaa hauskuttaa myös newyorkilaisen elämänmenon urbaanius ja uusavuttomuus. Veikkaanpa että joku katajaisen kansamme asukki olisi selviytynyt näppärämmin kylpyammeeseen eksyneen hiiren karkottamisesta kuin Augusten, joka tarvitsee siihen suihkupullollisen Raidia, ammeellisen tulikuumaa vettä, litrakaupalla puhdistusainetta ja tunneittain televisionkatseluaikaa. Positiivisesti poikkeava lukukokemus, joka kolahtaa omaperäisyydellään ja hurtilla huumorillaan!

Hukkuneet ja pelastuneet

Primo Levi (1919-1987)

Hukkuneet ja pelastuneet. Artemisia Edizioni, 2010


Tätä viime vuonna suomeksi käännettyä Primo Levin esseekirjaa en suosittele niille, jotka haluavat nukkua yönsä hyvin. Tämä kirja saa Levin esikoiskirjan nimen mukaisesti monesti ihmettelemään, Tällainenko on ihminen?

Kaikista esseistä nousee pääosaan järjetön väkivalta yhdistettynä äärimmäisen nöyryyttävään kohteluun. Koska natseissa oli myös paljon ns. tavallisia ihmisiä, tämä kirja sai minut tarkkailemaan ihmisiä ja miettimään, mitkä ovat ne tavallisen ihmisen piirteet ja ominaisuudet, jotka voivat muuttua hirviömäiseksi käytökseksi poikkeuksellisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Tähän kirja ei anna suoraa vastausta, mutta keskitysleirikokemuksiensa perusteella Primo Levi pohti monia ihmisen psyyken kummallisuuksia, kuten itselleen valehtelemista, toisen ihmisen totaalista mitätöimistä, uhrien syyllisyyttä ja eri ihmisten hyvinkin erilaista käyttäytymistä äärimmäisessä ahdingossa.

Ne harvat, jotka selvisivät hengissä kuljetuksista ja itse keskitysleiristä olivat Levin mukaan jollain tavalla poikkeustapauksia. Sieltä eivät selvinneet ihmisistä parhaimmat, vaan häikäilemättömimmät, natsien kanssa veljeilleet, sinnikkäimmät uskovaiset ja erikoisvangit. Primo Levi itse oli erikoisvanki. Kemistin ammattinsa vuoksi hän sai ”siistimpää” sisätyötä kemiantehtaassa ja vähän enemmän ruokaa kuin keskiverto vanki. Sisätöissä olevat säästyivät talven pahimmilta pakkasilta ja kesän paahtavimmalta helteeltä. Tehtaasta löytyi varastettavaa. Levin mukaan jokainen hengissä selvinnyt oli oppinut varastamaan. Varastamisen ja oman edun tavoittelun ohella myös ystävyys edisti elossa pysymistä, koska toinen auttoi toista kiperissä tilanteissa. Ystävällisyys piti myös yllä toivoa, muutoin niin toivottomassa ympäristössä. Toivo ja arkisiin asioihin keskittyminen pitivät mielen vireänä, sillä epätoivo oli tappavaa. Epätoivoon vaipujat eivät jaksaneet yrittää keplotella järkevästi ja esimerkiksi raatoivat itsensä näännyksiin liian kovalla työnteolla. Leirillä piti osata säästellä itseään, käydä kauppaa ja tingattava viisaasti, koska esim. ruokailuvälineet oli ostettava muilta vangeilta ja valuuttana olivat leivänpalat.

Yksi suuri ryhmä eloonjääneistä oli hartaat uskovaiset. Uskovaisiin Primo Levi laski myös poliittiset uskovaiset. Usko antoi voimaa. Keskitysleirillä Jumala koetteli uskovaisten uskon lujuutta ja kommunisteille leiri oli merkki kapitalismin äärimmäisestä mädännäisyydestä. Eräskin hengissä selvinnyt harras juutalainen oli sitä mieltä, että hän pelastui, koska Jumala halusi pelastaa hänet. Hän oli valittu. Ei-uskovainen Levi oli järkyttynyt moisesta ylimielisyydestä, sillä jokaisella pelastuneella oli ollut nimenomaan onnea. Kaasukammioihin valittiin ihmisiä summittaisesti, vailla mitään kunnon logiikkaa, joten kaikki pelastuneet olivat olleet myös sattuman suosimia.

Eniten Primo Levi ihmettelee, ja niin ihmettelen minäkin, miksi kaikki toimet piti tehdä käyttämällä tarpeetonta väkivaltaa, joissa ei ollut mitään muuta päämäärää kuin nöyryyttäminen ja tuskan tuottaminen. Mikä sai vanginvartijat käyttäytymään äärimmäisen väkivaltaisesti? Yleisin selitys on, että heidät aivopestiin (ja he halusivat tulla aivopestyiksi) uskomaan että juutalaiset eivät olleet edes ihmisiä, eivät edes eläinten arvoisia. Näin he pystyivät pesemään syyllisyytensä pois. Mutta minua ei selitys vakuuta, eikä vakuuttanut Leviäkään, parempaa ei ole kuitenkaan paljon tarjoiltu. Keskitysleirimuisteluita ovat julkaisseet monet hengissä selvinneet, mutta vanginvartijat eivät ole julkisesti muistelleet eivätkä selitelleet tekojaan.

Kirjan viimeisessä luvussa Levi muistelee kirjeenvaihtoaan saksalaisten lukijoidensa kanssa. Jotkut saivat hänet varomattomilla, valheellisilla lauseillaan suorastaan raivon valtaan. Joidenkin harvojen kanssa hän kävi pitkäänkin kirjeenvaihtoa. Koko loppuelämänsä Primo Levi yritti ymmärtää saksalaisia siinä onnistumatta. Vankkana Primo Levi – fanina tämä onkin ainoa asia, jota kritisoin hänen ajattelussaan. Saksalaisuus ei ollut keskitysleirien olemassa olon ydin (toteaahan hän itsekin monesti, että esim. NL:n vankileireissä oli ihan samankaltainen meininki), vaan keskitysleirejä synnyttävä pahuus on kaikkien kansojen ihmisten sisällä. Mutta minä en ole koskaan ollutkaan keskitysleirillä, hän oli, siksi en voi arvostella häntä epäloogisesta ihmettelystä.

Keskitysleirikokemus ei jättänyt Leviä koskaan rauhaan. Hän käsitteli keskitysleiriä kaikissa kirjoissaan enemmän tai vähemmän. Hän näki alati keskitysleiripainajaisia. Vuonna 1987 hän todennäköisesti tappoi itsensä hyppäämällä kotitalonsa porraskuiluun. Tämä Italiassa vuonna 1986 ilmestynyt kirja voi osaltaan selittää sen, miksi niin moni pelastuneista liittyi hukkuneiden valtaisaan joukkoon.

Sonja

Kultahattu

(F. Scott Fitzgerald, alkeperäisteos The Great Gatsby ilmestyi v. 1925) Loisto: Otava, 2004

Kultahattu on romaani pintakiillon murenemisesta, petoksen verkoista ja rakkauden ja vihan välisestä, hyvin häilyväisestä rajasta. Loistavan tunnelmallinen, se on tutkimusmatka sivistyksen alla piilevään kusiaispesään ja

kokonaisen sukupolven viimeisiin, raukeneviin päiviin. Daisy on rakastunut Gatsbyyn, salaperäiseen sosialiittiin ja kartanonomistajaan. Daisyn aviomies Tom tietää asiasta, mutta yrittää olla tietämättään. Yhä kiristyvät välit johtavat lopulta sivullisen kuolemaan ja Gatsbyn itsemurhaan.

Kirjan maailma on täynnä kaikkea amerikkalaisen vaurauden tunnusmerkkejä: autoja, illalliskutsuja, jättimäisiä kartanoita ja puutarhoja. Kirjan emotionaalinen anti sisältyy muutamaan tiettyyn avainkohtaan, jotka ovat visuaalisuudessaan ylittämättömiä. Daisy kuiskaamassa kertojalle syvimpiä salaisuuksiaan heilutellessa itseään keinussa. Jordan ja Daisy makaamassa sohvalla hellepäivänä, Gatsby seisomassa vieressä, kaikki on punaista ja hopeaa. Köyhän miehen vaimon kuolema auto-onnettomuudessa. Öinen merenranta, meren yläpuolella paistava kuu, joka kertoo jazz-aikakauden päättyneen.

Fitzgerald pyrki kirjailijana nimenomaan tallentamaan oman sukupolvensa arvoja ja asenteita, kultaisen 20-luvun riehakkuutta ja vaurautta, ennen suurta pörssiromahdusta. On kuin hän olisi nähnyt kaiken elämänilon ja jatkuvan juhlimisen kierteen taakse kätkeytyvän uhan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ihmiset olivat ilmeisesti niin helpottuneita, että huh, tästäkin selvittiin, että eivät viitsineet katsoa, mitä heidän ympärillään tapahtui vaan antautuivat kokonaan elämään nykyhetkessä. 2000-lukulaisena minun on hyvin vaikea eläytyä tuohon maailmaan ja sen ilmapiiriin, siihen helpottuneisuuteen ja sen taakse kätkeytyvään ahdistavaan levottomuuteen. Nykyään tuntuu siltä, että ei voi tuntea muuta kuin levottomuutta.

Jalattomat, elottomat

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Gummerus 2010

Fred Vargasin kirja Jalattomat, elottomat, eksyi käsiini siitä yksinkertaisesta syystä, että olen tutustunut kirjailijan tuotantoon jo aiemmin suomennetuissa kirjoissa. Vargasin kerrontatapansa on jotenkin uudenlaista erilaista ja kirjoista löytyy hilpeyttä, ironiaa ja omalaatuisia henkilöhahmoja. Pariisilaisella poliisiasemalla työskentelee kirjava joukko persoonallisia poliiseja suurimman aikaa sulassa sovussa. Mitä nyt joskus syntyy joskus pientä kinastelua tosiasioihin nojautuvien joukon, sovinnollisten joukon ja pilvien lapioijien kanssa. Kirjan päähenkilö ja poliisiaseman esimies Jean-Baptiste Adamsberg kuuluu ehdottomasti pilvien lapioijien kastiin ja hänen ajatuksenjuoksuaan ja asioiden ratkaisukykyään on joskus vaikea seurata, mutta niin vain rikokset selviävät. Adamsbergin johdolla asemalla häärää myös henkilökunta, jonka omituisuudet yritetään ottaa huomioon ei pelkästään mahdollisuuksien rajoissa vaan niitä kunnioittaen. Siellä työskentelee poliisina Mercadet, jonka pieniä lepotaukoja ja unihetkiä varten asemalta löytyy patja ja tyynyt. Siellä on Froissy, joka nuorena nälkää nähtyään tarvitsee nyt jatkuvasti pieniä välipaloja ja hänen ruokatarpeitaan löytyy siis sieltä ja täältä. Löytyypä asemalta Voisenetin kalatieteelliset julkaisut, Danglardin viinipullot, Noëlin pornolehdet, Kenorkianin eteeriset öljyt, Maurelin korvalappustereot ja Retancourtin savukkeet. Ja asustaa poliisiasemalla murharyhmän tiloissa myös valtavan kokoinen, laiska kollikissa, joka kuluttaa päivänsä retkottamalla kopiokoneen lämpimällä kannella. Ainoastaan kolme kertaa päivässä joku ryhmän jäsenistä kantaa tämän yksitoistakiloisen elikon ruokakupille, jää sen seuraksi ruokailun ajaksi ja kantaa sitten kissan takaisin omalle paikalleen kopiokoneen kannelle. Ompa kissan ruokakupin viereen asetettu tuolikin, jossa kantovuorossa oleva poliisi saattaa jatkaa työtään hermostumatta ja kissaa patistelematta. Tällä asemakissalla oli muuten jossakin aikaisemmassa kirjassa suurempikin rooli, kun sitä käytettiin vähän samaan tapaan kuin vainukoiraa etsimään kissan suosituimmuusasemassa oleva kadonnut poliisi. Kollikissan rakkauden määrää on turha aliarvioida.

Varsinaisen kirjan juonen voit lukea Gummeruksen nettisivuilta. Kirjan tarina alkaa Lontoossa, jossa hautausmaalta löytyy kenkäkasa ja kenkien sisältä pariton määrä eri aikoina poikkileikattuja säärenpätkiä. Sitten siirrytäänkin Pariisiin, jossa selviää, että pariisilaiset poliisit on aivan tarkoituksella johdatettu näkemään kenkäröykkiö. Pariisissa tapahtuu myös murha, jonka uhrina oleva henkilö on silputtu täydellisesti ja palaset ripoteltu ympäriinsä. Lontoon ja Pariisin jutut liittyvät jotenkin yhteen ja vievät Adamsbergin pieneen serbialaiseen kylään.

Birth of the Chess Queen

Marilyn Yalom: Birth of the Chess Queen (2004)

HarperCollins, 2004

Tämä kauniisti kuvitettu englanninkielinen kirja löytyy Pelit ja leikit -hyllystä (79.81). Kirjassa kerrotaan eurooppalaisten kuningattarien asemasta ja vallasta eri maissa eri vuosisadoilla. Samalla tutkitaan shakkipeliin ja shakkinappuloihin, varsinkin kuningattareen, kätkeytyvää symboliikkaa. Pelin intialaisessa ja arabialaisessa alkumuodossa ei ollut lainkaan feminiinisiä hahmoja, koska sen ajateltiin kuvastavan armeijoiden kohtaamista taistelukentällä, johon naisilla ei ollut asiaa. Missä ja milloin kuningatar otettiin mukaan shakkilaudalle? Miten ja miksi siitä tuli pelin voimakkain nappula? Tekijä kertoo kiinnostuneensa näistä kysymyksistä nähdessään museossa pienen Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävän patsaan, jonka väitettiin olevan vanha shakkikuningatar. Tutkijan epäilykset heräsivät, ja hän päätti perehtyä aiheeseen tarkemmin.

HelMet-saatavuus