perjantai 16. heinäkuuta 2010

Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä


Kirjapaja 2009

Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä on kirja kaikille, jotka ovat kasvaneet sisarusparvessa tai ilman sitä, ja miettineet, miksi pikkusiskot käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät tai miksi vanhemmat suhtautuvat isoveljeen vakavammin kuin pienempiin sisaruksiin.

Ruotsalainen kasvatustieteilijä Elisabeth Schönbeck on erikoistunut tutkimaan sisaruutta. Hän on tutkinut tosi-tv-ohjelman osallistujia, hallituksen jäseniä, presidenttejä ja monia muita ammattiryhmiä ja nähnyt tiettyjen käyttäytymismallien toistuvan samanlaisina uudestaan ja uudestaan. Hänen mukaansa paikka sisarusparvessa, sukupuolen lisäksi, vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen.

Schönbeckillä on paljon herkullisia esimerkkejä tilanteista, joissa hän pystyy päättelemään tuntemattoman ihmisen sisarussuhteet. Niitä lukiessa voi vain nyökytellä: tuon minäkin olen huomannut. Vastuuntuntoisista esikoisista tulee usein johtajia ja organisaattoreita, huolettomista kuopuksista taas seikkailijoita ja maailmanmatkaajia. Joustavat ja sosiaaliset keskimmäiset lapset puolestaan monesti etsivät paikkaansa elämässä pitkäänkin. Martin Luther King ja Ingmar Bergman olivat keskimmäisiä lapsia. Kuopuksia ovat esimerkiksi Bill Gates, prinsessa Madeleine ja Charles Darwin (toiseksi nuorin kuudesta sisaruksesta). Esikoisia ovat Hillary Clinton, Carl Bildt ja Carl von Linné.

Kirjassa on ohjeita lastenkasvatukseen ja työntekijöiden rekrytointiin, mutta parhaan annin siitä saanee lukemalla tarkkaan luvun omasta paikastaan sisarusparvessa. Sen jälkeen voi vilkaista, mitä sanotaan muista sisaruuspaikoista, valekaksosuudesta tai ainoan lapsen asemasta. Lukemisen jälkeen kenties ymmärtää paremmin, miksi itse tai joku muu on tehnyt parisuhteessa tai työelämässä sellaisia päätöksiä kuin on tehnyt.

Kirjan luki isosisko, jolla on neljä pikkusiskoa ja joka on naimisissa keskimmäisen lapsen kanssa.

Tarkista kirjan saatavuustiedot HelMetistä

4 kommenttia:

Tellervo kirjoitti...

Alkoipa heti kiinnostaa tämä kirja. Itse olen neljän tytön lapsikatraasta myös se vanhin. Kiinnostaa tuo vatuuntuntoisuus, annettaisiinko kirjassa selitystä itse kokemaani. Sain pitkään itse olla se vastuuntuntoinen. Jo parikymmentä vuotta sitten tajusin, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pakoilen vastuuta. Olisiko kysymys perusluonteesta. En hanki nykyään edes kultakalaa, kun siitäkin olisi vain vastuuta. Ehkä en ollut alunperinkään vastuuntuntoinen vaan päädyin vain pakon sanelemana ja esikoiseksi syntyessäni siihen rooliin.

Merja kirjoitti...

Vanhin, nuorin vai keskeltä katrasta on todella mielenkiintoinen kirja. Muutama juttu pikkuveljestäni ja itsestäni aukeni. Mutta hauskinta tai uskomattominta oli huomata, kuinka totta olivat kuvailut meidän isännästä sisarusparveen sijoittumisen perusteella. Kun pohdiskelin Schönbeckin selostuksia, jouduin toteamaan, että just näin meidän dynamiikka toimii! Oli ihan pakko ottaa kopiot kyseisestä sivusta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvänen aika, kohta minun ei tarvitse enää juosta terapiassa. lisää tällaisia kirjoja, joista löydän itseni ja minua ohjaavat langat. Mielenkiintoinen tuttavuus. kiitos hyvästä lukuvinkistä.
Hyvää kesää kirjastoon.

Anonyymi kirjoitti...

Schönbeck ei osaa olla objektiivinen, kuten tutkijan pitäisi. Hän näkee asiat selvästi isosiskon näkökulmasta. Tämän päivän HBL:ssä hän ohjeistaa, että pitää vaatia samaa viisivuotiaalta pikkusiskolta kun isosiskolta silloin kun hän oli viisvuotias. Aivan, mutta Schönbeck, itse isosisko, unohti tietenkin mainita, että pikkusiskolle täytyy myös antaa samat oikeudet, kun isosiskolla oli viisvuotiaana. Olen todella kyllästynyt Schönbeckin lausuntoihin. Siskotutkijoita on paljon, monet selvästi pätevämpiä kun Schönbeck, joka tuntuu tykäävän eniten siitä että saa olla esillä.